• aischa

Sormet mullassa

Vihdoin tuli se päivä, jona sain kylvettyä yrttien ja muiden kasvien siemenet multaan. Jos kaikki onnistuvat, saan kesän ja viimeistään syksyn mittaan nauttia tuoreista herkuista suoraan parvekkeeltani. Tulossa on basilikaa, rucolaa, timjamia, tomaatteja, rosmariinia ja minttua. Eniten jännitän rosmariinin puolesta. Sillä on pitkän pitkä kasvukausi ja saa nähdä ehtiikö tuo ollenkaan valmistua, saati miten itäminen onnistuu. No, on tässä taas jotain ajanvietettä ja seurattavaa.

Seurattavaa on myös sitruunapuussani. Laitoin viime kesänä siemenen kasvamaan ja nyt siitä on venynyt n. 15cm taimi. Siirsin sen vihdoin isompaan ruukkuun. Tätä jään suurella mielenkiinnolla seuraamaan. Voiko puuni joku kaunis päivä tehdä hedelmän? Jos voi, se olisi aikas huippua :)

2 kommenttia

aischa

7.4.2013 14:10

Kaksi päivää kylvämisestä ja kasvua havaitavissa. Rucola vihertää jo voimakkaasti, basilika ja timjami myös, mutta vielä hennommin. Tomaatissa on pienenpientä eloa. Rosmariini ja minttu ovat edelleen horkassa ;)

Myyrä

27.4.2013 11:52

Wautsi ..luuulis sitruunoita tulevan. Viimesyksynä Helsingissä kuleksiessani löysin yhen talon pilalta päärynäpuita! Yks päärynäkin oli vielä jäljellä..