Yhteisrintamassa

Toivottavasti te kaikki ystäväni (erityisesti vähempiosaiset) olette selviytyneet joulunvietosta ehjin nahoin. Olen saanut kännykkääni lukemattomia tekstiviestejä ja soittoja ihmisiltä, jotka ovat olleet sekoamispisteessä yksinäisyytensä ja ongelmiensa takia. Olen iloinen että arki saapuu taas. Päästään ainakin yhdessä ratkomaan ongelmia.

Ajoin sitten vanhempieni kotitalolle. He asuttavat vanhaa pappilaa, jota ovat huolella hoitaneet. Olin jo viikolla kysynyt isältäni haluaisiko hän ehkä osallistua taloudellisesti meidän porukan organisoimaan vähäosaisten joulunvieton tukemiseen. Muutaman sadan euron lahjoitus olisi mielestäni ollut häneltä ihan kohtuullinen. Hän kun omasta mielestään on hyvin uskonnollinen ja avosydäminen. Vaikka hänelle ennen vanhaan varsinkin jouluisin alkoholi maistui ihan hyvin.

Isäni kuitenkin kieltäytyi antamasta pientä lahjoitusta. Hänen mielestään yksityisen ihmisen ei tarvitse osallistua kaupungin menoihin ja että rahoitus tulisi joka tapauksessa kaupungilta. Oli aivan turha selittää että tässä olisi ollut kyse ainoastaan symbolisesta eleestä. Eli siitä että se jolla on enemmän voi antaa siitä osan köyhemmille. Niin yksinkertaista se minusta on.

Söimme sitten äidin ja isän kanssa hiljaisuudessa. Minulla tosin puhelin piippasi vähän väliä kun apua tarvitsevat lähettelivät viestejään. Jouluruokakaan ei oikein maistunut kun ajattelin niitä joilla ei ollut varaa kinkkuun. Samalla katselin lihonutta isääni joka ei mielestäni ole ikinä rakastanut minua. Äitini selvästi aisti vaivautuneen ilmapiirin ja ehdotti että isä kaivaisi lompakosta tarvittavat rahat kaikesta huolimatta. Isä poistui polttamaan piippua pihan puolelle. Joimme vielä kahvit ja söimme pipareita.

Tunnin tai parin kuluttua pyysin äidiltäni saada leikata osan kinkusta mukaani ja kysyin olisiko mahdollista saada mukaan myös muuta jouluruokaa jaettavaksi. Leikkasin suurella työllä ehkä puolet kinkusta mukaani ja kaikkea muuta hyvää vielä yllin kyllin. Halasin äitiäni ja heilautin kättä isälleni. Toivotin hyvää joulunjatkoa ja ajoin kotiin. Sitten aloin soittelemaan kännykällä minuun yhteyttä ottaneille.

Ajelin ympäri hiljaista kaupunkia kun muut olivat yhdessä perheineen.Jakelin jouluruokaa sitä tarvitseville. Tunsin itseni tarpeelliseksi ja pääsin hieman paikkaamaan huonoa omaatuntoani siitä että olen syntynyt kuitenkin hyväosaiseksi. Ehkä olisi tavallaan helpompi ollut syntyä köyhäksi ja kärsiä jopa hieman puutteesta. Ainakaan siitä ei olisi tullut pahaa mieltä että on ottanut jotain joka kuuluu meille kaikille. Eli kysymys lienee jonkinlaisesta "valkoisen miehen taakasta" ja siitä että tehdyt vääryydet on ennen pitkää korjattava.

Meille suomalaisille tärkein vuotuinen juhla on taas kohta käsillä. En ole itse koskaan ollut jouluihmisiä, mutta ymmärrän että Joulun viettäminen on tärkeä osa suomalaista kulttuuria. Omasta työstäni käsin vaan joudun näkemään sen toisen puolen, joka ei aina ole kovin kaunis.

