"On kuitenkin hyvä muistaa, että Raamatussa asiaan suhtaudutaan myönteisesti: Jeesus kehittyi Marian kohdussa, mutta yleensä on annettu ymmärtää, ettei Jeesus ollut Marian biologinen lapsi."
Puhumattakaan siitä, että Joosef olisi ollut profeetta-jeesuksen isä.
- - -
Umpiuskovaisten lähimmäisenrakkaudettomuus kolhaisee aina paljon isompaa ihmisryhmää, kuin vain sitä, miihin he miekkansa suuntaavat.
Isoin joukkohan biologisesti itse lapsia synnyttämään kykenemättömistä aviopareista on heterosti suuntautuneita. Yksikään hetero-mieshän ei voi lasta synnyttää ja syystä tai toisesta kohdunpoisto tekee heteronaisesta auttamattomasti kyvyttömän synnyttämään.
Silloin sijaissynnytys on yksi vaihtoehto, heillekin.
Keskustelutilaisuudessa käsiteltiin sijaissynnytyksiä ilmiselvästi monesta näkökulmasta. Koskapa työaikani sattuu ns. virka-aikaan, en päässyt itse paikalle. Kaikesta päätellen jälleen jäi merkittävä sijaissynnytykseen liittyvä eettinen ongelma kuitenkin vähälle huomiolle: vastasyntyneen näkökulmasta tämä on saatettu alulle vain menettääkseen välittömästi syntymänsä jälkeen yhteyden siihenastisen elämänsä merkittävimpään ihmiseen.
Nykytiedon mukaan sikiö alkaa jo kohdussa raskauden loppupuolella oppia saamistaan aistiärsykkeistä. Se esimerkiksi kuulee äitinsä puheen, hengityksen ja sydämen lyönnit. Vastasyntyneen tiedetään erottavan äitinsä äänen, reagoivan juuri äitinsä käyttämään kieleen ja rauhoittuvan erityisesti äitinsä vierellä. Tässä valossa raskauden myötä syntynyt yhteys on merkittävämpi kuin esimerkiksi ns. verisukulaisuus.
Ennen kuin mitään päätöksiä mahdollisen sallimisen suhteen tehdään, on mielestäni huolellisesti selvitettävä, miten mainitun raskausaikana syntyneen siteen tarkoituksellinen katkaiseminen vaikuttaa esimerkiksi lapsen tulevaan kykyyn kiintyä. Tällä hetkellä olen valmis pohtimaan sijaissynnytyksen harkinnanvaraista sallimista sellaisissa tapauksissa, että sijaissynnyttäjä jää syntyvän lapsen elämään pysyvästi.
Seminaarissa sijaissynnytyksiä käsiteltiin avoimesti ja monesta näkökulmasta, vaikka tässä raportissa on pääasiassa vain homoparien näkökulmaa. Otsikon lauseen kuulin yleisön joukosta.
Tuon esiinnostamaani huomion käsittelemiseen viittaavaa tietoa en löytänyt mistään tilaisuuden tiimoilta julkaistusta materiaalista. Oletan, ettei sitä siis käsitelty. Minusta sijaissynnytystä edistävien tahojen omaan(kin) etuun sopisi lähteä selvittämään asiaa esimerkiksi jonkin tiedelaitoksen kanssa.
Smo, tuon esiinnostamasi kysymyksen suhteen adoptiolapsilla on sitten tuo ongelma. Todennäåköisesti on ihan sama katkeaako se yhteys tarkoituksella tai muusta syystä, en usko, että sitä voi mitenkään erotttaa lapsen näkökulmasta mistä on kyse.
Jos adoptiolapsilla on mielestäsi yhtä hyvät mahdollisuudet kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi kuin muillakin lapsilla, miksei sijaissynnyttäjän synnyttämillä lapsilla?
Kaikenlaisista lähtökohdista olevat voivat kasvaa tasapainoisiksi ja hyvinvoiviksi aikuisiksi, kun vain rakkautta ja hyvää tahtoa riittää. Ihmisellä on kyky selviytyä monenlaisista vastoinkäymisistä ja mukautua menestyksekkäästi monenlaisiin tilanteisiin.
- Ulkoisen adoption lähtökohta on järjestää huoltaja(t) ja pysyvä perhesuhde sellaiselle lapselle, jolta ne syystä tai toisesta puuttuvat. Ymmärtääkseni meikäläisen käsityksen mukaan tuollainen tilanne ei ole toivottava, eikä siihen tarkoituksella pyritä.
- Sijaissynnytyksessä aikuiset hankkivat lapsen siten, että raskaus toteutetaan jonkun ulkopuolisen henkilön kohdussa, katkaistaan tarkoituksella yhteys kantajaan/synnyttäjään ja käytännössä adoptoidaan uusille vanhemmilleen.
Me emme tunne tuon yhteyden katkaisemisen vaikutuksia kunnollisesti. Ei ole varmasti lapsen hyvinvoinnin nimissä liikaa vaadittu, että asia selvitetään ennen kuin päätöksiä sallimisesta tehdään.
Adoption ja sijaissynnytyksen olennaisin ero on siinä, että pyritäänkö korjaamaan lapsen kannalta syystä tai toisesta muodostunut epätyydyttävä tilanne vai onko tarkoitus tieten tahtoen hankkia lapsi tämän kannalta mahdollisesti epätyydyttävän tilanteen kautta.
"Me emme tunne tuon yhteyden katkaisemisen vaikutuksia kunnollisesti. Ei ole varmasti lapsen hyvinvoinnin nimissä liikaa vaadittu, että asia selvitetään ennen kuin päätöksiä sallimisesta tehdään."
No, näitä tutkimuksia odotellessa.
"Me emme tunne tuon yhteyden katkaisemisen vaikutuksia kunnollisesti."
Tämä asia menee smo:lla nyt kovin nurinkurisesti.
Ajatusrakennelma sikiön ja äidin kiintymyssuhteesta tunnetaan maailmalla nimellä "maternal fetal attachment". Jokainen voi googlata tuon konstruktion syntyhistorian ja sen advokaatit. Kyseinen hypoteesi on toistaiseksi ilman todisteita, joten kyllä tämä asia menee päinvastaisesti: todistustaakka lepää kyseisen konstruktion kannattajilla. Mikään, mitä toistaiseksi tiedetään sikiön neurologiasta ei tue varsinaista kiintymyssuhdetta sikiön suunnalta äidin suuntaan. Kiintyminen alkaa syntymästä ja on viimeistään käynnissä n. 6:n kk:n kohdalla.
Ja haluan vielä kertoa tämän: maternal fetal attachment on jo menneen talven lumia, nyt rinnalla tutkitaan paternal fetal attachmentia, joka joidenkin tutkimusten mukaan on yhtä vahva kuin MFA.
