Baltic Pride 2020 Tallinnassa kesäkuun alussa

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren
Baltic Pride järjestetään Tallinnassa 1.-7.6.2020.

Vuorovuosin Virossa, Latviassa ja Liettuassa järjestettävä Baltic Pride on 1.-7. kesäkuuta 2020 Viron pääkaupungissa Tallinnassa. Järjestelyistä vastaa Eesti LGBT Ühing.

Tapahtuman Facebook-sivulla kerrotaan, että tapahtuman Pride House on avoinna koko tapahtumaviikon, perjantaina on luvassa kansainvälinen konferenssi ja lauantaina järjestetään pride-kulkue sekä konsertti. 

Tapahtuman verkkosivuille luvataan tarkempaa tietoa alkuvuodesta. 

Kesällä 2019 Baltic Pride järjestettiin Liettuan pääkaupungissa Vilnassa ja kesällä 2018 Latvian pääkaupungissa Riiassa. Edellisen kerran Baltic Pride järjestettiin Tallinnassa heinäkuussa 2017. Sitä edellisestä tapahtumasta oli aikaa vuosikymmen. Vuosituhannen alun tapahtumat kohtasivat väkivaltaa, mutta kesän 2017 tapahtuma sujui rauhallisesti ja keräsi noin 2 000 osallistujaa.

Virossa hlbti-vähemmistöjen asema kohenee hitaasti

Baltian maissa ainoastaan Virossa samaa sukupuolta olevien parisuhteet tunnustetaan. Latviassa asiaa on pyritty viemään eteenpäin, Liettuassa vähemmän. Vuonna 2016 Virossa astui voimaan sisäisen adoption sisältävä sukupuolineutraali parisuhdelaki. Parlamentin poliittisten voimasuhteiden muutoksen jälkeen asiaan liittyvä lainsäädäntö jäi poliittisen tahdon puuttumisen vuoksi viemättä loppuun, jonka vuoksi monia käytännön kysymyksiä on jouduttu ratkomaan oikeudessa. Baltian maissa on transsukupuolisen mahdollista vahvistaa sukupuolensa, eivätkä lääketieteelliset hoidot ole sen edellytyksenä. Kattava syrjintäsuojalainsäädäntö on luotu vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä kaikkiin Baltian maihin. Liettuassa kuitenkin rajoitetaan hlbti-aihepiiristä kertomista alaikäisille.

Viimeisten parlamenttivaalien jälkeen Virossa keskustapopulistisen Keskipuolueen vetämän hallituksen tukeksi tuli konservatiivisen Isänmaa-puolueen lisäksi konservatiivinen populistipuolue EKRE, joka vastustaa hlbti-vähemmistöihin kuuluvien asemaa parantavia hankkeita. Puolue on vaatinut kansanäänestystä siitä, pitäisikö avioliitto määritellä perustuslaissa Liettuan ja Latvian mallin mukaan vain miehen ja naisen väliseksi. Neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestäminen on kirjattu hallitusohjelmaan. Myös Keskipuolueen ja erityisesti Isänmaa-puolueen piirissä hlbti-myönteisyys on vähäistä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Oppositiossa olevat talousliberaali Reformipuolue ja Sosiaalidemokraatit ovat hlbti-kysymyksissä hallituspuolueita selvästi edistyshaluisempia.

Viron hallituksen konservatiivisuus on toisaalta nostanut yhdenvertaisuuskysymykset laajemmin esiin. Keväällä 2019 sosiaalisessa mediassa käynnistynyt Kaikkien Viro -kampanja on pyrkinyt edistämään kaikenlaisen moninaisuuden hyväksyntää. Mielipidetiedusteluissa asenteet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia kohtaan ovat kohentuneet hiljalleen samoin kuin esimerkiksi käsitys samaa sukupuolta olevien oikeudesta tunnustettuun parisuhteeseen.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!