Joulu on perinteisesti perhejuhla. Suomalainen yhteiskunta on kuitenkin jo hyvin hajanainen ja perinteiset perhearvot ovat valitettavasti katoamassa. Sanoin valitettavasti vaikka saan varmaan sillä niskaani monen kiukunpurkaukset. Kyllä, uskon perinteisiin ja jonkun mielestä tiukkoihinkin perhearvoihin oli kysymyksessä mitä sukupuolta tahansa olevat kokonaiset aikuiset ihmiset. Mielestäni kahden tasapainoisen aikuisen ihmisen molemminpuolinen suhde on paras keino estää ennemmin tai myöhemmin muussa tapauksessa tapahtuva syrjäytyminen.

Omassa työssäni joudun näkemään myös joulun ajan vaikutuksen moniin niihin joilla ei ole perhettä ympärillään. Päihteiden liikakäyttö, mielenterveysongelmat ja jopa itsemurhat tuntuvat kasaantuvan juuri koko kansan odottamien iloisten perhejuhlapyhien ympärille. Kun sitä lämminhenkistä perhettä ei ole niin lohtu löytyy usein viinapullosta. Itsekin odotan melkein pelonsekaisin tuntein sitä kun palaan joulun pyhien jälkeen töihin ja asiakkaat ovat lähes luhistumispisteessä.

Joulu on myös kaupallistunut kansakunnan vaurastumisen myötä. Olen itse kattonut hämmennyksen vallassa kauppakeskusten ruokkimaa kulutusjuhlaa. Ymmärrän hyvin joululahjojen antamisen symboolisen merkityksen ja tuon kauniin perinteen arvon, mutta siinä vaiheessa kun omalle vaimolle ostetaan timanttikoruja tai lapsille useiden satojen eurojen arvosta turhanpäiväistä elektroniikkaa, voi hyvin kysyä mikä järki on enää mukana. Miltä tuntuu köyhän perheen lapsesta kun ei omilla vanhemmilla ole varaa ostaa yhtä kallista kamerakännykkää kun naapurin perheellä? Eriarvoistuminen alkaa jo ihan pienistä asioista. Jos nyt välttämättä lahjoja halutaan nykypäivänä vielä jakaa (kun kaikilla on jo kaikkea)
niin voisi ehkä muistaa siinä jonkinlaisen kohtuuden.

Mulla itselläni lapsuuden joulumuistot eivät ole kovin positiivisia. Isäni käytti niihin aikoihin toisinaan reilusti alkoholia ja aina joskus jouluaaton vietto muuttui riitelyksi kun isä oli selvästikin tankannut glögiä koko päivän. Näin jälkeenpäin ajatellen oman kuntani sosiaalitoimi teki ison virheen jättäessään selvittämättä kotioloissa olleita puutteita jolloin mahdollinen huostaanotto olisi voinut tulla kyseeseen. Myöhemmin isäni raitistui, tuli uskoon ja on nykyään mukana liike-elämässä ja politiikassa. Mutta muistikuvat lapsuuteni menetetyistä jouluista ja katkeruuteni hänen silloista elämäntapaansa kohtaan eivät jätä rauhaan.

Joulun aika on ihan hyvä tilaisuus ladata akkuja ja levätä raskaan työrupeaman jälkeen. Omassa tasapainoisessa parisuhteessa joulun kokeminen voi olla jopa nautittava elämys. Tai sitten jos on mahdollisuus palata esimerkiksi omien sukulaistensa pariin tuttuun ja turvalliseen lapsuuden ympäristöön. Yksinäisen ihmisen joulussa piilee kuitenkin aina vaara. Jokainen kun ei kehtaa hädänkään hetkellä häiritä parhaimpien ystäviensä joulunviettoa vaan turvautuu usein täysin harkitsemattomiin ja epätoivoisiin ratkaisutapoihin. Erilaisia auttavia puhelimia on täysin riittämätön määrä eikä useilla kunnilla ole minkäänlaista toimivaa psykiatrista päivystystä.