"Paternal adaptations of the MFA measures have been increasingly included in prenatal research with findings from a handful of studies speculating its importance in the transition to parenthood. To date, findings have been inconsistent, with some finding no difference in maternal- and paternal-fetal attachment (Wilson et al., 2000) and others finding maternal-fetal attachment scores to be greater than paternal scores (Lorensen, Wilson, & White, 2004; Pretorius et al., 2006). However, as mentioned earlier in this discussion, the lack of common instrumentation and measurement methods is a limiting factor in interpreting multiple studies." (A HISTORY OF THE THEORY OF PRENATAL ATTACHMENT Anna R. Brandon, Ph.D.,1 Sandra Pitts, Ph.D.,1 Wayne H. Denton, M.D., Ph.D.,1 C. Allen Stringer, M.D.,2 and H. M. Evans, Ph.D1)
Perinataalivaiheen kiintymyssuhteesta on sen sijaan olemassa paljon näyttöä eri tarkastelukulmista. Kehitysvaihe vaatii ympäristöltään paljon, mutta myös antaa anteeksi monia huolenpidon ja hoivan puutteita, perustarpeita lukuunottamatta.
Jos muissa maissa sijaissynnytyksestä ei ole tullut pahemmin ongelmia niin ei minusta ongelma vaikka suomeenkin tulisi pikavauhtia eikä vuosien päästä.
En näe asiassa(ni?) nurinkurisuutta, eikä tämä ole sama asia kuin se, mikä tunnetaan englanninkielisellä nimellä "maternal fetal attachment", jos kohta mainitulla teorialla on maailmalla nimi monilla muillakin kielillä, vaikkapa suomeksi.
Tämä "ajatusrakennelma(ni?)" pohjautuu varsin tuoreisiin havaintoihin siitä, että kohdussa oleva sikiö on loppuraskauden aikana jo aistit valppaana, prosessoi aistimaansa ja tuloksena tiedetään olevan muistijälkiä. Lisäksi aivorunko kehittyy tuossa kehityksen vaiheessa vauhdilla. Se voi hyvinkin merkitä sitä, että tuon vaiheen kokemukset voivat vaikuttaa hyvinkin perustavaa lajia oleviin kytköksiin kehittyvissä aivoissa.
Se osa aivoista, jossa tunteisiin perustuva kiintyminen tapahtuu, alkaa kehittyä vasta kuukausia syntymän jälkeen. Se kuitenkin tapahtuu vasta aivorungon kypsymisen jälkeen, tavallaan sen "päälle". Kun ottaa huomioon sen, että ennen syntymää sikiön saamat aistiärsykkeet ovat erittäin suurilta osin lähtöisin kantajastaan/äidistään, niin juuri aivorungon kehittyessä niillä voi nähdä olevan vaikutusta myöhempinä aikoina.
On ihan perusteltua esittää asiaa koskevia johtopäätöksiä. Sen sijaan on erikoista väittää, että lapsen maailma ennen tunneaivokuoren kehittymistä olisi niin kirjoittamaton kortti, ettei ennen sitä syntyvillä siteillä olisi mitään merkitystä. Samoin on erikoista pyrkiä mitätöimään esitettyjä loogisiin johtopäätelmiin perustuvia huomioita "todistustaakan" vaatimusten varjolla. Ihan yhtäläisesti on pyrittävä selvittämään, että esiinnostettua huolta ei ole.
Nykyisin oletetaankin aivojen ja hermoston toiminnan perustuvan neuroplastisuudelle. Asiaa selventävä Lauri Järvilehdon kirjoitus kommentteineen on mielenkiintoisen ja tiivis.
"Kun ottaa huomioon sen, että ennen syntymää sikiön saamat aistiärsykkeet ovat erittäin suurilta osin lähtöisin kantajastaan/äidistään, niin juuri aivorungon kehittyessä niillä voi nähdä olevan vaikutusta myöhempinä aikoina."
Toki voisi olla vaikka miten, mutta tällaisesta ei ole viitteitä. Tärkeämpää tuollaisen hypoteesin kannalta olisi osoittaa, että sikiö voisi kohdussa havannoida vanhemman käyttäytymistä itseään kohtaan.
"On ihan perusteltua esittää asiaa koskevia johtopäätöksiä."
Näin on. Uskon asiat ovat eri.
"Sen sijaan on erikoista väittää, että lapsen maailma ennen tunneaivokuoren kehittymistä olisi niin kirjoittamaton kortti, ettei ennen sitä syntyvillä siteillä olisi mitään merkitystä."
Kukaan ei ole väittänyt näin mustavalkoisesti.
"Samoin on erikoista pyrkiä mitätöimään esitettyjä loogisiin johtopäätelmiin perustuvia huomioita "todistustaakan" vaatimusten varjolla."
Johtopäätökset eivät ole loogisia, koska niistä puuttuvat tärkeät tiedon elementit.
"Ihan yhtäläisesti on pyrittävä selvittämään, että esiinnostettua huolta ei ole."
Vallalla oleva käsitys on edelleen: kiintymyssuhde alkaa syntymästä. Ei ole mitään, mikä viittaisi toisenlaiseen. Koska kyseessä on uusi hypoteesi, niin todistustaakka on tuolla uudella hypoteesilla.
Mitä tulee mustavalkoisuuteen, niin minäkin näen niitä harmaan sävyjä kyllä tässä, ja ehkä hieman värejäkin. Mutta eikö juuri harmaalla alueella oleminen olisi lisäselvitysten tekemisen paikka?
Suoranisia viitteitä tällaisista myöhempinä aikoina realisoituvista vaikutuksista ei kaiketi ole, koska niitä ei toistaiseksi ilmeisesti ole juurikaan etsitty. En tiedä onko kukaan Tieteentekemisen Sertifikaatin Omaava (tm) aiemmin pyrkinyt selvittämään, voiko kohdussa aistittua ja siihen liittyvää oppimista rinnastaa mekanismeihin, jotka syntymän jälkeen vaikuttavat esimerkiksi myöhempään kiintymyssuhteiden kehittymiseen.
Minusta olen esittänyt olemassaolevan tiedon elementtejä viitteeksi sen verran, että asiaa ei pitäisi kuitenkaan ohittaa aivan olankohautuksella: on todennettu ilmiöitä, joita hyvinkin voi rinnastaa esittämääni asiaan. Minä en valitettavasti voi niitä viitteitä lähteä käytännössä etsimään. Toivottavasti asiasta otetaan ns. "koppi" sellaisella taholla, joka voisi näitä viitteitä lähteä etsimään.
Paras tilanne olisi varmasti, jos synnyttäjä olisi joku läheinen, siis esimerkiksi sisar. Tällöin hän ei katoaisi kokonaan lapsen elämästä ja mikä myös tärkeää, voisi imettää lasta (homopareilla, heteropareilla käsittääkseni lapsen biologinen äiti usein imettää, vaikkei raskaana olisi ollutkaan).
Koska kuvantamistutkimukset ovat tällä hetkellä ainoa mahdollinen tapa tutkia sikiön aivotoimintaa ilman, että kajotaan sikiöön tai kohtuun, on luotettavaa tietoa saatavana niukasti. Tietenkin sikiön liikkeitä voidaan havaita ja tuntea erilaisina ärsykevasteinakin.
