Lesbot ja homot ylös masennuksesta!

<Kirjoittaja on itse poistanut tekstinsä>

Moi,

joku vuosi sitten tuntui, että terapiasta voisi olla hyötyä. Ongelmani eivät suoranaisesti liittyneet homouteeni, se ei ole koskaan ollut vaikea asia. Koska kuitenkin terapiassa pitäisi käsitellä elämääni kokonaisuutena ja koska minulle homous on yksi keskeinen osa persoonallisuuttani, ajattelin että minun pitää varmistaa, ettei homous ole terapeutille ongelma.

Kyselin parilta kymmeneltä terapeutilta (lähinnä kognitiivis-analyyttisia) onko heillä vapaita aikoja ja vaikeuksia suhtautua homoihin. Melkein kaikki vastasivat ja kaikki ainakin sanoivat, ettei homous ole ongelma.

Onko homojen ja lesbojen mielialahäiriöissä, etc. joitain erityispiirteitä, jotka tulisi ottaa terapiassa huomioon? Tarvittaisiinko jonkinlaista "kaapista ulostulo terapiaa", itsensä hyväksymisterapiaa?

Krister

KristerK kirjoitti: "...terapiassa pitäisi käsitellä elämääni kokonaisuutena...pitää varmistaa, ettei homous ole terapeutille ongelma."

Jatkan Kristerin ajatuksista. Nuo ovat oman kasvun kannalta tärkeitä lähtökohtia. Voinko työstää terapiassa itseäni aivan kokonaisena? Minun ei tarvitse pelätä torjuntaa terapeutin taholta taikka täysin virheellistä terapoimista, esimerkkinä vaikkapa nk. eheytysterapiat. Jos terapeutti ei halua tai uskalla lähestyä asiakkaansa seksuaalista identiteettiä rakentavalla tavalla, terapeutti ei tee työtään kunnolla.

Tein Kristerin tapaan aikanaan oman tiedusteluni. Menin yhden terapeutin luokse alkuhaastatteluun. Pyysin häntä kertomaan omista menetelmistään ja koulutustaustoistaan. Kerroin olevani homo ja kysyin hänen suhtautumistaan homoihin. Hetken mietittyään hän totesi yhden parhaista kavereistaan olevan homon. Yhteistyömme jatkui monia vuosia niin yksilöterapiana, kuin sitten myöskin ryhmäterapiana. Tuo työskentely liittyi sekä omaan kasvamiseen, että kouluttautumiseeni.

Vuosia myöhemmin hän toimi myöskin parisuhdeterapeuttinamme. Huomasin, että olimme pariskuntana alkaneet kasvaa toisistamme aivan eri suuntaan. Yhteisiä asioita oli yhä vähemmän. Näin, että suhteemme väljähtyy lopulta niin, että tiemme eroavat. Mielestäni tämä pariterapia ei eronnut millään tavalla siitä, kuinka heteroparin vastaavaa tilannetta käsiteltäisiin. Prosessi ei ollut helppo, mutta ehdottomasti kannatti. Tuo terapeutti pelasti parisuhteemme. Olen ohjannut hänen pakeilleen useita sateenkaari-ihmisiä.

Kristerin kysymykseen homojen ja lesbojen erityisterapiasta kantani on että yleisesti ottaen ei tarvita, kunhan seksuaalinen identiteetti on selkeästi julkituotu ja siihen liittyviä seikkoja voidaan käsitellä kaikkien muiden inhimillisten seikkojen rinnalla.

Kaapista ulostuloa voidaan tietenkin käsitellä terapeuttisella tavalla. Itse käytän eräänlaista mielikuvaharjoittelua. Jos henkilö pelkää kertoa vaikkapa omalle isälleen olevansa lesbo taikka homo, käydään kuviteltu tilanne läpi etukäteen erilaisin vaihtoehdoin, vaikkapa niin että isä hyväksyy heti, isä torjuu, isä ei piittaa jne. Henkilöllä on silloin ollut mahdollisuus kohdata oma pelkonsa turvallisesti. Varsinainen kaapista ulostulo voi sujua harjoiteltuna odotettua/pelättyä paremmin.

Mielestäni kaikkein parhaita itsensähyväksymisterapioita ovat vertaisryhmät. Ajattelen tässä vaikkapa nuorten ryhmiä, joissa heillä on tilaisuus tutustua kaltaisiinsa oman ikäisiinsä ihmisiin.

Omat terapiakokemukseni ovat olleet myönteisiä. YTHS:n palvelut jopa yllättivät ennakkoluulottomuudessaan. Toisaalta olen ystäväpiirini terapiakokemuksia kuunnellessani huomannut, että terapeutin oma vakaumus voi tuottaa myös ongelmia. Tällaista lisätaakkaahan masentunut juuri tarvitsee, kun tukea eniten tarvitsisi.

Tästähän täällä käytiin yksi pitkä keskustelukin keväällä.

Sukulaispsykologini on myös kertonut, että kollegat ovat kysyneet häneltä neuvoa "kuinka kohdata HLBT-ihminen vastaanotolla luontevasti", sillä sukulaisellani on maine HLBT-ihmisiin myönteisesti suhtautuvana. Hassua kyllä hänellä on nyt jonkilainen homon "leima" töissä tästä johtuen, mikä ri toki häntä haittaa, vaan huvittaa.
Ilmeisesti vastaanotolla ei automaattisesti käsitellä seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen liittyviä teemoja, ikään kuin ne eivät kuuluisi kokonaisidentiteettiin.

Lisäksi tulisi lisätä psykologien yms. kykyä havaita, että vastaanotolle tulleen yksi työstämistä edellyttävä alue saattaa liittyä seksuaalisuuteen/sukupuolisuuteen. Tällainen tulisi osata tunnistaa ja osata ottaa luontevasti osaksi keskustelua. Moni on kuulemma niin kaapissa, että terapeutillekin esitetään heteroa.

<Kirjoittaja on itse poistanut tekstinsä>

Minusta terapia on huuhaata ja humpuukia kristinuskon tapaan ja masennuslääkkeet ovat vaarallisia myrkkyjä, jotka pitäisi kieltää.

Itse olen parantunut masennuksesta tekemällä ruokavalioremontin.

No jaa, olemassa on ihmisiä, joilla aivot tuottavat liian vähän serotoniinia, mikä näkyy käytännössä masennuksena. Se tila voi olla lyhytaikainen tai pysyvämpi, ja niissä tapauksissa asia voidaan korjata melko näppärästi lääkkeellä. Masennuslääkkeillä(kin) on tietysti sivuvaikutuksia, mutta tuskin kaikki mömmöt sentään vaarallisia ovat, jos niitä käytetään asianmukaisesti.

Karina77 kirjoitti: " Masennuslääkkeillä(kin) on tietysti sivuvaikutuksia, mutta tuskin kaikki mömmöt sentään vaarallisia ovat, jos niitä käytetään asianmukaisesti."

Kauheasti ei ole kuluttajavalistusta näistä lääkkeistä olemassa, jos nyt masentunut ihminen olisi kauhean innokas ottamaan selvääkään. Näin siis avuttoman ihmisen tilaa käytetään härskisti hyväksi.

Pitkähkö lainaus netistä:
"Sure the medication helped me get over a tough time, but I gained weight and now I'm suffering withdrawal sickness like a regular street drug addict. To me, that's not worth it. There are plenty of other medications that can do the same thing without these debilitating side effects. It's a crime that the FDA approved this medication and that physicians actually perscribe it without telling patients the HORRIBLE withdrawal problems it has.

I will never take another anti-depressant again no matter how suicidal or depressed I get again. It's a shame that I can't even trust the medical community to be honest and upright about what the drugs they perscribe actualy do to my body. And I believe the side effects are a way of keeping people hooked on the medication so the drug company can make a bundle of us. "
http://www.doctorslounge.com/psychiatry/forums/backup/topic-1013.html

Mainittakoon, että kyseinen kemiallinen aine on myynnissä apteekeissa.
Niissä samoissa apteekeissa, joissa myytiin heroiinia ja amfetamiinia aikoinaan. Molemmat ovat olleet täysin sallittuja ja yleisesti käytössä olleita "lääkkeitä" Suomessa.

Kannattaa ennen näitä laillistettuja huumekauppiaita harkita ruokavaliohoitoa.

Pora-liike kirjoitti:
"Minusta terapia on huuhaata ja humpuukia kristinuskon tapaan"


Onneksi emme joudu elämään yksittäisten ihmisten satunnaisten mielipiteiden varassa, vaan esimerkiksi kognitiivisen terapian tehokkuudesta masennuksen hoidossa on läjäpäin tieteellistä todistusaineistoa. Voihan tutkimustuloksiakin vastaan tapella, mutta on se vähän kuin tuulimyllyjen potkimista.

Ilopilleri kirjoitti: "Voihan tutkimustuloksiakin vastaan tapella, mutta on se vähän kuin tuulimyllyjen potkimista."

Joidenkin mielestä Jeesuksen historiallisuuskin on todistettu.
Potkin sitten tuulimyllyjä vastaan mielummin kuin kannan rahani humpuukiin. Masentunut saa olla, mutta ei pidä olla höynäytettävä.

Tuo huumorintaju masennuksesta selviämisessä on hyvä pointti. Huumorintaju on elämän paradoksiaalisen luonteen tajuamista.

Pistin kirjan varaukseen.

Pora-liike kirjoitti:
"Masentunut saa olla, mutta ei pidä olla höynäytettävä."



Juu ei. Ei kannata olla esimerkiksi sellaisen yksittäisen henkilön mielipiteen johdateltavissa, joka ei itse ole löytänyt apua terapiasta. Useimmilla kun se tilastojen valossa tuntuu nimittäin toimivan. Asiaa voidaan onneksi tutkia myös tieteellisesti.

- http://www.ebm-guidelines.com/terveysportti/Dlehti2.tunnista?a=Y&t=H&fname=duo96196.htm
- http://www.kaypahoito.fi/pls/kh/kaypahoito?suositus=hoi50023#s5

Tarkastellaanpa tätä:
"What's also unusual about cognitive therapy is its premise that events do not cause depression or anxiety -- the culprit is our distorted "cognitions," or perceptions of those events."

Eli siis ihmisille yritetään selitellä, että se mitä he oikeasti näkevät eivät olekaan totta, vaan että kyse on jostain muusta. Näinhän uskovaiset ovat tehneet viimeiset muutama tuhat vuotta. Terapian päätteeksi potilaalle voidaan syöttää, että se mikä oikeasti vaikuttaa masennukselta, ei olekaan masennusta.

Juoskentelin kerran teetä parvekkeella siinä lähiössä missä olin saanut kaikkea ikävää päälleni ja jossa olen nyt jo-ex tyttöystäväni kanssa kävellyt käsikkäin ilman välikohtauksia, niin siinä pohdiskellessa tämä sanoi, että minun ruumiinkieli -tapa kävellä, ryhti ja katse - olivat sellaisia, että ne saivat joissakin ihmisissä aikaan minuun kohdistuvan aggression.

