Rakastamisen ihana kurjuus

Taas täällä ja heti hattu kädessä anteeksipyyntöjä esittelemässä. On taas juossut aika, mutta niin minäkin. Jos selviän tulevista haasteista, niin aion olla tekemättä yhtikäs mitään vähään aikaan.

Vielä en voi paljastaa mitä kaikkea jännää on tapahtunut, mutta monella rintamalla tuntuu, että tanner tömisee ja elämä nostelee helmojaan liikkeelle lähtemistä varten.

Ja älkää hätäilkö, en ole ryntäämässä parisuhteen auvoiseen satamaan. Kannan arvokkuuteni ja kieltäydyin moisista maallisista hapatuksista toistaiseksi.

Monella on parisuhde lähipiirissä kriisissä. Toisilla suhde olisi pelastettavissa, kun vain yhteinen nuotti löytyisi. Taas toisten kohdalla olen heittänyt kirveen kaivoon jo vuosia sitten. Oikeasti, ei mitään mahdollisuutta. Aivan kuin katsoisi hidastettua hirvikolaria. Kamalaa. Mutta ei. Nämä paukapäät jatkavat väkisin suhdettaan ja nostattavat myrskyä lähipiiriä myöten.

Kamalaa katsottavaa vierestä, varsinkin kun on kyseessä itselle (ainakin aiemmin) tärkeä ihminen. Mikä saa ihmisen pitämään parisuhteesta kiinni kynsin ja hampain? Miksi sitä ei tajua erota?

Tunnistan kyllä sen viiltävän eron tuoman tuskan ja pelon. Jossakin vaiheessa kun tuntuu, että elämä loppuu siihen. Sitten on vain tehtävä se päätös jäänkö maahan makaamaan, vai kaivanko Esla-potkurin varastosta ja lähden potkimaan eteenpäin.

Sinkkuutta on tullut vietettyä jo jonkin aikaa, ja tytöt ja pojat, mää vedän tätä tosin hyvin. En ole horostellut ja alan tykätä uudesta minästä.

Sumuista viikkoa ja aurinkoa! Märkiä puunlehtiä päin naamaa ja hyviä ruokia!

Katso tarkkaan. Saatan kävellä vastaan ja mennä ohi. ;)