• Joanna

Pitkästä aikaa.

huh, onpa siitä aikaa.

Noh.

Suhde tyttöön katkesi vuosi takaperin, mutta kolmen kuukauden erossaolon jälkeen palasimme yhteen, kuin varkain. Kaikki kävi vahingossa, huomasimme pitävämme toisistamme liikaa ollaksemme ystäviä. Suhde parani todella paljon, ja olin vuoden onnellinen.

Nyt tyttöni lähti kuukaudeksi reissuun, aika yllättäen. Kaikki pienetkin säröt suhteessamme saivat valtavat mittasuhteeet kun ei voinut puhua mistään. Yksin pohdin kaikenlaista, ja tyhmänä menin sitten purkamaan näitä tuntoja netin välityksellä, ja erottiin sitten yhtäkkiä.
Kaduin pitkään, syyllisyys on kuvaavin tunne historialleni, tästä tuli yksi osa sitä.
Tapasin kiintoisan henkilön ja lohduttauduin, ehkä kostoksi, hänkin osa historiaani, tosin hyvin synkkä osa. Totesin kykeneväni heteroseksiin, mutten saavani emotionaalisesti mitään.

Sitten tapasin hänet.
Ja nyt olen pyörällä päästäni.

Erosta tyttöön on kuukausi, kauemmin?

Olen laihtunut kymmenen kiloa, valvonut öitä enemmän kuin nukkunut, syönyt lääkkeitä enemmän kuin ruokaa ja polttanut tupakkaa ja istunut auton kyydissä (vain huvin vuoksi) enemmän kuin koskaan. Olen elämäni kunnossa.

Sex-sex. Sukupuoli-seksuaalisuus. tällä hetkellä ei helppo asia ollenkaan. Juuri kun aloin pääsemään sinuiksi itseni kanssa, miltä näytän ja miltä haluan näyttää. Tsädäm, miehen kosketus tuntuukin hyvältä. Avarsi kyllä käsitystä itsestäni, ikävä kyllä toisen tunteiden kustannuksella.
Ja sitten hän. Olen itse tähän asti ajatellut pitäväni paljon enemmän naisellisista naisista, koska itse tunnen oloni hyväksi maskuliinisena. Salaa kotona on hauska tsippaloida HM:n tiukassa pyllyn yli ulottuvassa topissa, mutta en "julkisesti" käytä mitään vartalonmyötäistä. En koe peitteleväni esim. rintojani, korostan vain toisenlaisia piirteitä. Mutta hän.

Ensi-nais-ihastukseni neljän vuoden takaa. <3 voih. Silloiset tunteet jäivät lähinnä haaveilutasolle, hän oli kuin tavoittamaton salaisen ihailun kohde, en tuntenut häntä enkä tiennyt mitään hänen elämästään. Ja olisinko lopulta jopa saanut tietää että hän on jo varattu. Mutta. Ihastuin silloin unessa, ja miten vahvasti. Kun unien jälkeen näin hänet, olisin voinut valehtelematta pyörtyä. Hänen eleensä, silmänsä, ilmeensä, olin huumaantunut niistä kaikista. En tänä päivänäkään tiedä mikä kaikki hänessä oikein vetosi niin voimakkaasti että sama sukupuoli ei haitannut.
Vuosi sen jälkeen törmäsimme satunnaisesti kahviloissa, emme kuitenkaan koskaan niin että kumpikin olisi ollut ilman seuraa. Pidin häntä jollain tavalla hyvin vaarallisena, pelkäsin tunteitani, koska tiesin niiden heräävän kuin vahingossa pienestäkin virheliikkeestä. Joku hänessä kuitenkin edelleen kiehtoi. Usein hänen ystävänsä vihjailivat suoraankin halusta "tutustua" paremmin, mutta kieltäydyin aina seurusteluun vedoten.

Nyt sitten. Ilman mitään taka-ajatuksia, pelkoja, tai muistoja tapasimme, kahdestaan. Hieman yli viikko vierähti, aivan liian nopeasti, öitä odotellen. Kaksi ensimmäistä yötä muuttivat taas elämäni. Halu olla lähellä, pitää hyvänä, silittää ja pussailla muuttuivat tunteiksi, puhtaiksi ja selviksi. Ensimmäinen selvä tunne pariin kuukauteen tuntui niin viattomalta ja oikeutetulta.

Olemme puhuneet viikon kaikesta. Sain kuulla olevani toinen ihminen joka tietää näin paljon, mistä olin yllättynyt. Itse puhuin jos siltä tuntui. Olen jopa yllättynyt kuinka vähän oli tarvetta sanoa mitään, mutta ilmeisesti olen hyvä kuuntelemaan.
Ensimmäisen yön jälkeen tunsin vain suurta halua olla lähellä.
Hän suuteli toisena yönä, yllätyin siitäkin. Hän kertoi kuinka ihmiset usein säikähtävät hänen haluaan olla lähellä. Nauroin vain, itse olen mitä pahin läheisyysriippuvainen. Toisen yön jälkeen kysyin suoraan toisista ihmisistä, saavatko kaikki samanlaista läheisyyttä. Hän kertoi olevani erityinen.

Ja nyt. Kolmen aseman välimatka tuntuu järjettömältä. Öisin hän vahti untani, käski laittaa silmät kiinni ja nukkua. Viimeisenä yönä minä vahdin hänen untaan, pidin kiinni ja tuskin uskalsin hengittää. Painoin mieleeni ikkunasta kattoon heijastuvat kuviot, liian pienen peiton ja rauhallisen rauhattomuuden, vellovat ajatukset, sanomattomat sanat ja kysymättömät kysymykset, joita en saanut ulos edes aamulla. Kuinka hyvin sovin hänen ympärilleen, kuinka hyvin hän sopi viereeni. Pidin kiinni, eivätkä tunnit silti hidastaneet kulkuaan.

Ja vaikeinta on kysyä sitä tärkeintä, pidätkö minusta, sillä minä pidän sinusta liikaa.

1 kommentti

martin

22.12.2009 00:15

Varmasti pelottavaa kysyä, mutta tärkeää. Kauniisti, herkästi - sitä se on ollut - kuvaat tapaamistanne.

Vastaa kommenttiin

Jätä tyhjäksi