Minusta taas oli kysymys karhu, kaksi miestä ja lenkkitossut-vitsin tilanteesta. Ei tarvitse juosta nopeammin kuin karhu. Riittää kunhan juoksee nopeammin kuin kaverinsa.

Nyt luen lehdistä, että Miina Äkkijyrkkä on perinyt minun manttelini paikallisena kylähulluna. Lämpimin osanottoni.

Saa olla hullu ja erikoinenkin ihan vapaasti, kunhan ei ole kaikkein hulluin eikä erikoisin.


Jos masennukseen tarjottaisiin toimivaa hoitoa, miksi sitten masennus lisääntyy koko ajan?

Usein masennusta valitettavasti ylläpitää pitkälle automatisoituneet negatiiviset ajatuskuviot ja itsellle epäedulliset uskomukset. Kognitiivisessa psykoterapiassa näitä pyritään muuttamaan itselle edullisempaan suuntaan.

Lisätietoa:
- http://www.kognitiivinenpsykoterapia.org/
- http://www.introspekt.fi/ps_kogn.html
- http://www.promente.fi/Kogn.htm
- http://www.sairaalabotnia.fi/index.php?235

Apuvaa! Ylläpito hoi. Täällä on selvää ikärasismia!!!!

:-)

Napalmia kirjoitti: " Eiks saa ite valita? Se on jokaisen oma asia eikä siihe sais vaikuttaa. Mitä se kellekää kuuluu?."

Itse asiassa minä en ole koskaan kuullut kenenkään lääkärin ehdottelevan erilaisia vaihtoehtoja. Ainoa terapia mihin minut on ohjattu on sellaista, jossa minä kerron kuulumiset ja mikä vaivaa ja psykoammatinharjoittaja kirjottaa vihkoon narsistinen persoonallisuushäiriö tms. leimaavaa, ihan niin kuin niitä leimoja ei olisi jo ennestään. Sitten psykoammatinharjoittajan toimiston ulkopuolisessa maailmassa on narsistienuhrientuki ja ne ovat kuin joku KuKluxKlan, valkiset kaavut ja palavat ristit vain puuttuvat, taatusti häiriintyneempää jengiä kuin ne narsistit, joita ne vainoavat.

Tai sitten annetaan purkki lääkkeitä, jotka tekevät sellaisen olon niin kuin halolla olisi päähän lyöty ja aiheuttavat riippuvuuden. Voi tietysti sanoa, ettei ole masentunut, mutta ei ole kyllä toimintakuntoinenkaan.

Minulla on nyt ketjun aloittajan mainitsema kirja ja se mainitsee kalaöljyn. Paljon mukavampihan on masennusta torjua ammattilaisen pehmeässä tuolissa toimistossa kuin kiskoa verkkoja Atlantilla. Ehkä hivelee potilaan itsetuntoa, että on tarve tällaiselle taiteelliselle angstille ja sen ilmaisemiselle korkeasti koulutetulle tyhjäntoimittajalle sen sijaan, että suunnistaisi kauppahalliin jossa tuote kääritään sanomalehteen. Limaisiakin ne ovat. Mutta ei kalat kysele lapsuudesta eikä lesboudesta, ne vaan haukkovat ilmaa ja tuijottavat tyhjästi.

Jos lääkäri määrää aina vain tyhmälle vihkoonkirjoittelijalle tai antaa aina vain zoloftia, niin kalakauppiaalla on kilohaili, seiti, lohi, silli, silakka, muikku, ahven, hauki, siika, ruijanpallas, kirjolohi, tonnikala, nokkahauki, kampela. Siinä on lääkevaihtoehdot.

Eikö ole aika itsekeskeistä (narsistista?) olettaa, että jos jokin hoitokeino ei ole itselle toiminut niin ei se voi kellään muullakaan toimia? Olettaen tietenkin, että kyseessä on siis tilastojen ja tehokkuustutkimusten valossa toimiva, validi hoitokeino.

Hmmh...itse popsin aivan tyytyväisenä Prozacia (fluoksetiinia). Halpa, toimii, ei sivuvaikutuksia. Missä ne myrkyt nyt muka ovat?

G

Syödään kaikki Kallen mätitahnaa niin maailma pelastuu! XD

Kalanmaksaöljyn sisältämän eikosapentaeenihappon eli EPA :sta saattaa olla lisähyötyä lääkehoitoa saaville masennuspotilaille. Edullisia vaikutuksia todettu myös skitsofrenian hoidossa. Rasvahappojen vaikutusmekanismia ei ole juurikaan tutkittu. Nyt niin kovin muodikkailla omega-3-rasvahapoilla on alustavan tutkimuksen mukaan suurina annoksina ollut tasoittavaa vaikutusta kaksisuuntaisen mielihäiriön hoidossa.

http://www.ebm-guidelines.com/terveysportti/ekirjat.Naytaartikkeli?p_artikkeli=tab00022


Ei "mätitahnoilla" varmaan maailma "pelastu" mutta jotain hyötyä niistä saattaa olla. Parille tuttavalle masennuslääkkeiden lisäksi lääkäri on "määrännyt" myös kalamaksaöljytabletteja. Niin suomessa kuin englannissa, eli kuvittelisin näiden öljyjen hyödyn tiedostetavan myös "reseptilääkäreiden" keskuudessa...vaikkei lääketeollisuus tuota juurikaan ole tutkinut. Olisihan se "hassua" jos miljoonien dollareiden mielialalääkebisnes olisi osaltaan mahdollista korvata perinteisellä kalamaksaöljyllä?

Omega 3- rasvahappojen tutkimuksista masennuksen hoitoon;
http://www.biovita.fi/suomi/uutiset_tiedotteet/250904_01.html

Kunhan aiheesta tulee lisää luotettavia tutkimuksia niin saamme varmasti tarkempaa tietoa. Tietyt ravintoaineet voivat varmaankin vaikuttaa suoraan aivokemiaan samalla periaatteella kuin mielialalääkkeetkin, ja näin ollen voivat lieventää vaikkapa masennusoireita, mutta mitäs sitten tapahtuu kun kalan tai lääkkeiden syömisessä tulee tauko? Hoidetaanko aivokemiaan vaikuttamalla pelkkiä oireita? Siltä se ainakin tutkimusten valossa näyttäisi, sillä relapsien todennäköisyys on pelkkää lääkehoitoa saaneilla masennuspotilailla suurempi kuin niillä potilailla, jotka ovat käyneet myös psykoterapiassa.

Eihän tällaiset kalaöljyajatukset aivan uusia ole. Skientologit ovat tunnetusti aina olleet sitä mieltä, että kaikenlainen mielenterveystyö ja mielisairauksien psykiatrinen hoito on humpuukia, ja että mielenterveysongelmat katoavat riittävällä liikunnalla ja oikenlaisilla ravinnelisillä. :)

"Ilopilleri 19 / 22
24.09.2007, 14:14
Viestiä on muokattu Eikö ole aika itsekeskeistä (narsistista?) olettaa, että jos jokin hoitokeino ei ole itselle toiminut niin ei se voi kellään muullakaan toimia?"

Minä en usko narsismiin, koska en usko psykologiaankaan.
Joillekin toimii vaikkapa helluntalaisten ihmeparantaminen, minä vain en tunne ketään jolle se olisi toiminut.

Minusta on hyvä aloittaa masennuksen torjuminen kalaöljyllä ja hiilihydraattien vähentämisellä ja vasta sitten kokeilla terapioita ja muita lässytyksiä,

"Olettaen tietenkin, että kyseessä on siis tilastojen ja tehokkuustutkimusten valossa toimiva, validi hoitokeino."

Kumma juttu, minä olen sairastanut kouluajoista masennusta eikä kukaan psykoammatinharjoittaja ole tarjonnut minulle toimivaa terapiaa koskaan. Aina vain on ollut näitä vihkoonkirjoittelijoita. Masentuneella ei ole kovin kauhea kompetenssi niitä hakea tai sitten niitä ei ole tarjolla. Ex-tyttis kertoi, että hän oli ollut itsekin vuosikausia toimimattomassa terapiassa ennen kuin itse älysi katkaista sen.

"Ilopilleri 23 / 24
24.09.2007, 16:23 Kunhan aiheesta tulee lisää luotettavia tutkimuksia niin saamme varmasti tarkempaa tietoa."

Arvaa kuka haluaa rahoittaa sellaista tutkimusta, joka lähinnä hyödyttää Atlantin kalastajia?

"mutta mitäs sitten tapahtuu kun kalan tai lääkkeiden syömisessä tulee tauko?"

Miten niin kalan syömiseen tulee tauko, muutatko Saharaan?

"Hoidetaanko aivokemiaan vaikuttamalla pelkkiä oireita? Siltä se ainakin tutkimusten valossa näyttäisi, sillä relapsien todennäköisyys on pelkkää lääkehoitoa saaneilla masennuspotilailla suurempi kuin niillä potilailla, jotka ovat käyneet myös psykoterapiassa."

Ei pidä lopettaa kalan syömistä.

"Eihän tällaiset kalaöljyajatukset aivan uusia ole. Skientologit ovat tunnetusti aina olleet sitä mieltä, että kaikenlainen mielenterveystyö ja mielisairauksien psykiatrinen hoito on humpuukia, ja että mielenterveysongelmat katoavat riittävällä liikunnalla ja oikenlaisilla ravinnelisillä. :) "

Hihhulien luontaislääketieteen suosittelulla argumentin kaato on yhtä validia kuin kumota koko lääketiede sanomalla, että jeesususkovainen Päivi Räsänenkin on lääkäri.

Pora-liike kirjoitti:
"Joillekin toimii vaikkapa helluntalaisten ihmeparantaminen"

Helluntailainen ihmeparantaminen ei ole näyttöön perustuvaa, laaja-alaisesti tutkittua ja tehokkaaksi tunnustettua hoitoa. Kognitiivinen psykoterapia puolestaan on. Jos joku sanoo parantuneensa helluntailaisella ihmeparantamisella niin hyvä hänelle. Tieteellistä todistusaineistoa hänen väitteilleen ei kuitenkaan ole löydettävissä.



Pora-liike kirjoitti:
"Minä en usko narsismiin, koska en usko psykologiaankaan."

Eivät nämä ilmiöt mitään uskonasioita ole. :) Mutta jokainen saa toki uskoa tai olla uskomatta vaikka fotosynteesiin tai soluhengitykseen, jos niin haluaa.



Pora-liike kirjoitti:
"..eikä kukaan psykoammatinharjoittaja ole tarjonnut minulle toimivaa terapiaa koskaan."

Tällainen päättely on suurin piirtein yhtä loogista kuin jos sanoisin, että koska minulla ei ole otsaonteloita niin kellään muullakaan ei voi olla. :) On harmillista ettei sinulle ole löytynyt toimivaa terapiamuotoa, mutta se ei tarkoita sitä etteikö muille voisi löytyä. Toisaalta jos sinulle on tarjottu vain psykoanalyysia niin en ihmettele, sillä psykoanalyysin tehokkuudestahan ei ole olemassa minkäänlaista tieteellistä näyttöä.

