Tulevasta ja menneestä

Joskus vuosia sitten kampaajani sanoi minulle, ettei parisuhteessa toisen ihmisen täydy tehdä sinut onnelliseksi, vaan sinun täytyy itse tehdä ne ratkaisut, jotka saavat sinut onnelliseksi. Mielestäni tässä sanomassa oli jotain järkeä jo tuolloin, vaikken vielä noin vuoden seurustelun paikkeilla sitä ymmärtänytkään. Poikaystäväni taas kammoksui ajatusta omista itsenäisistä ratkaisuista, sillä tottakai hänen tehtävänsä oli tehdä minut onnelliseksi. En tiedä mistä tämä juolahtikin vuosien jälkeen mieleeni, mutta voin todeta, ettei täti nyt ihan höpöjä puhunut. Täytyykin kysyä poikaystävän mielipidettä asiasta nyt uudemman kerran.

Ken tietää, josko vaikka tässä entisen kampaajani mietteessä olisi suhteemme salaisuus, joka sai minut heittäytymään ensimmäisen poikaystäväni matkaan loppuelämäkseni jo 16-vuotiaana? Luulen, että minut tässä yhteisessä tahtojen koetuksessa on pitänyt mukana tietty realistisuus. Parisuhteessa täytyy kuitenkin lopulta kohdata viat niin toisessa kuin itsessäkin ja hyväksyä se, ettei kumpikaan osapuoli ole täydellinen.

Sekä tunnelmaltaan sopivan että juuri oikean kokoisen hääpaikan löytäminen voi asuinseudullamme olla hankalaa. Netissä olevien kuvien perusteella olen kuitenkin löytänyt yhden, joka vaikuttaa erittäin hyvältä. Olen käynyt kyseisessä rakennuksessa parina viime talvena melkeinpä päivittäin, sillä siinä toimii myös opiskelijaruokala. Juhliimme havittelemani tila on kuitenkin minulle vieras. Opiskelujen taas alettua täytyy alkaa selvitellä, onko sitä todellakin mahdollista varata meidän käyttöömme ja jos, niin miltä siellä ihan oikeasti näyttää. Toivottavasti hyvälle, sillä kuvien ja ulkomuodon perusteella rakennuksen osa näyttää lähestulkoon täydelliseltä ja onhan rakennus itsensä Alvar Aallon suunnittelema.

Ongelmaksi saattaa vain muodostua pitopalvelun järjestyminen ko. tiloihin. Todennäköisesti joudumme ottamaan ruoat rakennuksessa toimivan ravintolan kautta, sillä lienee kai mahdotonta kuljettaa lämpimiä juhlaruokia talon ulkopuolelta. Ensijainen tavoitteemme on saada häihimme pöytiintarjoilu, sillä mielestämme se olisi noutopöytää huomattavasti juhlavampaa. Pienen vierasmääränkin puolesta sen luulisi olevan kustannuksiltaan siedettävää. En myöskään ole suuri noutopöytien ystävä, vaan pidän enemmänkin viimeistellystä ja harkitusta ateriakokonaisuudesta. Tiedän, että esimerkiksi isäni taas nauttii siitä, että saa maistella hieman tuota ja hieman tätä ja lopulta kaikkea mahdollista sekaisin. Ruoan teema painottunee Italiaan tai edes Välimeren tienoille.

Jos päädymme varaamaan tilan jo nyt, täytyisi meidän olla siis aivan varmoja myös siitä, että rakennuksessa toimivan ravintolan ruoat miellyttävät meitä. Itselläni on tosiaankin kokemusta vain heidän tarjoiluistaan opiskelijaruokalan puolelta, ei muusta. Täytyy siis tiedustella mahdollisuutta saada jonkinlaisia takeita laadusta, kuten herkullisia maistiaisia, jo näin varhain, vaikka varsinaisiin häihin onkin vielä huomattavan pitkä aika. Nyt tuntuu siltä, että olemme sopivan hyvissä ajoin liikkeellä, mutta luulenpa, ettei aikaa siltikään tule olemaan tarpeeksi tehdä jokaista asiaa sillä tarkkuudella kuin haluaisin.