Viime aikoina on kehitetty ns. magneettiresonanssi- (MRI) ja MEG-kuvausta eli sikiön aivomagneettikuvausta, jonka avulla on havaittu sikiön reagoivan kuulo- ja näköärsykkeisiin. Sillä on voitu vahvistaa vain oletusta siitä, että sikiön hyvinvoinnilla on merkitystä myöhempään kognitiiviseen kehitykseen. Kuvantamistutkimuksia voidaan käyttää vain lyhytaikaisesti sikiölle ja äidille koituvien haittojen ehkäisemiseksi. Yleensä näille tutkimuksille pitää olla lääketieteellinen syy, esimerkiksi sikiön kasvukäyrän hidastuminen. Sikiön aivotoiminnan vasteita tutkittaessa on tärkätä selvittää myös äidin sosioekonomista taustaa, ikää, raskauden kehittymistä ja erilaisten masennus- ja stressioireiden esiintymistä. Stressin ollessa korkealla myös verenkierrossa olevan kortisolin pitoisuus nousee ja vaikuttaa sikiön kehitykseen. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että sikiönkehityksessä on useita vaikuttavia tekijöitä, joita on nykytiedolla vielä vaikea eritellä, vaikka niiden yhteisvaikutuksista tiedetäänkin jonkin verran.
sivuraide.
huomaatteko tässä keskustelussa seuraavanlaisia ja toisilleen analogisia elementtejä:
a) äitiys on merkittävämpää kuin isyys.
b) miehellä on paremmat edelletykset järkevämpään äänestyskäyttäytymiseen kuin naisella.
c) naisen ominaisuudet tekevät hänestä paremman kodinhuoltajan.
d) miehen ominaisuudet tekevät hänestä paremman elannonhankkijan.
jne.
?
Omana hyvin subjektiivisena näkemyksenäni totean, että vastasyntyneelle suhde tämän synnyttäneeseen on lähtökohtaisesti ensisijainen suhde ja paras mahdollinen startti elämälle.
Sen läpi näen myös sijaissynnytysasian.
Asiat voivat tietysti syystä tai toisesta mennä käytännössä joskus toisinkin. Menestyksekkäästikin. Mutta toinen kysymys on, onko muuhun syytä pyrkiä.
Niinpä niin. Asioiden luonnollinen tila vai epätasa-arvoa?
Yleisempi kanta lienee se, että vastasyntyneelle voi syntyä kiintymyssuhde väljemmin. Tuollainen "ensisijainen suhde" voi olla isovanhempiin, muihin sukulaisiin, adoptiovanhempiin, sisariin, äitiin tai isään ilman, että nämä suhteet olisivat yhtään sen "laimeampia", vähemmän tärkeitä tai yhtä "ruokkivia", kuin suhde biologisen äidin ja jälkeläisen välillä. Tämä on myös evolutiivisesti perusteltua: selviytyäkseen vastasyntyneen kannattaa kiinnittyä häneen eniten investoivaan tahoon olipa tämä kuka tahansa. (Toki pääsääntöisesti biologinen äiti on se taho, joka on valmis investoimaan jälkeläiseensä eniten. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jos näin ei jostain syystä ole, esim. äidin oman valinnan vuoksi, etteikö yhtä vahva kiintymyssuhde voi syntyä toisaalle.)
Vai niin. Ehkäpä tämä on kysymys, jonka avulla pääset, smo, lähelle samansuuntaisia tunnetiloja ja logiikkaa, jotka asuvat vaikkapa joidenkin homoliittoja vastustavien tahojen mielissä.
Itsekin näen, että koska esimerkiksi imetys on todistetusti vastasyntyneelle terveellisin "ruokintatapa", siihen tulisi pyrkiä, jolloin vastasyntynyt ymmärrettävästi on suurimman osan ajasta äidissään kiinni. Vanhempien halun olla täysin tasa-arvoisia joka suhteessa ei pitäisi siis mielestäni mennä vauvan parhaan edelle.
Tuo vaihe ei kuitenkaan kestä kovin kauaa ja sen jälkeen vanhemmat voivat olla niin tasa-arvoisia kaikissa asioissa kuin haluavat, isä/toinen vanhempi voi jäädä kotiin lapsen kanssa jne. Sama pätee perhemuodosta riippumatta.
Olen tosiaan ihan avoimesti tämän asian käsittelyn yhteydessä jo aiemmin todennut, että itse seksuaalivähemmistöihin kuuluvat eivät varauksetta aina kannata asioita, jotka lisäisivät jollain tavalla seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksia (sijaissynnytysasia ei minusta ole erityisesti hlbti-kysymys), ja että avioliitto- ja adoptiokysymys ovat asioita, joissa esiintyy ns. "toisinajattelua" myös vähemmistön piirissä. Etenkin silloin, jos kokee toisessa vaakakupissa olevan jotain kyllin painavaa.
Tämän asian kohdalla olen pistänyt puntarin vastakkaisille puolelle ne asiat, joiden perusteella arvioin tätä asiaa:
- aikuisten ihmisten oikeus hankkia lapsi siten, että sikiö kehittyy sellaisen ihmisen kohdussa, johon syntyneen lapsen yhteys tarkoituksella katkaistaan syntymän jälkeen
- syntyneen lapsen oikeus pitää se ihminen elämässään, jonka kohdussa tämä on kehittynyt ja kasvanut syntymäänsä asti
Edellä, näissä kommenteissa mainitsemieni syiden vuoksi mielipiteeni on se, että vastasyntyneelle suhde tämän synnyttäneeseen on lähtökohtaisesti ensisijainen suhde ja paras mahdollinen startti elämälle, eikä pidä tieten tahtoen toimia siten, että tuo ei pääse toteutumaan. Olen koettanut perustella näkemystäni mielestäni ihan asiallisin huomioin. Se, etteivät perusteluni tyydytä sinua, Yesman, on toinen juttu.
Olen myös todennut, että johtopäätökseni voi olla vääräkin. Mutta siitä saa selvää vain selvittämällä.
On totta, että argumentti: "lapsen paras on kasvaa sen ihmisen kanssa, jonka kohdussa tämä on kasvanut" ei ole järkiperäinen.
Yhtään riittävämpi tietyssä raamituksessa ei ole "lapselle on edullisinta saada äidinmaitoa sen tahon nisistä, joka lapsen on synnyttänyt".
Molemmat edustavat tunnepitoisia kannanottoja, jotka ovat sisällöltään vastaavia, kuin "lapsen etu on kasvaa perheessä, jossa vanhempina toimivat kaksi eri sukupuolta olevaa ihmistä".
Jokaisella tulee varmasti mieleen tilanteita, jotka kupeeraavat tuon kaltaiset argumentit. Kaikki nämä lauseet tuntuvat perustuvan ensisijaisesti totunnaisuuteen, sukupuolten ja sukupuolisuuden arvottamiseen ja niiden rigidiin roolitukseen. Niissä tunnutaan liioittelevan myyttisiä käsityksiä lapsen tarpeista, äitiydestä ja isyydestä ilman parempaa tietoa. On hämmentävää, kuinka näissä asioissa eettisiksi sanottuja rajalinjoja voidaan vetää kovin sattumanvaraisen tuntuisesti. Puolesta argumentti toissaalla voikin kääntyä vasta-argumentiksi toisaalla.