"Ilopilleri
24.09.2007, 16:37

Helluntailainen ihmeparantaminen ei ole näyttöön perustuvaa, laaja-alaisesti tutkittua ja tehokkaaksi tunnustettua hoitoa. Kognitiivinen psykoterapia puolestaan on. Jos joku sanoo parantuneensa helluntailaisella ihmeparantamisella niin hyvä hänelle. Tieteellistä todistusaineistoa hänen väitteilleen ei kuitenkaan ole löydettävissä."

Tutkimukset miellyttävät aina tutkimusten tilaajaa.
Tarkkaan ottaen suunnilleen millekään minun kokemalleni ei ole tieteellistä tutkimusnäyttöä.

Minun epätieteellinen ajatteluni perustuu staaseihin: Elimistö on epätasapainotilassa, joka aiheuttaa suunnilleen kaikki kuviteltavissa olevat länsimaiset elintasosairaudet, masennus mukaanlukien. Tämä on jonkinlainen tulehdustila.
Jos ruvetaan tieteellisesti mallintamaan vaikka kaikkien hormonien vaikutuksia toisiinsa, niin tulee kaavoja, jotka täyttävät monta kirjahyllyä. On typerää edes kuvitella, että niistä pystyttäisiin laskemaan jonkinlainen hoito jos nyt satuttaisiin kaikki vaikuttavat tekijät laskemaankin.

Mutta ei se mitään, elimistö tekee sen itse, nytkähtää sairauksia ja siis masennusta tuottavasta staasista terveelliseen staasiin kun potilas vähentää tulehdusta synnyttäviä ravintoaineita, kuten raffinoituja hiilihydraatteja ja omega-6 rasvahappoja ja lisäämällä vastaavasti omega-3:sta.

Itse asiassa masennuksesta paraneminen syntyi yllättävänä sivuvaikutuksena sille että laihduin (75 kg, muuten).

Koska tällainen tekee koko lääkärien ammattikunnan jotakuinkin työttömiksi, niin kovin kauheasti tätä ei haluta tutkia. Toinen taloudellinen aspekti on se, että elintarviketeollisuus tekee voittoa lähinnä jalostetuilla hiilihydraateilla eli niihin on jalostettu mukaan ihmistyövoimaa.

Ikävä sivuvaikutus on, että rutiinitarkastuksetkin tuppaavat unohtumaan, kun ei ole lääkärille ollut tarvetta vuosiin.


"Pora-liike kirjoitti:
"Minä en usko narsismiin, koska en usko psykologiaankaan."

Eivät nämä ilmiöt mitään uskonasioita ole. :) Mutta jokainen saa toki uskoa tai olla uskomatta vaikka fotosynteesiin tai soluhengitykseen, jos niin haluaa."

Psykologia ei ole eksakti tiede.

"Tällainen päättely on suurin piirtein yhtä loogista kuin jos sanoisin, että koska minulla ei ole otsaonteloita niin kellään muullakaan ei voi olla. :) "

Ei, se on yhtä loogista kuin jos sanoisi, että jos fotosynteesi onnistuu yhdellä lehdellä, se onnistuu kaikkialla. Jos siis psykologiaa voi verrata luonnontieteisiin, kuten sinä edellä teit. Minä vertaan sitä vaikkapa teologiaan.

"On harmillista ettei sinulle ole löytynyt toimivaa terapiamuotoa, mutta se ei tarkoita sitä etteikö muille voisi löytyä. Toisaalta jos sinulle on tarjottu vain psykoanalyysia niin en ihmettele, sillä psykoanalyysin tehokkuudestahan ei ole olemassa minkäänlaista tieteellistä näyttöä."

Mitenkäs yliopistolta tulee samasta laitoksesta tieteilijöitä että epätieteilijöitä?

Vakava kysymys: onko yhden terapeutin valikoimassa monenlaisia terapiamuotoja eli voiko hän valita potilaalleen sopivakseen katsoman terapian tai sellaisen terapian, jonka potilas haluaa?

Elämässä täytyy joskus hyväksyä asioita, joita ei halua. Kuten että jos oman sairauden hoidossa lapsuuden kokemusten käsittelyllä on ratkaiseva rooli, ei voi saada apua, jos kieltäytyy puhumasta lapsuudesta kun se ei satu huvittamaan. Terapian ei ole tarkoitus olla kivaa, eikä edes asiakaslähtöistä miellyttämismielessä.

Diagnoosikaan ei vältäämättä miellytä. Silti paranoidiselle skitsofrenikolle on parempi ja myös eettisesti oikeampi ratkaisu aloittaa skitsofrenian parantumista tukeva lääkitys ja terapia kuin ilmoittaa poliisille, että hänen sukulaisensa ovat häntä vaanivia avaruusolentoja ja narsisti on saatava kohtaamaan narsisminsa muille ihmisille aiheuttamat haitat, vaikka häntä ei huvittaisikaan niistä tietää. Kaikkiin sairauksiin ei kuulu sairaudentuntoa, se voi olla myös yksi oireista. Ei kai empatiakyvyn puutekaan häiritse häntä, jolta se puuttuu, paitsi siinä mielessä kun ihmiset, jostain täysin käsittämättömästä syystä ja varmasti pelkkää ilkeyttään tuntuvat aina kääntyvän häntä vastaan ja koko elämä hiertää.

Vastaus vakavaan kysymykseen: potilas saa itse valita terapeutin jolla käy ja sitäkautta siis myös terapiasuuntauksen, jota häntä hoitava ihminen harjoittaa.

Kaarina77 kirjoitti: "No jaa, olemassa on ihmisiä, joilla aivot tuottavat liian vähän serotoniinia, mikä näkyy käytännössä masennuksena."

Serotoniinin puute on havaittu monilla masennuspotilailla, mutta masennuksen taustalla piileviä todellisia aivokemiallisia vaikutusmekanismeja ei ymmärretä edelleenkään ja serotoniinin vajauksessa voi olla ihan hyvin myös kyse seurauksesta eikä niinkään syystä. Samoin ei tiedetä näiden ns. kolmannen sukupolven masennuslääkkeiden yksityiskohtaista vaikutusmekanismia. Kaikki on siis arvailun varassa, mikä on hiukan erikoista, kun on kyse ihmisten terveydestä ja sellaisesta tieteenalasta, kuten lääketieteestä, joka brassailee aina eksaktiudella.

Näillä lääkkeillä on myös mielenkiintoisia sivuvaikutuksia, jotka ovat toki harvinaisempia kuin vanhemman sukupolven psyykelääkkeillä, mutta kukapa haluaisi esimerkiksi päätyä loppuiäkseen frigidiksi? Olisikohan vuosi sitten ollut jotain juttua ihan iltapäivälehtiä myöten suomalaisesta potilaasta, joka menetti näitä lääkkeitä käytettyään kokonaan kiinnostuksen seksiä kohtaan, eikä mielenkiinto palannut lääkityksen loputtua. Lääkärit myönsivät artikkelissa, vaikkakin kakistellen, että libidon katoaminen lopullisesti on toki mahdollista, mutta painottivat, että kyseessä on kuitenkin erittäin harvinainen sivuvaikutus, joka on "vähäinen" hyötyihin nähden. Jostain kumman syystä masennuspotilaan kemiallista kastraatiota ei pidetä ongelmana, vaikka sitä ei sallita laissa eettisiin syihin vedoten edes sarjaraiskaajalle...

Näiden lääkkeiden on myös havaittu erinnäisissä kokeissa kiihdyttävän uusien aivosolujen syntymistä/jakautumista, mikä on ymmärrettävää, koska serotoniinilla on useita rooleja aivosolujen välisessä viestinnässä, joista monet ovat edelleen hämärän peitossa - täsmälääkkestä on siis turha puhua onnellisuuspillereiden kohdalla. Tämä selittänee osaltaan sen, miksi onnellisuuspillereitä määrätään myös pakkoneuroosien, bulimian, anoreksian ym. hoitoon :P

Kun tähän yhtälöön lasketaan se fakta, että masennus kasvaa jatkuvasti länsimaiden väestössä ja se on myös Suomessa johtava syy sairaseläkkeelle siirtymiseen, ei tarvinne etsiä syitä siihen, miksi onnellisuuspillereiden sivuvaikutuksista vaietaan. Kun se maaginen "ilopilleri" on vihdoin löydetty, ei tarvitse enää puuttua väestön oirehtimiseen ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin, kuten suomalaisiin työoloihin; Suomessahan työpaikkakiusaaminen on noin kymmenkertaista muihin Pohjoismaihin verrattuna. Halpa lääkeresepti vaan kouraan, onnellinen zombie takaisin liukuhihnalle, missä stressaantuneet "häkkikanat" nokkivat toisiltaan silmät päästä ja lisää massia ulkomaisten osakkeenomistajien taskuun.

Poraliike vertasi osuvasti onnellisuuspillereitä huumeisiin. Vieroitusoireita esiintyy yleisesti, eikä vertaus huumeisiin ole muutoinkaan kaukaa haettu, jos tarkastellaan tilannetta yhteiskunnallisesta kontekstista. 1800-luvun lopulla oopiumia ympättiin yleisesti moniin lääkkeisiin yskänlääkkeitä myöten ja näiden aineiden väärinkäyttö oli tavattoman yleistä; esim. englantilaiset, köyhät työläisäidit syöttivät näitä lääkkeitä vauvoilleen, jotta nälästä kirkuvat vauvat pysyisivät hiljaisina. On myös todisteita siitä, että lääkkeiden laajamittainen väärinkäyttö oli tiedossa aina apteekeista parlamenttiin asti, mutta siihen ei puututtu ilmeisistä syistä johtuen; läpeensä alkoholisoitunut ja huumattu työväestö pysyi kilttinä, eikä paljoa huudellut oikeuksiensa perään, kunhan sai päivittäisen annoksensa, jolla jaksoi kituuttaa seuraavaan ankeaan (työ)päivään saakka. Tätä taustaa vasten Marxin kuuluisa heitto - "Uskonto on kuin oopiumia kansalle" - saa aivan uuden ulottuvuuden. Hän tiesi tasan tarkkaan, mistä puhui, kun lausui kuuluisaksi tulleen vertauksensa.

<Kirjoittaja on itse poistanut tekstinsä>

Nyt kun olen lukenut Olli S.:n mainitsemaa kirjaa satakunta sivua, voin todellakin suositella sitä kaikille masentuneille. Mahtava kirja! Monista masennukseen liittyvistä asioista luen siitä ensimmäistä kertaa, kuten siitä että vaarallista on oikeastaan toipuminen koska siinä vaiheessa on jo sen verran toimintatarmoa ja aloitteellisuutta että voi ihan oikeasti tappaa itsensä kun taas masennuksen syövereissä ei siihen edes pysty. Olen kokenut saman. Kirjoittaja myös kertoo samansukupuolisita kontakteista, joilla pyrki saamaan itselleen hiv-tartunnan, että saisi hyvän syyn tappaa itsensä ja että jotkut haluavat tehdä masennuksen näkyväksi ulkopuolisille vaikkapa viiltelemällä itseään kas kun muuten ulkopuoliset eivät näe sokeudessaan että toinen on sairas.
=> Tärisen innostuksesta. : )

"Napalmia @ 29 / 29
25.09.2007, 08:47 Mikä masentaa?"

