Salattu elämäni

Olihan se viikonloppu! Kolmesta vuorokaudesta enemmän kuin yksi meni matkustaessa. Bussi-junayhteys yhteen suuntaan kesti lähes 17 tuntia. Tulihan siinä toki nähtyä ja koettua monenmoista: Kemijoen rantatörmät, Isohaaran ja Pirttikosken voimalat, metelöivät Yläkemijokihaaran koulun kersat, kuoppaiset tiet... Mutta ei minusta enää ole elämysmatkailijaksi :(

Ja hautajaiset kaatosateessa, hautausmalla, illan jo hämärtyessä. Onneksi muistotilaisuus oli hauska. Meidän suvussa ei ole koskaan jääty "tuleen makaamaan". Meitä oli koolla pieni joukko, mutta paljon hauskoja tarinoita, naurua ja iloa, juttuja kuluneesta vuodesta. Hyvääkin kuului - ja oikeastaan paljon. Kuulimme senkin, että sukuun syntyy uusi jäsen tammikuussa 2008. Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Niin, ja päätimme senkin, että seuraavat suuret sukujuhlat ovat häät. Päiväkin lyötiin lukkoon. Siinä sitten naimattomat naiset ja miehet katselivat ja kuulostelivat toisiltaan, että olisiko jollakin jo homma siinä mallissa, että saataisiin juhlat kasaan. Ja kun ei ollut, päätettiin ryhtyä toimeen. Ensi elokuun 8. päivään asti on aikaa. 8.8.2008 klo 18. - Luotan suvun nuorempiin. Niille se taitaa olla yksinkertaisempi homma - siis tuo naimisiin meneminen ;)

Yksi upeimmista kokemuksista viikonloppuna oli kuitenkin Koillisen Lapin ruska. Voi sitä väriloistoa! Vahinko vain, että vain tunnin ajan paistoi aurinko, että noista väreistä saattoi löytää yhä upeampia vivahteita.

Huomasin myös sen, että "kotikielen" puhuminen oli virkistävä kokemus. Ymmärrän nyt kuinka kotiseutuni ihmisten näkökulmasta yleiskieli kuulostaa jotenkin hienostelevalta, lappilaisittain nousukkaitten puhetyyliltä. En ole tullut sitä aina ajatelleeksikaan, kuinka yhteinen kieli ja murre sekä siihen sisälle pääseminen voi olla pienessä yhteisössä tärkeää. Aeto on aina aetoa.

Kotiin Turkuun tuleminen tänään on ollut oman elämän hakemista. Väsymys on vielä koko kropassa. Olen nukkunut monet päiväunet. Uimassa kävin, mutta matka jäi lyhyeksi ja sieltä tulin suoraan sänkyyn. Ja kohta takaisin. Huomenna on työpäivä ja pitäisi olla freesissä kunnossa. Vai pitäisikö? Viimeisiä päiviähän nämä ovat, jäähdyttelyä siis...

Sain toki aamulla aikaiseksikin jotakin. Olen tähän asti antanut naapureitteni käyttää avointa langatonta verkkoani nettailussa hyväkseen. Nyt on elämä toisin. Verkko on salattu. Tokihan naapurit voisivat sopivalla summalla ostaa käyttöoikeuden verkkooni ;)

Ja soihan se ovikellokin. En koskaan avaa ovea, jos en tiedä, kuka sieltä on tulossa. Nyt minua hämäsi se, että luulin postin tulevan. Olin hyvin vähäpukeinen, mutta ajattelin, ettei postimies siitä hätkähdä. - Juu, ei ollut postimies. Ovella seisoi kaksi pepsodent-hymyllä varustettua nuorta naista, kirkastetuin otsin ja käsissään Raamattu. Toinen heistä loihi katsomaan silmiini (toisesta naisesta en tiedä, mihin katseli) ja nosti nahkaisen KäännyttäjäRaamatun näkökenttäni tasalle ja sanoi: "Saanko lukea sinulle yhden jakeen Raamatusta?". - "Et saa", minä vastasin ja löin oven kiinni. Samalla muistin, että tiivisteet pitää uusia. Oli sen verran kova kolahdus.

Postia ei tullut koko päivänä. Huoltoyhtiön kuriiri pudotti kuitenkin neljän kuukauden ajalta olevan sähkölaskun postiluukustani. Sähkön sanotaan olevan kallista. Oma laskuni tuolta ajalta on 20,65.

En pitäisi sitä kalliina. Siksi se on päivän hyvä uutinen. Ehdottomasti.