itseäni etsimässä

Näytetään bloggaukset heinäkuulta 2010.

Eipä ole tullut kirjoiteltua tätä blogiakaan pitkään aikaan.. On muka ollut niin kiire. No toisaalta onkin ollut tässä kaikenlaista. Nytten sitten on meidän hääbileetkin juhlittu. Juhlat oli tosi onnistuneet ja ikimuistoiset. Tunnelma oli aivan mahtava ja loistava. Bileet olivat ohjelmaltaan samat kuin hetero häidenkin. Oli mm. Sukkanauhan ja morsiuskimpun heitto. Häävalssi tanssittiin myös.
Ja töissä olen tietenkin käynyt edelleen. Ja kuulin että mulle on kertynyt tälle vuodelle 4 vuosiloma päivää. Nyt sit lähdetään rakkaan kanssa yhteiselle parin päivän kesäloma matkalle.