Äitiyslaki astui voimaan - Sateenkaariperheet ry:n seuraava tavoite vanhemmuuslaki (juttukommentit)

Lapsilla ratsastetaan. Miksi näissä ei koskaan nosteta vanhempia ja heidän arkielämäänsä? Se vasta olisi edistyksellistä. Vedotaanko näissä vanhojen naisten tunteisiin vai mihin? Skandinaviassa hteronainen vasta ratsastaakin lapsella ja ajaa sen varjolla omaa etuaan....onneksi on maita, missä mies voi myös saada lapset itselleen.

Sateenkaariperheet ry on nimenomaan tällaisten perheiden etujärjestö.

Itse en hyväksy sitä, että lapsen juridinen side tätä kantaneeseen ja tämän synnyttäneeseen vanhempaan katkaistaan muun kuin lapsen edun nimissä. Käytännössä sellaisen pitäisi olla mahdollista vain niissä tapauksissa, joissa lapsesta huolehtiminen ei ole mahdollista. Synnyttäneen vanhemman riistäminen lapselta on lapsikauppaa tai siihen verrattavaa toimintaa. On myös irvokas näkökulma puhua "lasten saamisesta itselleen".

On aivan eri asia, jos lapsen juridinen suhde muihinkin vanhempiin tunnustetaan. Sitähän Sateenkaariperheet ry ajaa (myös).

No tässäpä mytologioiden vangille vaikkapa hieman tällaista luettavaa.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006061643.html

Itselle ei ole tullut mieleen kohtulahjan antajaksi isoäiti. Mikäpä siinä, jos terveyttä riittää. Ennen ultraindividualistista aikaa ja edelleen monissa kulttuureissa lapsensaanti on useammin laajennetun perheen, suvun tai heimon yhteinen asia. Ei nyt ehkä ihan noin käsin kosketeltavasti kuin Eledgejen perheessä, mutta ainakin avunanto- ja resurssitasolla..

Olen tainnut joskus mainita, että voisin pohtia sijaissynnytyksen harkinnanvaraista sallimista sellaisissa tapauksissa, että sijaissynnyttäjä jää syntyvän lapsen elämään pysyvästi. Juridinen (sukulaisuus)suhde olisi hyvin perusteltu. Muussa tapauksessa ei.

Niinkö? Sellainen kuva aiemmista kirjoituksistasi on välittynyt, että kategorisesti sijaissynnytyksessä olisi kyse lapsen riistosta. Tai tilanteesta, jossa lähtökohtaisesti aiheutettaisiin lapselle pahaa. Artikkeli ei mainitse, millä intensiteetillä synnyttäjä Eledgejen tapauksessa aikoo olla läsnä lapsen elämässä. Että onko sen kummemmin kuin kuka tahansa isoäiti. Eikä kukaan tiedä tulevaisuudesta, miten perheen sisäiset sosiaaliset suhteet kehittyvät. Jos vaikkapa sukset menevät anopin kanssa pahasti ristiin, voi synnyttäjä poistua lapsen horisontista pitkäksi aikaa kokonaan. Eikä tästäkään ole odotettavissa lapselle sen kummempaa haittaa, kuin mitä koituu samanlaisesta epäoptimaalisesta tilanteesta kaikille lastenlapsille.

Niin, kyllähän asiasta on tullut kirjoitettua. Jonkinlainen kuva varmasti on syntynyt. Olen kuitenkin ollut asian sopiviin rajoihin liittyvissä yksityiskohdissa johdonmukainen. Mielikuvat voivat joskus ottaa vallan.

ookoo, löydätkö tähän esimerkin myötämielisestä kommentistasi koskien kohtulahjan rajattua laillistamista Suomessa?

Ei (ainakaan) tuo (yksi) kommenttini suorastaan myötämielinen asialle ollut, mutta keskustelun arvoisen yksityiskohdan toteaminen. Löytyi sivuston täsmähaku-toiminnolla (hakukenttä on sivun alaosassa) hakusanalla sijaissynnytys. Tarkempi paikka on maaliskuussa 2014 julkaistun jutun https://ranneliike.net/uutiset/10839/sijaissynnytyksista-kaivellaan-kaikki-kielteinen-vaikka-niissa-on-paljon-hyvaa-ja-inhimillista toisen kommentin kolmannen tekstikappaleen lopussa. On aina jotenkin hämmentävää saada vaatimuksia omien sanomisten todistamisesta. Tulee mieleen jotkin väännöt aitoavioliittolaisten kanssa.

Selvä. Kiitos.
Vai muistuttaa näytön perään tiedustelu mielestäsi keskustelua maailmankuvansa mytologioihin perustavien kanssa... Ja nimenomaa tuossa sijaissynnytyskeskustelussa itse puolustit sääntöä, joka on muodostettu ilman näyttöä.

Tiedämme, että raskauden viime kuukausina sikiö esimerkiksi kuulee ja maistaa. Tiedämme oppimisprosessien alkavan jo ennen syntymää. Tiedämme kantajan hengityksen rytmin, sydämen sykkeen, puheen sekä esimerkiksi tämän suosiman makumaailman olevan sikiön "pääasiallisen maailman" siinä vaiheessa kun neuroverkoston syvimmät yhteydet muodostuvat ja oppimisprosessit alkavat käynnistyä. Yhtäläisesti me toki tiedämme, että ihminen (ja muutkin elolliset) kestävät yhtä ja toista tiettyyn rajaan asti, sekä ovat aika itsekorjautuvia - jopa silloin kun hetkellisesti on "sattunut" kovaa.

Jossain hedelmöityksen ja syntymän välillä uudesta elämästä muodostuu yksilö. Itse ajattelen, että Suomen aborttilainsäädännössä olevat aikarajat ovat kohtuullisen perusteltuja, kun mietitään yksilön ihmisarvoa ja sijaintia objekti-subjekti -janalla.

Sitten tullaan sopimusoikeuteen: voidaanko sallia, että yksilöt tekevät kolmatta osapuolta (yksilöä) koskevan sopimuksen (tässä asiayhteydessä etenkin sellaisen, jolla tarkoituksellisesti katkaistaan yhteys aiempaan "pääasialliseen maailmaan" vain, koska muut niin itsekkäistä syistään haluavat). Minusta ei voida sallia, vaan tällaiset asiat voidaan hoitaa yksinomaan (heikoimman osapuolen näkökulmasta tehtyyn) yksilölliseen tarveharkintaan perustuen, adoptiomenettelyn kautta. Laajemmin olen selittänyt käsityksiäni mm. edellä olevan linkin takana olevassa ketjussa.

"Sikiö-kantaja kiintymyssuhde" on tällä hetkellä lähinnä myyttinen. Vauva-vanhempi kiintymyssuhteesta sekä vauvan postnataalivaiheen psykologiasta sen sijaan on paljon tietoa. Kantajan osalta psykologista tietoa on myös kantajuuden ajalta. Tutkimukset, joissa on verrattu biologisia, kohtulahja- ja adoptiolapsia eivät ole löytäneet merkitseviä eroja hyvinvoinnissa. Lapsen hyvinvointi korreloi hyvään kiintymyssuhteeseen, ei siihen, mikä on kiintymyssuhteen osapuolten sukulaisuussuhde.

