Itse en näe sijaissynnytystä hlbti-kysymyksenä enkä laajemminkaan yhdenvertaisuus- tai tasa-arvokysymyksenä.
Erilaisia perheitä pitää kohdella mahdollisimman yhdenvertaisesti: yhdeltä ei voi rajoittaa sitä, mikä toiselle sallitaan. Tätä kautta kaikenlaiset määräykset ja käytännöt on esimerkiksi samaa ja eri sukupuolta olevien perheiden kohdalla oltava vertaiset. Olen myös sitä mieltä, että perhejärjestelyissä lapselle on taattava pysyvyys elämänsä lähisuhteissa (tosiasialliset kasvattajat, sisarukset ja ehkä isovanhemmatkin).
Adoptiojärjestelyssä lähtökohta on se, että syystä tai toisesta ilman vanhempaa/vanhempia jääneelle lapselle huolehditaan perhe - siten, että vanhemman/vanhempien (juridiset) velvollisuudet lasta kohtaan tulevat täytetyiksi, lapsen hyvinvointi ja oikeudet edellä.
Keinohedelmöityksessä operoidaan sukusoluilla. Sen jälkeen alkio/sikiö kasvaa ja kehittyy kuten ns. luonnollisin menetelmin alkuun saatetussa raskaudessa.
Katson ihmisyyden ja yksilöyden alkavan paljon ennen syntymää, ja tuolloin puolustuskyvyttömän ihmiselämän oikeudet alkavat painaa vaakakupissa aikuisten (myös kantajan) oikeuksia enemmän. Suomen nykyinen aborttilainsäädäntö sisältää perusteltuja aikarajoja eri perustaisille toimenpiteille ja edellytyksille. Niistä voi mielestäni vetää suoraan aikarajoja alkion/sikiön/lapsen "ihmisyyden asteelle". Viimeistään seitsenkuinen sikiö on minusta ehdottomasti täysiä ihmisoikeuksia nauttiva yksilö.
Minä näen sijaissynnytysjärjestelyn vähintäänkin lapsen esineellistämisenä. Jos sijaissynnyttäjä saa korvausta, katson kyseessä olevan ihmiskaupan. Vaikka kuinka kauniisti selitettäisiin, että kyse on kohdun vuokrakorvauksesta, niin väkisin korvaus kiertyy luovutetusta lapsesta maksetuksi hinnaksi. Ja vaikka sukusolut eivät olisi peräisin kantajasta, on alkion/sikiön kehitys kuitenkin tapahtunut nimenomaan kantajaan sidottuna.
Sijaissynnytysjärjestelyssä aikuisten halujen perusteella tehdään (aikuisten välinen) sopimus, jossa objektina on ihminen, lapsi.
Itse lähden siitä, että kantaja on aina syntyneen lapsen äiti, ehdoitta. Jos äitiyden toteutuminen syystä tai toisesta on lapsen hyvinvoinnin näkökulmasta mahdotonta, on viranomaisprosessien vuoro. Ja tarkennukseksi: katson, että adoptioäiti (ja äitiyslaissa määritelty toinen äiti) on äiti, samoin kuin lapsen elämässä alusta asti ollut isä on isä ja adoptioisä on isä.
Viime vuosikymmeninä on ymmärretty, että sikiö aistii ympäristöä ja etenkin kantajansa (ie. äiti) on aistiärsykkeiden tuottajana aivan omassa luokassaan. Hermoston ja aivojen kehitys käynnistyy tänä aikana. Nykyään ymmärretään yksilön oppimisprosessien käynnistyvän jo sikiöaikana. Ei ole lainkaan kaukaa haettua, että ensimmäiset aistimukset (sikiöaikana) muovaavat merkittävästi yksilöä ja luovat pohjaa tulevalle. Ihminen toki on olosuhteisiin mukautuva eläin - mutta aikuisten halujen ja tarpeiden ei pitäisi lähtökohtaisesti käydä yli lapsen oikeuksien (äitiinsä).
Minusta sijaissynnytys johtaa väistämättä lapsen esineellistämiseen, lapsen oikeuksien polkemiseen ja kaupallisessa sijaissynnytyksessä edellisten lisäksi myös ihmiskaupan tunnusmerkistön täyttymiseen. Eikä tällä ole tekoa sen kanssa onko sijaissynnytyspalvelua saava eri- tai samaa sukupuolta oleva pari, yksi henkilö tai useamman ihmisen yhteisö.
