HPV-rokoteohjelma näkee tartuntateinä vain heterosuhteet

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • jnsto
  • 2

Uutisiin jälleen noussut Suomen HPV-rokoteohjelma perustuu 6-9 -vuotiaitten tyttöjen rokottamiseen. Ennen sukupuolisesti aktiivista ikää annettujen rokotteiden katsotaan toimivan ns laumaperiaatteella. Poikien rokottamista ei ole suunniteltu. Ohjelma jättää siten miestenkeskeisen tartuntakanavan auki.

Uudessa Suomessa blogia pitävä terveysammattilainen Teemu Hiilinen esitteli tilastoja HPV-infektioista. Tilastojen mukaan Suomessa sairastui vuonna 2010 341 miestä suu- ja nielualueen syöpiin. Vastaavasti naisia sairastui 210. Kun suu- ja nielualueen syöpiin sairastuneihin naisten lukumäärään lisätään myös kohdunkaulan syöpään sairastuneiden naisten määrä (139) päästään yhteiseen lukuun 349. Mahdollisesti HPV:n aiheuttamien syöpien lukumäärä ei siis eroa miehillä ja naisilla juurikaan toisista.

Suomalainen rokotusmalli perustuu siihen, että HPV leviää miehen ja naisen välillä. Poikien jättäminen rokottamatta jättää kuitenkin avoimeksi miestenkeskeisen tartunnan ja aiheuttaja voisi ehkä jopa jäädä homoseksuaalisissa populaatioissa yleiseksi tultuaan hävitetyksi muutoin. Poikien jättämistä rokottamatta voi ehkä jopa luonnehtia tässä mielessä valinnaksi jättää HPV miestenkeskeisten suhteiden miinaksi. Tuo miinakenttä pitäisi tietenkin purkaa.

HPV-rokotusohjelma kuuluu vuoden 2013 talousarvioon, jonka käsittely on vielä kesken.

80-luvulla Suomessa toteutetussa homomiesten terveysselvityksessä kartoitettiin myös HPV-alaryhmien esiintymistä. Silloin oli myös jo tietoja eri HPV:n alaryhmien vaarallisuudesta. Mahdollisesti tuolloin tietoja altistumisistaan saaneet ovat osanneet seurata tilaansa.


Uutinen Uudessa Suomessa
Teemu Hiilisen blogi

2 kommenttia

Nämä medisiiniset jutut eivät ole ollenkaan niin monimutkaisia, kuin minä olen luullut, vaan paljon monimutkaisempia. Pyysin parilta lääkärituttavaltani kommentteja tähän uutisjuttuun. Tässä heidän kannanottojaan. Koetin hiukan avata joitakin termejä.

***

HPV-rokotuksen peruste on kohdunkaulan syövän ja solumuutosten vähentäminen, ei visvasyylien hävittäminen tai suu- ja nielusyöpien vähentäminen.

Toinen markkinoilla olevista rokotteista sisältää HPV 6, 11, 16, 18 alatyypit toinen HPV 16 ja 18. Ensimainittu käsittää 125 alatyypin joukosta 4 tavallisinta genitaalialueen virustyyppiä, jälkimmäinen vain tavallisimmat onkogeeniset (syöpää aiheuttavat virukset) alatyypit. En tiedä, kuinka paljon rokotteet suojaavat kondyloomilta.

HPV on luonnossa hyvin tavallinen virus. Terveiden ihmisten suun limakalvolla HPV on 20%:lla, nuoren seksuaalisesti aktiivin naisen genitaaleissa lähes 100%, jos näytteitä otetaan riittävän usein. Harva saa taudin. Suusyöpien määrä tuntuu olevan nousussa. Papilloomavirus löytyy noin 30%-35%:lla suu ja nielusyövistä. Sen ekspressiota voidaan mitata, joten se ei ole pelkästään satunnainen lymyilijä näissä tapauksissa. Epstein-Barr virus löytyy 55% ja herpes simplex 15%. Tällä hetkellä ei ole käsitystä miten virukset kokonaisuutena vaikuttavat suusyöpien esiintyvyyteen. Suu- ja nielusyövät ovat huomattavasti yleisempiä Aasiassa kuin Euroopassa. Kohdunkaulan syöpä on ehkä selvin esimerkki onkogeenisen viruksen aiheuttamasta malignisoitumisesta (maligni=pahanlaatuinen). Suu- ja nielusyövän suhteen tilanne ei ole yhtä selvä. HPV- rokotteella voi vähentää suu- ja nielusyöpiä ehkä jonkin verran, tieto tehosta kuitenkin puuttuu. Tupakka, alkoholi ja huono hammashygienia ovat suu- ja nielusyövässä selvästi tärkeämmät riskitekijät kuin HPV.

Siis: Voi sanoa, että tyttöjen rokottaminen on kustannustehokkainta. Ja kun Kohdunkaulan syöpää pyritään ehkäisemään, ainakin tytöt on rokotettava.

Lääkärinä minun on vaikea nähdä tässä tarkoituksellista syrjintää. Jos rahaa on niukasti, pitää ne kohdistaa oikein.

***

Tässä ollaan tietysti kiinnostuneita homomiesten terveydestä per se. (Tarkoittaa asian tai ilmiön tarkastelua erikseen, vain omana itsenään. Huom. termiin kuuluu välilyönti!)

Mutta näen tässä samanlaista harhaa kuin silloin kun miehille vaaditaan eturauhasseulontoja sillä perusteella että naisille tehdään mammografiaseulontoja. Ei se noin mene, peruste on väärä. Jos miehillä ei olisi eturauhasta, pitäisikö keksiä jokin muu tutkittava kohde tasa-arvon nimissä?

(Wikipediaa käytetty ammattitekstin avaamisen apuneuvona.)
  • 2 / 2
  • HCP
  • 27.10.2012, 10.29
Juhanin ja hänen lääkärituttaviensa tiedot eivät ole nyt ajan tasalla. HPV virusten tiedetään nykyään liittyvän moniin muihinkin syöpiin kuin kohdunkaulan syöpään. Näyttö tästä on kiistaton.

Esim. syöpää aiheuttavien HPV-virusten tiedetään aiheuttavan noni 90 % peräaukon syövistä. Koska HPV-virukset tarttuvat pääasiallisesti seksiteitse, ovat mm. homoseksuaalit miehet ja miehet, joilla on seksiä miesten kanssa ovat peräaukon syövän riskiryhmässä.

Näyttö myös siitä, että HPV-virus aiheuttaa esim. suun- ja kurkun alueen syöpiä (vaikka ei toki kaikkia niitä) on myös kiistaton. HPV virukset eivät siis aiheuta pelkästään kohdunkaulan syöpää, vain myös useita muita syöpiä.

Toisella markkinoilla olevista rokotteista (tyypit 6, 11, 16, 18) on jo näyttöä peräaukon syövän estosta miehillä, joillla on seksiä miesten kanssa. Rokote, jossa on HPV-tyypit 6 ja 11 16 ja 18 suojaa poikia esim. kondyloomilta ja peräaukon syövältä. Muualla maailmassa keskustellaan myös poikien HPV-rokottamisesta ja Australia on ensimmäinen maa, josa ne aloitetaan valtion kustannuksella. USA:ssa suositellaan myös poikien rokottamista.