Todistusaineiston taakka on kirkkaasti sillä, joka väittää, että kohtulahjan kautta syntynyt vauva vahingoittuu.

Äitiyteen ja vauvuuteen näyttäisi sen sijaan kovasti liittyvän myyttejä.

Minä en tätä asiaa päätä, joten minulla ei myöskään ole minkäänlaista "todistustaakkaa" minnekään suuntaan. Olen avoimesti tuonut esiin perusteluni, miksi lähtökohtaisesti vastustan tällaista lapsenhankintamenetelmää. Itse kukin voi mielessään punnita esiin tuomiani tosiasioita ja niihin liittyvää päättelyketjua - ja halutessaan kyseenalaistaa sitä.

En (edelleenkään) puhuisi "sikiö-kantaja -kiintymyyssuhteesta" vaan pyrkimyksestä jonkinlaisen jatkumon säilyttämiseen syntymän hetken yli, tiedostaen sikiöajan aistihavaintojen olemassaolon, oppimisen ja ihmisen synnynnäisen turvallisuushakuisuuden. Sukulaisuussuhde ei sinänsä ole merkittävä, mutta juridinen suhde sementoi lapselle tiettyjä oikeuksia ja vähentää riskiä niiden kyseenalaistamisesta.

Heh, kyllä se vain niin on, että nimenomaa sinä päätät, mitä mieltä mistäkin asiasta olet, joten joudut ottamaan vastuun tässä. Perustat kantasi väitteeseen "Synnyttäneen vanhemman riistäminen lapselta on lapsikauppaa tai siihen verrattavaa toimintaa". Juuri sinulle ja sinun tapaasi tarinoiville lankeaa tässä todistustaakka todistaa, että kyseessä on riisto, koska tähänastiset tutkimukset asiasta kertovat, ettei lapsi vahingoitu siitä, että hänet kasvattaa joku muu kuin biologinen äiti. Olen aiemmin laittanut luettavaksesi artikkeleita aiheesta.

"En (edelleenkään) puhuisi "sikiö-kantaja -kiintymyyssuhteesta" vaan pyrkimyksestä jonkinlaisen jatkumon säilyttämiseen syntymän hetken yli, "

Et niin. Sen sijaan paisuttelet pseudotieteellisen ajatuskonstruktion parissa. Tässä toimit analogisesti vaikkapa ihmisen kanssa, joka todellisuudessa uskoo, että jokin jumaluus on luonut ihmisen naiseksi ja mieheksi, mutta koska tietää, ettei tuollaista sovi enää sanoa ääneen, on hän keksinyt hienon pseudotieteellisen argumentin "tänne synnytään tytöiksi ja pojiksi, mikä on biologinen fakta".

Ei, en perusta kantaani väitteeseen lapsikaupasta tai vastaavasta. Se kuvaa paremminkin lopputulemaa. Sen sijaan yksi peruste kannalleni on arvovalinta sen suhteen, että voivatko muut ihmiset tehdä kahdenvälisen sopimuksen kolmannesta osapuolesta (ihmisyksilöstä).

Sinä puolestasi olet joitakin kertoja vähän tuhahtaen huomioinut sikiöaikaiset aistihavainnot ja etenkin niiden merkityksen.

Riistolla ja vahingoittumisella ei muuten välttämättä ole syy-seuraussuhdetta.

"Ei, en perusta kantaani väitteeseen lapsikaupasta tai vastaavasta."

Selvä. Siispä tämän ketjun kakkoskommentisi riistosta, jota yllä lainasin, onkin sinulle tässä merkityksetön.

"Sen sijaan yksi peruste kannalleni on arvovalinta sen suhteen, että voivatko muut ihmiset tehdä kahdenvälisen sopimuksen kolmannesta osapuolesta (ihmisyksilöstä)."

Ei kukaan meistä ole päässyt valitsemaan sitä, syntyykö vaiko ei synny ja kenelle syntyy. Se, että tarkastelet vaikkapa biologisen äidin ja biologisen isän tai pelkän biologisen äidin päätöstä tehdä lapsi erilaisena kolmatta osapuolta koskevana sopimuksena kuin vaikkapa Eledgejen päätöstä tehdä lapsi, johtunee lähinnä totutusta tarinoinnista. Muista, että myös Eledgejen tapauksessa syntynyttä ei olisi lainkaan olemassa, mikäli kolmikko ja lääkärit eivät olisi hänen alkuun saattamiseensa osallistuneet. Teet päätelmäsi melkoisista lähtöolettamista käsin. Lähtöolettamasi kuuluu "lapsi vahingoittuu, mikäli häntä ei kasvata hänen kantajansa.", koska muuten koko ajatusmallissasi ei ole logiikkaa.

"Riistolla ja vahingoittumisella ei muuten välttämättä ole syy-seuraussuhdetta."

Sana riisto pitää sisällään vahingoittumisen. Mikäli negatiivisia seurauksia ei ole, tai mikäli seuraukset ovat positiiviset, ei kyseessä ole riisto, vaan vaihtokauppa, apu tai tuki. Sanojen merkityksen tankkaus aikuisten kesken on muuten aika turhauttavaa.

Joo, olet oikeassa. Nyt menee jo sen verran semanttisen sopan hämmentelyksi, ettei kai tosiaan pitäisi vaivautua. Riistäminen kuitenkin tarkoittaa jonkin sellaisen ottamista pois joltakulta, mikä kuuluisi tälle. Se ei kuitenkaan sisällä sinänsä vahingoittumista, vaikka voikin johtaa vahingoittumiseen.

Eikä kai tässä sijaissynnytyskysymyksessä pitäisi lähteä kaltevia pintoja rakentelemaan, vaikka aineksiakin olisi. Minusta yksi perustelluista rajoista lapsenhankintamenetelmissä on siinä, että lapselta ei tahallisesti riistetä tämän synnyttänyttä vanhempaansa. Ja arvolähtökohtana minulla on, että tällaista kolmanteen osapuoleen kohdistuvaa sopimusta ei vain voi tehdä.

Itse toki valitset, mitä foorumeille kirjoittelet.

riistää: ottaa väkivalloin tai oikeudettomasti joltakulta jotakin pois tai haltuunsa tai hyödyntää jotakin oikeudettomasti, anastaa, ryöstää, rosvota, vallata, viedä, nylkeä.

Itse asiassa arvolähtökohtasi kuuluu: "on riisto, mikäli huoltaja ei ole sama henkilö kuin synnyttäjä". Tuo on melkoisen värittynyt näkemys.

Mielestäsi esim. rouva Eledge tuottaa vauvalle riiston kokemuksen sen sijaan, että vaikkapa ajattelisit hänen antavan lapselle elämän lahjan. Lisäksi mikään tutkimustieto lapsen hyvinvoinnista ei tue mielikuvaasi.

Lapselle kuuluu hyvä kiintymyssuhde. Hyvä kiintymyssuhde ei näytä olevan suoraan kytköksissä siihen, mikä on lapsen ja huoltajan biologinen suhde.

Tai vaihtoehtoisesti pakottaa tämän tulemaan syntyneeksi keskelle vaikkapa tätä ilmastoahdistuksen lietsontaa. Makuasia.