Masennus ja stressi on läheisesti yhteydessä ja se, että ihminen häväistään, stressaa. Näin siis kirjassa mainitaan eräs masennukseen vaikuttava syy. Muuten voi kysyä vaikkapa, mikä saa ihmisen saamaan flunssan.

Henkilökohtaisesti olen hyvin ylpeä ihminen ja minut on häväisty pahasti.
Minulla on myös voimakkaampi äly kuin persoona ja äly repii persoonan kappaleiksi. Liian älykäs näkemään, mutta liian herkkä nielemään.

Ei ole toivoa, tällä yhteiskunnalla, elämällä eikä oikein millään. Tulee ekokatastrofi, riistokapitalismi, orjuus, feodalismi. terrorismin vastainen noitavaino, Orwellin 1984. Taas nousee kristinuskon synkkä haamu kummittelemaan Euroopassa. Tätä jatkuu kymmenet tuhannet vuodet niin kuin viime kerran kun feodalismi hallitsi. Vielä 1980-luvulla kun olin ekoihminen oli jonkinlainen toivon kipinä paremmasta maailmasta, nyt ei ole.

Eräs askel oli se kun diakoni Jaakko Ahvenainen sanoi, että ihminen tarvitsee toivoa. Pitää toivoa vaikka väkisin. Toivoa, ettei huomenna sada. Toivoa, että seuraava rakkaussuhde, joka tulee, on niitä ennenkin tullut, onkin onnistunut. Toivoa ettei se, että vanhenee yksin lesbona ei koskekaan minua. On pakko. Ruokaakin on pakko syödä vaikka ulosteeksi sekin lähes kaikki muuttuu.

Toinen mitä minä usein ajattelen innostuneena, on oma lähestyvä kuolemani. Maailmaa ei keritä muuttamaan helvetillisemmäksi minun elinaikanani eikä ylipäätään keski-ikäistä naista haluta kiusata (ellei sitten ole Miina Äkkijyrkkä).

Toivoa antaa se, että tunne välähtelee niin kuin aamuaurinko puiden latvojen välistä. Luin, että (Tampereen) Sorsapuistoon rakennetaan, mikä sai minut muistamaan, että lapsenahan minä olin sorsapuistossa. Muistin hetken kun ruokin sorsaa ja tunsin sorsan kylmän, kovan ja märän nokan lapsenkädessäni. Se oli eri käsi kuin minun aikuisen käteni nyt.

Eilen pellolla avasin portin traktorille ja sain traktorimieheltä kiitosta. Sellainen kin lämmitti mieltä . En tiedä miksi se teki niin. Miksi ennen en kiinnittänyt tuollaisiin asioihin huomiota.

Joo, mutta ei aina jaksa vihata. On kuin yrittäisi potkia kumisaappaalla nurin Kiinan muuria.
Yksi on tietysti se, että rupeaa marttyyriksi. Saa siitä samalla syyn henkilökohtaiseen itsetuhoonsa.

Minusta on yhtä harhaanjohtavaa sanoa lääkkeitä onnellisuuspillereiksi kuin kiven kovaan väittää koukkuunjäämistä ja sivuoireita oman hullun mielen keksinnöiksi.

Efexorista irti päästynä iski sellainen kohtaus, että olisin halunnut raiskata jokaisen vastaan tulevan ihmisen, lapset, naiset, miehet. Minun oli ihan kerta kaikkiaan pakko sulkea itseni ihmisten ilmoilta pois. Mitähän poliisi olisi sanonut, jos olisin pyytänyt väkisin päästä putkaan siinä tilanteessa. Mitähän jos joku tuossa mielentilassa oikeasti raiskaa.

Zoloftin sivuoireet olivat sellaisia, että kun urkinkadulla kävelin, näin tornadon, joka tempaisi minut ilmaan. Yläilmoista palattuani heräsin siihen, että makasin keskellä katua. Mitäpä jos auto olisi ajanut päälle?

Ja tämä oli reseptin mukaista käyttöä ilman alkoholia tms. Kaikki eivät käytä lääkkeitä reseptin mukaisesti tai pysty siihen.

Sitten on vielä asiaton käyttö erikseen. Esimerkiksi minun tietämättäni yksi kumppanini sekoitti kolmiolääkkeitä (Temesta) teeheni. Ollessani liikenteessä huomasin sitten, että iskee outo olo.

Tuokaa nyt äkkiä lankkuja ja nauloja että irrallaan oleva kristitty saadaan naulittua ristiin!

Pora-liike kirjoitti:
"Psykologia ei ole eksakti tiede."


Harva tieteenhaara lopultakaan on täysin eksaktia. Muualla kuin fysiikassa joudutaan lähes aina pelaamaan todennäköisyyksillä. Lääketiedekin on käytännössä hyvin probabilistista. Esimerkiksi, vaikka lääkeaine olisi kuinka hyvin tutkittu niin aina ei kyetä loppuun saakka ennustamaan sen vaikutusmetodeja ja seuraamuksia kaikilla potilailla. Mutta ei tieteen tarvitse täydellisen eksaktia ollakaan. Riittää, että sovelletaan tieteellistä metodia ja pyritään parhaaseen mahdolliseen tulokseen ja luotettavimpaan mahdolliseen tietoon.

Yritän perehtyä Olli S:n mainitsemaan kirjaan ja palaan sitten tähän aiheeseen.

Ilopilleri
25.09.2007, 15:43
"Riittää, että sovelletaan tieteellistä metodia ja pyritään parhaaseen mahdolliseen tulokseen ja luotettavimpaan mahdolliseen tietoon."

No, ei se minulle riitä. Olikos insuliinipiikkien jakelijoita liikkeellä?
Muut masentuneet ovat kanssani samaa mieltä - huomattava osa päätyy itsemurhaan. Silloin pitää ottaa kaikki epäkonventionaalisetkin keinot käyttöön. Tällä tarkoitan vähähiilihydraattista ruokavaliota, jonka pitkäkestoisia vaikutuksia ei olla läpikotaisin tutkittu. Jos masentunut kuitenkin päätyy itsemurhaan suurella todennäköisyydellä muutaman vuoden sisällä, niin tuntemattomilla pitkäkestoisilla vaikutuksilla ei ole kauheasti väliä jos kuitenkin on mahdollista, että se pelastaa masennukselta.

Vastaavasti heikkotehoinen, joskin hyvin tutkittu terapia annosteltuna kymmenelle vuodelle ei auta jos aikoo tappaa itsensä ensi viikolla.

Suomessa masennuksen hoito on tuuliajolla. Terapia on jotain ihme vihkoonpiirtelyä jonka laatua ei varmaan valvo kukaan, lääkkeiden kanssa jätetään selviämään yksin, lopputuloksena Suomen itsemurhaluvut ovat kehitysmaatasoa. Tämä on raaka maa häviäjille muutenkin.

Pora-liike kirjoitti:
"heikkotehoinen, joskin hyvin tutkittu terapia annosteltuna kymmenelle vuodelle ei auta jos aikoo tappaa itsensä ensi viikolla"

Kognitiivinen psykoterapia ei kestä kymmentä vuotta. Ilmeisesti kokemasi psykoanalyysi vaikuttaa niin paljon käsityksiisi, ettet kykene puolueettomasti suhtautumaan muihin terapiasuuntauksiin. Kognitiivinen psykoterapia ei myöskään ole heikkotehoinen, vaan koe- ja kontrolliryhmiä verrattaessa havaitaan, että koeryhmään kuuluneet (siis kognitiivista psykoterapiaa saaneet) voivat merkisevästi paremmin kuin 80 % kontrolliryhmään kuuluvista (siis psykoterapiaa saamattomista). Itsetuhoisen ihmisen voi taitava ammattiauttaja saada puhumalla toisiin ajatuksiin, mutta kalanmaksaöljyn lipittäminen tuskin pelastaa sellaista ihmistä, joka on vakaasti päättänyt päättää päivänsä viikon sisällä.



Pora-liike kirjoitti:
"Suomessa masennuksen hoito on tuuliajolla. Terapia on jotain ihme vihkoonpiirtelyä jonka laatua ei varmaan valvo kukaan, lääkkeiden kanssa jätetään selviämään yksin, lopputuloksena Suomen itsemurhaluvut ovat kehitysmaatasoa. Tämä on raaka maa häviäjille muutenkin."

Täyttä puppua. En tiedä minkälaista "terapiaa" olet joutunut kestämään, mutta oikea psykoterapia ei ole "vihkoonpiirtelyä" vaan rankkaa psyykkistä työskentelyä, ja sitä valvoo TEO eli Terveydenhuollon oikeusturvakeskus. Lääkkeiden käyttö voi myös joissain tapauksissa olla paikallaan, jos henkilöllä ei ole voimavaroja terapiatyöskentelyyn tai jos hän ei syystä tai toisesta halua terapiaan. Lääkkeillä voidaan saada myös kuriin masennuksen oireita, vaikka sen syitä niillä ei poistettaisikaan. Ja muuten, Suomen itsemurhatilastot ovat hyvää vauhtia kaunistumassa: http://www.iltalehti.fi/uutiset/200709146590811_uu.shtml

Ilopilleri kirjoitti: "Ilmeisesti kokemasi psykoanalyysi vaikuttaa niin paljon käsityksiisi, ettet kykene puolueettomasti suhtautumaan muihin terapiasuuntauksiin."

En edes tiedä onko kokemani ollut psykoanalyysia.
Enkä edes tiedä miksi moinen hoitomuoto minulle valittiin.
Viimeinen kykenemätön terapeuttini osoittautui piiloasenteelliseksi. Eräs toinen hänen hoidettavistaan sanoi joutuneensa hänen kanssaan sanaharkkaan sukupuolivähemmistöasiassa. Minä vain aavistin tämän.

"Kognitiivinen psykoterapia ei myöskään ole heikkotehoinen, vaan koe- ja kontrolliryhmiä verrattaessa havaitaan, että koeryhmään kuuluneet (siis kognitiivista psykoterapiaa saaneet) voivat merkisevästi paremmin kuin 80 % kontrolliryhmään kuuluvista"

Kun olen ollut hakemassa terapiaa, sitä ei ole sitten ollut tarjolla. Voi vain kysyä, miksi huonolaatuista ja toimimatonta hoitoa tarjotaan, jos hyvälaatuinen hoito on olemassa. Kiusallako. Kyllä siltä vähän tuntuu!

"sitä valvoo TEO eli Terveydenhuollon oikeusturvakeskus. "

TEO:lla on ollut ainakin sukupuolivähemmistöjen keskuudessa nimi "terveydenhuollon oikeusmurhakeskus".

"Suomen itsemurhatilastot ovat hyvää vauhtia kaunistumassa: http://www.iltalehti.fi/uutiset/200709146590811_uu.shtml"

Jos tuo on paikkansapitävää eikä tilastojen kaunistelua, hieno homma!
Taitaa tosin olla niin, että viinan veroale ja huumeiden helpontunut saatavuus ovat korjanneet itsetuhoisimmat rumentamasta tilastoja.

