Mainilan laukaukset

Ei, en tuntenut häntä. Mutta minulla oli mahdollista istua sellaisten ihmisten keskellä, jotka tunsivat hänet. He lukivat hänen, nuoren miehen kirjeitä sekä jännityksen keskellä kirjoitettuja päiväkirjamerkintöjä ja pari hänen ikäistään muisteli tapahtumia Mainilassa. Historia aukeni aivan uudella tavalla. - Vaikka en tuntenut häntä, kuulemani perusteella voin yhtyä hänet tunteneisiin: upseeri ja herrasmies - loppuun asti.

Muuten ei ole kaksista ollut tämän päivän meno. Saldoa voisi kuvata se pusero, joka joutui (ihan itsestään?) pesukoneeseen, jossa oli väärä pesuohjelma. Tietysti - jos joutuisin kyseistä vaatekappaletta pitämään päällä julkisesti - voisin väittää, sitä upeaksi taiteelliseksi luomuksesi. Mitä tästä opin: on alettava ostaa vaatteita, jotka ovat samanvärisiä ja joissa on samankaltainen pesuohjelma. Taitaa tällä neuvolla värikkään miehen elämä muuttua vieläkin värikkäämmäksi. Mutta mustahan pukee herrasmiestä - niinhän se oli? Tai ainakin hoikistaa (vaikkapa vain vähän)?

Sähköposti on "mainio" väline. Sen kautta voi lähestyä nimettömästi. Ja kun ei ole oikeata nimeä eikä muita yhteystietoja, voi sanoa mitä tahansa. Minua ei häiritse se, jos asiasta minulle huomautetaankin (siis nimettömästi), mutta kun viestissä mennään asiattomuuksiin ja vääristellään sanomisiani, asia onkin ongelmallisempi. Pelkuruuttahan se on? - En toki aio lähteä maineeni perään itkemään. Mutta saas nähdä, missä kohdallani kulkee raja, jolloin en jaksa vain hymähtää tuon kaltaisille, henkilökohtaisille viesteille. Ei niitä paljon ole tullut - onneksi.

Silittämään, pakkaamaan, Serranoja katsomaan ehkä kesän viimeisen kerran ja aamulla kaupunkikotiin. Osaakohan sitä elää ja olla enää niin kuin fiinit turkulaiset?