Peter Linden edustaa Suomea Mr Gay World -kilpailussa Roomassa

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • Sami Mollgren
  • 9
Peter Linden (kuva: Peter Lindenin mallikansio / Ragnar Orav)

Mr Gay World 2014 -kilpailu järjestetään Roomassa 24. - 31. elokuuta. Kaikkiaan 32 ehdokasta eri puolilta maailmaa tavoittelee voittoa. Suomea Roomassa edustaa Turusta kotoisin oleva 29-vuotias helsinkiläistynyt Peter Linden.

Ranneliike.netin haastattelema Linden kertoo olevansa ammatiltaan valokuvaaja-yrittäjä omalla toiminimellä, ja hän on mallina mallitoimisto Paparazzin listoilla.

Harrastuksiikseen Linden kertoo esimerkiksi salitreenin, kävelyn, pyöräilyn, sekä töihin liittyvien kuvausten myötä myös puutarhatyöt, somistamisen ja sisustamisen. Töiden ja harrastusten lisäksi tärkeiksi asioiksi hän mainitsee perheen, luonnon- ja eläintensuojelun ja kasvissyönnin, kirpputorit, dyykkauksen ja matkustelun. Musiikkimaukseen Linden nimeää kaiken mahdollisen fiiliksen ja tilanteen mukaan. Tyyliään hän puolestaan kuvailee “aika sekalaiseksi”, ja esimerkiksi valtaosa vaatteista löytyy kirpputoreilta.

Itseään Linden kuvaa kiltiksi, empaattiseksi, välittäväksi, kuuntelevaksi, herkäksi ja yllytyshulluksi. Ystävien hän toteaa sanovan samaa. Esikuvikseen Linden nimeää vahvat persoonat, buddhalaismunkit sekä rakkauden ja suvaitsevaisuuden puolestapuhujat.

Peter Linden (kuva: Peter Lindenin mallikansio / Mikko Rasila)

Linden kertoo seuravansa maailman tapahtumia esimerkiksi uutisista satunnaisesti. Niin sanotuksi homoaktivistiksi hän ei kuitenkaan tunnustaudu, vaan kertoo puhuvansa kaikille kuuluvan vapauden ja rakkauden puolesta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Jokaisen yksittäisen ihmisen teot vaikuttavat koko maailmaan. Sen takia pitäisikin mielestäni murehtia enemmän omia tekemisiä kuin koko maailman ongelmia. Jossain maissa homoudesta saa vankeutta tai jopa kuolemantuomion. Näiden asioiden kummastelu ei kuitenkaan auta emmekä voi mielestäni tuomita näitä ihmisoikeusrikkomuksia kun poljemme niitä omassakin maassamme. Suomella olisikin hyvä mahdollisuus olla suvaitsevaisuuden mallimaa maailmalle pienillä korjauksilla. Mielestäni voimmekin jokainen parhaiten parantaa maailman asioita kun annamme suvaitsevaisuuden äänen kuulua omassa maassamme esimerkiksi tasavertaisen avioliittolain puolesta.

- Toivoisin voivani olla empatian ja rakkauden lähettiläs. Mielestäni jokaisella maailman asukkalla pitäisi olla oikeus vapauteen on sitten ihminen tai eläin, homo, lesbo... Meillä kaikilla on unelmia ja jokaisella erilainen ihannemaailma. Niin kauan kun emme satuta teiollamme muita tai polje muiden oikeutta toteuttaa itseään meillä pitäisi olla oikeus toteuttaa näitä unelmia.

Peter Linden (kuva: Peter Lindenin mallikansio / Lari Heikkilä)

Kaapista ulos - ja elämään

Kesällä Mr. Gay Finland 2014 -tittelin haltijaksi valittu Linden kertoi kilpailun yhteydessä tulleensa kaapista 24-vuotiaana, jota ennen hän tunsi itsensä vain jotenkin oudoksi. Tuolloin hän sanoi haluavansa kannustaa muita itsensä hyväksymisessä.

- Seksuaalisuus on mielestäni todella iso osa elämää, ja jos omaa seksuaalisuuttaan pelkää tai siitä on jotenkin epävarma, voi elämä olla todella vaikeaa ja ahdistavaa. Mister Gay Finland ei voi tuoda maailmaan rauhaa mutta voi kuitenkin olla hyvä roolimalli ihmisille paremman ja suvaitsevamman yhteiskunnan puolesta.

