Valokuvaajan hautapaikka pelastettiin
Herbert Tobiaksen hautapaikka pelastettiin
Ulkomailla gaykirjakauppojen hyllyillä voi törmätä Herbert Tobiaksen valokuvakirjoihin. Hän oli yksi merkittävimpiä sodanjälkeisen ajan keskieurooppalaisia valokuvaajia. 50- ja 60-luvuilla hän teki Pariisissa ja Berliinissä uudenlaista mallikuvausta, ja nykyäänkin hänet tunnetaan tunnelmallisista kaupunkikuvistaan, muotokuvista ja eroottisista mieskuvista. Hän kuoli köyhtyneeenä vuonna 1982 Hampurissa. Sosiaalitoimi maksoi hänen hautapaikkansa.
Nyt 25 vuotta hänen kuolemansa jälkeen hänen hautansa aiottiin Hampurissa tasoittaa ja ottaa uuteen käyttöön. Kuitenkin hampurilainen homohistoriaryhmä havahtui ja ryhtyi pelastamaan Tobiaksen hautapaikkaa. Sosiaalitoimi ei uudista hautapaikkaa 25 vuoden jälkeen. Kansalaisaloitteen avulla hautapaikka muutettiin merkittävän henkilön hautapaikaksi ja nyt senaatti maksaa hautapaikan ajan pidennyksen ja uuden kiven. Kivi asetetaan paikalleen helmikuussa. Hampurissa kävijä löytää hautapaikan Altonan päähautausmaalla kohdasta 22 I 1.5.
Toukokuussa avataan retrospektiivinen näyttely Herbert Tobiaksen valokuvista. Vuosina 1986-1995 Tobiaksen jäämistö saatiin talteen museoon Berliniin.
„Blicke und Begehren" Berliini, Berlinische Galerie: 10.5. – 25.8.2008
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
http://www.kulturkurier.de/kulturnews_7123.html
Muutama kuva on tässä kirjaesitteessä
http://cgi.ebay.com/HERBERT-TOBIAS-Photographs-1950-1980-Male-Nudes_W0QQitemZ150194765765QQcmdZViewItem
Herbert Tobiaksen elämänkerrassa on joitakin traagisia yksityiskohtia, jotka johtuivat hänen erilaisuudestaan.
Herbert Tobias syntyi 14. joulukuuta 1924 asesepän poikana Dessaussa. Hän joutui 18-vuotiaana sotarintamalle itään. Sodan loppuvaiheessa hän karkasi ja joutui amerikkalaisten sotavangiksi. Hän pääsi pois vuoden 1945 lopussa. Vuonna 1947 hän aloitti teatteriopinnot ja sai työtä teatterissa apulasiohjaajana, lavastajana ja pukusuunnittelijana. Teatteriyritys kaatui, kun tuli valuuttareformi 1948. Sen jälkeen hän työskenteli kahden ystävänsä kanssa pienessä teatteriryhmässä. Se ei kuitenaan tuonut edes päivittäistä elantoa.
Heidelbergissä hän tapasi ensimmäisen suuren rakkautensa, amerikkalaisen Dickin. Dick oli siviilimies amerikkalaisessa miehitysarmeijassa. Heidät ilmiannettiin ja Dick joutui palaaamaan kotimaahansa. Myöhemmin he tapasivat Pariisissa, jossa Dick opiskeli. He elivät pienellä stipendillä pikkuruisessa asunnossa. Tobias hankkii hieman lisärahaa valokuvausliikkeessä. Dick hankki hänelle oman kameran ja siitä alkoi valokuvaajan ura. Voguessa oltiin innostuneita kuvista. Sitten tapahtui jokin julkinen skandaali ja käsikähmä poliisin kanssa. Ystävät eivät pystyneet auttamaan ja Tobias kyyditettiin takaisin Saksaan. Siellä hän voitti mainoskilpailun ja tuli kuuluisaksi yhdessä yössä. Kuvia alkoi ilmestyä kaikkialla. 1953-54 hän meni Berliiniin, silloiseen muotikeskukseen. Hänestä tuli tähtivalokuvaaja. Kuvissa on enemmän kuin pelkkiä vaatteita: kasvoja, tilanteita. Vuonna 1954 oli ensimmäinen Pariisin kuvien näyttely. Hänellä oli paljon töitä ja hän oli uransa huipuilla. Silloin hän romahti henkisesti.
Vuonna 1969 hän muutti Hampuriin. Välit establishmentiin olivat huonontunneet ja hän koki itsensä vasemmistolaiseksi. Hän alkoi tehdä mies-kuvia, lähinnä tilaustöinä homolehdille. Ja hän kirjoitti paljon. Usein kuvaa ja tekstiä yhdessä. Näyttelyitä oli vielä vuosina 1981 ja 1982. Sitten hän sairastui äkillisesti ja joutui sairaalaan. Pienen piristymisen jälkeen hän kuoli 57-vuotiaana 17.8.1982.
Anneli Saari Helsingin seurakuntayhtymän hautapalveluista kertoo, että ainakaan Helsingissä ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa tunnetun taiteilijan tai muun tunnetun henkilön hauta olisi hävinnyt määräajan jälkeen. Hautoja pitävät yllä joko suvut tai joskus säätiöt. Säätiöt mm. toisinaan kustantavat haudan hoidon. Kun haudan määräaika on kulunut, kivi säilytetään vielä ainakin vuoden kaiken varalta.
Museovirasto arvioi listojen mukaan, onko jokin hauta tärkeä säilyttää. Hautaustoimisto yrittää silloin etsiä sukua, ja jos haudan säilyttäminen on tärkeää eikä ylläpitäjää löydy, hauta jää viime kädessä hautausmaatoimen hoidettavaksi. Valtio ei yleensä osallistu kustannuksiin.
Hautaustoimi ylläpitää mm. taiteilijakummun hoitoa.