
Jääkiekon maailmaan sijoittuva Heated Rivalry HBO Maxilla perjantaina
Perjantaina 23.1. tulee HBO Maxille Suomessa katsottavaksi suurta menestystä saavuttanut jääkiekkomaailmaan sijoittuva Heated Rivalry -sarja.

Perjantaina 23.1. tulee HBO Maxille Suomessa katsottavaksi suurta menestystä saavuttanut jääkiekkomaailmaan sijoittuva Heated Rivalry -sarja.

FX:n tanssin ja musiikin maailmaan sijoittuvassa Ryan Murphyn Pose-sarjassa nähdään transsukupuolisia näyttelijöitä sekä muita hlbtiq-vähemmistöihin kuuluvia esiintyjiä. HBO Nordicilla sarjaa voi seurata 4.6. alkaen.

Kahdeksanosainen When We Rise -minisarja perustuu tositapahtumiin. Dramatisoitu dokumenttisarja pohjautuu hlbti- ja aids-aktivisti Cleve Jonesin muistelmiin. Sarja tulee katsottavaksi 15. marraskuuta alkaen HBO Nordic -suoratoistopalveluun.

Yle TV2 esittää Looking-sarjan ensimmäisen tuotantokauden neljä ensimmäistä jaksoa sunnuntaina 2.4. peräjälkeen kello 22.07 alkaen. Neljä jälkimmäistä jaksoa nähdään 30.4.. San Franciscoon sijoittuva sarja kertoo kolmen kaveruksen elämästä.

Kahden tuotantokauden mittaiseksi jäänyt Looking-sarja saa jatkoa elokuvan muodossa, ja avoimeksi jääneitä juonikuvioita viedään loppuun. San Franciscoon sijoittuvaa sarjaa kuvattiin Sinkkuelämää-sarjan homoversioksi.

Tänään HBO Nordic -palvelussa Suomen ensi-iltansa saava Looking-niminen homoteemainen draamakomedia seuraa kolmea miestä tämän päivän San Franciscon homoyhteisön pyörteissä. Ranneliike.net sai ennakkokatseltavakseen neljä sarjan ensimmäistä jaksoa.

HBO Nordic -palvelu alkaa näyttää maanantaina 20. tammikuuta 2014 uutta Looking-nimistä homoteemaista sarjaa, jossa seurataan kolmea miestä San Franciscon gay-yhteisön pyörteissä. Sarjaa on kuvailtu Sinkkuelämää-sarjan homoveljeksi.

HBO:n uudessa sarjassa on määrä seurata homomies-kolmikon elämää ja suhdekiemuroita San Franciscossa. Vielä nimeämättömän sarjan pilottijaksoa on jo nähty kuvattavan eri puolilla kaupunkia.

Tunnetut Hollywood-näyttelijät Michael Douglas ja Matt Damon esittävät rakastavaisia tuoreessa HBO:n Liberacesta kertovassa elämänkertaelokuvassa.