Katson, että Sateenkaariperheet ry:llä ja muilla hlbti-järjestöillä ei pitäisi olla perusteita millään tavoin edistää sijaissynnytystoimintaa.
Kyseessä on todellakin aikuisten välinen sopimus. Mutta eikö vapaassa maassa pitäisi olla myös sopimusvapaus? On paljon ihan heteropareja, jotka eivät fyysisten seikkojen takia pysty koskaan saamaan omaa lasta, vaikka muuten heteroparien olisi mahdollista lisääntyä. Kyllä minä sen heille soisin, jos vapaaehtoinen sijaissynnyttäjä löytyy. Ja jos heteropareille se sallittaisiin, eikö oikeuden voisi antaa myös sellaisille vanhemmille, jotka lasta todella toivovat ja rakastavat. Maailmassa on paljon kurjissa oloissa biologisten vanhempiensa kanssa asuvia lapsia. Olen varma, että moni heistä vaihtaisi mielellään paikkansa biologisten vanhempiensa luota rakastavaan ja huolehtivaan 'sijaissynnyttäjäkotiin'.
Ja huomioithan smo myös sen seikan, että jos sijaissynnytettyä lasta ei sijaissynnytetä, ei ko. lasta koskaan mitenkään muutenkaan syntyisi. Joten eikö ole hiukan hurskastelevaa puhua sikiön oikeuksista tapauksessa, jossa koko sikiötä ei muuten olisi edes olemassa?
Minusta vapaassa(kaan) maassa ei pidä olla oikeutta tehdä sopimusta, jossa sopimuksen kohteena on joku muu yksilö kuin sopijaosapuoli. Sijaissynnytysjärjestelyssä sopijaosapuolet tekevät sopimuksen yksilön suhteesta synnyttäjäänsä. Tällaista (yksityisoikeudellista) sopimusjärjestelyä on aika kestämätöntä ajatella hyväksyttäväksi.
Yle käsittelee sijaissynnytys -aihepiiriä otsikolla Kohduttomat naiset haluavat sijaissynnytykset lailliseksi Suomessa, päättäjät siirtävät asiaa eteenpäin – "Ei tässä niin käy, että me olemme hiljaa" ( https://yle.fi/uutiset/3-10411364 ). Näkökulma on jälleen kerran käytännössä yksinomaan aikuisen. Mahdollisia ongelmia sivuttiin lähinnä sivulauseen tyyppisesti.
Sikiöltä tai vastasyntyneeltä on kovin vaikea saada haastattelua, joten aikuisten suunnalta tätä usein luonnollisesti tarkastellaan. Niin myötämielin kuin vastustaenkin.
Varttuneemmalta lapselta voi saada tietoa. Tutkimukset eivät osoita eroa synnytyksen tai sijaissynnytyksen kautta vanhemmilleen tulleen lapsen psyykeessä tai kiintymyssuhteessa. Tämä voi toki jotain yllättää tai herättää pahennusta, koska se vääjäämättä muokkaa äitimyyttiä.
Kiintymyssuhde alkaa syntymästä. Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö raskaana oleva voisi kohdistaa tunteita sikiöön ja etteikö syntymän jälkeen tunteita olisi lasta kohtaan.
Edit: sen verran vielä, että väestöliiton asiantuntijat dosentit Söderström-Anttila ja Suikkari, molemmat naisia, puoltavat sijaisynnytyksen sallimista Suomessakin. Oheisessa Duodecimin pääkirjoituksessa on lähteitä aiheesta. https://www.duodecimlehti.fi/api/pdf/duo13371
Tutkimukset eivät taida osoittaa kevyen ruumiillisen kurituksenkaan aiheuttavan ongelmia. Silti sen kieltämiseen on meillä päädytty.
Kiintymyssuhteita käsittelevissä teorioissa katsotaan, että kiintymyssuhde alkaa syntymästä. Vaan mitä tapahtuu sikiöajan muutamana viimeisenä kuukautena, kun aistit ovat jo hereillä ja kehitys laukkaa.
"Tutkimukset eivät taida osoittaa kevyen ruumiillisen kurituksenkaan aiheuttavan ongelmia."
No ensin toki pitäisi määritellä, mitä "kevyt ruumiillinen kuritus" olisi. Mutta anna toki olettamaasi tukeva lähde.