Kuten totesin, on ihminen aika kolhuja kestävä ja varsin hyvin itsekorjautuva. Siitä huolimatta ylimääräisten kolhujen antamista sietäisi välttää. Tuo sinun pastaamasi riistämisen määritelmä sisältää tärkeän viittauksen oikeudettomuuteen, eivätkä useat muutkaan viittaukset aivan asiasta syrjässä ole.

Voithan esittää kaikenlaista olettamiksesi arvolähtökohdikseni, jos se helpottaa pitämään omaa käsitystäsi asioista hyväksyttävämpänä. Lähtökohtani taustalla kuitenkin ehkä merkittävimpänä asiana on nimenomaan heikommassa asemassa oleva yksilön asema muiden tekemissä erilaisissa tätä koskeviin asioihin liittyvissä sopimusjärjestelyissä. Moni muu asia kumpuaa sitten siitä. Tässä tapauksessa mukana on tietoisuus sikiöaikaisista aistihavainnoista ja tuona aikana jo käynnissä olevista kehityksen prosesseista, joita emme vielä oikein tunne.

Ennen kuin vastaat tähän kommenttiin, pyydän, että mietit hetken vastauksesi sisäistä ja ulkoista logiikkaa. En jaksaisi vietttää aikaa terminologian merkityksen parissa tai logiikan lakien läpikäymiseen.

Nyt keksit 'korjauksen tarpeen' ja 'kolhun' aiemman 'riistämisen' sijaan. Tämä on vain toinen tapa sanoa "vahingoittuminen". Jos löydät tutkimustietoa, että lapsi vahingoittuu kohtulahjatilanteessa, listaa ihmeessä tähän.

Sikiön aistielinten aktivoitumisella ei parhaan tahdonkaan mukaan ole tekemistä kiintymisen kanssa.

Jos puolestaan kohtulahjan vahingoittava luonne ei olekaan lähtökohtasi, niin sitten menet syvemmälle epäloogisuuksien ja myyttien suohon.

Mikä on sellainen oikeus, jonka toteutumattomuudesta yksilö ei menetäkään mitään etua, jonka verrokit saavat, tai ei vanhingoitukaan?

Onko todella uusiksi muotoilemasi argumenttisi se, että kantaja-vanhemmuus on periaatteellisesti arvokkaampaa kuin muu vanhemmuus? Eli että, jos kantaja-vanhemmuus ei toteudu, menettää lapsi lähtökohtaisesti edun, eli hänen oikeuksiaan on poljettu. Tämä ajatusketju on sosiaalisesti kestämätön jo pelkästään siksi, että siinä poljetaan isyyttä ja isän oikeuksia. On selvää, että esim. oikeusistuimen (nyt kuin otit puheeksi oikeustoimen) edessä isyyden ja äitiyden tulee lähtökohtaisesti olla yhtä arvokasta vanhemmuutta. Mikään oikeusistuin ei saa perustella kiistatilanteessa lasten huoltajuuden antamista vanhemman sukupuolella.

Lopulta argumenttisi onkin "no mutta kun la mamma".

Olisit vain alun perinkin kirjoittanut "uskomukseni on, että biologinen äiti on merkittävin lapsen hyvinvoinnin kannalta. Muun vanhemmuus ei ole yhtä merkittävää."

Niin, olen pyrkinyt sanoittamaan asiaa ja etsimään ymmärrettäviä lähestymiskulmia. Siihen toki kuuluu myös erilaisten sanojen ja moninaisten lähestymistapojen "keksimistä". Kun sanomani ei tyydytä sinua, niin näytät mielelläsi laittavan sanoja suuhuni.

Syntymää edeltävästä neuroverkoston kypsymisestä sekä aistielinten aktivoitumisesta ja etenkin niiden vaikutuksesta ei ole kovin selkeää kuvaa. Tästä johdettuna: mahdollisesta vahingoittumisesta (tai hetkellisen epämukavuuden lisääntymisestä) mainitunlaisen sopimusjärjestelyn vuoksi ei tiedetä niin paljoa, että olisin lainkaan valmis laittamaan sitä vastapainoksi em. sopimusjärjestelyyn (olkoonkin se ainakin osittain ihan periaatteellinen) liittyvälle arvokysymykselle. Paremminkin vaikutuksen voisi edellyttää olevan jopa jollain erityisellä tavalla myönteinen.

En minä näe, että tässä poljetaan isyyttä tai isän oikeuksia. Jos joku muu kuin äiti (kaiketi sitten isä) kantaa/synnyttää, niin tämä on kantanut/synnyttänyt vanhempi. Sen suhteen vanhemmuus on ihan yhtä arvokasta.

Mitä tulee lapsen huoltajuuteen, niin tilanteen tullessa eteen tulee oikeuden punnita aina tapauskohtaisesti lapsen paras ja toimia yksinomaan sen mukaan.

Nämä ovat tosiaan näitä isoja kysymyksiä. Voiko tieteellisesti perustella vaikkapa orjuuden kieltämisen ja tyrmätä toisen ihmisen omistamisen? Jos olisi olemassa laki, että tietyin ehdoin ihmisyksilö voi olla toisen ihmisyksilön omaisuutta - ja vastaavasti ihmisyksilö voi omistaa muita ihmisyksilöitä? Ihmisomaisuutta olisi tuon lain mukaan kohdeltava hyvin ja tämän perustarpeista (maksimi työkuorma, ravinto, lepo ja muu virkistys) olisi pidettävä huolta, samoin sivistyksestä ja koulutuksesta. Vähimmäisvaatimukset olisivat keskituloisten vapaiden ihmisten mahdollisuuksien tasoa ylempänä. Laki säätelisi esimerkiksi orjan puolison valintaan liittyvistä oikeuksista. Samoin orjan mahdollisten lasten asema olisi tarkasti säädetty laissa. Tietyin ehdoin orjuudesta voisi ehkä myös kokonaan vapautua. Jos vain laitettaisiin ihan tieteelliset (mitattavissa olevat) perustelut vaakakuppiin ja unohdettaisiin merkityksettömät sivuseikat, kuten arvovalinnat. Ja kaikenlaiset tarinat.

"Kun sanomani ei tyydytä sinua, niin näytät mielelläsi laittavan sanoja suuhuni."

Ei, yritän osoittaa sinulle, mihin kaikkiin konnotaatioihin ajatusmallisi johtaa. Jos tämä, niin tämä.

"Syntymää edeltävästä neuroverkoston kypsymisestä sekä aistielinten aktivoitumisesta ja etenkin niiden vaikutuksesta ei ole kovin selkeää kuvaa."

A) tietoa on kohtuullisesti. B) merkittävämpää väitteesi kannalta olisivat vaikkapa stressitasot tilanteessa, jossa vauva viettää aikaansa jonkun toisen kuin kantajansa kanssa. Esim. vierastaminen alkaa kuitenkin vasta useamman kuukauden päästä syntymästä. C) lapsen hätääntyminen ei korreloi sen kanssa, kuka tämän on kantanut, vaan sen kanssa, kuinka paljon kukakin viettää aikaa lapsen kanssa.