Pora-liike kirjoitti:
"Voi vain kysyä, miksi huonolaatuista ja toimimatonta hoitoa tarjotaan, jos hyvälaatuinen hoito on olemassa."


Samaa ihmettelen. Psykoanalyytikoilla on hoitonsa näytön puutteeseen katsoen ihmeellisen vahva asema.

<Kirjoittaja on itse poistanut viestinsä>

Ollin mainitsemassa kirjassa sanotaan psykoanalyysin olevan masennuksen hoidossa samaa kuin yrittäisi pysäyttää vuoroveden ampumalla sitä konekiväärillä.

En ole oikein vakuuttunut myöskään kognitiivisesta terapiasta. Siinä ikään kuin näytettäisiin olettavan, että maailma on järjellinen, mutta maailma oikeasti on absurdi ja epälooginen.

Tästä huolimatta olen yrittänyt parhaani mukaan järkeillä itseäni ulos psyykkisistä ongelmistani. Psykiatrian sairauskertomuksessa tämä kulkee nimellä "järkeistävä ja ulkoistava" tapa käsitellä ongelmia ja sillä on selkeästi negatiivinen sävy.

Napalmia @, kyse ei ole näyttöön perustuvasta hoidosta, joten psykoanalyysia ei voi suoraan verrata esim. kognitiivisen psykoterapiaan. Kognitiivinen psykoterapia toimii valtaosalla potilaista, psykoanalyysista puolestaan ei ole olemassa minkäänlaista näyttöä. On tietenkin totta, että vaikka tieteellinen näyttö puuttuukin, niin voihan se silti toimia joillakin. Aivan kuten helluntailainen ihmeparantaminenkin.

Pora-liike, harmi jos et ole vakuuttunut. Jos tieteellinen todistusaineisto ei vakuuta niin ei sitten varmaan mikään. Rationaaliseen, asioita järkeistävään ihmiseen tosin luulisi rationaalisen todistusaineiston tehoavan. Faktaksi kuitenkin jää, että kognitiivinen psykoterapia on masennuksen hoidossa ylivoimaisesti tutkituin ja tehokkaimmaksi havaittu terapiamuoto. Riippumatta siitä kuinka moni uskoo siihen tai ei.

Ilopilleri, mistähän löytäisi yhteenvedon noista tutkimuksista kognitiivisen terapian tehosta?

Rationaaliselle ihmiselle kognitiivinen terapia saattaa toimiakin, toinen asia on se, ovatko ihmiset rationaalisia. Koko käsittee sisältä on sitäpaitsi aika hämärä. Kognitiivinen terapia tietääkseni pyrkii muuttamaan ihmisen välittömiä uskomuksia maailman kurjuudesta. Jos asiakas/potilas siis pystyy kielentämään sisäiset tuntemuksensa sellaiseen selkeään muotoon, että niiden totuusarvoa tai uskomuksen vaikutuksia on mahdollista tarkastella, homma toimii. Miten sitten muuttaa uskomuksia tilanteessa, jossa masentunut ei jaksa nousta sängystä, ei näe tarkoitusta ja mielekkyyttä oikein missään ja tunne maailman mielettömyydestä on kaiken kielellisen representoinnin tuolla puolen?

Omaa alkoholisminiani yritettiin hoidaan rationaalisella järkeilyllä vuosikausia. Terapeutti kehotti miettimään mitä juomisesta seuraa, ja toki pystyin hahmottamaan tapaturmat, talouden kaaoksen, ihmissuhdeongelmat yms. juomisesta johtuviksi, mutta mitään vaikutusta juomiseen tällä ei ollut. Juominen, kuten monet muutkaan inhimilliset toiminnot, eivät ole hahmotettavissa rationaalisen keinot-päämäärät -mallin mukaan. Vaan tapahtuipa eräänä aamuna: tajusin etten pysty toteuttamaan paria tärkeänä pitäämääni asiaan jos juon. Kännääminen loppui siihen. Ja masennus samoin, pienellä viiveellä ja lääkityksellä. Tästä on muutama vuosi, ja ainakin se terapeuttien yms. kierrättämä viisaus on osoittautunut perättömäksi, että juomisen ja muiden mielialaongelmien selvittämiseen tarvittaisiin tukea ja läheisiä. Motivaatio riitti. Valitettavasti hoitojärjestelmissä ei pyritä etsimään tälläisia motivaatiotekijöitä, jotka omalla kohdallani sitten johtivat selviytymiseen

G

Geschwitz kirjoitti:
"Ilopilleri, mistähän löytäisi yhteenvedon noista tutkimuksista kognitiivisen terapian tehosta?"




Tässä näin äkkiseltään Google Scholar -palvelua ( http://scholar.google.fi/ ) käytämällä löytyi pari seuraavanlaista yhteenvetoa:

http://www.sciencedirect.com/science?_ob=ArticleURL&_udi=B6VB8-4H74MB8-1&_user=10&_coverDate=01%2F31%2F2006&_rdoc=1&_fmt=&_orig=search&_sort=d&view=c&_acct=C000050221&_version=1&_urlVersion=0&_userid=10&md5=e6383ccc4ac0f09b283de6d506433f96

http://www.utsouthwestern.edu/utsw/facdir/cma/fileuploads/1/facdir13553/Hollon_et_al_2005.pdf


Lisää varmasti löytyy jos jaksaa etsiä.

Toivottavasti kukaan ei koe tätä loukkauksena, koska kyseessä ei oo mikään oikea ongelma tai sairaus tai iso asia, mutta omassa elämässäni oon huomannut kyllä hyödylliseksi muokata tiettyjä ongelmia pois sillä että järjestelen tietoisesti uudelleen siihen liittyvät ajatukset.

Yksi tapaus oli juuri tässä muutama päivä sitten kun näin mustan kissan juoksevan tien yli. Mulla ei oo oikeastaan muita taikauskoja, mutta tuo mustiin kissoihin liittyvään epäonneen uskominen istuu jostain syystä mussa tosi syvällä. Siis tokihan mä tiedän, ja oon tiennyt vuosia, että ei onnella tai epäonnella ole kissojen juoksemisen kanssa mitään tekemistä oikeasti, mutta se vaivaa silti. Oon tiennyt sen ja ja tolkutin sitä itselleni monta kertaa ja yritin järkeistää, mutta kuitenkin jäi epämukava olo. Sitten tajusin, ettei ongelma oo siinä, ettenkö tietäisi miten asiat oikeasti on vaan siinä, että mulla ei ole sen vanhan taikauskoisen käytöksen tilalle opeteltuna uutta käytösmallia, jota noudattaa.

Niinpä mä ohjelmoin itseni uudestaan. Päätin, että mustan kissan tien yli juoksemisen näkeminen voi kyllä tuoda jotain huonoa onnea, mutta siitä ei tapahdu mitään merkittävää, että se on väärä käsitys. Oikea vaara ja epäonni liittyy siihen jos näkee tien yli kipittävän pilkullisen marsun.

Tiedän, että tuo kuulostaa aivan naurettavalta. Silti se toimi. Ikävä entä-jos-kuitenkin -olo katosi ja jatkoin tyytyväisenä matkaani.. En osaa lainkaan selittää miksi pilkullisiin marsuihin uskominen on tehokkaampaa kuin se, jonka oikeasti tiedän todeksi, mutta kyse onkin kai tunteen uudelleen ohjelmoimisesta, eikä siitä, että järkeistää sen pois. Ei tunteet katoa, mutta niitä voi muokata. :)

Napalmia kirjoitti:
"Must on tosi erikoista et jos ei oo alan koulutust ni voi niinku mitätöidä jonkuu hoidon tehon"

Ei kenenkään koulutus hänestä automaattisesti puolueetonta arvioitsijaa tee. Ei tosin puolueellistakaan. Henkilötasolla arvioitsijan oma persoona ratkaisee, kuinka paljon hän mielipiteensä muodostamisessa antautuu ennakkoluuloilleen ja kuinka paljon hän etsii aiheesta paikkansapitävää tietoa. Itse perustan mielipiteeni riippumattomiin tieteellisiin tutkimustuloksiin.




Napalmia kirjoitti:
"on kai niit sellasii henkilöit jotka on kaikkee nyrkit pystys ja jääräpäisst pitää kiinni omasta umpiluustaan"

On varmasti. Mitä siitä?

Mainittakoon alkuun, etteä Olli S:n sohva ja noinkin laaja palaute puuttuivat minun terapiastani täysin. Ihan sama kuin jos olisin puhunut seinille.

"Napalmia @
27.09.2007, 18:32 Must on tosi erikoista et jos ei oo alan koulutust ni voi niinku mitätöidä jonkuu hoidon tehon, koska eiks oo nii et mielenterveysongelmii on vaikee hoitaa ja sit hoito kestää kaua."

Ei siihen tarvita mitään koulutusta, että huomaa olevansa sairas ja ettei hoito tehoa.
Kuinka kauan seinille pitää puhua ennen kuin voi ruveta vaatimaan mielen paranemista?
Voiko Olli S. vaatia rahojaan takaisin? (Minä olin julkisen terveydenhoidon piirissä)

Toisaalta se mikä minun tapauksessani on tehonnut on virallisessa valistuksessa leimattu ihmedieetiksi, tappodieetiksi, humpuukiksi jne. - aika kovaa sanoa tappodieetiksi sellaiseksi, joka laskee painoindeksi 51->27 ja parantaa masennuksesta, kummatkin kun ovat suurella todennäköisyydellä kuolemaan johtavia tiloja sinällään.

=> virallinen, Suomessa annettava lääketiede on mokannut pahemman kerran minun tapauksessani!

(Terveyskeskuslääkärin kunniaksi mainittakoon se, että nähtyään verikokeet ja painon pudotuksen hänen mielestään minun kannattaa jatkaa "tappodieetillä")

"Kai sit on selvää torjuntaa jos terapias puhuu politiikast eikä muust. "

Minä olen halunnut tietää vastauksen yksinkertaiseen kysymykseen: Mikä minussa vetää ongelmaisia ihmisiä puoleensa? Miksi täysin tuntematon ihminen tulee ja täysin ilman minun tietoista provokaatiotani vetää minua lättyyn? Miten tämä on estettävissä? Mikä minussa on vikana!
Nuorempana minulla oli ongelmia "kummitusten" kanssa.

Kumpienkin ongelmien kanssa olen psykoammatinharjoittajien kanssa puhunut seinille. Vastaukset olen löytänyt itse tai netistä ja ne toimivat. Miksi, oi miksi niistä ei puhuta!

Heteroilta nyt kuulee kaikenlaisia juttuja homoista.
Minä olen kuullut myös juttuja tyyliin "työttömät ryyppää", mutta yhteenkään alkoholisoituneeseen työttömään en ole törmännyt.

Minäkään en oikein ymmärrä miten "yhelt hetskult" kuultu epämääräinen juttu liittyy asiaan (?). Yksittäisiin tapausesimerkkeihin vedoten voi kätevästi löytää "todistusaineistoa" miltei minkälaisille ajatuksille tahansa, ilman minkäänlaista totuuspohjaa.