Nyt se on sitten virallista. Lauantaina ilmoitimme asiasta kakun päällä ystävillemme, joiden ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoiset. Harmi, ettemme tajunneet ottaa kameraa valmiiksi. Nyt meillä on siis kaksi varsinaista kaasoa, eli meidän tapauksessamme Best Maidia sekä kolmantena poikaystäväni vanhin ystävä, jolle ei erinäisistä syistä johtuen anneta mitään tehtäviä hoidettavaksi. Mutta toivomme, että hän kykenisi pitämään häissä puheen. Seuraavaksi olisi tarkoitus pyytää vielä seremoniamestariksi erästä hyvää ystäväämme, jolta tehtävän hoitaminen kävisi luonnollisimmin.

Koska tässä nyt ilmeisesti on omien häiden suunnittelu kynnyksellä, ajattelin, että voisi olla mukavaa pitää niistä jonkinlaista päiväkirjaa. Muutamia hääblogeja lueskeltuani tuumin, että voisi olla mukava jakaa ajatuksiaan blogin välityksellä myös itse. Harmi vain, että ranneliikkeen tarjoama blogipalvelu ei ole erityisen toimiva sellaisen blogin pitoon, johon haluaisi luoda omanlaisensa visuaalisen ilmeen. Suuri puute on myöskin se, että että tätä on vaikeaa linkittää muille sivuille, kuten toisten blogeja kommentoidessa usein on tapana. Olisi ollut mukavaa, jos homohäistä (ja kai samalla muustakin elämästä) kertova blogi olisi linkittynyt luontevasti muiden joukkoon. Mutta koska kuitenkin otin tavoitteekseni blogin pitämisen juuri täällä, oli ajatuksenani kai se, että täältä voisi löytyä enemmän ymmärrystä juuri niihin matkan varrella esiin tuleviin seikkoihin, joihin vaikuttaa se, ettei naimisiin olekaan menossa heteropari.

Huomenna on tarkoitus tehdä asiasta sen verran julkisempaa, että kerromme tämän salaisuuden molemmat ystävillemme, joista tulee Hänelle tulee kaaso ja minulle best maid. Tai näin ainakin toivomme.. :D Kummallekin on kerrottu vain, että paikalla on brita-kakkua ja yllätysvieras. Ajattelimme koristella kakun päälle nimikirjaimemme, sydämen ja häiden arvioidun ajankohdan.. saas nähdä tajuavatko, tai yllättyvätkö edes. Sillä ainakin eräillä ystävillämme kun jo selvästi on odotuksia häidemme suhteen.

Hieman vielä mietityttää koko häiden funktio. Ajatus koko loppuelämän sitoutumisesta on käyty läpi jo kolme vuotta sitten, kun päätin poikaystävääni kosia. Eli suhteemme lopullinen virallistaminen minua ei mietitytä lainkaan, ainoastaan varsinaiseen tilanteeseen liittyvät seikat. Olen miettinyt, josko pelkään mahdollisia pettymyksiä yhteen elämäni merkittävimpään päivään liittyen minulle läheisten ihmisten taholta. Vaikka sekä minut että Hänet on otettu molempien perheisiin upeasti vastaan, mietityttää minua kai yhä esimerkiksi Hänen syvästi uskovaisten vanhempien reaktiota asiaan. Vaikka siis mitään reaktiota minua tai poikaystävääni kohtaan ei ole tähänkään mennessä tullut, vaikka kihlauksesta ilmoitimmekin hänen kotonaan joulupöydässä 2006. Mietin siis kai pohjimmiltani sitä, ovatko kaikki ihmisten suurena päivänämme aidosti onnellisia puolestamme.

Vaikka ratkaisuni sitoutua juuri Häneen, ei minua mietiytä lainkaan, on silti erittäin jännittävää ajatella menevänsä naimisiin. Mutta eipä siinä pitäisi yllätyksiä tulla, kun olemme silloin olleet yhdessä kahdeksan vuotta, joista seitsemän asuttu ja tehty muutenkin kaiken yhdessä. Mutta on se silti vaan jännää..