Ottawan konservatiivihallitus ei antanut tukea Toronton Pridelle. 2009 Pride sai 400K dollaria matkailumarkkinointitukena. Se oli ilmeisesti ollut konservatiiveilta jonkinlainen työtapaturma ja koko faili otettiin pois sitä käsitelleeltä ministeriltä ja siirrettiin teollisuusministeri Tony Clementille.
Nyt Clement ilmoitti, että valtio haluaa tukea alueellisia ja pienempiä tapahtumia ja kukin kaupunki saa korkeintaan kahden tapahtuman avustuksen. Torontosta kelpasivat talven suuri maatalousnäyttely ja Luminato-festivaali. Cllement kiisti kyseessä olleen aatepohjainen ratkaisu. Ainahan löytyy perusteita. Aiemmin viikolla Harperin hallitus epäsi valtionavun joukolta naisjärjestöjä, jotka olivat olleet kriittisiä hallitukselle. Israeliin nuivasti suhtautuneet kehitysapujärjestöt joutuivat kylmään veteen jo aiemmin. Vuoden 2009 Pride tuotti verotuloina valtiolle noin kuusi miljoonaa dollaria. Valtionavun epäämisellä ei ole käytännön merkitystä, mutta se heijastaa valtiovallan asenteen kielteistymistä tasa-arvoon.
Toronto-Village
Vappumielenosoitus!
Kanadan homofobiseksi (väitetyn) maahanmuuttoministeri Jason Kenneyn eroa vaadittiin mielenosoituksessa Villagen itäpuolella vappuna. Kenneystä on ehkä tullutkin Harperin hallitukselle imagorasite tulevia vaaleja ajatellen. Mielenosoituksessa vastustettiin Kanadan maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan muutoksia. Itse asiassa Kenneyn toteuttama maahanmuuton työperäistäminen ei ole niinkään huono juttu, mutta ministerin uskonnollispohjainen konservatismi näkyi esim maahanmuuttájien uudessa oppaassa. Kenney ei ole suoraan vastannut homofobiasyytteisiin, mutta hänen aiemmat lausuntonsa mm vaalikampanjan aikana tukevat väitteitä. Tilanne on sikäli paradoksaalinen, että Kenneyn eroa vaativia maahanmuuttajien ryhmiä ja toisaalta vapaamielisiä tasa-arvoihmisiä ei juuri yhdistä muu kuin Kenneyn vastustaminen. Kehitysmaista ja Itä-Euroopasta tulevien maahanmuuttajien piirissähän homofobia vasta rehottaakin. Mutta yhteinen tavoite saada Kenney ulos tai ainakin huomion kohteeksi yhdistää.