Nyt Mr Gay Finland -kilpailun voitettuaan hän jatkaa samalla linjalla ja haluaa puhua paremman maailman puolesta.

- On kunnia olla ääni homoille. Toivoisinkin että saisin vuoden aikana puhetta rakkaudesta, suvaitsevaisuudesta ja homoudesta. Meillä jokaisella on oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi. Epäilin joskus itsekin omia tunteitani ja kykyäni rakastaa koska olin saanut sille yhteiskunnalta tarkat rajat.

Ennen kuin Linden pääsi sinuiksi oman seksuaalisen suuntautumisensa kanssa, oli omissa ajatuksissa paljon kestettävää. Linden on puhunut omasta homoseksuaalisuudesta johtuvasta itsesyrjinnästä. Asiaa ei auttanut lähellä olevien ihmisten kielteinen suhtautuminen homoihin ja homoseksuaalisuuteen.

- Pelkäsin homoutta ja mietin välillä olenko sairas, miksi en ole normaali, mitä perhe sanoo, jääkö minulle ystäviä kun kaikki tietää. Muutunko kun hyväksyn itseni sellaisena kuin olen.

Lindenin mielestä nuorisolle pitäisikin tarjota enemmän tietoa seksuaalisuudesta ja homoudesta. Niistä kerrotaan hänen mielestään liian vähän.

Linden kertoo olevansa nyt elämäänsä tyytyväinen ja elävänsä parisuhteessa. Myös perheen hyväksymisen hän mainitsee tärkeäksi asiaksi.

Julkisuudestakin tiedetään, että Big Brother -talosta vuodelta 2009 yleisölle tutuksi tullut poikaystävä Ragnar Orav osallistui edellisvuonna Mr. Gay Finland kilpailuun, ja että pariskunta asuu koirineen Helsingissä. Poikaystävän aiempi osallituminen kilpailuun olikin innoittajana Lindenin tämänvuotiselle osallistumiselle.

Peter Linden poikaystävänsä kanssa Helsinki Pride 2014 -tapahtumassa (kuva: Mikko Kivinen)

- Poikaystäväni osallistuminen viime vuonna sai minut kiinnostumaan kilpailusta. Sanoin poikaystäväni ilmoittautuessa kilpailuun viime vuonna etten ikinä osallistuisi kilpailuun joka antaa homoista pinnallisen kuvan. Tajusin kuitenkin poikaystäväni kilpailun aikana että se on paljon muutakin ja jokainen voi tehdä omasta osallistumisestaan omanlaisensa.

Mr Gay World- ja Mr. Gay Finland -kilpailut eivät järjestäjien mukaan ole pelkästään kauneus- tai komeuskilpailuita, vaan niillä on kunnianhimoisempi seksuaalivähemmistöihin kuuluvien yhteiskunnalliseen asemaan liittyvä merkitys.

- Kilpailujen tärkein päämäärä on mielestäni saada keskustelua ihmisoikeuksista ja homoudesta. Kilpailijoiden mahdollisimman laaja kirjo näyttää että me homot olemme kaikki yksilöitä ja aivan tavallisia ihmisiä. Nimi ehkä antaakin kilpailusta väärän kuvan ja kilpailua luullaan kauneuskilpailuksi.

Vinkkejä kisan jo kokeneelta poikaystävältään Linden ei kuitenkaan kysellyt.

- Halusin osallistua kilpailuun täysin omana itsenäni enkä sen takia kysynyt häneltä vinkkejä. Sain kuitenkin häneltä paljon tukea ja tsemppiä kilpailuun.

Mr Gay Finland -voittonsa taustalla olleita syitä hän ei haastattelussa lähtenyt sen kummemmin erittelemään. Hänestä asia on yksinkertainen:

- Voiton salaisuus oli muutaman ihmisen raati joka sattumalta piti minusta :)

Usein tällaisten kilpailujen voitto tuo muassaan huomiota ja uusia kiinnostavia oviakin aukeaa.

- Animalia otti yhteyttä ja tulen olemaan mukana heidän toiminnassaan. Kävin juttelemassa myös vihreiden kanssa mahdollisesta ehdolle menosta.

Peter Linden (kuva: Peter Lindenin mallikansio / Lari Heikkilä)

Roomaan Mr Gay World -kilpailuun

Viikon mittainen Mr Gay World -kilpailumatka tuo väistämättä eteen uusia kokemuksia ja uusia ihmisiä. Linden pitää jännittävänä ja mielenkiintoisena mahdollisuutta tutustua uusiin ihmisiin. Hän toisaalta sanoo, ettei kilpailuun osallistumiseen liity mitään erityisiä odotuksia.