<Kirjoittaja on itse poistanut viestinsä>

Luen kirjaa "Keskipäivän demoni" edelleen.
Mitä ihmeellisempiä hoitoja on tarjolla masennukseen (minusta terapia ja lääkkeet, sähköshokista puhumattakaan, ovat ihmeellisiä hoitoja) ja kirjan kirjoittaja on itse kokeillut niitä, jopa länsiafrikkalaista voodoota. Voodoostakin hänellä on myönteinen kokemus.

Kalaöljyn lisäksi sieltä pomppaa minulle esille sellainen asia kuin yhdessä nukkuminen. Olen aiemmin sanonut, että olen harrastellut (samansukupuolisia) sleep-buddy -suhteita eli siis muuten on eri elämät ihmisillä, mutta kun ilta pimenee niin nukutaan yhdessä yö. Aika orpoa ja masentavaa on itse asiassa se, että nukkuu yöt yksin.

Minusta masentuneen ei pitäisi pitäytyä yhteen hoitotapaan vaan kokeilla monipuolisesti erilaisia hoitomuotoja. Lääkkeitä en kuitenkaan itse menisi suosittelemaan enkä sähköshokkeja, uskoa, enkä kirurgiaa ja terapiaa pidän tyhjänpäiväisenä. Jos voodoo pärjää suhteessa terapiaan niin mitä se kertoo terapiasta.

Uskossa on paljon vaaroja. Minun uskoni keskittyi sellaisiin asioihin kuin demoneihin, antikristukseen, maailmanloppuun, Saatanaan, syntiin, helvetintuleen... Raamatussa on runsaasti aineksia hyvin masentavaan kristillisyyteen. Raamatussa ei ole turvakaiteita: Ei sanota milloin synnintunto on liiallista, ei sanota milloin pelkää demoneita liikaa, eikä sanota milloin nautinnoista kieltäytyminen on kohtuutonta. Raamattu käskee heittämään koko omaisuutensa köyhille ja kantamaan Kristuksen ristiä ja hylkäämään sukunsa. Ei ole terveen mielenterveyden aineksia nämä.

Tiiliskivi Keskipäivän demoni ei mielestäni ole soveliasta luettavaa syvästi masentuneelle.
Kirja on enemmänkin omakohtainen kertomus taistelusta masennuksen kanssa.
Tapauskuvaukset ja kokemukset ovat tuossa kirjassa joskus terveellekin depressiota aiheuttavia.

Pora-liike kirjoitti:
"Jos voodoo pärjää suhteessa terapiaan niin mitä se kertoo terapiasta."


Nyt vähän jäitä hattuun, Poris. Hassuttelullakin on aikansa ja paikkansa. =) Voihan itsesuggestiolla joskus olla ihmeellisiäkin vaikutuksia. Kuten jo aiemmin mainittiin niin voihan joku kokea parantuvansa vaikka helluntailaisella ihmeparantamisella, tai esimerkiksi "auraansa" puhdistamalla. En halua keneltäkään kieltää uskomushoitoja, mutta minusta on väärin pelata ihmisten epätoivolla ja hyväuskoisuudella ja väittää naama vakavana, että joku poppamiehen noitarumpu olisi näyttöön perustuvaa hoitoa samalla tavalla kuin esimerkiksi terapia tai lääkkeet. Haloo.

Woodookin on uskonto. Sellainen hoito ei voi olla käypä, johon pitää uskoa, jotta se toimii. Uskontoihin kuuluva usko on syvä tunne, eikä tunteen syntymistä voi tietoisesti valita, vaikka sitä voikin tietoisesti tukea. Uskon avulla parantumista ei siis voi valita. Yhtä hyvin voisi sanoa, että masentuneen pelastaa ilotanssi. Siinä pitää vaan valita tuntevansa iloa kunnes masennus väistyy. Elämä olisi hyvin helppoa ja yksinkertaista, jos tunteita voisi säädellä noin vain. Tässä kohdassa huomautettakoon, että ilotanssi on ihan tätä kirjoitusta varten itse keksimäni parannusmuoto, jollaista ei oikeasti ole, toivottavasti.

Mitä kristinuskon turvakaiteeseen helvetintulia ja demoneita vastaan tulee, niin se on kyllä olemassa ja sen nimi on Jeesus ja se siellä kirjassakin mainitaan. Oman pienuuden ja turhuuden kokeminen on ihan tärkeä osa uskoa, koska sen kautta vasta tajuaa kuinka suuri on sen positiivinen vastavoima, rakkaus, jonka suuruuden kokeminen on ikäänkuin jutun juju. Masennus taas on sairaus, jossa oman pienuuden ja turhuuden kokemisen tunteet ovat karanneet käsistä. Siksi niitä tunteita kutsutaankin sairaudeksi, eikä uskonnoksi.

Melko ontuva selitys.. :D Sitäpaitsi: mikä vaino se on, kun itsekin tunnustat meidän olleen oikeassa? :D

Yritykseksi jäi. :)

Miksi pitää kirjoitella monella nimellä kun omaakin voi käyttää ja sanoa samat jutut? Eihän sillä ole merkitystä kuka sanoo, vaan sillä, mitä sanotaan..

Ilopilleri
29.09.2007, 12:20 "minusta on väärin pelata ihmisten epätoivolla ja hyväuskoisuudella ja väittää naama vakavana, että joku poppamiehen noitarumpu olisi näyttöön perustuvaa hoitoa samalla tavalla kuin esimerkiksi terapia tai lääkkeet. Haloo."

Tämä "näyttö" oli kirjailijan subjektiivinen kokemus, jota minun on yhtä vaikea kiistää kuin hellarin subjektiivista kokemusta ihmeparanemisesta.
Minusta erilaisten vaihtoehtojen esittäminen ei ole epätoivolla pelaamista. Kun kirjan lukee masennusjaksojen välisenä aikana niin se tarjoaa paljon työkaluja sille ajalle kun -tai jos- vajoaa masennukseen.

Jos Rokan Antti oli Tikkakosken mannekiini, niin sitten masennuspotilaat ovat lääketehtaan koekaniineja. Yleensä masennuspotilaat tuntuvat ikään kuin puhuvan jotain vierasta kieltä, jossa vilahtelevat sci-filtä kuulostavat termit zoloft, efexor, cipralex, temesta, fontex.... ja yleensä varsin vakuuttavana luettelona.

Mainittakoon, että kirjan kirjoittaja kannattaa elinikäistä lääkkeiden käyttöä.
Hän myös sanoo, että lääkkeet vaikuttavat johonkin mustaan laatikkoon josta tulee sitten masennuksen oireiden lievittyminen. "Musta laatikko" tarkoittaa, ettei tarkkaa lääkkeen vaikutusmekanismia tunneta. Luottaisitko sinä sellaiseen?

Tai että joltataan sähkövirtaa aivoihin?
Minusta se on ihan yhtä "älykästä" kuin voodoo, mutta sillä on vain virallisesti hyväksytty leima.

Itse asiassa voodoo on jotenkin rehellistä, kun se ei edes yritä olla tieteellistä, kunnioitettavaa tai arvostettua. Se on ihan sitä itseään, hihhulointia. Terapia ja lääkkeet ja luontaistuotteet taas pukeutuvat kunniallisuuden ja tieteellisyyden kaapuun, mutta lopputulos ei itse käyttäjän kannalta ole paljoa parempi.

Pora-liike kirjoitti:
"Terapia ja lääkkeet ja luontaistuotteet taas pukeutuvat kunniallisuuden ja tieteellisyyden kaapuun, mutta lopputulos ei itse käyttäjän kannalta ole paljoa parempi."


Mitä tarkoittaa "tieteellisyyden kaapuun pukeutuminen"? Laaja empiirinen näyttö ei sinulle riitä? Onko siinä jotain valheellista? (Turha muuten yrittää väittää, että terapialla ja lääkkeillä saataisiin yhtä vähän aikaan kuin voodolla.) On jotenkin kyllä kiehtovaa, miten jääräpäisesti sivuutat vain jonkinlaisena "huijauksena" niiden tuhansien ihmisten kokemukset, jotka todistetusti ovat löytäneet avun terapiasta tai lääkkeistä.

Lopettakaa jo, please.

Turha vängätä Poriksen kanssa.
Hänen vankkumaton uskonsa oman mielipiteensä ylivertaisuuteen
tietää vain loputonta jankkaamista.

Ja hei:
ihan takuuvarmasti suuri painonpudotus sairaalloisesta ylipainosta normaalipainoon
kohottaa kenen tahansa mielialaa, oli sitten masentunut tai ei.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta mikä on syy ja mikä seuraus, se onkin jo ihan toinen juttu.

Että onkin ollut masentava keskustelu!

Nämä terapiassaan, pillerinsyönnissään tms. epäonnistuneet ovat pilvin pimein todistamassa kuinka mikään ei toimi tms.
Taatusti on ihmisiä, joilla homma on mennyt putkeen. Eivät he välitä roikkua täällä lukemassa epäonnisten ruikutuksia.
Siis tämän keskustelun antama kuva masennuksesta selviämiseksi on minun mielestäni pahasti vinossa.

Ei täällä mielestäni ole pilvin pimein ruikuttajia ollut. Vain yksi todella jääräpäinen.

Otan hieman takaisin. Olen Ilopillerin kanssa samoilla linjoilla.

JuhaniV kirjoitti: "Otan hieman takaisin. Olen Ilopillerin kanssa samoilla linjoilla."

Tuuliviiri.
Juice Leskinen kysyi "Onkos nauttiminen kielletty".
Samalla tavoin voidaan kysyä, onkos masennus kielletty. Kirjan mukaan Pride-kulttuuri pyrkii kieltämään sen tosiasian, että useimmat meistä oikeasti tuntevat häpeää homoseksuaalisuudesta. Tai mikä minä olen yleistämään, sanokaa te jos olen väärässä.

Minusta Pride-kulttuuri, mikäli ymmärrän sanan merkityksen oikein, ei pyri kieltämään mitään, vaan osoittamaan, että ylpeäKIN voi olla ja ei ole SYYTÄ tuntea häpeää. Itse koen vieraaksi ajatuksen, että minun pitäisi tuntea erilaisuutta, häpeää tai ulkopuolisuutta homouden takia. Onko joku rikos olla hyvin sopeutunut? Entä jos ei vain tunne angstisuutta ja vastaankapinointia omaksi tavakseen elää?

Vastakkaisia ilmiöitä voi olla olemassa yhtä aikaa. Ei ole mitään sinun masennukseltasi pois jos joku toinen voi hyvin ja sanoo sen ääneen. Ei se, että on homo ja voi hyvin, sisällä mitään piiloviestiä siitä, että kaikkien muidenkin homoseksuaalisten ihmisten kuuluisi voida hyvin. Pitääkö sen, että joku on masentunut tarkoittaa sitä, että kaikkien samankaltaisia asioita kokeneiden pitäisi masentua?

Homouden ei kuulu sattua.

kesäpoika kirjoitti: "Homouden ei kuulu sattua."

Timantti!

kesäpoika kirjoitti: " Onko joku rikos olla hyvin sopeutunut? Entä jos ei vain tunne angstisuutta ja vastaankapinointia omaksi tavakseen elää?"