"Vaan mitä tapahtuu sikiöajan muutamana viimeisenä kuukautena, kun aistit ovat jo hereillä ja kehitys laukkaa."
Paljonkin. Monia erilaisia aistien ja neuroverkon kypsymiseen liittyviä kehityskaaria, joista mikään ei ole osa kiintymyssuhdetta, jolla on merkitystä, kun mitataan vastasyntyneen elämänlaatua.
Kohtuympäristö katoaa kaikilla.
Aistimuksia tärkeämpi asia on laittaa vastasyntynyt pian hänestä huolta pitävän tahon läheisyyteen.
Myös biologinen vanhempi ja lapsi pitää tutustuttaa toisiinsa varhaisesta lähtien, jotta kiintymyssuhde alkaa kehittyä.
Edit: itse asiassa pitäisi puhua synnyttäjästä eikä biologisista vanhemmista, koska sijaissynnytyksessä molemmat sukusolut voivat tulla muilta kuin synnyttäjältä.
Lienee totta, että raskauden loppuvaiheeseen ja synnytykseen liittyvän hormonimyrskyn oikea-aikaisuus valmistaa kiintymyssuhteen alkamista synnyttäjän suunnalla. Tämä olisi kuitenkin taasen asian tarkastelua aikuisen näkökohdasta käsin. Ei asiaa toki pidä väheksyä, mutta ei sitä pidä liioitellakaan.
Jokainen kivi ja kanto olisi asiassa käännettävä, ensin. Jos niiden alta ei löydy yhtään mitään ongelmallista (mitä epäilen, jos todella etsitään), niin sitten asia voi käsitellä sopimisen näkökulmasta: voivatko aikuiset todella sopia siitä, että lapselta riistetään tätä kantanut ja tämän synnyttänyt äiti, vain aikuisten halujen vuoksi.
***
On totta, että lapsi selviää useimmista menetyksistään - jopa mainiosti. Juuri tällainen joustavuus näyttää olevan ihmislajin menestyksen taustalla. Selviämiskykyä ei kuitenkaan ole syytä käyttää mittapuuna sille, mikä katsotaan oikeaksi tai vääräksi.
Valitettavan vähäistä on vielä ollut tutkimus siitä, mikä merkitys aistien aukeamisella sikiöajan loppumetreillä ja sen ajan aistihavainnolla on yksilölle. Ymmärrys edellä mainitun olemassaolosta ylipäänsä on varsin uusi - yhtäläisesti kuin sen, että kivun tunteminenkin alkaa jo hyvin varhain, vaikka ilmeisesti vain reaktiot kehittyvät viiveellä.
Itse asiassa todistustaakka on heillä, jotka väittävät, että jos lapsen kasvattaa joku muu taho, kuin tämän synnyttäjä, koituu tästä lapselle merkittävää haittaa. Todistustaakan sijainti johtuu monesta asiasta, mutta ennen kaikkea siitä, että nykydata kertoo nimenomaa päin vastaista: parin vuoden ikäisenäkin adoptoidut lapsetkin voivat ja varttuvat kesekimäärin yhtä hyvin kuin ei-adoptoidutkin. Se, mikä korreloi lapsen hyvinvointiin, ei ole juuri synnyttäjän läsnäolo, vaan positiivinen kiintymyssuhde huoltajaan olipa tämä sitten synnyttäjä, biologinen vanhempi tai jokin muu lapsesta syvästi välittävä taho.
Mistä olet saanut päähäsi, että lapselta riistettäisiin jotain sijaissynnytyksessä? Taidat toistella aikuisten tarinoita asiasta? Synnyttäjän voi toki katsoa menettävän jotain, johon hän on mahdollisesti kohdistanut tunteitaan useiden kuukauksien ajan. Asia ei kuitenkaan liene näin mustavalkoinen: esim. kohduttoman naisen sisko sijaissynnyttäjänä voi suhteuttaa asiat hyvinkin eri tavalla, kuin mitä tarinat kertovat.
Lainsäädäntö voidaan myös tehdä sellaiseksi, että mikäli sijaissynnyttäjä synnytykseen tultaessa katuu päätöstään, annetaan hänelle ensisijainen huoltajuus aina. Siinäkin tilanteessa, ettei synnyttäjä ole lapsensa verisukulainen lainkaan.