- En kuitenkaan odota mitään koska en ikinä odota tulevaisuutta vaan nautin tästä hetkestä.

Mr Gay World -kilpailuun kuuluu erilaisia tehtäviä ja haasteita. Linden kertoo, ettei hän ole erityisesti valmistautunut kilpailuun, esimerkiksi urheiluun liittyviä kilpailutehtäviä varten.

- Olen kuitenkin käynyt salilla noin 5 vuotta 4-5 kertaa viikossa. Taidekoulu ja kuvaamataidon kurssit lukiossa sekä valokuvaus ja salilla käyminen ovat elämäntapoja jotka ovat toivottavasti avuksi näissä tehtävissä.

Yksi osuus on yleisöäänestys, jossa omalla persoonalla ja luonteenpiirteillä on suuri merkitys. Linden arvelee, että omana itsenään oleminen kantaa pisimmälle.

- Omasta mielestäni vahvuuteni ovat empatia, helposti lähestyttävyys, rentous, tavallisuus ja se, etten esitä parempaa mitä olen.

Kilpailijoiden on määrä saapua Roomaan sunnuntaina 24. elokuuta. Varsinaisen kilpailuohjelman lisäksi viikon aikana kilpailijat pääsevät esimerkiksi tutustumaan Roomaan ja myös rentoutumaan. Varsinainen finaali-ilta on lauantaina 30. elokuuta.

Peter Linden (kuva: Peter Lindenin mallikansio / Lari Heikkilä)

Mr Gay World -kilpailu käydään Roomassa elokuun viimeisellä viikolla

9 kommenttia

Tsemppiä hänelle kisaan ja muutenkin.

Jokohan me kyettäisiin puhumaan itentiteetistä, eikä "suuntautumisesta", sillä ei tässä mistään valinnoista, eikä suuntautumisesta opiskeluihin, ammattiiin yms ole kyse, vaan siitä identiteetistä, johon me synnytään ja jossa kasvetaan aikuisiksi.
Ei puhuta identiteetistä silloin kun kyse on suuntautumisesta. Eikä puhuta suuntautumisesta silloin kun kyse on identiteetistä. Noilla asioilla on yhteytensä, mutta ilmiöinä ne on perusteltua erottaa toisistaan. Tätä asiaa on käsitelty täällä aiemminkin.

Sanana "suuntautuminen" merkitsee "johonkin taipuvaisena olemista" tai "kohdistumista johonkin". Verbinä "suuntautua" ei ota kantaa siihen onko kohdistuminen aktiivista vai tapahtuuko se "luontoaan".

Seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaalisen henkilön romanttinen ja eroottinen kiinnostus on kohdistunut ensisijaisesti samaa sukupuolta oleviin henkilöihin, seksuaaliselta suuntautumiseltaan heteroseksuaalisen taas "vastakkaista" tai eri sukupuolta oleviin. Seksuaalisen suuntautumisen katsotaan olevan vahvasti myötäsyntyinen ilmiö.

Identiteetillä taas viitataan ns. minä-kuvaan. Tuo kuva voi olla vaikkapa seksuaalisuuden saralla varsin erilainen kuin myötäsyntyinen seksuaalinen suuntautuminen, esimerkiksi tapauksessa, jossa henkilö ei hyväksy omaa seksuaalista suuntautumistaan. Ihminen ei synny johonkin "identiteettiin", vaan identiteetti syntyy oman kasvun ja ympäristön kanssa vuorovaikutuksessa olemisen myötä.

Esimerkiksi eheytyskuvioissa (seksuaalisen) suuntautumisen ja identiteetin ero jätetään usein huomiotta, joko ymmärtämättömyyden vuoksi tai sitten ihan tarkoituksella. Siksi ja kyseisten ilmiöiden erillisyyden vuoksi on ihan perusteltua erottaa seksuuaalinen suuntautuminen ja seksuaali-identiteetti ilmiöinä toisistaan. Monilla homoilla nimenomaan on kasvunsa aikana ongelmia hyväksyä oma myötäsyntyinen seksuaalinen suuntautumisensa osaksi identiteettiään. Ja yleensä se johtuu nimenomaan asioista, jotka liittyvät vuorovaikutukseen ympäristön (l. muiden ihmisten) kanssa.