Hieman ihmettelen, että suomalaisen infektiotautien proffan puheenvuorosta HS:ssa 2.3 ei ole noussut keskustelua. Professori arvosteli mm HIV-lääkityksen ilmaisuutta ja totesi sen kustannusten per potilas nousevan noin 20K euroon vuodessa. Hän vertasi Suomen AIDS-kuolleisuutta esim pneunomian tiliin menneisiin kuolemiin, joiden "estämiseksi voitaisiin tehdä enemmän kuin nyt". Proffa toteaa, että verrattuna kaikkiin trooppisiin tauteihin, malaria ml, hiv-infektioon suunnatut tutkimus- ja muut varat ovat olleet "satatuhatkertaisia". Vertailu lienee kansainvälinen. Hän jatkaa, että nykyinen rahoitus (Suomessa) ei ole suuren suuri, mutta eipä aikoinaan kestänyt "kauan ennen kuin kansanterveyslaitokseen perustettiin oma hiv-osastonsa viisine tutkijoineeen". Eli siis jotain on jäänyt proffalle ilmeisesti hampaankoloon. Jutun oli laukaissut HS:ssa 27.2 julkaistu helsinkiläisen sairaalaan infektio-osaston lääkärin haastattelu, jossa hoitotilannetta kuvattiin hyväksi.
Mutta: Mistähän keskustelunavauksesta tässä on kyse?Onko tulossa linjaus siihen suuntaan, että homot maksakoot itse hoitonsa.. Ottaen huomioon ainakin persujen ja kristillisten piireissä rehottavan homofobian, en ihmettelisi.
Ihmettelen siis, että tämän proffan puheenvuoro ei ole herättänyt minkäänlaisia reaktioita tällä sivustolla, eikä ole tainnut tulla uutisoiduksikaan.
(Nimimerkki viittaa Torontoon, jossa en nyt kyllä toistaiseksi ole, mutta nimimerkin muuttaminen on mahdotonto, joten olkoon).
3 kommenttia
Nermal
6.3.2011 17:10
Vertaus pneumoniakuolemiin on sikäli mielenkiintoinen, että pneumonia on tavallisimpia kuolinsyitä hyvin vanhoilla ja huonokuntoisilla ihmisillä, yli 80-vuotiailla vanhuksilla. Monet heistä ovat jo muutenkin sellaisessa kunnossa, että vaikka pneumoniakuolemalta vältyttäisiin, kuolema olisi todennäköisesti silti väistämätön viikkojen tai kuukausien sisällä. Hiv-potilaiden hoidolla sen sijaan pidetään nuoria ihmisiä hengissä ja työkykyisenä kymmeniä vuosia, mikä kyllä maksaa itseään takaisinkin. En millään muotoa tarkoita, että huonokuntoiset vanhukset pitäisi jättää hoidotta, mutta jotenkin tuo proffan vertaus kahden täysin erilaisen sairauden välillä tuntuu oudolta.
Aboa
7.3.2011 22:18
Onko pneumonia sama kuin keuhkokuume?
Nermal
8.3.2011 08:14
On se.