Lähtevän hallituksen oikeusministeri on ottanut sijaissynnyttäjän käytön sallimisen selvitettäväksi. Suomen hedelmöityshoitolaissa menettely kiellettiin vuonna 2007. Siihen saakka se oli ollut sallittua, mutta vain parisuhteessa eläville heteropareille, lisäedellytyksin.
Pääkirjoituksessaan 22.5 Helsingin Sanomat muistuttaa, että samaa sukupuolta oleville pareilla ei ollut tuolloin mahdollisuutta käyttää sijaissynnyttäjää. Lehti kertaa perheensisäisen adoption olevan samasukupuolisille pareille sallittua, ulkopuolisen ei. Lehti toteaa, että jos sijaissynnyttäjän käyttö sallitaan, on määriteltävä myös se, kuluuko oikeus vain heteropareille vai myös samaa sukupuolta oleville pareille.
HS siis nostaa asian päätöstä vaativaksi, mutta ei ota kantaa siihen, millainen ratkaisu tulisi tehdä. Ottaen huomioon maan johtavan lehden nykyisen päätoimittajan taustan, HLBT-yleisöä kiinnostaa se, mitä lehti kirjoittaa ja mitä se ei kirjoita. Pitkässä ja seikkaperäisessä pääkirjoituksessa lehti nostaa HLBT-näkökulman esille, mutta ei ota kantaa.
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu
Kommentoi jutun aihetta
Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun
Ei vielä tunnusta? Liity nyt!