Sekä tunnelmaltaan sopivan että juuri oikean kokoisen hääpaikan löytäminen voi asuinseudullamme olla hankalaa. Netissä olevien kuvien perusteella olen kuitenkin löytänyt yhden, joka vaikuttaa erittäin hyvältä. Olen käynyt kyseisessä rakennuksessa parina viime talvena melkeinpä päivittäin, sillä siinä toimii myös opiskelijaruokala. Juhliimme havittelemani tila on kuitenkin minulle vieras. Opiskelujen taas alettua täytyy alkaa selvitellä, onko sitä todellakin mahdollista varata meidän käyttöömme ja jos, niin miltä siellä ihan oikeasti näyttää. Toivottavasti hyvälle, sillä kuvien ja ulkomuodon perusteella rakennuksen osa näyttää lähestulkoon täydelliseltä ja onhan rakennus itsensä Alvar Aallon suunnittelema.
Ongelmaksi saattaa vain muodostua pitopalvelun järjestyminen ko. tiloihin. Todennäköisesti joudumme ottamaan ruoat rakennuksessa toimivan ravintolan kautta, sillä lienee kai mahdotonta kuljettaa lämpimiä juhlaruokia talon ulkopuolelta. Ensijainen tavoitteemme on saada häihimme pöytiintarjoilu, sillä mielestämme se olisi noutopöytää huomattavasti juhlavampaa. Pienen vierasmääränkin puolesta sen luulisi olevan kustannuksiltaan siedettävää. En myöskään ole suuri noutopöytien ystävä, vaan pidän enemmänkin viimeistellystä ja harkitusta ateriakokonaisuudesta. Tiedän, että esimerkiksi isäni taas nauttii siitä, että saa maistella hieman tuota ja hieman tätä ja lopulta kaikkea mahdollista sekaisin. Ruoan teema painottunee Italiaan tai edes Välimeren tienoille.
Jos päädymme varaamaan tilan jo nyt, täytyisi meidän olla siis aivan varmoja myös siitä, että rakennuksessa toimivan ravintolan ruoat miellyttävät meitä. Itselläni on tosiaankin kokemusta vain heidän tarjoiluistaan opiskelijaruokalan puolelta, ei muusta. Täytyy siis tiedustella mahdollisuutta saada jonkinlaisia takeita laadusta, kuten herkullisia maistiaisia, jo näin varhain, vaikka varsinaisiin häihin onkin vielä huomattavan pitkä aika. Nyt tuntuu siltä, että olemme sopivan hyvissä ajoin liikkeellä, mutta luulenpa, ettei aikaa siltikään tule olemaan tarpeeksi tehdä jokaista asiaa sillä tarkkuudella kuin haluaisin.