Lapsi- ja perheasioissa miehiin kohdistuva systemaattinen yhteiskunnallinen syrjintä tulee lopettaa. Toinen vaihtoehto on: Lapsi-ja perheasioissa naisiin kohdustuva systemaattinen yhteiskunnallinen suosinta tulee lopettaa. Jos siis halutaan luoda tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.
Taisin ilmaista itseni epäselvästi, tarkoitus oli ottaa kantaa tuohon "onko äitiys merkittävämpää kuin isyys", ei sijaissynnytykseen. Useinhan sijaissynnytyksen yhteydessä biologinen äiti imettää, vaikkei synnyttänyt olekaan, ja tämä on hyvä juttu.
Mutta niin kauan kun miehet eivät voi imettää, katson että vastasyntyneen paras tulisi laittaa omien "on epätasa-arvoista kun äiti imettää" tuntemusten edelle.
Minä olen esittänyt loogisen ketjun: tunnetaan ilmiön X esiintyminen > siihen monin tavoin rinnastuvaa ja ehkä käsi kädessäkin kulkevaa ilmiötä Y ei ole tutkittu > ilmiön Y olemassaolo ja vaikutukset on syytä selvittää, ennen kuin tehdään sellaisia ratkaisuja, joissa ilmiön Y vaikutus voi johtaa kielteiseen lopputulemaan.
Mistä tuossa ketjussa puuttuu järkiperäisyys?
Sikiöajan merkityksestä kehityksessä on olemassa näyttöä. Selvästi ennenaikaisesti syntyneillä on tilastollisesti enemmän haasteita kielen oppimisessa verrattuna niihin, jotka ovat syntyneet lasketun ajan paikkeilla. Eron taustalla on päätelty olevan enemmän tai vähemmän sen, että varhain syntynyt ei ole ollut kielen kehityksen varhaisimpia vaiheita tukevassa ympäristössä (siis kohdussa) yhtä kauan kuin täysaikaisen raskauden jälkeen syntynyt. Lapsi kuitenkin alkaa varsinaisesti oppia ympäröivän maailman ja kielen yhteyksiä vasta syntymäsä jälkeen, ja alkaa puhua vasta vuoden päästä syntymästään. Silti tosiasioiden valossa sikiöajan loppupuolen ymmärretään olevan merkityksellinen kielen myöhemmän kehityksen kannalta.
Tästä voi päätellä sikiöajan aistihavaintojen olevan merkityksellisiä kaikelle muullekin myöhemmälle kehitykselle riippumatta siitä, onko jostain tietystä asiasta olemassa tutkimustuloksia vai ei.
Minusta syiden ja seurauksen välinen suhde on yleisesti ottaen painavampi peruste tehdä ratkaisuja kuin "jos ei jollekin niin ei sitten sille toisellekaan".
Smo jollei asiasta ole muissa maissa ole ollut ongelmia esim lisääntynyt mielenterveysongelmat tms niin silloin voi sanoa että ei tarvitse tutkia ja sitten vasta tehdä laki vaan lain jälkeen voidaan tutkia asiaa ja miettiä sitten mutta eiköhän asiaa ole muissakin maissa tutkittu ja todettu ettei ongelmia ole sijaissynnytyksessä lapsen kannalta.
Suomessa asia onkin mennyt yhtä nurinkurisesti kuin smo:n päättelyketju. On lailla estetty toiminta, jota on aiemmin ollut. Tuo laki ei voi perustua tuollaiseen hypoteettiseen tunnesideilmiöön. (Luulen lain perustuneen epäterveiden taloudellisten riippuvuusketjujen vuoksi syntyviin sijaissynnytyksiin, mikä onkin huono juttu, muttei suinkaan ainoa järjesteltävissä oleva malli.)
Ilmiöt 'kielen neurologia' ja 'kiintymyssuhde' ovat tuiki eri luonteisia kokonaisuuksia. Tuntuu liioitellulta olla juuri tässä kohti niin kovin huolissaan lapsen kehityskaaresta, jos vastaavaa huolta ei esitä vaikkapa isättömyydestä.
"Mutta niin kauan kun miehet eivät voi imettää, katson että vastasyntyneen paras tulisi laittaa omien "on epätasa-arvoista kun äiti imettää" tuntemusten edelle."
Eli vastaavasti: "niin kauan kuin naiset omaavat fyysisesti alemman suoritusjyvyn, ei heitä tulisi edes harkita tiettyihin ammatteihin, vaikkapa Englannin erikoislentojoukkoihin." tai: "koska nainen potentiaalisesti raskautuu, ei häntä tule päästää ammatteihin, joissa saa säteilyä tai, jossa vaaditaan intensiivistä toistosuorittamista, jotta saavutetaan tarvittava tekniikka eikä varaa ole äitiyslomiin". Jne.
Yläpuoleisissa esimerkeissä voidaan teknologialla ja suhtautumistavan muutoksella ylittää molemmat ongelmat, jos halutaan. Samoin vaidaan ylittää se 3-6:n kk:n imetysvaihe vaikkapa maitolahjoituksin, jotka nekin ovat jo tätä päivää (ellei niitä kielletä).
Kyllä tässä kuitenkin pohjimmiltaan taitaa olla kyse tasa-arvosta, ja siitä, kuinka tämä tasa-arvo piirtyy mielissämme.
Luovutettua äidinmaitoa ei meinaa riittää tällä hetkellä edes sairaalan keskosille, saati terveille kotiutetuille vauvoille. Se ei siis ole vaihtoehto käytännössä, ellei palkkaa itse luovuttajia.
Mutta mutta, mitenköhän saataisiin miehet tasa-arvoisesti kärsimään kaikista raskausajan vaivoista, synnytyskivuista ja synnytyksen aiheuttamista vaurioista? ;)
Vai ovatko sikiön ja lapsen kehitykseen liittyvät kielelliset ja kiintymistä koskevat ilmiöt sittenkään kovinkaan kaukana toisistaan? Kielellä on vahva merkitys esimerkiksi kiintymisen ja kiintymyssuhteiden syntymisessä ja niiden ylläpitämisessä.
Entä miksi isättömyydestä sinänsä pitäisi huolta kantaa? Eri asia on tietysti, jos lapsen yhteys tämän elämässä olleeseen isään (tai muuhun lähisuhteeseen) katkeaa syystä tai toisesta. Sellaisesta on perusteltua ollakin huolissaan.
"Luovutettua äidinmaitoa ei meinaa riittää tällä hetkellä edes sairaalan keskosille, saati terveille kotiutetuille vauvoille. Se ei siis ole vaihtoehto käytännössä, ellei palkkaa itse luovuttajia."
Jos asiasta sovitaan, niin sijaissynnyttäjä voinee auttaa tässäkin.