"En minä näe, että tässä poljetaan isyyttä tai isän oikeuksia. "
Et, koska luulet kykeneväsi ratsastamaan usealla hevosella samaan aikaan. Et, koska et näytä tekevän loogisia päätelmiä. Joita yritän sinulle kertoa, ja joita kutsut sanojen laittamiseksi suuhusi. Vielä: mikäli uskot, että lapsi kärsii siitä, ettei hänen huoltajansa ole sama henkilö, kuin se, joka on hänet kantanut, johtaa tämä automaattisesti siihen, että kantaja on arvokkaampi huoltaja. Tästä puolestaan seuraa vääjäämättä, että esim. isään tulisi aina suhtautua vähemmän arvokkaana huoltajana. Mikäli sitten vaikkapa erotaan, niin de fault asetuksen tulisi aina olla, että lapset menevät äidilleen. Näin ei missään nimessä saa olla.

Tuo isän kantajuuspuppu on samaa luokkaa kuin sanoa: "En syrji. Heti, kun naiset eivät pidä potentiaalisten raskausjaksojen vuoksi taukoja urakehityksessä, olen valmis palkkaamaan naisen tähän vaativaan tehtävään." tai "En syrji. Heti, kun nainen jaksaa marssia 50 km täysipainopakkauksen kanssa tai, kun hän tempaa 100kg, voi hänestä tulla kapiainen". tai "En syrji. Heti, kun naiset lakkaavat vuotamasta verta kerran kuukaudessa, voivat he toimia pappeinamme."

"Voiko tieteellisesti perustella vaikkapa orjuuden kieltämisen ja tyrmätä toisen ihmisen omistamisen? "

Tiede ei ainakaan lähde esiolettamista, kuten sinä teet. Tieteellisin keinoin voi toki kartoittaa orjan ja herran hyvinvointia ja stressitasoa. Mikäli selviää, ettei elämänlaadussa ja elinajanodotteessa ole eroa, voi tehdä johtopäätelmän, ettei vahingoittumista tapahdu. Toistan jälleen: kun biologisten lasten, kohtulahjalasten ja adoptiolasten hyvinvointia on selvitetty, ei merkitseviä eroja ole löytynyt.

Koko orjahöpötyksesi menee niin pieleen. On selvää, että mikäli mitataan sellaisen ihmisen stressitasoa, joka käskee ja sellaisen ihmisen stressitasoa, joka noudattaa käskyjä, on jälkimmäisen stressitasot korkeammat. Orjahöpötyksesi on samaa luokkaa, kuin moniavioisuus- tai eläintennaimishöpötys suhteessa homoliittoon.

Lisäksi unohdat koko ajan, että maailmaan saapuminen ei ole yhdenkään yksilön valinta. Jokaisessa syntymässä valinnat on tehnyt jotkut muut. Kantaja-vanhemman valinnan arvottaminen korkea-arvoisemmaksi kuin muiden vanhempien, kuuluu myyttiseen maaimankuvaasi.

Maailma ja sen vaikuttimet eivät ole yksilähteinen vesiputousmalli.

Jos vaikkapa pari eroaa siitostyön jälkeen mutta ennen lapsen syntymää (tai pari ei muutenkaan elä yhdessä), pidän lähtökohtana sitä, että lapsi jää kantajansa huollettavaksi (jos mitään pakottavaa lapsen etuun liittyvää syytä toimia toisin ei ole ja vaikka vanhemmuus olisi jo ehditty tunnustaa). Jos ero tapahtuu myöhemmässä vaiheessa, niin sitten asiaa pitää tietysti punnita tarkemmin. Tietysti tällöin erotilanteessa järkevästi toteutettu yhteishuoltajuus lienee kaikkien kannalta paras ratkaisu.

Orjahöpötyksellä lähinnä muistutin, että asioihin vaikuttavat monet asiat.

Noihin syrjimiskysymyksiin en nyt ota kantaa kuin sen verran, että tietyissä tehtävissä (esim. pelastajana) on tietty fyysinen suorituskyky pelastettavan ja oman turvallisuuden vuoksi syytä pitää vähimmäisvaatimuksena yksilön ominaisuuksista riippumatta. Armeijan kantahenkilökuntaan kuulumiseen ja arvoasteikossa kiipeämiseen noilla ominaisuuksilla ei pitäisi olla vaikutusta. Asiantuntijatehtävissä pätevyyden olettaisi olevan ratkaisevaa; jos toimii toisin, niin sehän voi olla omaan nilkkaan ampumista. Papeista en niin tiedä sanoa muuta kuin sen, että uskonnollisissa yhteisöissä asiat yleensä muuttuvat hitaasti.

Kyllä minä muistan, että maailmaan saapuminen (tai paremminkin sikiöaikana ja sen jälkeen maailmaan kasvaminen) ei ole oma valinta. En tiedä miksi Yesman ajattelet minun unohtelevan asiaa?

"pidän lähtökohtana sitä, että lapsi jää kantajansa huollettavaksi "

Tulihan se sieltä. Kiitos rehellisyydestäsi. Onneksi tätä katsotaan syrjinnäksi, ja ratkaisumallit ovat matkalla aina kohti yhteishuoltajuutta.

"En tiedä miksi Yesman ajattelet minun unohtelevan asiaa?"

Tämän kommenttisi vuoksi. "Tai vaihtoehtoisesti pakottaa tämän tulemaan syntyneeksi keskelle vaikkapa tätä ilmastoahdistuksen lietsontaa. " Aivan kuin sama ei koskisi tavallista lasten saantia. Näyt katsovan, että silloin, kuin kantaja haluaa lapsen, on hänellä oikeus sellainen itselleen järjestää. Tämäkin toki on linjassa ajatusmallisi kanssa. Tärkeämpi vanhempi saa tehdä päätöksiä toisen puolesta.

En tuota "sieltä tullutta sitä" liene piilotellut ennenkään? Jos sitä en aiemmin ole (esim. juuri noilla sanoilla) ilmaissut, niin asia ei kenties ole tullut esiin. En usko, että tuota ratkaisua katsottaisiin syrjinnäksi, etenkään lapsen edun näkökulmasta, jonka kuitenkin pitäisi olla ensi sijalla.

Katson, että lapsi tulee tiettyjen asioiden osuessa kohdalleen. Evoluutio on suosinut asioiden etenemistä tietyllä tavalla, myös syntymäksi kutsutun tapahtuman jälkeen. Ihminen on (useimpia, kenties kaikkia muita) kyvykkäämpi puuttumaan näihin prosesseihin. Oikeudet on sitten tässä toinen keskustelu.

Huoltajuuden antaminen vain toiselle vanhemmalle tilanteessa, jossa lapselle on merkattu 2 vanhempaa ja toinen haluaa myös huoltajuuden, olisi syrjintää.

Aiemmin taidettiin mennä pitkälti naispuolisen vanhemman mukaan juuri "luonnollisista" syistä, mutta uudistettu isyyslaki on vähentänyt pahinta epätasa-arvoa. Äidillä ei enää ole oikeutta vastustaa isyyden selvittelyä, mikäli mahdollinen isä laittaa selvittelypyynnön vireille tai tekee kanteen.

Näin viimeistään lapsen syntyessä isyys selviää. Kiistatilanteessa huoltajuutta ei tule määrätä vanhemman sukupuolen perusteella.

