Joskus vuosia sitten kampaajani sanoi minulle, ettei parisuhteessa toisen ihmisen täydy tehdä sinut onnelliseksi, vaan sinun täytyy itse tehdä ne ratkaisut, jotka saavat sinut onnelliseksi. Mielestäni tässä sanomassa oli jotain järkeä jo tuolloin, vaikken vielä noin vuoden seurustelun paikkeilla sitä ymmärtänytkään. Poikaystäväni taas kammoksui ajatusta omista itsenäisistä ratkaisuista, sillä tottakai hänen tehtävänsä oli tehdä minut onnelliseksi. En tiedä mistä tämä juolahtikin vuosien jälkeen mieleeni, mutta voin todeta, ettei täti nyt ihan höpöjä puhunut. Täytyykin kysyä poikaystävän mielipidettä asiasta nyt uudemman kerran.

Ken tietää, josko vaikka tässä entisen kampaajani mietteessä olisi suhteemme salaisuus, joka sai minut heittäytymään ensimmäisen poikaystäväni matkaan loppuelämäkseni jo 16-vuotiaana? Luulen, että minut tässä yhteisessä tahtojen koetuksessa on pitänyt mukana tietty realistisuus. Parisuhteessa täytyy kuitenkin lopulta kohdata viat niin toisessa kuin itsessäkin ja hyväksyä se, ettei kumpikaan osapuoli ole täydellinen.