"Entä miksi isättömyydestä sinänsä pitäisi huolta kantaa? Eri asia on tietysti, jos lapsen yhteys tämän elämässä olleeseen isään (tai muuhun lähisuhteeseen) katkeaa syystä tai toisesta."
Hetkinen. Eli isättöyydestä ei tarvitse kantaa huolta, koska isän kohdalla ihmissuhde lapseen alkaakin vasta syntymästä? Nähdäkseni tuo on vain monimutkaisempi tapa ilmaista se, että äiti-lapsi-suhde on merkittävämpi kuin isä-lapsi-suhde. Toiseksi jälleen palataan siihen, ettei kiintymyssuhde tai ihmissuhde voi alkaa kohdussa, koska a) kohdun asukilla ei ole tähän tarvittavaa objektia (itsestä erotettava toinen ihminen) eikä b) mahdollisuutta tai koneistoa tulkita tuon objektin käyttäytymistä itseä kohden.
Kuten olen jo aiemminkin aiheeseen liittyen todennut, pidän biologisten tosiasioiden valossa lapsen yhteyttä synnyttäjäänsä lapsen kannalta ensisijaisena (voi lukea yhtä hyvin merkittävämpänä), ja sen tarkoitukselliseen katkaisemiseen pitää olla erittäin hyvät syyt.
Mitä tulee isättömyyteen viittaamiseeni, niin tarkoitan tilannetta, jossa isää ei ole ollut läsnä lainkaan siten, että tämän olemassaolo olisi merkitsevää. Lapsi on kyllä ihan elävä myös jo ennen syntymistään, sikiönä ollessaan.
Sikiön aistimat äänet muuten ovat peräisin tarvittavasta objektista, siis äidistään. Kohtaan b) totean, että olen moneen kertaan ilmaissut, ettei käsittelemäni ilmiö ole sama asia kuin välitön kiintymyssuhde tai ihmissuhde, vaan asiaan liittyvät valmistavat prosessit. Ei lapsi tietyllä hetkellä elämäänsä totea, että jaa nytpä alankin kiintymyssuhdeteorian mukaiset toimenpiteet. Ne prosessit näyttävät käynnistyvän jo ennen syntymää, kuten kielen oppimisen prosessitkin.
"Sikiön aistimat äänet muuten ovat peräisin tarvittavasta objektista, siis äidistään."
Sikiö ei tätä tiedä. Se ei edes tiedä olevansa itse tarkkailupiste ja että on olemassa muita tarkkailupisteitä, yksilöitä. Eikä se vielä tiedä, ettei maailma ole vetinen, pimeä, lämmin, ahtaanpuoleinen, jyskytystä ja lurahteluja tai vaimentuneita ääniä sisältävä. Vasta, kun se on syntynyt, voi se alkaa alkaa tutustua oikeaan maailmaan, tehdä eroa itsensä ja ympäristönsä välillä ja huomata, että yksi elementti tuossa ympäristössä on huolta pitävä taho.
Tuo vetinen, pimeä, lämmin, ahtaanpuoleinen, jyskytystä ja lurahteluja tai vaimentuneita ääniä sisältävä ympäristö kuitenkin on syntymään asti sen koko maailma, vaikka se ei sitä vielä ymmärräkään siten kuin me enemmän elämänkokemusta saaneet. Sikiön aistihavainnot koskevat kuitenkin vain tuota maailmaa, samalla kun aistitoiminnot ja aivot kehittyvät. Ihmisen ensimmäiset elämänkokemukset ovat kohdusta, vaikka ne eivät ole "tiedostettuja" tai muistiin jääviä samalla tavoin kuin myöhemmät kokemukset. Silti: jo nuo kokemukset jättävät eittämättä jälkiä. Yksi ääni ainakin on jo kohdusta tuttu.
"Silti: jo nuo kokemukset jättävät eittämättä jälkiä."
Luja kiintymyssihde voi kehittyä käytännössä kehen tahansa ympäristön ihmisistä. Lapsi ei ole varsinaisesti predeterminoitunut tiettyyn henkilöön. Nimenomaa tästä syystä syntymästä kaynnistyvää leimautumista pyritään synnytyslaitoksella vahvistamaan monin tavoin, esim. laskemalla vauva mahd. nopeasti syntymän jälkeen vanhempien huomaan.
"Yksi ääni ainakin on jo kohdusta tuttu."
Usea ääni on jo tuttu. Vaikkapa meluisa katu, rakennustyömää, isän kova ääni. Ei sen kummempaa.
Pitäisi juurikin tutkia, onko sen kummempaa vai ei. On merkkejä siitä, että kumminkin olisi kummempaa.
Määrällisesti ja voimakkuudeltaan äidistä lähtevät äänet ovat aivan omaa luokkaansa sikiön näkökulmasta.
Vain hyvin rankasti lokeroiden voi ajatella, että jokin lapsen kehitykseen liittyvä prosessi käynnistyisi juuri syntymän hetkellä. Sitä ennen on jo tapahtunut paljon, vaikka tietysti paljon enemmän tapahtuu siitä eteenpäin.
Luultavasti päätän omalta osaltani tämän aiheen (taas) tähän, koska tässä on nyt puolin ja toisin jankattu samaa asiaa eri vuorosanoin. Valmiimpaa tästä ei näillä eväillä tule. Minä en pääse tämän "fiksaationani" olevan ilmiön voimakkuutta ja merkitystä selvittämään. Toivon, että se jossain huolella tehdään, kun aihetta vallan kamareissa pohditaan.
Ja ennenkuin tarkempaa tietoa on, ei tule turhaan rajoittaa mutu-syistä toimintaa, jota on maailmalla tehty kauan ja Suomessakin ennen ylimitoitettua lakia asiasta.
Jos mutulla mentäisiin, niin lait voisivat olla mitä tahansa. Voisipa syntyä sellainenkin kuin homopropagandalaki.
Tähän lainsäätämisaiheeseen (puolestaan) voisin kyllä ottaa vielä vähän kantaa.
Kyllä minusta on parempi ensin heikommassa asemassa olevan ihmisen hyvinvoinnin suojelemiseen liittyvissä tapauksissa selvittäää asian vaikutukset ja sitten vasta tehdä mahdollisesti sallivia päätöksiä.
Näin olisi syytä menetellä myös esimerkiksi lääkeaineiden tai ns. vaihtoehtolääketieteen (joistain näkökulmista puoskaroinniksi luokiteltavien) hoitomenetelmien kohdalla: sallitaan vain turvallisiksi todetut asiat ja harkinnanvaraisesti sellaiset selviä riskejä sisältävät, missä hyödyt ovat haittoja suuremmat.
Toisin sanoen voisit kannattaa myös mutuun perustuvaa alaikäisten suojelemiseksi laadittua homopropagandalakia?
(Onhan mahdollista, että homo, joka ei koskaan näe toista homoa tai homouden ilmentämistä, ajautuu todennäköisemmin heteroon kulissielämään ja siten homouden esiintymisen määrä yhteisössä näennäisesti tosiaan laskee, mikä on juuri se, mitä lailla halutaankin aikaansaada.)