Sitten vielä tuohon "biologiseen faktaasi". " Evoluutio on suosinut asioiden etenemistä tietyllä tavalla, myös syntymäksi kutsutun tapahtuman jälkeen. "

Nimenomaa evoluutio näyttää järjestäneen myös ihmisen alulle etsikkoajan, joka tunnetaan eläinkunnastakin. Niin ankanpoikanen kuin vauvakin leimautuu etsikkoaikana - n 6kk- siihen tahoon, joka investoi häneen eniten aikaa ja hyvänolon tuottoa. Tämä mekanismi heijastanee kypsyvää keskushermostoa - tunnistaminen, syy-seuraussuhteiden hahmottaminen, pahanolon tunteiden jalostuminen peloksi, ärtymykseksi jne. Vasta tuosta lähtien vauva osaa vierastaa. Ilmiöllä on merkitystä eloonjäämisessä. Jos äiti menehtyy synnytykseen, mikä on kautta ihmiskunnan historian ollut korkea muihin lajeihin verrattuna, voi vauva kiinnittyä suuremmitta ongelmitta toiseen synnyttäneeseen naiseen tai mieheen, jolle tulee mieleen tarjoilla lapselle vaikkapa lehmänmaitoa. Joskus susiemokin kuuluu käyneen. Tämä etsikkoaika myös on se syy, miksi vastasyntynyt halutaan kätilöiden ja gynekologien toimesta saattaa äidin ja isän huomaan mahdollisimman varhain: jotta keskinäinen kiintymyssuhde pääsee alkamaan.

Se, miksi naisten lapsivuodekuolleisuus on suuri ja miksi ihminen saapuu maailmaan muihin lajeihin verrattuna hyvin keskeneräisenä johtuu suuresta päästämme. Mikäli keskushermostomme olisi syntyessämme kypsempi, olisi pääkoppamme vielä suurempi ja äitien lapsikuolleisuus vieläkin korkeampi.

Niputan mainitun "etsikkoajan" edellä mainitsemaani ihmisen kestävyyteen ja "itsekorjautuvuuteen". Lienee ollut eduksi, että syntymisen jälkeen molempien biologisten vanhempien (tai erityisesti synnyttäjän) ohella tai lisäksi esimerkiksi sisarus, isovanhempi tai muu lähipiirin (siis lauman) jäsen on tullut hyväksytyksi huoltajana, mikäli olosuhteet ehdottomasti niin vaativat.

Mikä ei ole rikki, ei tarvitse korjausta.
Kuten olet jo itse myöntänyt, kumpuaa rikkoutumisen ajatuksesi lähinnä äitimyyteistä.
Mikäli merkittävää leimautumista sikiön suunnalta olisi tapahtunut jo kohdussa, alkaisi vierastaminen syntymän jälkeen heti. Tähän vauvan keskushermosto ei ole kykeneväinen.
Myös evolutiivisesti on järkevää, ettei korkean äitikuolleisuuden lajilla yksilöiden välille tule merkitseviä eroja riippuen lähtökohtaisesti siitä, kuka taho lasta hoivaa.

Kumpuamus tapahtuu sikiöaikaisiin aistihavaintoihin, niiden muistamiseen ja luontaiseen turvallisuushakuisuuteen liittyvistä faktoista - jo todennetuista tosiasioista. Sinun retorinen keinosi näyttää olevan soossin ärhäkkä vatkaaminen kun pihvi pihisee viereisellä pannulla. Pihvi tässä tarinassa ei ole psykologian leimautumisena tunnettu ilmiö, vaan muiden halujen vuoksi tyystin katkaistu jatkumo syntymää edeltäneeseen "maailmaan".

Sitten on tietysti tuo toinen periaatteellisempi asia: lapsen esineellistäminen luotuvettavissa ja vastaan otettavaksi hyödykkeeksi.

Ja sinä puolestasi touhotat aistiärsykkeistöä kiintymyssuhteeksi kuin käärmettä pyssyyn. Tai nyt, kun olet sisäistänyt, ettei tämä ole loogista, olet keksinyt jonkilaisen ärsykkeistöjatkumon korvaamaan myyttisen sikiö-kantaja kiintymyssuhteen. Koska nimenomaa on niin, ettei aistiärsykkeillä ole tässä merkitystä, vaan vuorovaikutuksella.
Ajatus siitä, että sikiöaikainen maailma muistuttaisi syntymänjälkeistä maailmaa on liioittelua. Tämä kahdesta pääsyystä: 1. sikiön ymäristö on luonteeltaan hyvin erilainen kuin on vauvan maailma ja 2. sikiön neuroverkko on luonteeltaan hyvin erilainen kuin on vauvan neuroverkko. Kohtaan 1: Esimerkiksi syömisen tai nälän kokemuksia tai ruokailusta tulevaa mielihyvää tai mitään muitakaan ehdollistumistapahtumia ei sikiöllä ole olemassa. Kohtaan 2: Neuroverkon erilaisuudesta puolestaan kertoo esim. se, että keskosina syntyneillä on keskushermoston toimintaan liittyviä haasteita vaikkapa visuaalisen ja tilatiedon käsittelyssä.

Toistan vielä: olipa sitten kyse vahingosta, jonka luonne olisi elimellinen tai psykologinen, tai mikäli vauvan energiaa kuluisi jonkinlaiseen korjaantumistapahtumaan, näkyisi tämä vauvojen ja lasten seurannassa. Toistaiseksi tutkimukset eivät ole löytäneet eroja vauvan tai lapsen voinnissa siitä riippuen, kuka hänestä huolehtii, kunhan tuo huolenpito täyttää tietyn laadun kaikilla.

Koska vahinkoa ei tapahdu, ei ole esineellistämistäkään.

Haluaisin todella nähdä sinun ja rouva Eledgen välisen keskustelun, jossa syytät isoäitiä esineellistämisestä tilanteessa, jossa hän mahdollistaa toivotun yksilön maailmaan saapumisen ihmisille, jotka ovat selkeästi valmiita satsaamaan häneen poikkeuksellisesti.

Johdonmukaisuus näkyy siinäkin, että nimenomaan en ole aiemmin(kaan) puhunut kiintymyyssuhteesta. Sinä olet. Lähinnä olen sisäistänyt, että samaa asiaa voi sanoittaa monin tavoin, jos kohta silloinkin päästään lopulta astiaan, jossa pihvi ei pihise. Ja aletaan taas alusta.

Totta kai vahinko voi jäädä tapahtumatta, vaikka esineellistäminen tapahtuisi. Ei noilla asioilla ole suoraa yhteyttä. Palataanpa vähän aiempaan: jos orjan elämänlaadun laissa säädetty vähimmäistaso korotettaisiin paremmaksi kuin tyypillisesti hyvinvoivalla vapaalla kanssaihmisellä, niin miten silloin pitäisi suhtautua orjuuden hyväksyntään?

Kyllä, olet johdonmukaisesti puhunut kuvitteellisen aistiärsykejatkumon kuvitteellisesta merkityksestä lapsen hyvinvoinnille. Totta.

Ongelma on se, etteivät aistimukset tai niiden synnytystä edeltävä ja synnytyksen jälkeinen vastaavuus ole - sanojasi lainaten - asiassa pihvi.

Asian pihvi on vuorovaikutus. Reaktio ja vastareaktio. Tätä kutsutaan kiintymyssuhteeksi. Ja kiintymyssuhde käynnistyy syntymästä. Vauvan neuroverkko on n. 6 kk kohdalla syntymästä tarpeeksi kypsynyt rekisteröimään ja taltioimaan vuorovaikutuksen elementtejä sellaisella tasolla, että se osaa tehdä eron eri yksilöiden välillä. Tämä ilmenee vierastamisena.