Ole hyvä vain!
Sale ja Zyklo B. ovat sanoneet, että "onko se joltakin pois jos joku on rikas".
Ei tietenkään ole. Se on asioiden yksinkertaistamista. On vain niin, ettei koskaan mistään muusta puhutakaan kuin rikkaista.
Jatkuva oman hyvinvoinnin spämmääminen vaientaa vastakkaiset mielipiteet.

"Ei se, että on homo ja voi hyvin, sisällä mitään piiloviestiä siitä, että kaikkien muidenkin homoseksuaalisten ihmisten kuuluisi voida hyvin. "

Kyllä sisältää.
Voin muuten ihan kohtalaisesti.

Pora-liike, vastauksestasi voi hyvin nopeasti päätellä, että sinusta on siis väärin voida hyvin. Tarkoitatko, että maailma tosiaan mukavampi, jos kaikki ihmiset voisivat huonosti? Rikkauden vertaaminen hyvinvomiseen ei toimi, koska rahaa on rajallinen määrä. Jos sitä on jollain enemmän, sitä on oltava muilla vähemmän. Sama ei päde henkiseen terveyteen.

<Kirjoittaja on itse poistanut repliikkinsä tarpeettomaksi käyneenä>

Tuolla aikaisemmin keskusteltiin serotoniinin vaikutuksista. Olen vuosien ajan käytännössä seurannut sellaisen ihmisen vaiheita, joka käyttää runsaasti alkoholia ja jota vaivaa serotoniinin puute aivoissa. Se ilmenee mm. synkkyytenä ja ahdistuksena. "Onnellisuuslääke" Cepramil on auttanut. Arki on tasaisempaa. Ei ole raivokohtauksia, ei kovaa masennusta. Voi olla töissä ja kaikki ystävät eivät kaikkoa. Pari päivää ilman lääkettä johtaa siihen, että kasvojen ilme muuttuu synkäksi, alkaa vaikemenimnen ja mustat ajatukset pyörivät mielessä.

Vaikea sanoa, mitä alkoholin lopettaminen alkoholismiin taipuvaisella ihmisellä vaikuttaisi, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Pitäisi ruveta uskovaiseksi tai elämään pitäisi saada jokin muu mullistus, että alkoholista pääsisi eroon. Yksinkertaisempaa on, että serotoniinipillerin avulla arki alkaa pyöriä normaalimmin, voi käydä töissä ja seuraelämässä vaikuttaa leppoisalta ihmiseltä. Jos seksivietti katoaa, se on pikku juttu suhteessa muihin suurempiin ongelmiin.

Tuntuu pahalta, kun näiden modernien täsmälääkkeiden käyttäjiä yritetään syyllistää. Jos aivoissa on kemiallinen epätasapaino, kai on hyvä, että se lääkkeillä korjataan, kun lääkkeitä on olemassa. Viisas sairaanhoitaja sanoi, että lääkettä on pakko nauttia koko loppuelämä, jos haluaa elää.

vaeltaja2006 kirjoitti: "Tuntuu pahalta, kun näiden modernien täsmälääkkeiden käyttäjiä yritetään syyllistää. "

Vaeltajan kanssa olen samaa mieltä. Minun mielestäni monen ihmisen ja myös heidän läheistensä elämänlaatu
on parantunut nykylääketieteen tulosten avulla. Mikään lääke ei sovi kaikille. Jopa aspiriini on joillekin ihmisille pahasta.
Jos ammatti-ihminen määrää ja suosittelee jotakin lääkettä taikka terapiaa, minulla ei riitä asiantuntemus sen torjumiseen.
Jos oma kroppa ei lääkettä siedä, siitä pitää keskustela tuon määrääjän kanssa.

Nuo kielteiset asenteet kertovat itseasiassa kertojansa mielentilasta enemmän kuin itse hoidoista.

Olli S. kirjoitti: "Voinkin nyt poistua rauhallisin mielin pitkäksi aikaa häiritsemästä tämän palstan johtajien ja porvarien rauhaa. "

Toteanpa Ollille Aisopoksen sadun mukaan, että happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Haluat keskustelun
menevän sinun määrittelemiesi nuottien mukaan. Kun me perkuleet emme sitä ymmärrä, niin sitten ryhdyt
nakkelemaan niskojasi. Tuo sana "porvari" kaipaisi kuitenkin vielä tässä yhteydessä selvennystä.
Kiitos sinulle joka tapauksessa, että avasit tämän moni-ilmeisen keskustelun.

Käypä hoito potilasversiosta:

Kolme neljästä myöhemmin skitsofreniaan sairastuvasta kärsii jo ennen psykoosin puhkeamista ennakko-oireista, jotka voivat kestää muutamasta päivästä useisiin vuosiin. Tällaisia oireita ovat esimerkiksi masentuneisuus, apaattisuus, syyllisyys, kyvyttömyys tuntea nautintoa, koulunkäynnin ja työnteon vaikeutuminen, itsetuhoiset ajatukset, eristäytyminen, luonteen muutos, oudot ajatukset ja outo käytös sekä alkoholi- ja huumeongelma.

Depressio, depressiivinen oireilu ja itsetuhoisuus ovat yleisiä skitsofrenian yhteydessä .

Tämä on hyvä muistaa ja pitää mielessä, kun keskustellaan depressiosta. Homoseksuaalit aktivistit mielellään heiluttelevat varoittavasti tätä itsetuhoisuus asiaa kuin jotakin pata-ässä pelikorttia, mutta on mielestäni tärkeätä muistaa, että taustalla saattaa olla myös vakava mielensairaus, kun ihminen vahingoittaa itseään. Asiat eivät olekaan niin mustavalkoisia kuin halutaan ajatella.

Tästä voi tarkistaa edellisen kommentin "asiallisuuden".
Onko tarpeeksi tieteellistä?

http://www.kolumbus.fi/jyrki.vartiainen/skitsofrenia.htm

kesäpoika kirjoitti: "Pora-liike, vastauksestasi voi hyvin nopeasti päätellä, että sinusta on siis väärin voida hyvin. Tarkoitatko, että maailma tosiaan mukavampi, jos kaikki ihmiset voisivat huonosti?"

Ei.
Kyseessä olevassa kirjassakin sanotaan, että kun kysytään vointia, venäläiset vastaavat aina listalla valituksia. Amerikkalaiset vastaavat, että kaikki on hyvin. Oletan, että kummatkin ovat vääriä vastauksia. Kirja kritisoi kuitenkin amerikkalaisten hymistelyä. Minut on kasvatettu tietynlaiseen perfektionismiin ja minun maailmassani lasit ovat aina puoliksi tyhjiä. Minä en innostu siitä, että onhan siinä lasissa jotain, vaan kysyn, "missä loput?"

Pora-liike, ja minä sanon että hienoa, lasissa on jotain! Lisää tätä!

En mäkään kannata täydellistä hiljaisuutta ongelmien suhteen. Mä vaan en suostu kannataamaan sellaista ajatusta, että ongelmien syy tyrkätään jonnekin, minne se ei kuulu. Voin vakuuttaa, että mä en ole selvinnyt elämästä ilman masennukseen sairastumista tehdäkseni terveydellä jollekin kiusaa.

Oon käsittänyt asian niin päin, että Pride-kulttuuri on syntynyt oikeasta tarpeesta. Vaikka en olekaan valinnut homouttani itse, niin en myöskään tahdo tulla hyväksytyksi vain siksi, että en voi tälle mitään. Ei meidän tarvi pyytää keneltäkään anteeksi tai kysyä lupaa olla homo. Ihanne olisi tilanne, jossa homouden valitseminenkin olisi ok, jos suuntautuminen olisi valinta. Että siitä saa olla ylpeä. Ja mähän oon!

Äitini on sairastanut vakavaa masennusta jo vuosia. Kaikki hoidot on kokeiltu. Sähköshokkihoidon jälkeen äiti voi hetken aikaa niin hyvin, että toinen pikkusisaruksistani palasi asumaan väliaikaisesti äidin luo sijaisperheestä tuettuun asumiseen. Sitten kaikki romahti taas.

kesäpoika kirjoitti: "Ei meidän tarvi pyytää keneltäkään anteeksi tai kysyä lupaa olla homo. "

Minulla eräs askel masennuksesta toipumiseen on ollut sen tajuaminen, että ikää on minulla sen verta paljon, että voin olla oma itseni ja jos se häiritsee muita, häiritkööt, ei sillä ole niin väliä. Kuolema kuitenkin korjaa ennen kuin virheet rupeavat merkittävissä määrin haittaamaan elämääni.

Se tarkoittaa sitä, että en enää pelkää pahoinpidellyksi joutumista."Parempi kauhistuttava loppu kuin kauhistus ilman loppua". "Parempi päivä leijonana kuin tuhat vuotta lampaana". Sitten joku on vielä sanonut, että elämänsä elämättä jättäminen on hidas itsemurha, mutta lisäksi pelkuruutta.

Puolet tästä kakusta on lusittu. Nyt voin olla hieman rennommin, kyllä kuolema korjaa virheet. Ketään ei olla haudasta ylös kaivettu tuomiolle.

...ja näiden asioiden oivaltaminen on pyyhkinyt masennuksen pois! : )


Minua ovat vaivanneet erilaiset leimat, yksi niistä on liittynyt työttömyyteen. Voiko työtön sanoa, että on onnellinen ja menee hyvin? Ei minusta, pitää aina olla vähän apea. Sitä paitsi jos ei ole, niin työttömän elinehtoja kiristetään entisestäänkin.
Mutta minä olen nyt saanut työtä.
Minulla oli 1½ kk vakavampi yritelmä samansukupuoliseksi parisuhteeksi.
(Hlbt-väen piirissä) minut tunnetaan siitä, että olen laihduttanut (lähes) puolet painostani ja saanut terveyteni kuntoon.

Minua pidetään siis sisulla vaikeuksien kautta voittoon -ihmisenä, joka herättää ihmisissä kunnioitusta ja luottamusta. Samalla kuitenkin mielessäni on myötätunto vastaavissa vaikeuksissa olevia ihmisiä kohtaan.

Minusta taitaa tulla vanhempana hieno ihminen.

Toivomme näin ja onneksi olkoon.

Vielä kun ihmiset oppisivat kirjoittamaan sen pituisia rivejä,
että mahtuisivat näytölle, niin olis tosi jees.

Zuzu kirjoitti: "Vielä kun ihmiset oppisivat kirjoittamaan sen pituisia rivejä, että mahtuisivat näytölle, niin olis tosi jees."

Tässä asiassa vastuu on kyllä sysättävä järjestelmälle, ihmiset saavat lähtökohtaisesti kirjoittaa aivan niin pitkää pötköä kun kappaleeseen mahtuu. Pitkien rivien syynä on se, että automaatio katkaisee rivit vain sanavälien kohdalla, ja jos jossain sanomassa on mukana pitkä linkki, jossa välilyönti tulee vasta kilometrin päästä, sinne siirtyy sitten myös koko keskustelun oikea reuna.

