Suomessa valitaan kuntien ylimmät päättäjät neljäksi vuodeksi kunnallisvaaleissa 26. lokakuuta 2008. Viimeksi samoissa puuhissa oltiin vuonna 2004. Silloin sivustollamme nostettiin esiin asioita, joista suurin osa on ajankohtaisia tänäkin päivänä. Niinpä jätettiin pyörän keksiminen uudelleen. Tarjolla onkin päivitty versio silloisista ajatuksista. Miksi kannattaa äänestää?
Lainsäädäntötyöhön kuntien päättäjät eivät suoraan pääse vaikuttamaan, mutta kuntien poliittisilla voimasuhteilla on vaikutusta myös valtakunnallisella tasolla. Paikallisella tasolla tehtävillä päätöksillä on sitäkin enemmän merkitystä kuntalaisten jokapäiväiseen elämään.
Kunta huolehtii koulutuksen, terveyspalvelujen, pelastuspalvelun, sosiaalipalvelujen ja monien muiden asioiden järjestämisestä asukkailleen. Kuntien tehtävät lisääntyvät samalla kuin käytettävissä olevat varat vähenevät. Kunnanvaltuustot viime kädessä päättävät, miten kunnan kassassa oleva raha jaetaan.
Sateenkaarimyönteisyys ei ole pois mistään muusta hyvästä. Kun ihmiset kokevat olevansa tasavertaisia, lisääntyy henkinen hyvinvointi.
Kunta palveluntuottajana
Kunta vastaa kuntalaisen nauttimista kunnallisista palveluista. Tämä koskee myös sitä, miten esimerkiksi seksuaalisesta valtavirrasta poikkeaviin suhtaudutaan. Vieläkin voi törmätä sellaiseen, että kunnallista palvelua tarvitseva ei-hetero kohtaa palvelua, jossa esimerkiksi hänen olemassa oleva parisuhteensa samaa sukupuolta olevaan ihmiseen sivuutetaan täysin tai jopa kyseenalaistetaan koko seksuaalinen suuntautuminen vaikkapa mielenterveyspalvelujen kohdalla. Tai koulussa terveystiedon opettaja ilmaisee, että ei-hetero suuntautuminen on jotenkin vaillinaista. Myös kahden samaa sukupuolta olevan vanhemmoima perhe voi joutua selittelemään perhemalliaan esimerkiksi lapsen neuvolakäynnillä.
Kunta työnantajana
Kunta on luonnollisesti työntekijöidensä työnantaja. Työnantajana kunta on vastuussa siitä, millaisessa ilmapiirissä sen työntekijät tekevät työtään. Merkittävä osa työssäkäyvistä vähemmistöön kuuluvista salaa seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuoli-identiteettinsä työtovereiltaan ja esimieheltään. Moni on kohdannut syrjintää työelämässä. Ongelma on todellinen, vaikka ei kovin näkyvä. Siksi siihen ei osata kiinnittää huomiotakaan.
Kunnat ja järjestöt
Kuntien resurssit eivät tietenkään riitä kaikkeen. Kunnallisia palveluja täydentää monenlainen kansalaisaktiivisuus ja suuri määrä erilaisia järjestöjä. Kunnan kuuluu tukea toimintaa ilman ennakkoluuloihin tai väärään tietoon pohjautuvia oletuksia. Monissa kunnissa viranomaiset suhtautuvat vieläkin hyvin nihkeästi esimerkiksi seksuaalisia vähemmistöjä palveleviin tahoihin.
Kunta kotipaikkana
Alueellinen epätasa-arvoisuus ajaa seksuaalivähemmistöihin kuuluvia muuttamaan pois juuriltaan ahdistavasta ilmapiiristä pääasiassa pääkaupunkiseudulle "seksuaalipakolaiseksi". Silti jokaisella suomalaisella pitäisi olla oikeus hyvään elämään omalla kotiseudullaan seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Tämän vuoksi ranneliike ry kysyy "mikä on Suomen homoystävällisin kaupunki?" ja "Mikä tekee asuinpaikasta homoystävällisen?" www.homofobia.fi -sivustollaan.
Miksi kannattaa äänestää?
Edellä mainittuihin asioihin voi vaikuttaa. Jokaisella täysi-ikäisellä suomalaisella on oikeus käydä piirtämässä äänestyslappuun ehdokkaan numero. Oikeus kannattaa käyttää, mikäli haluaa jotain muutosta. Mieleisen - tai edes siedettävän - ehdokkaan läpimeno on parempi vaihtoehto kuin huonon ehdokkaan läpimeno. Ja se voi joskus olla yhdestäkin äänestä kiinni.
Ehdokkaan suhtautuminen ei-heteroihin ei voi tai saakaan olla ainoa asia, jolla on merkitystä päätöstä tehdessä, puhumattakaan ehdokkaan suuntautumisesta. Silti "sateenkaarimyönteisyys" on merkittävä asia - viimeistään siinä vaiheessa kun asia vaikuttaa omien asioiden hoitamiseen. Jos kunnallinen vuokra-asunto jää saamatta, kun asiasta päättävä virkamies ei pidä homoista, tai terveyskeskuksen lääkäri alkaa saarnata homouden turmiollisuudesta, niin siinä kohdassa olisi kiva, jos kunnan hallinnossa olisi ihminen, jonka kautta voisi pyrkiä muuttamaan tilannetta.
Näissäkin vaaleissa lähes kaikissa puolueissa ja ryhmittymissä on ehdokkaita, jotka suhtautuvat myönteisesti "sateenkaariväkeen". Hyviä ehdokkaita löytynee niin oikealta kuin vasemmaltakin. Kannattaa yrittää ottaa selvää etukäteen.