"Totta kai vahinko voi jäädä tapahtumatta, vaikka esineellistäminen tapahtuisi. Ei noilla asioilla ole suoraa yhteyttä. "

Hetkinen. On sama, onko esineellistämisestä haittaa vai ei? No miten esineellistäminen sitten on mikään peruste? Jos ihmisoikeuksien poistosta ei olisi haittaa, niin mikä olisi ongelma?

(Olen itse sitä mieltä, että ihmisen esineellistämistä - yksilöllisyyden poistoa - ja hänen ihmisoikeuksiensa poistoa voi pitää kulloisenkin kulttuurin kontekstissa negatiivisena suhtautumisena kyseiseen ihmiseen, jos hän tekee asiassa poikkeuksen muihin nähden).

" jos orjan elämänlaadun laissa säädetty vähimmäistaso korotettaisiin paremmaksi kuin tyypillisesti hyvinvoivalla vapaalla kanssaihmisellä, niin miten silloin pitäisi suhtautua orjuuden hyväksyntään?"

Ensin täytyisi määritellä orjuus. Mikäli tarkotettaisiin ehdotonta määräyssuhdetta, niin luulen, ettei materaalisella hyvinvoinnilla olisi suurimmalle osalle nykyihmisistä merkitystä. Muiden asioiden ollessa vakiot, ehdottomien määräysten kohteeksi joutuva todennäköisesti kärsisi enemmän verrattuna vapaasti päättävään aina ja kaikkialla.

Ehdoton määräyssuhde ei ole hyvä verrokki kohtulahjatilanteelle. Lapsella ei ole pois otettua määräysvaltaa syntymänsä ja vanhempiensa suhteen sen kummemmin biologisessa kuin kohtulahja-asetelmassakaan.

Orjuus on yksilön pitämistä toisen yksilön (tai instituution tai valtion) vallan alaisena ilman oikeutta omaan tahtoon perustuvaa valintaa ja ilman oikeutta korvaukseen työstään, vailla vapautta ja vailla mahdollisuutta päästä pois asemastaan. Edellä olleessa kuvitelmassa instituution reunaehtoja säädeltäisiin tiukasti lailla. Käytännössä orja on tässäkin tapauksessa omaisuuden asemassa. On paljon mahdollista, että orjan asemassa oleva joutuu kärsimään suuremmasta stressistä kuin vapaa henkilö. Joskin toisenlaisiakin käsityksiä on esitetty: stressi vähenee, kun ei joudu ottamaan vastuuta valinnoista.

Esineellistäminen hyödykkeeksi tekemisen merkityksessä on yksi asia. Minä(kin) näen sen (periaatteellisesti) kielteisenä asiana, vaikka esineellistämisen kohde voisi päästä osaksi aivan käsittämättömästä yltäkylläisyydestä ja suorastaan kadehdittavasta kohtelusta. Periaatteellinen ongelma syntyy siitä, että muut ovat omien halujensa/tarpeidensa tyydyttämiseksi tehneet sopimuksen esineellistetyn asemasta.

Vastasyntyneellä (ja jo sikiöllä) on kuitenkin vaistojen kaltaista toimintaa ja reagoimista, joka on ollut esillä jo aiemmin. Perustan varhaisten aistihavaintojen ja niiden muistamisen merkityksen (ihmisen) vaistonvaraiseen turvallisuushakuisuuteen; enemmän ennestään tutun (ja samalla vähemmän vieraan) synnyttämään myönteiseen vaikutukseen, sekä hetkellisesti että myös pidemmällä aikavälillä. Sillä voi päätellä olevan jonkinlaista vaikutusta myös myöhemmän (varsinaisen) vuorovaikutuksen onnistumiseen.

"stressi vähenee, kun ei joudu ottamaan vastuuta valinnoista"
No, tätä voisi selvitellä esim. neurofysiologisin menetelmin, käyttäytymishavainnoinnilla tai aikuisten kohdalla ihan vain elämänlaatukyselyin..

"Muistamisen merkityksen..."

Hyvä puoli tässä oivalluksessasi on se, että se on loogisen päättelyketjun mukainen. Huono puoli siinä on se, että nyt tämä keskustelu alkaa viimeistään toistaa tuota aikaisemman keskusteluketjumme kaavaa.

Olet oikeassa, tarpeeksi pitkälle kehittynyt taltiointitoiminto tarvitaan tunnistamiseen. Tarinasi kannalta ongelmallista on, ettei yhdelläkään ihmisellä ole muistijälkiä sikiöajalta, eikä edes varhaiselta vauva-ajalta. Edelleen: vierastaminen alkaa pääsääntöisesti n. 6:n kk:n kohdalla. Taltiointitoiminnot ovat yksi osa riittävän kypsää keskushermostoa, joka mahdollistaa ympäristön ihmisten erottelun toisistaan.

Edit: ja ennen kuin alat pyöritellä siitä, ettet tarkoita pitkäaikaismuistia, vaan lyhytaikaista, niin ei valitettavasti mene läpi. Lyhytmuisti kestää muutamia sekunteja, mikä on huomattavasti vähemmän aikaa, kuin esim. synnytystapahtuman, lapsen napanuoran katkaisun, putsauksen, punnituksen jne. kesto. Mikäli edellytät tunnistusta siinä vaiheessa, kuin vastasyntynyt pääsee vanhempansa huomaan, ei se voi nojata lyhytmuistiin. Ja jos kestomuisti olisi jo olemassa, muistaisi koko joukko lapsia ja aikuisia sikiöaikaisia tapahtumia, vaikkapa äitinsä rytmihäiriöt, sivuäänet tai oksentamisen.

Ihmisellä kyllä on ymmärretty olevan muistijälkiä sikiöajalta. Varsinaisia muistikuvia ei voi olla, koska kykyä jäsentää havaittua/koettua ei vielä ole kehittynyt. Kuitenkin kuukausia keskimäärin aika yhdenmukaisena tauotta toistuva ympäristön (kohdun) äänimaailma on läsnä juuri silloin kun ensimmäiset muistin kannalta olennaiset ja syvimmät rakenteet alkavat toimia. Ehtisiköhän viimeisen raskauskuukauden aikana äidin sydän lyödä kolmisen miljoonaa kertaa. Henkeäkin tulee vedettyä runsaat puoli miljoonaa kertaa. Tuo taitaa olla hallitsevinta äänimaailmaa sinä aikana, ja toisto tunnetusti auttaa muistiin jäämistä. En tarkoita lyhytaikaista muistia, vaan nimenomaan pitkäaikaismuistia.

Pitkäaikasmuistijäljet sikiöajalta? Tämä olisi sangen uusi tieto. Opastaisiko minut lähteesi luo?

Tähän hätään löysin googlaamalla: "Non-verbaalisia muistikuvia jo loppuraskauden ajalta, ns. implisiittinen muisti jo toiminnassa", joka on lastenpsykiatrian professori, ylilääkäri Kaija Puuran (ehkä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa tai jossain muussa yhteydessä pidetyn esityksen) slideshowsta. Itselleni käsitys tietämyksestä sikiön muistista ei ole mitenkään uutta, vaan kaivelin aihetta jo kun tätä viitisen vuotta sitten puitiin.