Edit: tässä vielä tutkimuksia tältä vuodelta. Italialaisessa tutkimuksessa verrattiin miesparien ja naisparien perheitä. Molempia 40 kpl. Miesparit olivat saaneet lapset sijaissynnytyksen kautta, naisparit lahjoitussperman avulla. Mitattiin vanhemmointilaatua, lapsi-vanhempi-suhdetta, stigmatisaatiota ja lapsen tasapainoitsuutta. Ainoa ero tuli stigmatisaatiossa, jota mitattiin miesparien perheessä useammin. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/30234340
Toisessa italialaisessa tutkimuksessa seurattiin miesparien, naisparien ja heteroparien perheitä (70, 125 ja 197 kpl). Miesparit saivat lapset sijaissynnytyksen kautta. Lapsen lähtökohta ei ennustanut hänen terveydentilaansa. Samaa sukupuolta olevien lapsilta mitattiin korkeampia psykososiaalisia lukemia kuin heterovanhempien perheistä. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/29781831
En toistele kenenkään tarinoita. Sen paremmin minulla ole mitään "todistustaakkaa", kun ilmaisen näkemykseni siitä, että sijaissynnytys on mielestäni olemukseltaan kestämätön lapsenhankintakeino. Todistustaakat kuuluvat oikeudenkäyntiin, eikä näkemysten esittäminen internetin ihmeellisessä maailmassa ole sellainen.
Perustan käsitykseni tässäkin asiassa siihen mitä (nykyään) tiedetään ja siitä tekemiini päätelmiin. Lähinnä siitä olen saanut asioita päähäni. Toki "päähän saamiset", "todistustaakat", "aikuisten tarinoiden toistelut" ja vastaavat ovat sellaista "näppärää" retoriikkaa.
Suomessa abrortin säätelyyn liittyvät aikarajoja perustellaan syillä, joita voi ehkä kuvata "ihmisyyden asteeseen" liittyviksi. Minä katson, että sikiö on ihmisyksilö jo ennen syntymäänsä, joskin kovin avuton sellainen. Sukusolut eivät ole ihmisyksilö, eikä vielä alkiokaan.
Yksi asia on, että minun oikeuskäsitykseni mukaan synnyttänyt äiti ei voi tehdä sopimusta, jolla tämä luovuttaa synnyttämänsä lapsen jollekin muulle. Tähän ei vaikuta se, mistä sukusolut ovat alkuaan peräisin; vaikka olisivat sieltä, minne lapsi haluttaisiin luovuttaa.
Vastasyntyneen kohdalla tämä liittyy toiseenkin asiaan:
Se toinen asia on, että emme (vielä) tiedä, mitä tai miten vastasyntynyt tuntee, kun äiti (synnyttäjä, kantaja, koko siihenastisen elämän tuttu ympäristö) katoaa olemasta. Voi päätellä, että siitä ainakin toipuu. Kuten aika paljosta muustakin.
Niin, itse peräänkuulutit kivien ja kantojen kääntelyä eli näyttöä. Nyt sitten listailet itsesi asettamia sääntöjä nettikeskusteluun. Ei kovin näppärää retoriikkaa omalta suunnaltasi.
Yhdeltäkään ihmisyksilöltä ei kysytä a) haluatko syntyä ja b) kenelle haluat syntyä. Tottakai nainen voi luopua synnyttämästään lapsesta. Syitä sellaiseen on useita. Joskus se jopa lienee lapsen paras vaihtoehto.
Tiedämme, että kukoistakseen vastasyntynyt ei tarvitse nimenomaa synnyttäjäänsä. Hän tarvitsee kiinteän ja positiivisen kiintymyssuhteen. Tuollainen voi syntyä isään, isovanhempiin, enoihin, täteihin, adoptiovanhempiin. Ja yhtä hyvin sijaissynnytyksen kautta lapsen saaneisiin vanhempiin.
Minä en ole tutkija. Työni on aivan toisaalla. Ajatteluun kykenevänä voin kuitenkin edellyttää asioiden selvittämistä ja vastauksia mielestäni loogiseen päättelyyn perustuvista selvittämistä kaipaavista asioista. Sinun maailmassasi lienee toisin?
