Arhinmäen tasa-arvoperintö Huoviselle

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • jnsto
  • 1
Susanna Huovinen (toinen vas) vuoden 2011 kansanedustaja-aloitteen julkistamistilaisuudessa

SDP:n ministerikierrätyksessä tasa-arvoasiat tulivat peruspalveluministeri Susanna Huoviselle. Arhinmäen perintö olisi haastava tehtävä tasa-arvon aihepiirissä kenelle tahansa. Huovinen oli hlbti-yhdenvertaisuuden kannalta mahdollisimman sopiva ministeri jatkamaan tällä osaa Arhinmäen tehtävistä. Huovinen on ollut julkisuudessa esillä useissa hlbti-yhdenvertaisuuden kysymyksissä, näkyvimmin syksyn 2011 kansanedustaja-aloitteen yhteydessä.

Demarien piirissä esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolainsäädännön kannatus on laajaa ja perustuu myös puoluekokouspäätökseen, mutta täysin kattavaa kannatus ei ole. Kansanedustaja-aloitteen julkistamisen yhteydessä Huovinen totesi tasa-arvon kuuluneen perinteisesti SDP:n aatemaailmaan, mutta lisäsi ajan myötä tulleen uusia tasa-arvokysymyksiä. Tämän saattoi tulkita tarkoittaneen työtä vielä tarvittavan. Aihepiiri ei ole ollut näkyvästi esillä puheenjohtajakampanjassa, mutta kannatusmenetyksiin PS:n suunnalle on kentällä etsitty syitä myös puolueen tasa-arvolinjauksista.

Huovinen on ilmaisultaan selkeä ja osaa puhua aihepiiristä myös ay-kentälle. Keskisuomalainen kansanedustaja on kotoisin teollisuuspaikkakunnalta, jossa puunjalostusteollisuuden perusdemarien ajatusmaailmassa tasa-arvoaihepiiri on joskus etäinen ja vaatii kärsivällisyyttä.

Paavo Arhinmäen kulttuuri- ja urheiluministerin tehtävien pääosa tasa-arvoasioita lukuun ottamatta meni asunto- ja viestintäministeri Pia Viitaselle, joka kuitenkin samalla luopuu viestintäasioista opetusministeri Krista Kiurun hyväksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Huovinen on hyvin uskottava tasa-arvoministeri. Vaihtoehtona olisi myös ollut ääritapauksessa tilanne, jossa aihepiiri olisi mennyt siihen osaan poliittista kenttää, jossa on tässä suhteessa uskottavuusvajetta. Tämä vaihtoehto tosin poistui jo Arhinmäen salkun siirtyessä SDP:n päätettäväksi.

1 kommenttia

On siellä sdp:ssäkin ihan alan miehiäkin Keski-Suomesta päin
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012060115655501_uu.shtml
Häneltähän oli kirjoitus myös HkiPride2012-lehdessä, s. 29
http://issuu.com/helsinkipride/docs/pridelehti2012

Ja kyllähän se bisse?homo joitain kovasti on kutkuttanutkin
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10690507
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=11064744

STTK:sta ehtikin eräs hlbt-ay-pomo jo siirtyä muihin hommiin.

Kommenttia muokattu: 03.04.2014 klo 21:05