Homodekkari homomurhista on Kotkan-murteella kirjoitettu Jere-trilogian päätösosa. Lokakuun 2012 alussa valmistunut ulttuuriklubin kustantama teos on kotkannorjalaistaustaisen Harald Birger Olausenin viides kirja.
Syksyllä 2011 ilmestyi Homorunoja, jossa runouden keinoin tarkasteltu elämä ei ole porvarillista eikä sovinnaistakaan. Suurennuslasin alla oli esimerkiksi jo monilta unohtunut anonyymi puisto- ja käymäläkulttuuri.
Keväällä 2012 ilmestyi Egyptin prinssi ja muita homonovelleja. Kirjassa on kuusikymmentä erilaista ja eripituista novellia, joista suurin osa on yksisivuisia ns. minuuttinovelleja.
Jere-trilogian kolmatta teosta homokirjailija kuvaa Walt Whitmanilaisen mieskaveruuden ylityssinfoniaksi.
Mitä vittua sie siellä teet? Jere tuiskii puhelimeen ärsyttävän kovaäänisesti kuullessaan, että olen muuttanut uuden salaisen työni perässä Turkuun. On heinäkuun 2012 loppu. Jere on juuri tullut kotiin Kalliossa järjestettävästä Flown sisartapahtumasta Kuudes aisti, missä kaikki kaupungin kynnelle kykenevät hipsterit ovat pogonneet Pertti Kurikan Nimipäivien tahdissa kolmen päivän ajan. Jere ei ole hipster. Jere on löytänyt taas yhden tagin ja kysyy multa, mitä sen taustalla vois olla, ku siin lukee vaan BOR, ja sen yli on vedetty vertavuotava viiva? Ja niin Jere alkaa lukea vanhaa Voimaa dramaattisella paatoksella hitaasti ja merkityksellisiä taukoja aina välillä kappleiden välissä pitäen: ”Homoaktivisti David Kato murhattiin Ugandassa. Ensin tuli lakiesitys, joka tuomitsi homot kuolemaan. Sitten rosklaheti julkaisi kannessaan homoaktivisti David Katon kuvan ja kehotuksen: ”Hirttäkää heidät”.Seuraavan kerran Jere soitti keskellä päivää parin päivän päästä kesken töiden. Panetti kovasti. Voisinko tulla? Onko tupakkaa? Tulin. Vein hänet kämpilleni. Riisuin Jeren alastomaksi. Miten komea anorektinen pitkän rokkaripojan karvattoman viaton sikakiihottava vaalea kroppa sillä oli, ja mikä paksu ja iso mulkku. Jerellä ei seisonut. Valitti päätään. Oli ollut sairaalassa. Oli krapulaa. Että tässä sitte oli mun elämäni mies, ja ainoa kerta ku olin johonkin tulisesti rakastunut, jos ei nyt mun lapsuudenkaveri Peteä oteta lukuun, ja varmasti ainoa kerta kun elämäni aikana oon menny kihloihin ja tollanen välinpitämätön pikkupaska se sitten oli.No niin, nyt siihen peruskysymykseen taas kulta, mitä vittuu sie siel oikeeesti teet? Oot sie muka saanut töitä vai joutunut taas vahingossa johonkin saatanalliseen paskarakoon, mist et sit millään pääse pois? Sit se pääsee vasta varsinaiseen asiaan. Mietinkin mistä tää kaikki sen äkillinen puheripuli oikein johtu. Pete on murhattu! Ihan tosta vaan muina miehinä kaiken läpätyksen jälkeen se kerto, et mun Pete oli murhattu. Sun pitäisi tehdä asialle jotain! Voisit sie? Kun se löydettiin kotoaa kuolleena verilamikon keskeltä sen tietsikassa pyöri ikivanha Vertigo. Sitten Jere häviää, eikä minulle jää muuta johtolankaa kuin Jeren salaperäinen bändi: ”Mutta mitä minä tiesin Jeren bändistä? En mitään, sillä se oli huippusalaista. Ehkä koko bändiä ei ollut olemassakaan. Ehkä se on vain ”juttu” vilkkaassa mielikuvituksessa. Ehkä se odotti paljastumistaan sopivampana aikana. Ehkä siinä piili jokin kammottava salaisuus, jokin sen taakse kätkeytyvä traaginen kohtaloa tai sula mahdottomuus. Jotain epäselvää ja epäinhimillistä, sillä nimi Tyyni lohdottomuus – SERENE DESPAIR – kätki taatusti jonkin arvoituksen alleen, jota Jere ei halunnut kenellekään, etenkään minulle, paljastaa ennen aikojaan.”
Nykyisin puolet vuodesta vuoroin Helsingissä ja Oslossa asuva kirjailija Harald Birger Olausen on opiskellut yliopistossa aatehistoriaa ja työskennellyt mm. imagojen rakentajana, puheiden kirjoittajana ja toimittajana.
Jere-trilogian lisäksi Olausen on julkaissut kirjat Paavo on kova jätkä ja Minun Loviisani. Lisäksi hän on toimittanut suomalaisesta elokuvaohjaaja Rauni Mollbergista kertovan elämänkertakirjan, ja Heli Vähäsillan Kotkaan sijoittuvan lastenkirjan Hugo merellä, sekä kirjoittanut kahteen kirjaan artikkelit ja yhden julkisesti esitetyn näytelmän ja radiokuunnelman.