Joissain tapauksissa lapsen synnyttänyt äiti voi (joutua) luopu(ma)a(n) lapsestaan. Useimmiten perusteluna on lapsen paras tai oma paras/mukavuus. Joskus on päädytty aborttiin raskausaikana. Ne ovat tavalla ja toisella lähtökohtaisesti valitettavia tilanteita.
Edellä mainittuun liittyen ihannetapauksessa lapsen synnyttänyt äiti jää lapsen elämään, vaikka muut (lähipiirissä) tästä arjessa huolehtivatkin. Joskus ei kuitenkaan ole muuta vaihtoehtoa kuin etsiä lapselle uudet vanhemmat aiemmin vieraista ihmisistä. Usein kaikki sujuukin hyvin.
Lähtökohdiltaan on aivan eri asia saattaa lapsi alulle vain pois annettavaksi.
Tällaiseen liittyy selvittämättömien vaikutusten lisäksi oikeuskäsitykseni ulkopuolella olevia sopimuskysymyksiä. Molempia olen selostanut tässä ketjussa ja aiemmissakin yhteyksissä, kuten myös käsitystäni ihmisyyden ja yksilöyden alusta.
Vähän surumielin luen toisinaan tarinoita maailmalta, joissa (yleensä taloudellisesti menestynyt) julkimo Kuka Kulloinkin on hankkinut lapsen tai useammankin sijaissynnyttäjän avustuksella. Tämä pallo on täynnään eri ikäisiä lapsia, jotka jo ovat menettäneet vanhempansa. Sitten vielä ehdoin tahdoin tehdään järjestelyjä, joissa synnyttänyt äiti riistetään vastasyntyneeltä.
Ei kyse ole mahdollisuudesta tarjota yltäkylläisyyttä lapselle.
Mainintasi Yesman "listaamistani itseni asettamista säännöistä nettikeskusteluun" jäi vähän irralliseksi, enkä aivan tavoita ajatustasi. Minä esitän asiat tavallani, sinä näkemyksiä asioista tavallasi. Miten se liittyy nettikeskusteluun asetettuihin sääntöihin? Itse lähinnä toivon suoria vastauksia esittämiini huomioihin tai jopa kysymyksiin sen asemesta, että mennään oikealta/vasemmalta/yltä/alta (valitse mieleisesi) ohi ja vedotaan muunlaisiin "todisteisiin" asian ympärillä ja ohitetaan esittämäni huomio merkityksettömänä. Joko kysymyksiini on jostain syystä hankala vastata suoraan tai sitten ehkä esitän asiani epäselvästi.
Tämä nyt taas on tätä metakeskustelua, joka kai on joskus tarpeellista.
Minä ajattelen niin, että ihminen toipuu (täydellisestikin) varsin monenlaisista elämän "töyssyistä". Joidenkin töyssyjen voi katsoa vahvistavankin ihmistä. Silti en näe perusteltuna järjestää ehdoin tahdoin sellaisia, vaikkapa nyt riistämällä synnyttäneen äidin vastasyntyneeltä - vaikka isona ihmisenä oppimisessa/ihmissuhteissa/hyvinvoinnissa ei olisikaan eroja muihin verrattuna.
"voin kuitenkin edellyttää asioiden selvittämistä ja vastauksia mielestäni loogiseen päättelyyn perustuvista selvittämistä kaipaavista asioista. "
Jopas nyt heittäydyt sekavaksi. Mitä oikein toivot? Toivotko, että koska "et ole tutkija", niin sinulle ei tarjoiltaisi tieteellistä näyttöä kuten yllä tein vai edellytätkö sittenkin "asioiden selvittämistä" kuten yllä tarjoilemissani tieteellisissä töissä on tehty?
"Sitten vielä ehdoin tahdoin tehdään järjestelyjä, joissa synnyttänyt äiti riistetään vastasyntyneeltä."
Ajatus riistosta on oma aikuisen käsityksesi asiasta. Tulkinta perustunee lähinnä siihen, että heijastat vastasyntyneeseen aikuisen ihmisen tunne-elämää.