Kyllä näissä tasa-arvoasioissa tulee pyrkiä juuri päin vastaiseen: ensiksi benefit of the doubt ja vasta tutkimusten jälkeen mahdolliset ihmisryhmäkohtaiset rajoitteet.
En voisi kannattaa "homopropagandalakia", koska sellainen laki loukkaa sanan- ja ilmaisunvapautta. En voisi kannattaa sananvapauden rajoittamista edes "vihapuhe"-argumentilla, ellei vihapuhetta tarkasti määritellä kehoituksiksi hyökätä fyysisin keinoin kansanryhmää vastaan.
Siksi toisekseen homopropagandalakia perustellaan sellaisilla argumenteilla, jotka on todennettu jokseenkin yksiselitteisesti virheellisiksi.
On myös erityisen huomattavaa, että sijaissynnytysasiassa _ei_ ole kyse yksittäisen kansanryhmän oikeuksista (siis syrjinnästä), vaan kielto kohdistuu yhdenvertaisesti kaikkiin.
Kyllä näissä lastensuojeluasioissa tulee toimia lähtökohtaisesti juuri niin päin, että vältetään esimerkiksi talidomidikatastrofit. Vaikka sitten aikuisten halujen kustannuksella.
"On myös erityisen huomattavaa, että sijaissynnytysasiassa _ei_ ole kyse yksittäisen kansanryhmän oikeuksista (siis syrjinnästä), vaan kielto kohdistuu yhdenvertaisesti kaikkiin."
No miten tämän nyt ottaa. Sehän rajoittaa sellaisten tahojen biologista lisääntymistä, joilla ei ole (toimivaa) kohtua.
Sitten taas tahoja, joilla ei ole (toimivia) kiveksiä autetaan biologisessa lisääntymisessä, heidän näin halutessa.
Yesman, jos se miespareja auttaisi, luovuttaisin kyllä mieluusti heille munasoluja, mutta synnyttämääni vauvaa en silti voisi kuvitellakaan luovuttavani kenellekään... Joku voi pystyä tähän ja se on hänen oma asiansa, mutta ymmärrät varmaan, etteivät nämä kaksi "luovutusta" ole ihan vertailukelpoisia.
Yesman ei kommenttiensa perusteella välitä lapsen oikeuksista vaan haluaa vain aikuisten "perheleikkien" parasta. Itse en ainakaan haluaisi samansukupuolisia vanhempia jos ne saisi itse valita, kyllä lapsella pitää olla ensisijaisesti oikeus isään ja äitiin. Toki on parempi kaksi isää tai äitiä jos vaihtoehtona on esim. huostaanotto.
Niin tosiaan, koskas alatte vaatia miesten oikeutta tulla raskaaksi, synnyttää ja imettää? Sehän on aivan yhtä luonnollista kuin edellä mainittu vai kuinka? :D
Ja kertokaa toki kuinka moni OIKEASTI haluaisi ettei itsellä olisi ollenkaan isää tai äitiä? Tutkimustuloksia kenties?
Sinänsä ihmisessä ei ole sisäänrakennettuna mitään "äidinkaipuuta" tai "isänkaipuuta".
Jos lapsi on aina kasvanut kahden äidin tai kahden isän huollettavana, niin se on lapsen näkökulmasta ihan parasta - yhtä hyvää kuin äidin ja isän kanssa kasvaminen. Samoin on laita yksinhuoltajaäidin tai -isän tapauksessa. Kaksi vanhempaa tuo toki enemmän turvaa kuin yksi, olivat nämä eri tai samaa sukupuolta. Sillä ei ole mitään erityistä merkitystä, ovatko vanhemmat eri vai samaa sukupuolta, tai onko näitä lapsen elämässä kaksi vai yksi. Biologisista syistä johdettuna vanhempia yleensä on kaksi eri sukupuolta olevaa. Kaikki perheet, jossa lapsi on rakastettu, ovat sinänsä hyviä.
Syntyneiden läheisten suhteiden katkeaminen taas on lapsen kannalta lähtökohtaisesti aina kehno asia.
" Joku voi pystyä tähän ja se on hänen oma asiansa, mutta ymmärrät varmaan, etteivät nämä kaksi "luovutusta" ole ihan vertailukelpoisia."
Ehkäpä sinun tosiaan kannattaisi vaihtaa ajatuksia esim. vaikkapa yllä mainitun Alice Rodriquesin kanssa hänen motivaatioistaan.
On totta, että sukusolujen ympärillä pyörivät keinohedelmöityksen muodot ovat huomattavasti keveämpiä ja vaarattomampia lahjoittajilleen kuin mitä kohtuajan luovutus on. Silti on olemassa ihmisiä, jotka tämän lahjan tahtoisivat antaa ja ihmisiä, jotka tämän lahjan toivoisivat saada. Ilman, että tästä seuraa kohtuuttomia kenellekään, sikäli mikäli asiat menevät komplikaatioitta.
"Syntyneiden läheisten suhteiden katkeaminen taas on lapsen kannalta lähtökohtaisesti aina kehno asia."
Noh, tosiaan taas mennään kehää. Ei sikiön suunnalta äidin suuntaan ole olemassa suhdetta. Ei ennenkuin kyseessä on vauva (erilllinen olento) ja huoltaja. Ennen syntymää, sikiötä ympäröivä äiti vastaa lähinnä "ympäristöä".
Viimeisimmässäni kirjoitin kyllä lähinnä Yesman-sertifioidusta (tm) suhteesta, jossa lapsen elämästä katoaa läheinen ihminen syystä tai toisesta. En yksilöinyt tarkemmin ikää, mutta puhutaan nyt vaikka muutaman vuoden ikäisestä lapsesta. Viittasin kala86:n kommenttiin.
Sikiöllä katson ennemmin olevankin myöhempään kehitykseen vaikuttavan siteen (jota kyllä voi myös suhteeksi nimittää) kantajaansa/äitiinsä. Tulkintaa sikiön ei-erillisyydestä äitinsä suhteen on hyvä pohtia. Juridisestihan lapsi on erillinen vasta synnyttyään, mutta kyllä se itsenään kehittyy jo sikiönä, vaikka onkin napanuoralla kiinni äidissään.
Yesman, suosittelen sinua tarkastamaan käsitystäsi syntymästä. Nyt tunnut pitävän tapahtumaa liki metamorfoosina, vaikka olisi perustellumpaa pitää syntymää kasvuympäristön rajuna muutoksena.
Heh, smo, tarkoitat varmaan, että minun tulisi tarkastella ihmisen kehityskaarta laajemmin?
Syntymähän on juurikin se parista tunnista muutamaan vuorokauteen kestävä tapahtuma, jossa uusi nisäkäsyksilö pusertuu maailmaan toisen nisäkäsyksilön sisäsynnyttimistä. Lyhyt tapahtuma.
Tottakai sikiö valmistautuu maailmaan monin tavoin. Neurologisesti, endokriinisesti, jopa äänenmuodostamisen tasolla.