Mä olen suoraan sanoen aika huolissani. Joillekin on tulossa kiva ja tunnelmallinen perhejoulu, mutta niin moni joutuu tänäkin vuonna kärsimään yksinäisyyttä ja olemaan yksin. Siinäkin valossa satojen ellei tuhansien eurojen uhraaminen turhiin joululahjoihin tuntuu aika ylimieliseltä käytökseltä. Yhteiskunta ei myöskään tunnu olevan halukas satsaamaan voimavaroja joulun ajan ongelmien lievittämiseksi. Ehkä koko kansakuntaa ajatellen olisi parempi jos joulua ei edes vietettäisi kun ei sen synnyttämiä ongelmia kyetä kunnolla hallitsemaan. Omasta mielestäni asioista pystyy kunnolla nauttimaan vasta sitten kun tietää että muillakin on mahdollisuus tehdä sama.

Mietin kauan haluanko aloittaa blogin kirjoittamisen ja jos siihen päädyn niin mitä voin sillä ratkaisulla saada aikaan. Päätin lopulta alkaa koska mä uskon niin kovasti niihin asioihin joita pidän tärkeinä. Blogi on kuitenkin aika hyvä keino tuoda ajatuksiaan julki ja keskustella. Ja mä toivon että ihmiset uskaltavat rohkeasti lähetellä kommenttejaan vaikka sitten olisivatkin mun kanssa eri mieltä.

Jos suoraan sanotaan niin mä en pidä niinsanotusta homohömpästä. Musta on hyvä näyttää maailmalle että meidän kulttuuri on myös jotain muuta kuin euroviisuja ja kuntosalilla käyntiä. Mä haluaisin kannustaa meikäläisiä olemaan kaikessa rauhassa vähän vakavampia, ottamaan haasteita vastaan ja pohdiskelemaan. Ei ole musta niin väliä miltä näyttää vaikka koko maailma tuntuu uskottelevan että vain se merkitsee. Viettämällä puolet elämästä hihitellen milloin mitäkin omassa kanalaumassa voi varmaan saada ajan hyvin kulumaan mutta se ei vie ihmiskunnan eikä oman yhteisön asiaa eteenpäin. Mulle itselleni on vastenmielistä että niin moni ei halua käyttää niitä vaikutusmahdollisuuksia hyväkseen mitä nykyään on.

Mä olen itse vähän aikaa sitten valmistunut sosiaalityöntekijäksi minkä lisäksi yritän vielä vähän panostaa lisäopiskeluun. Työssäni olen nähnyt tosi läheltä mihin välinpitämättömyys nykypäivänä johtaa. Kun jokainen ajattelee vain omaa etuaan eikä yhteisön muita jäseniä niin lopputulos on nähdyn mukainen. Uskokaa, mä olen nähnyt vierestä viime aikoina hyvin kamalia ihmiskohtaloita. Onneksi meillä tietysti on oma yleensä toimiva tukiverkosto, joka auttaa ihmisiä eteenpäin.

Mä en halua syyllistää ketään mutta haluaisin ehkä potkia ihmisiä liikkelle. Nyt kun lamakin on taas tuloillaan ja yhteiskunta kiristää kukkaronnyörejään niin meidän pitää ottaa entistä paremmin vastuuta toisistamme. Mä en hyväksy sitä että eletään niinkuin viimeistä päivää ottamatta huomioon tekosiemme vaikutuksia muihin. Jos me halutaan saada aikaan tasapuolinen ja oikeudenmukainen ympäristö niin se työ kyllä alkaa ihan meistä omasta itsestämme.

Mun mielestä hyvinvoinnissa ei ole vapaamatkustajia. Jokaisen panosta tarvitaan oli sitä sitten valmis antamaan tai ei. Pelkästään karaokea laulamalla yhteinen hyvinvointi ei parane. On turha sanoa että minä itse en voi vaikuttaa koska jokainen voi. On kysymys pienistä asioista ja pienistä teoista. Jokainen teko on signaali muille niistä arvoista jotka me hyväksytään. Mä näen maailman mosaiikkina joka koostuu pienistä yksittäisistä asioista. Sinä ja minä voidaan hyvin pitkälti vaikuttaa siihen miten se palapeli rakentuu. Musta on aika vastuutonta elää elämäänsä yhtenä isona vitsinä ja nauraa vaan joka kerta kun siinä matkan varrella sattuu loukkaamaan muita ihmisiä. Omasta mielestäni niin vaan ei voi tehdä.