EDIT: Sana "muistikuva" ei ehkä ole (kuvattavuuteen liittyvän konkretiayhteytensä vuoksi) ihan paras käsite tälle muistiin syntyvälle jäljelle tai mallille. Ei siis jää muistikuvaa siitä, miten joku on huudellut ulkopuolelta vatsaa kohti (toistuvasti) haloota (jos näin on tapahtunut), mutta elämän myöhemmässä vaiheessa haloota huudelleen ääni saattaa jotenkin vaikuttaa aikojenkin jälkeen ihmeen tutulta, vaikka ei olisikaan syntymänsä jälkeen tätä uudelleen aiemmin kuullut. Sydänrytmin pääsääntöinen "loputon" tasaisuus taas hautaa alleen esimerkiksi hetkelliset "matti ja teppo" -tyyppiset häiriöt. Äänten lisäksi vastaavia jälkiä jää ilmeisesti myös haju/makumuistiin.

EDIT2: Löytyi yksi teksti, jonka luin varmuudella silloin vuosia sitten: "Fetal memory: Does it exist? What does it do?" ( http://www.cirp.org/library/psych/hepper1/ )

EDIT3: En viitsi lisätä tähän kokonaan uutta postausta, vaan jatkan vielä:

Tuo edellinen dokumentti ei ole ainoa, mihin tutustuin silloin aikanansa, kun nämä sijaissynnytyspuheet muutamia vuosia sitten yleistyvät. Olin kyllä jo sitä ennen törmännyt sikiöajan aistihavaintoja ja niiden synnyttämiä muistijälkiä koskeviin huomioihin joissain lehtijutuissa ja kenties tv-dokkareissakin. Niistä saamani käsityksen valossa sijaissynnytys asiana haiskahti, ja aloin kaivella lisää. Tiedän, että asiaan liittyy kaikenlaista kritiikkiä, mutta kaiken omaksumani valossa en jaksa uskoa, että kyse olisi esimerkiksi parjaamasi "äitimyytin" oikeutuksen vahvistamisesta, vaan neutraalista lapsen "siteenä" äitiinsä näyttäytyvän ilmiön tutkimisesta. Tästä emme mielestäni tiedä niin tarpeeksi, että voisimme (sijaissynnytyskysymyksessä) ohittaa asian kohauttamalla olkaa, kuten vaikkapa Sateenkaariperheet ry:n ja Setan piirissäkin on muutamaan otteeseen tehty, kun sijaissynnytys-aihe on ollut käsittelyssä.

Minun käsitykseni mukaan on aivan selvää, että sikiöllä on aistihavaintoja erityisesti kantajastaan (eli äidistään). Näyttäisi, että em. havainnot myös tallentuvat (pitkäkestoiseen muistiin) jäljiksi, kenties hyvinkin "syvälle". Ollaan tietoisuuden juurilla. Vähempi selvyys on noiden jälkien mahdollisesta merkityksestä myöhemmässä elämän vaiheessa, heti syntymisen jälkeen ja myöhemminkin. Vastasyntyneen ja pienen vauvan tunnemaailma on "neutraali/hyvä olla" vs. "paha olla", ja yhdistettynä vaistomaiseen tuttuus/turvallisuushakuisuuteen nuo sikiöajan jättämät muistijäljet vastetta saadessaan ehkä auttavat vähentämään ainakin hetkellisesti pahaa oloa ja toisaalta lisäävät pidemmällä aikavälillä mahdollisuutta kiintyä juuri itseään kantaneeseen henkilöön.

Toinen tarina on sitten se, että elämä on aika joustavaa ja kaikenlaisista menetyksistä voi menestyksekkäästi toipua, jos asiat eivät suju kuin "strömsössä". Minusta siihen ei pidä kuitenkaan ehdoin-tahdoin pyrkiä esimerkiksi katkaisemalla edellä mainittua "sidettä" vain aikuisten tarpeiden ja halujen vuoksi. Edelliseen liittyy sitten (lähinnä esineellistämiseen liittyvä periaatteellinen) kysymys siitä, voivatko yksilöt tehdä asiaan liittyviä sopimuksia kolmannen yksilön kohtalosta.

EDIT4: Nyt pääsiäisen jälkeen vielä vähän mämmistä ja pashasta tönkkönä, jälleen kotikoneen äärellä ollessani kaivelin tältä sivustolta keskusteluketjuja, joissa sijaissynnytyskeskustelu on ollut jollain tavalla aiheena. Voi olla olemassa vielä muitakin aihetta käsitelleitä ketjuja.

https://ranneliike.net/keskustelu/13457/homoparit-ja-adoptiokysymys (2011-2013)

https://ranneliike.net/keskustelu/20028/sijaissynnytyksista-kaivellaan-kaikki-kielteinen-vaikka-niissa-on-paljon-hyvaa-ja-inhimillista-juttukommentit (2014)

https://ranneliike.net/keskustelu/20707/tutkimusanalyysi-sateenkaariperheiden-lapset-eivat-eroa-heteroparin-vanhemmoiman-perheen-lapsista-juttukommentit (2015)

https://ranneliike.net/keskustelu/21056/thaimaa-miespari-voitti-oikeudessa-sijaissynnytyskiistan-juttukommentit (2016)

https://ranneliike.net/keskustelu/21866/sateenkaariperheet-ry-jarjestaa-seminaarin-sijaissynnytyksesta-juttukommentit (2018)

https://ranneliike.net/keskustelu/22353/aitiyslaki-astui-voimaan-sateenkaariperheet-ryn-seuraava-tavoite-vanhemmuuslaki-juttukommentit (2019)

Paljon on totisesti vuorosanoja vaihdeltu. Etenkin tuon 2014 käydyn keskustelun jälkeen kaivelin sikiön aistihavaintoja ja muistia käsitteleviä asioita enemmän. Tuon aiemmin linkkaamani "tilannekatsauksen" lisäksi tuli eteen kaikenlaista. Jotkin havainnot eivät tue vahvistavasti siinä esitettyjä aistihavaintoihin ja muistiin liittyviä yksityiskohtia, mutta eivät suoranaisesti kumoakaan. Jotkin sitten taas selkeästi vahvistavat. Sittemmin en ole aktiivisesti tutkaillut, josko olisi jotain uutta asian suhteen tullut ilmi.

Oma käsitykseni on, että aistihavainnot ja niiden aiheuttamat muistijäljet ovat ihan todellisuutta, eivät myyttejä. Itse olen pitänyt noita asioita yleistietona, koska niitä on silloin tällöin käsitelty myös meille tavallisille ihmisille suunnatuissa viestimissä. Sen sijaan em. asioiden vaikutus kiintymyssuhteen kehittymiseen ja muuhun myöhempään elämään on toistaiseksi pitkälti vain harvojen teorioiden asteella, ja sen näytän kyllä omissa kommenteissani tuoneen (aina) esiin. Tiedostan myös sen, että myöhempään elämään liittyviä ongelmia ei välttämättä synny, mutta tutun ”ympäristön” katoamisen aiheuttamaa (lyhytaikaista) pahan olon lisääntymistä vastasyntyneelle pidän mahdollisena ja jopa todennäköisenä.

