HPV-rokotusten siirtyminen voitto konservatiiveille

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • jnsto
  • 1

Valtion budjettikarsinnat pudottivat papilloomarokotukset (HPV). Maailmalla erityisesti vanhoillis-kristilliset piirit ovat rokotuksia vastustaneet. USA:ssa ja Kanadassa asialla ovat olleet samat piirit, joille homojen oikeuksien karsiminen ja homoseksuaalisuuden yhteiskunnallinen vastustaminen on sydäntä lähellä.

Rokotusten siirtäminen Suomessa voi olla tapahtunut ilman konservatiivista sivuvaikutusta, osana yleistä karsintaa, tai sitten asiaa on tuupattu oikeaan suuntaan. Mutta joka tapauksessa uskontotaustaisia tai muuten konservatiivisia atlantintakaisia resursseja Suomessa käyttävät voivat kiittää jumalaansa oikeansuuntaisesta päätöksestä. Ja ehkä eivät voi välttää joutumusta kiusaukseen kertoa sinne voiman lähteille, kuinka hyvin Suomessa on toimittu ja Herran rahaa oikein käytetty.

USA:n ja Kanadan keskustelussa on kauhisteltu HPV-rokotusten lisäävään nuorten seksuaalista aktiivisuutta, kun oikea tie olisi pidättäytyminen esiaviollisista suhteista.

Suomen sosiaali- ja terveysministeriö oli esittänyt 11–12-vuotiaiden tyttöjen rokottamista. Virus aiheuttaa mm kohdunkaulasyöpää. Miehillä kohtalokkaita seurauksia lienee vähemmän. HPV on liitetty kuitenkin mm tietoihin homomiesten kaulan alueen syövistä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Uutinen HS:ssa (tilauspohjainen)

1 kommenttia

En ymmärrä miksi näitä pitäisi vastustaa, vaikka se sitten lisäisikin seksuaalista aktiiivisuutta. Jos nuori on kasvatettu uskoon, että hän menee helvettiin esiaviollisesta seksistä, ei hän sitä mene tekemään. Jumalan pelko on sellaiseen liian suuri.

Rokotteiden lykkääminen on vain miinusta.