Mutta esim. ihmissuhde on kokonaan eri tason asiakokonaisuus. Sellainen, jota voi alkaa omaksumaan ja oppimaan vasta, kun käsillä ovat ylipäätään sen substraatit: toisiaan havainnoivia ihmisiä.
Käsittääkseni vastasyntyneellä asiat menevät juurikin siten, ettei aluksi ole niin väliä kuka sitä lämpöä tai ravintoa tarjoilee. Esim. sellainen ilmiö, kuin vierastaminen alkaa kehittyä vasta kuukausien kuluttua syntymästä.
"Ei sikiön suunnalta äidin suuntaan ole olemassa suhdetta."
Noin minäkin olen aikoinani ajatellut, mutta... meillä ainakin kuopus vietti elämänsä ensimmäiset tunnit minun sylissäni, mutta vasta biologisen (= synnyttäneen) äitinsä syliin hän rauhoittui kunnolla. Ehkä se johtui tutummasta äänestä, hajusta tai ihan vaan sattumasta. Ja synnyttänyt äiti on ainakin meillä ensimmäisten elinkuukausien aikana ollut se ainut, joka on kelvannut rauhoitteluun. Myöhemmin roolit ovat sitten välillä kääntyneet ylösalaisin ja vakiintuneet siihen, että molemmat kelpaavat suunnilleen 50/50.
Tämä kokemus toki rajoittuu vain kahteen lapseen, mutta pointti oli se, ettei meidän vastasyntyneille ainakaan ole ennen vierastamistakaan ollut aivan sama kenen syli on kyseessä. Jollakulla muulla saattaa sitten olla aivan toisenlaisia kokemuksia.
Olen tehnyt draconfly:n mainitsemien vertaiset havainnot siskojeni yhteensä viiden lapsen kohdalla. Kolme näistä olen nähnyt ensimmäisen syntymän jälkeisen vuorokautensa aikana.
Tiedän että edellinen kommenttini meni osittain ohi aiheesta mutta vastauksia kysymyksiini odotan silti jonkun osaavan täällä antaa.. vai ovatko ne liian vaikeita..? Privallakin voi toki vastata.
kala86: Minä koetin jo selittää näkemystäni yhteen kysymykseesi. En tiedä onko olemassa sellaisia tutkimustuloksia, joka suoraan vastaisi kysymykseen "kuinka moni OIKEASTI haluaisi ettei itsellä olisi ollenkaan isää tai äitiä". Lapsi tuskin kuitenkaan haluaa vaihtaa omia vanhempiaan mihinkään muunlaiseen, olivatpa nämä millaisia hyvänsä. Paitsi sitten teini-iän kuohuissa.
Tiedetään kuitenkin, että samaa sukupuolta olevien vanhempien kasvattamat lapset eivät voi huonommin kuin vertaiset eri sukupuolta olevien vanhempien kasvattamat lapset. Ainoa eriarvoistava seikka tulee siitä, ettei yhteiskunta epävirallisesti ja (mm. Suomessa) virallisesti arvosta sateenkaariperheitä yhdenvertaisesti heteroperheiden kanssa. Ongelma ei kuitenkaan ole sateenkaariperheissä itsessään.
Tämän valossa vanhempien sukupuoli ei ole ratkaiseva asia, eikä argumentti "oikeus isään ja äitiin" ole mitenkään perusteltu, ellei lapsi ole syntynyt isän ja äidin vanhemmoimaan perheeseen tai myöhemmin kiintynyt juuri sellaiseen. Minusta olisi lähdettävä siitä, että lapsella on oikeus hyvään ja turvalliseen kotiin, vakaisiin ja pysyviin ihmissuhteisiin ja yhteen tai useampaan tästä huolehtivaan vanhempaan.
Ainakaan minä en aio vaatia miehille oikeutta tulla raskaaksi, synnyttää ja imettää. Kyse on eri asiasta.
***
Yesmanin kommentteihin vielä... kyllä, vierastaminen alkaa vasta joskus puolen vuoden iän jälkeen, kun lapsi alkaa erotella tietoisemmin eri ihmisiä. Vierastaminen näkyy jännittämisenä ja ahdistumisena. Sitäkin ennen on kuitenkin havaittavissa ihan selvästi oman äidin selvästi muita sylejä tehokkaampi tyynnyttävä vaikutus. Itse uskon sen ainakin osittain johtuvan siitä, että läsnä on turvallisuutta lisäävinä elementteinä jo ennen syntymää kuulon kautta opittua puheääntä ja hengityksen rytmiä. Ehkä kyse on myös siitä, että äiti käsittelee vaistonvaraisesti "luonnollisimmin" omaansa.
"Ainakaan minä en aio vaatia miehille oikeutta tulla raskaaksi, synnyttää ja imettää. Kyse on eri asiasta."
Jep. Tasa-arvoisuus ei ole tasapäistämistä. Ei voi olla niin, että toisaalla jonkin ihmisryhmän ominaisuuksia "paikataan" tai tuetaan yhteismitalla ja toisaalla tämä jätetään kategorisesti tekemättä. Tuetaan raskautumista, tuetään äitiyttä, sallitaan kevyemmät rinkat, fyysinen testaus on vähemmän vaativaa, sallitaan osallistumattomuus säteilyä sisältävään työhön ja annetaan toisten tehdä nämä jne. Mitä vastaavia tukimuotoja tunnetaan miehille?
Esim. kokonaisuus 'hedelmöityshoito' tulisi pyrkiä ratkaisemaan sellaisin pelisäännöin, että nämä pelisäännöt tuntuvat mahdollisimman reiluilta, tarkastelipa niitä mistä näkökulmasta tahansa. Tämä voi sisältää myös sellaisia uusia huoltajuuskokoonpanoja, joita ei Suomessa toistaiseksi tunneta. Ja tämä voi sisältää äitiyden mielikuvien uudelleen arvioimisen. Ja tämä voi sisältää myös jälkeläisyyden uudelleen arvioimisen.
"Sitäkin ennen on kuitenkin havaittavissa ihan selvästi oman äidin selvästi muita sylejä tehokkaampi tyynnyttävä vaikutus."
Tämä lienee yksi niistä mutu-myyteistä. Kulttuurissa, jossa isyys nähtäisiin ensisijaisena vanhemmuutena, käsitykset menisivät juuri päin vastoin. Itse ainakin olen ollut osallisena tilanteissa, joissa on juuri päin vastoin: vauvat rauhottuvat isän syliin herkemmin. (teoria: haistaessaan äidin maidon tuoksun, aktivoituu vauva vaatimaan.)
"Tuetaan raskautumista -- Esim. kokonaisuus 'hedelmöityshoito' tulisi pyrkiä ratkaisemaan sellaisin pelisäännöin, että nämä pelisäännöt tuntuvat mahdollisimman reiluilta."
Siis koska miehet eivät voi tulla raskaaksi, ei naisillekaan tulisi suoda turvallista tapaa raskautua? Vai miten tuo tulisi tulkita? Hedelmöityshoidoista nyt ei vaan ole mitää hyötyä, jos niitä koetetaan tehdä miehelle, vaikkei tämä ehkä sinusta tunnukaan reilulta...
