Pyykkipäivä

Kello on 14.14. On sunnuntai. Aurinko paistaa. Normaalien ihmisten tapaan pitäisi olla ulkona. Olisi pitänyt siivota tänä viikonloppuna. Sohva imaisi - ja blogit. Miksi en minäkin? Katsotaan siis mitä tästä tulee.

Pesin äsken pyykkiä. Neljässäkympissä kevyttä kirjopyykkiä. Kone täyteen, hana auki, nupista kieräytys neloseen ja toisesta neljäänkymppiin. Pyykinpesuaine on kaikkeen yhtä hyvin eikä mihinkään kunnolla sopivaa BioLuvilia. Ei kirkasta, ehkä haalistaa. - Mistä te saatte koneellisen kuusikymppistä? En enää ikinä osta valkoisia kalsareita!

Tuo pyykkäysrutiini kuvastaa mun elämääni. Tasaista ja haaleaa. Samalla kaavalla kerrasta toiseen. Harvoin kuumaa, vielä harvemmin tulista. Kevyttä kirjopyykkiä vain.

Olen lukenut Aboan ja Esperanzan blogeja. Niitä on kiva lukea. Teksti on sujuvaa, miehet miellyttäviä. Elämä vaikuttaa tasapainoiselta ja molemmilla on haaveita ja unelmia, joita toteuttavat. Minäkin haluaisin rinnalleni elämäni miehen. Jonkun näihin pyykkäysrutiineihin. Silittämään ja viikkaamaan järjestykseen. Mua ja mun elämääni. Vetämään yhteistä lakanaa.

Esperanza kertoi joskus "suuresta rakkaudestaan" (siis siitä sitaattirakkaudestaan). Minä taidan olla juuri sellainen ihminen. Minuun on helppo rakastua, mutta minä en tunnu rakastuvan millään. Tosin minuun rakastuneet huomaavat nopeasti, että olenkin aivan arkinen pientä elämää elävä ihminen. Teen liikaa töitä, en harrasta mitään, en pidä yhteyttä ystäviini.

Ystävät väittävät nirsoksi. Käskevät heittäytymään, kokeilemaan ja nauttimaan hetkestä. Se on kerta toisensa jälkeen väsyttävää. Tietysti haluan nauttia kosketuksesta, katseesta ja suudelmasta, mutta en halua satuttaa. On pelottavaa huomata toisen rakastuvan, kun itsellä ei ole vastaavia tunteita. Mieluummin pesen pyykkiä, kuin heitän yhden kerran jälkeen menemään. Mutta entä kun huomaa, että paita ei pesukertojen jälkeen sovikaan? Hihat ovat lyhyet, hiertää ja puristaa. Hienosta, kalliista ja kauniista luovuttaminen surettaa, vaikkei se itselle sovikaan. Mistähän löytäisin sen vanhanakin rakkaan ja lämpöisen? Ehkä muodottoman mutta mukavan. Mulle sopivan. Sen, jonka lämpöön haluan hautautua, kun paha pakkanen puree ja viima värisyttää. Sen, josta en ikinä halua luopua. Sen, jonka pesen käsin.