"Minä esitän asiat tavallani, sinä näkemyksiä asioista tavallasi. "
Niin, sinä esität asioita siirtyillen ja muuntuen. Olet antanut itsellesi luvan peräänkuuluttaa näyttöä ja kun sitä sinulle tarjoillaan, seuraavaksi höpötät retorisesta näytelmästä ja kirjoitat, ettei sinun omille näkemyksellesi tarvita näyttöä eikä todistustaakka sijaitse omalla suunnallasi. Äläkä turhaan pureudu sanan "todistustaakka" semantiikkaan. Jokainen ymmärtää sen tarkoittavan yläpuoleisessa konteksissä sitä, että koska itse peräänkuulutit näyttöä, tulisi sinun itsesi olla ensimmäisten joukossa sitä tarjoilemassa. Ja koska tämän hetkinen nättö puhuu käsityksiäsi vastaan, on todistustaakka tietenkin sinun näkemystesi suunnalla.
Muutoin voimme heti tehdä johtopäätelmän, että sijaissynytysmyönteinen kanta vastaa tämän hetkistä näyttöä asiasta.
Minä en ole siirtyillyt enkä muuntuillut suuntaan tahikka toiseen tässä asiassa.
Minulla on ollut ja on kaksi merkityksellistä syytä suhtautua kielteisesti sijaissynnytykseen lapsenhankintakeinona: 1) minun oikeuskäsitykseeni ei mahdu sopimus, jossa kohteena on muu kuin sopijaosapuolen asemassa oleva ihmisyksilö ja 2) emme tiedä kylliksi sikiöajan viimeisten viikkojen aistihavaintojen merkityksestä. Etenkin jälkimmäiseen liittyvää olen pyrkinyt esittämään eri suunnista ja eri sanoin, jotta tulisin ymmärretyksi.
Esiintuomasi näyttö lähinnä kertoo siitä, että ihminen pystyy selviytymään aika kaikenlaisista koettelemuksista. Minusta se ei ole peruste hyväksyä mahdollisia "töyssyjä" elämän alkuun ylimääräiseksi taakaksi.
Tulkintasi datasta on eri kuin tutkimuksen tekijöiden ja esim. väestöliiton asiantuntijoiden. Heidän tulkintansa on, ettei sijaissynnytetyille lapsille aiheudu asiasta vahinkoa, koska epätasapainoisuutta ikävuosina 3-9 ei ei esiinny sen enempää kuin esim. inseminaatiolla syntyneillä naisparien lapsilla.
Juuri tästä syystä sinun nyt tulisi jollain tavalla löytää dataa tukemaan omaa näkemystäsi.
Minulla ei ole mahdollisuutta kerätä itse dataa. Minulla toisaalta on keino ja lupakin esittää, että tutkikaapas nyt pintaraapaisuja kunnollisemmin ja lukuisemmista eri kulmista. Tutkikaapas, vaikka homma tuntuisi verkonpaikkaajan projektilta: etsii vaikka ei soisi löytyvän.
Me kuitenkin tiedämme kaikenlaisia asioita.
Ihminen on luonnostaan turvallisuushakuinen: tuttu rauhoittaa, vieras tekee levottomaksi.
Vasta hiljan olemme ymmärtäneet, että sikiöajan viimeisinä kuukausina etenkin kuulemme, haistamme ja maistamme - ja asioita tallentuu aivojen sopukoihin malliksi ympäristöstä. Tähän liittyen ymmärrämme esimerkiksi, miksi aikuisen sydämen sykkeen ja hengityksen rytmi meitä rauhoittavat, samoin on laita tutun puheen perustaajuuden ja painotusten kohdalla. Ymmärrämme, että olemme saaneet ensimmäiset kielelliset virikkeet jo ennen syntymäämme, kuten myös makujen ja hajujen kohdalla.
Kun edellä olevasta tehdään cocktail erinäisten muiden yksityiskohtien kanssa, niin makumaailmaa sietäisi lähteä tutkailemaan; miettiä lapsilähtöisesti joitakin teorioita ja lähteä niitä koettamaan.
Tarkoitan tietenkin, että etsisit jo valmiita tutkimuksia tukemaan käsityksisäsi.
"Etsii, vaikka ei soisi löytyvän" ei ole se, miten tiede toimii. Tietellisin keinoin testataan hypoteeseja. Hypoteesiksi voi esim. asettaa "sijaissynnytys vahingoittaa syntyvää".
Cocktailisi merkitys positiivisen kiintymyssuhteen kehitykselle on hypoteettinen. Nykykäsitys puoltaa sitä käsitystä, että aistimuscocktailin sijaan lapsen tyytyväisyydessä merkitystä on positiivisella kiintymyssuhteella. Positiivisen kiintymyssuhteen edellytys ei ole aistimuscocktail.