Siitä olen samaa mieltä, että miesten isyyttä pitäisi tukea nykyistä paremmin, kannustaa miehiä jäämään hoitovapaalle ja osallistumaan vauvan hoitoon alusta asti jne. Tosin ongelma taitaa edelleen monissa perheissä olla se, että nainen tienaa selvästi vähemmän kuin mies, eikä perheellä ole varaa siihen, että tulot tippuisivat paljon.
"Tämä lienee yksi niistä mutu-myyteistä."
Kuten mainitisin, kyse oli omasta kokemuksestani (ja ilmeisesti myös smon omasta kokemuksesta).
"Vaan voisiko vauva erottaa äidinmaidon tuoksun (ja alkaa vaatia sutä) jos se ei kykenisi erottamaan ja yhdistämään kuulemiaan asioita?"
Hetkinen. Kysymyksesi näyttäisi nyt osoittavan jonkinlaista ennakkoasennetta. Tietenkin kaikki nisäkäsvauvat oppivat yhdistämään asioita ruokintaan: hajut, äänet, vuorokauden aika, tilanteet. Tämä yhdistely ei ole suoraan tekemisissä jonkilaisen erityisen kohdussa tapahtuneen predeterminoituneen ihmissuhteen kanssa, vaan se on oppimistapahtuma. Tuo oppimistapahtuma lienee sama, kuin että karitsat alkavat äännähdellä lampolassa tietyt askeläänet kuullessaan. Ei sen kummempaa.
Vauvan sikiöaikana kohtuun kuulemat äänet nimenomaan näyttäisivät johtavan oppimiseen, siis muistijälkiin (edelleenkin, ei siinä vaiheessa mihinkään tunteisiin liittyvään ihmissuhteeseen). Yleisesti ottaen etenkin syvillä muistijäljillä tiedetään olevan vaikutusta aika moniin asioihin.
Eivät karitsatkaan ole oppineet ääntelemään askeleita kuultuaan ja ruokaa saadessaan, vaan ääntely on reaktio tuttuun asiaan. Siis merkki siinäkin tapauksessa oppimisesta.
"Vauvan sikiöaikana kohtuun kuulemat äänet nimenomaan näyttäisivät johtavan oppimiseen, siis muistijälkiin (edelleenkin, ei siinä vaiheessa mihinkään tunteisiin liittyvään ihmissuhteeseen). "
Neurologisesti ollaan hyvin heikoilla jäillä, jos sikiön ja kantajan välisen "erityislinkin" katsotaan perustuvan muistijälkiin. Varsinainen ehdollistuminen pääsee sekin käynnistymään vasta syntymän jälkeen.
Evolutiivisesti ei liene kannattavaa leimautua tiukasti keneenkään ennen syntymää. Eloonjäämistä parantaa enemmänkin se, mitä tapahtuu syntymän jälkeen. Ei koiranpennun elinajanodotukseen tai koiruuteen (eheyteen?) vaikuttane millään tavalla se, että sitä imettää ja hoitaa ensin vaikkapa emakko.
Muistin saloihin perehtymiseen menee vielä muutama sata vuotta.
Sen sijaan jo tällä hetkellä on nähtävissä, että vapaaehtoiset kohtulahjat ovat peruteltuja samoin argumentein, kuin muukin jo olemassaoleva lapsensaantiapu. Tämä ei johda pelkästään lisääntyvän perheonnen mahdollisuuteen, vaan tasa-arvoon kohdullisten ja kohduttomien ihmisten välillä ilman, että mikään osapuoli kärsii lähtökohtaisesti kohtuuttomasti. Siis sikäli mikäli synnyttäjä ei kohtaa komplikaatioita, mikä itse asiassa lienee suurin riski tässä asiassa.
Varmasti muistin toiminnan, oppimisen ja niihin sidottujen asioiden kanssa kuluu sukupolvi jos toinenkin. Mutta jatkuvasti asiasta ymmärretään enemmän.
Tiede.fi:ssä on kiinnostava jo useamman vuoden ikäinen kirjoitus otsikolla "Ihminen on taituri jo syntyessään" ( http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/ihminen_on_taituri_jo_syntyessaan ). Sen kirjoittaneen vapaan tiedetoimittajan ja Tiede-lehden vakituisen avustajan Kirsi Heikkisen mukaan "ihmisalku käy jo kohdussa läpi huikean kognitiivisen kehityksen. Lapsi muistaa ja oppiikin paljon ennen syntymäänsä."
En sitten tiedä, miten asenteellisista näkemyksistä jutussa on kyse, mutta minusta kirjoituksen viimeisten kappaleiden huomioita ei pitäisi jättää käsittelemättä, kun pohditaan vauvan kohtaloa ja äidin poisviemistä heti syntymän jälkeen.
Niissä kerrotaan, että yhden neurologiryhmän mukaan tietoisuus alkaa syntyä 13. raskausviikolla ja olisi olemassa 23. viikolla. Toisen ryhmän mukaan tietoisuus vaatii toimivat hermoyhteydet, joita on 29. viikolta lukien. Kolmannen ryhmän mukaan tietoisuus olisi mahdollista vasta syntymän jälkeen, "koska se vaatii sekä minuuden tajua eli erillisyyttä äidistä että elämänkokemuksia".
Vastasyntyneen näkökulmasta sijaissynnytysessä on lisänä tämä yksi kiistanalainen lisähuomio verrattuna eräisiin muihin lapsensaantikeinoihin.
"Tuskin kukaan voi kuitenkaan vannoa, ettei ensimmäinen tietoinen kokemus synny jo kohdussa. Harjoitteleehan ja muistaahan sikiö makuja, hajuja ja ääniäkin - ja viimeistään 32-viikkoinen ihmisalku nukkuu rem-unta, mitä pidetään korkeamman aivotoiminnan merkkinä", päättää Heikkinen kirjoituksensa.
Sukusolun luovuttaminen ei tee kenestäkään vanhempaa. Kantaja ja synnyttäjä on lapsen synnyttyä lapselle äiti.
Kiintymyssuhteen syntymiseksi tarvitaan kokemuksia ja muistoja. Ne mahdollistuvat korkeamman aivotoiminnan myötä. Äitiin (kantajaan/synnyttäjään) liittyvät kokemukset ovat alkaneet samalla kuin lapsen korkeampi aivotoiminta, ja useimmiten kokemukset äidistä (kantajasta/synnyttäjästä) karttuvat myös syntymän jälkeen.
Olisi tarpeen selvittää, millainen vaikutus tuon siteen ja kokemusketjun katkeamisella on esimerkiksi myöhempiä kiintymyssuhteita ajatellen, ja sitten vasta tehdä päätöksiä sen suhteen, onko eettisesti oikein saattaa lapsi alulle vain menettääkseen suhteen äitiinsä (kantajaansa/synnyttäjäänsä) heti syntymän jälkeen.