Kiitos.
Eipä noista lähteistäsi hetimiten löytynyt tukea sikiön pitkäaikaismuistiin.
Ensimmäisessä psykiatri puhuu implisiittisestä muistista ja ehkä viittaa tuttitutkimuksiin (?), asia ei käy ilmi. Pitkäaikaismuisti sijaitsee kuitenkin eksplisiittisessä muistissa. Toisessa on kohta habituaatiosta, eli vasteen vaimenemisesta toistoärsykkeen jatkuessa, mikä lienee uskomuksiesi suhteen merkittävin kohta artikkelissa (?).

Tuoreemmin, ääniärsykkeitä on tarjoiltu vastasyntyneille ja heidän aivokäyriään mitattu. 24 tuntiin asti syntymästä yltävä ero habituaatiovasteeksi tulkitun ja uutuusvasteeksi tulkitun käyrän välillä on tavattu.

Jos tuttitutkimuksiin mennään, niin sitten voi sanoa, että tietyn äänen aiheuttama käyttäytymisvaste on samaa luokkaa kuin tietyn kielen aiheuttama vaste vastasyntyneellä.

Kaikkiaan on melkoista liioittelua sanoa, että vastasyntynyt kärsisi siitä, ettei 24 kestävä habituaatiovaste laukea, tai että hän muodostaa uuden habituaatiovasteen syntymänsä jälkeen. Samoin on melkoista liioittelua sanoa, että vastasyntynyt kärsii, mikäli ei syntymänsä jälkeen kuule kohdussa enimmäkseen kuulemaansa kieltä, jos kantaja vaikka muuttaa paikkaan, jossa eri kieli dominoi.

Varsinaiseen äänen tunnistukseen ja tunneinformaation vasteet löytyvät vasta 3-7 ikäkuukausien välillä. https://www.npr.org/templates/story/story.php?storyId=125123354

Tässä tutkimuksessa vastasyntyneen (n=60) käyttäytymisvasteissa ei ollut eroja tarjottiinpa hänelle kantajan ääntä tai tuntemattoman naisen ääntä. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4373280/

Tässä vielä miettimistä akselille myytit vs. todellisuus.
Vastasyntyneille (n=30) tarjoiltiin kantajan, tuntemattoman naisen, isän ja tuntemattoman miehen ääniärsykkeitä vuorotellen. Ei löydetty eroja vasteissa kantajan ja isän äänille.
https://jim.bmj.com/content/55/1/S82.7

Kuten totesin, sikiön aistihavaintoja ja muistamista tukevaa aineistoa on, edelläkin. Ja kuten myös totesin, on myös havaintoja vahvistamatonta aineistoa. Riittämättömäksihän on asioita vaivatonta todeta ja suoranaisesti vahvistamatonta tulkita heikentäväksi, niin halutessaan. Mitä tulee "melkoiseen liioitteluun", niin... onko jokin kulloinkin liioittelua, vähättelyä tai juuri oikeaa painoarvoa? Tai milloin jossain yksityiskohdassa merkityksellisyyden kynnys ylitetään - tai milloin vaikkapa nyt jonkin "oikeuden" painoarvo kasvaa suuremmaksi.

Vaikutuksia ei ole käytännössä (lainkaan) tutkittu, toistaiseksi. Ja omasta puolestani voit käsitellä päättelyitä(ni) tai oletustani "uskomuksena", ihan vapaasti.

Jos muistin rakennetta kuvataan hierarkisina siiloina, sijoitetaan implisiittinen muisti nimenomaan pitkäkestoisen muistin alaisuuteen. Pitkäaikaismuisti ei ole "sijaitsematta" implisiittisessä muistissa (tai implisiittinen muisti ei ole "sijaitsematta" pitkaikaismuistissa).

"sijoitetaan implisiittinen muisti nimenomaan pitkäkestoisen muistin alaisuuteen. "

Olet oikeassa. Tein yllä virheen. Minun piti kirjoittaa "tunnistaminen sijaitsee ekplisiittisessä muistissa". Implisiittisenä muistina voi pitää habituaatiota, mutta sen kestoaika vastasyntyneellä on n. 24 tuntia. Ei siis pitkäaikainen.

Tarkastelumme kohteena olevaa merkitystä voi kvantifioida seuraavalla tavalla: Jos olet sitä mieltä, että vauva vahingoittuu, kun ei kuule samaa kieltä, jota kuuli sikiöaikana, niin sitten voit olla sitäkin mieltä, että vauva vahingoittuu, jos ei kuule samoja ääniä kuin sikiöaikana. Tosin, jopa tuo kuuleminen on vähän liioittelua, koska kyse on ääneen habituaatiosta, ei tietoisesta kuulemisesta.

Nimenomaan (pitkäkestoiseen toistumiseen liittyvä) tottuminen on merkittävää. Ja onhan jo vuorokausi pitkäaikaista, mutta tuossa vaihteessa elämää unohtaminen on vielä nopeaa. Pidemmistäkin aikajaksoista on kyllä havaintoja. Tietyt (kuukausia) lakkaamatta keskimäärin samanlaisina jatkuneet äänet ovat vielä asia sinänsä. Ne eivät ehkä unohdu koskaan; lähellä sydämen sykettä ja tyypillistä hengitystä olevat rytmit tuntuvat rauhoittavan meitä kovasti. Ei ole varmuutta, liittyykö tämä sikiöajan muistijälkiin - mutta sellaistakin on esitetty.

Tunnistaminen on merkittävää vasta sitten kun sen aika on.

Entä "vahingoittuminen"; pitäisi taas harrastaa semanttisia sukelluksia ja miettiä, mitä tuolla käsitteellä tarkoitetaan. Onko kyse ehkä jostain pysyvästä viasta - vai kenties "vain" tilapäisestä "harmista", jonka jäljet korjautuvat ehkä tuota pikaa kuluttaen vain pikkiriikkisen ylimääräistä energiaa?

Habituaatiolla tarkoitetaan reaktion "turtumista" ärsykkeeseen. Se ei sillä tavalla ole "tottumista", kuin ehkä arkikielessä mielletään. Habitutaatiota voi mitata vaikkapa, kun vauva on unessa. Kyseessä on neurofysiologinen aistimus-reaktio ilmiö, eikä se välttämättä yllä tietoisuuteen. Kuten ylle listaamistani linkeistä ilmenee, kestää useita kuukausia, ennenkuin vauva yhdistelee tunneinformaatiota ja vaikkapa ääntä. Näin ehdollistuminen lämpöön, kylläisyyteen (mielihyvään) ja sydämen tärähtelyyn mahdollistuu syntymän jälkeen.
Vahingoittumisella tarkoitetaan kaikkia sellaisia tapahtumia, joita ilman lapsella menisi paremmin kuin joiden kera menisi.

Habituaatiolle tottuminen ja varsinkin siedättyminen on parempi suomenkielinen vastine kuin vähän eri asiaa tarkoittava turtuminen. Ehdollistumisen mekanismit alkavat jo sikiöaikana. Se koskee myös vaikkapa äidistä (kantajasta) lähteviä säännöllisenä "loputtomiin" toistuvia ääniä. Syntymän jälkeen syntymää edeltävien kerrosten päälle luonnollisesti kasautuu uutta tehokkaammin ja monipuolisemmin. Pohja on kuitenkin alkanut kehittyä jo raskauden viimeisinä kuukausina.