Helsinki Pride 2019 -viikko käynnistyi maanantaina 24. kesäkuuta ja jatkuu sunnuntaihin 30. kesäkuuta asti. Teema on "Liike", jolla kunnioitetaan New Yorkin kesän 1969 tapahtumia, joista katsotaan nykymuotoisen pride-liikkeen saaneen alkunsa. Suomeen tähän liittyvät toimintatavat omaksuttiin 1970-luvun puolivälissä ja alettiin järjestää Vapautuspäiviä, ja vuosituhannen vaihteesta lähtien nimeksi otettiin pride.
Pride-viikon viralliset avajaiset käynnistyivät kello 18 Kansallismuseon Kesäpihalla sijaitsevassa paviljongissa. Tilaisuudessa esiteltiin myös vuoden 2019 tapahtuman suojelija, sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas), joka ei itse päässyt paikalle, sillä hän on Riihimäellä käynnistämässä myös kotikaupungissaan järjestettävää pride-viikkoa. Priden verkkosivuilla kerrotaan, että Kansallismuseon kesäpiha toimii Pride-viikon ajan sateenkaarevana piknik-alueena. Monet pride-viikon tilaisuuksista järjestetään Kansallismuseolla. Pride Info & Shop puolestaan sijaitsee Stockmannin tavaratalon 1. kerroksessa, lähellä Pohjoisesplanadin sisääntuloa.
Pride-viikko huipentuu lauantaina järjestettävään pride-kulkueeseen ja puistojuhlaan.
Pride-viikon aikana esimerkiksi Yle Teema -kanava esittää runsaasti hlbti-teemaista ohjelmistoa, ja lähettää suoraa lähetystä lauantaina pridesta.