Helsingissä vaadittiin uutta translakia

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 6

Lauantai-iltapäivänä järjestettiin Helsingissä mielenosoitus, jossa vaadittiin translain uudistamista.

Mielenosoittajat kokoontuivat kello alkaen 14 Kiasman edustalle, josta mielenosoituskulkue lähti liikkeelle parin kilometrin mittaiselle reitilleen. Reittiä ja sen määränpäätä ei kerrottu etukäteen.

Mielenosoituskutsussa todetaan, että sukupuolemme ja kehomme ovat meidän ja meille kuuluu itsemääräämisoikeus.


Tapahtuman puheissa kuvattiin transihmisten kokemuksia


Kiasman aukiolla aloitustilaisuudessa pidettiin kaksi puhetta, joissa kuvattiin transihmisten vaikeaa asemaa ristiriitaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Seuraavassa äänitteessä nämä puheet ovat kokonaisuudessaan. Ensimmäinen puhuja rohkaisee transihmisiä. Transihmiset ovat jatkuvasti yhteiskunnan armoilla, mutta jokainen transihminen on oikeassa, kun on kysymys hänen omasta sukupuolestaan tai kehostaan. Jokaisen tunteet ovat arvokkaita. (Tarkennus: käsitteellä cis-ihmiset tarkoitetaan kaikkia muita kuin transihmisiä).

Audio

Jälkimmäinen puhuja on tutkija Sari Irni. Hän on tutkinut transihmisten kokemuksia suomalaisessa terveydenhuollossa. Hänellä oli tutkimusaineistossaan esimerkkejä siitä, miten hoitojärjestelmä kohtelee esim. alle 18-vuotiaita transnuoria. Monet transihmiset ovat kokeneet nöyryyttäviä ja ahdistavia kokemuskia, kun he ovat joutuneet kertomaan transsukupuolisuudetaan lääkärille. Se on iso haaste koulutukselle. Yhteiskunnassa ihmisten on voitava olla sitä sukupuolta, mitä ovat tai kokonaan ilman sukupuoliluokittelua. Hallitukselle viesti: nyt tarvitaan sukupuolen itsemääräämsioikeus.

Audio


Kulkue lähti liikkeelle kohti päärautatieasemaa ja siitä eteenpäin. Poliisi oli varustautunut tavanomaista vahvemmin voimin.

Transpoliittinen toimintaviikko 19.-25.3. - lauantaina mielenosoitus Helsingissä
Ministeri vastasi suulliseen kysymykseen translain uudistuksesta

6 kommenttia

  • 1 / 6
  • Anonyymi
  • 25.3.2018, 14.15
Tietoa kuinka monta mielenosoittajaa yhteensä oli?
Ehkä 150

Kommenttia muokattu: 25.03.2018 klo 14:39