Oikeusministeri KD-edustajan kirjalliseen kysymykseen: yhdistyksen voitava päättää omasta toiminnastaan

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

EU-vaalien alla toukokuussa kerrottiin, että Seta ei halua Kansainvälisenä homofobian vastaisena päivänä 17.5. järjestettävään eurovaalipaneeliinsa Tapio Puolimatkaa Kristillisdemokraattien edustajaksi. Paneelin aiheena oli "Sateenkaarioikeudet EU:ssa". Kristillisdemokraattien parissa asia herätti kritiikkiä, ja puolueen kansanedustaja Peter Östman päätti jättää asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle: "Pidättekö asianmukaisena, että valtionavustusta saava järjestö pyrkii osana toimintaansa rajoittamaan sanan- ja mielipiteenvapauden käyttöä?"

Tuolloinen oikeusministeri Antti Häkkänen totesi 5. kesäkuuta päivätyssä vastauksessaan Seta ry:n olevan yksityisoikeudellisen rekisteröidyn yhdistyksen, johon sovelletaan yhdistyslakia. Yhdistyslaki puolestaan panee täytäntöön perustuslain mukaista perusoikeuksiin kuuluvaa yhdistymisvapautta, ja että yhdistyslain keskeisiä rakennusaineita ovat yhdistysautonomian kunnioittaminen ja yhdistysten erilaisuuden salliminen. Häkkänen muistutti, että valtioavustuslain soveltamisessa on otettava huomioon yhdistymisvapaus ja yhdistymisautonomia.

Vastauksessa myös todettiin, että yhdistymisvapaus voisi toteutua yhdistystoinnassa, on yhdistyksen itsensä voitava mahdollisimman laajasti päättää, miten se järjestää sisäisen toimintansa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!