Mutta tämä ei taida enää liittyä tämän ketjun aiheeseen...

Olen lukenut nyt kirjan "Keskipäivän demoni - masennuksen atlas" loppuun ja suosittelen sitä kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Kirja on sinällään parantava. Ymmärrän nyt, että masennuksestani parantumiseen tarvittiin rakkautta ja rakkaus on sitä, että uskaltaa asettua alttiiksi. Minä en uskaltanut asettua alttiiksi, koska pelkäsin, että minut teurastetaan psyykkisesti ja ehkä fyysisestikin. Mutta kun elämästä on istuttu puolet, niin kohtuullisella varmuudella voidaan sanoa, että mielenterveyteni kestää ruumiini kunnon romahtamiseen asti, eli tarpeeksi pitkälle. Jos joku haluaa hakata minut homoseksuaalisuuden takia, niin ottakoon huomioon, että luuta minullakin rystyset ovat.

Kirjassa käsitellään myös sitä kuinka kuolema on lohdullista. Tämä on ihan uusi näkökulma. Minä koen, etten ole koskaan voinut sanoa ääneen haluavani kuolla, mutta ettei tarmoni ole masentuneena riittänyt sen toteuttamiseen. Olen hämmästynyt kuinka kirjassa puhutaan avoimesti kuoleman haluamisesta. Ja siitä, että elämä on nyt eikä joskus tulevaisuudessa.

Historiassa masentuneet ovat pelänneet olleensa lasia. Minäkin olen kuvaannollisesti ajatellut olevani lasia. Lasin kanssa pitää varoa, ettei lasi hajoa. Mutta jokainen, joka yrittää hajottaa lasia muistakoot, että kun lasi hajoaa, se viiltelee hajottajansa kädet verille.

<Kirjoittaja on itse poistanut viestinsä>

Olli voisi nyt kertoa vielä mitä tarkoittaa "Ranneliikkeen taholta".

Yhdyn Ollin iloon Pora-liikkeen ymmärryksestä. Minusta juuri alttiiksi asettumisen rohkeus (ja sitähän oma itse vaatii) on myönteisen elämänasenteen perustoja - se on palkitsevaa; palkitsevaa itsessään, ei reaktioidensa mukaan niinkään.

Vieläkin hienompi on se, että Pora-liike kirjoittaa kuoleman lohdullisuudesta. Sitä se juuri on! Mahtavaa, että kirjoitat tuon ajatuksen julki ja (ilmeisesti) seisot sen takana.

Olli!
Vääryys tuhoutuu omaan itseensä. Olen hyvin iloinen - kuten olen Sinulle kirjoittanutkin - kiinteän maan löytymisestä, josta iloita. Iloa!

<Kirjoittaja on itse poistanut päätoimittajan ehdotuksesta tästä osiosta repliikkinsä, koska se on kopioitu myös osioon Sivustot ja Ylläpito>

Tästä keskustelusta tulee paha mieli. En ole seurannut alkulähteiltä asti tätä kiusaamisvyyhdin kehityskulkua, mutta yleisellä tasolla voinen todeta seuraavaa:

Suomen HLBT-ankkalampi on liian pieni lätäkkö että se kestäisi kovin suuria likavesien päästöjä. Panettelu ja kiusaamiskokemukset eivät anna mairittelevaa kuvaa lammen suvaitsevaisista pyrkimyksistä. Millä sitten haastaa ”oikea vastapuoli”, jos omat rivit ovat näin huonossa jamassa. Toisin sanoen, mihin tarvitaan vihollisia, jos on tällaisia ystäviä.

Kiusaamissyytös on vakava asia, joka tulisi käsitellä kunnolla läpi, jotta lammen vesi taas kirkastuisi.

Kiusaaminen on aina ikävä asia. Asiaan on kuitenkin vaikea puuttua, elleivät ne jotka kiusaamista kokevat itse kerro ongelmasta. Ylläpito ei ole saanut ensimmäistäkään asiallista yhteydenottoa, jossa olisi perustellen, yksilöidysti ja yksityiskohtaisesti todettu, missä on kiusannut, kuka on kiusannut ja miten on kiusattu. Ainoastaan epämääräisiä vihjauksia keskustelufoorumilla joidenkin henkilöiden toimista on näkynyt. Ja ylläpito on saanut sähköposteja, joissa purkaudutaan jonkun kirjoittajan teksteistä, persoonasta tai jostain muusta. Osa viesteistä on ollut nimettömiä, osa allekirjoitettuja, osa asiattomaan sävyyn kirjoitettuja ja osa asiallisia. Mitään selkeitä perusteluja en ole koskaan nähnyt.

Asiasta ei jatketa keskustelua tämän otsikon alla vaan toisessa keskustelussa:
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=1&thrdid=5386

"martin 78 / 81
19.10.2007, 21:37
Vieläkin hienompi on se, että Pora-liike kirjoittaa kuoleman lohdullisuudesta. Sitä se juuri on! Mahtavaa, että kirjoitat tuon ajatuksen julki ja (ilmeisesti) seisot sen takana. "

Olen ollut yhteiskunnallisten tabujen vanki.
Koska olen saanut häpää sekä sukuperintönä, että ivallisuutta suomalaiselta kulttuurilta, missä paikka ansaitaan teoilla eikä syntymällä, niin on ollut pakko näyttää ja skarpata eikä ole ollut tilaisuutta kyseenalaistaa totuuksia, vaikkapa kristillisiä "totuuksia".

Kristillinen "totuus" on se, että ajasta siirrytään iäisyyteen, on tuonpuoleinen tämän lyhyen maallisen taivalluksen jälkeen. Se pitäisi olla haluttavaa, lohdullista ja kaunista.

Mutta kun se ei ole. Todellisuudessa keho brakaa tuossa elämän ehtoopuolella ja muutenkin elämän ruuhkavuosien jälkeen minulta tullaan odottamaan vähemmän. Psyyke hajalla 55-vuotiaana on paljon kivempi kuin psyyke hajalla 15-vuotiaana. Itse asiassa jo tässä iässä (38) huomaa, että odotusten taakka väistyy harteiltani, huomio kohdistuu nuorempiin ikäpolviin. Siirryn syrjään, rauhaan. Voin toteuttaa itseäni. Keski-ikäinen voi jo ottaa vähän rennommin.

Jos 15-vuotiaana rakastun omaan sukupuoleeni, niin se on teinikapinaa. Jos 25-vuotiaana rakastun ensimmäistä kertaa omaan sukupuoleeni, niin minulla on identiteettikriisi. Jos 35-vuotiaana rakastun ensimmäistä kertaa omaaan sukupuoleeni, olen vihdoinkin löytänyt itseni ja näinkö kauan se kesti.

Minun taustani on se, että liityin aikoinani aikuisiällä uskonlahkoon Jehovan todistajat, joiden uskoa pidin oikeana ja joita pidin vilpittöminä ihmisinä.
Se päättyi siihen, että minut heitettiin ulos sateenkaarevista syistä. Ei-Jehovan todistaja-sukulaiset, jotka olivat seuranneet vierestä asennoituivat tyyliin "mehän sanoimme", "me olimme koko ajan oikeassa". Ennen kaikkea kun huomasin, että sekä sukupuoleni että seksuaalisuuteni poikkesivat heteronormista, tuli sellainen palaute, että ensin sinä hurahdit uskoon ja sitten sinä hurahdit noihin sateenkaariasioihin. Minut oli leimattu täydeksi höyrypääksi.

Ennen minua pidettiin jotenkin järkevänä ihmisenä suvun taholta, nyt olin menettänyt heidän kunnioituksensa. Olin pettänyt heidät.

Siksi minua kiinnostaa Totuus. Totuus, joka voi muodostua uhaksi minun menestymiselleni ja maineelleni sukulaisteni silmissä. Minua ei kiinnosta menestyslätinät, vaan minua kiinnostaa mitä tapahtuu oikeasti puistoissa, baareissa, kirkoissa ja yökerhoissa ja ennen kaikkea - saattaako se minun toimintani huonoon valoon.

Haluan myös näyttää Jehovan todistajille ettei lähtöni heistä ole vahingoittanut minua mitenkään vaikka he väittävät että heistä eronneet menevät moraalisesti rappiolle. Homoseksuaalisuus heidän mielestään johtuu siitä, että demonit menevät ihmisiin ja pakottavat ihmiset orjinaan harjoittamaan homoseksiä toistensa kanssa. No, minä haluan näyttää miten demoninen tämä minun elämäni on nyt - juon vähemmän, olen työssä, on rakkautta, olen siisti, enkä edelleenkään halua kuulua heidän uskontoonsa.

Ihmeen vaikea on tätä palstaa seuranneen terapeutin ymmärtää minun tätä psykologiaani, mutta olen saanut kostonhimoni tyydytettyä siinä, että kun tänä vuonna on ollut sekä rakkautta että työtä, niin hän piti minun säyseämpää ja optimistisempaa asennettani elämään ranneliikkeen moderoinnin asiona.

Mitä tulee Jehovan todistajiin, niin minä olen sitä mieltä, että nuorena on oikeus olla idealisti. Jotkut polttavat ruohoa ja hennaavat kettuja, minä kuljin Vartiotorni-lehden kanssa ja puhuin asiainjärjestelmän lopusta. Järjetöntä ja turhaa, yhtä kaikki, mutta ainakin minä vilpittömästi yritin ja minulla oli tolkku ja sydän lopettaa. Monella ei ole, vaan hiukset harmaantuvat ja lehtilaukku painaa kun taas asiainjärjestelmän loppu ei tule. Muistan, kun eräskin veli sanoi, että se varmasti tulee 1994. Yksi sisar sanoi, että olemme paratiisijärven rannalla 2000-luvun ensimmäisinä vuosina. Ei olla. Mutta onko noilla nöyryys myöntää olleensa väärässä. No minullapa oli. Mutta minulla oli myös oikeus uskoa.

Minulla on myös oikeus rakastua. Rakastua lyhyesti tai rakastua pitkästi, naiseen tai mieheen. Lyhyistä ei tehdä numeroa, eiväthän heterotkaan tee, mutta pitemmästä voisi jo mainita.

Minun vanhempieni vanhemmillakin oli oikeus rakastua, rakastua isänmaahan. Nykyajan näkökulmasta kirkkojen maalaaminen sinivalkoisiksi kuulostaa höyrähtäneeltä, mutta sen ajan ihmiset tekivät siihen aikaan kuuluvia ratkaisuja. Voiko minulta vaatia sen enempää?

Ihmiset hurahtavat uskoon kahdesta eri syystä. Jotkut Jumalan takia, jotkut yhteisön takia. Kumpi oli motiivina selviää sitten, jos yhteisö pettää odotukset. Ensimmäiset uskovat silti yhä Jumalaan, vaikka siirtyisivätkin eri yhteisöön tai eroaisivat kaikista yhteisöistä, toisille yhteisön sana toimi oikean Jumalan korvikkeena ja he hylkäävät koko uskon hylätessään yhteisönsä.

Mä en usko yhdelläkään kirkkokunnalla olevan taivaan avaimia. Uskominen on prosessi, jatkuvaa etsimistä, ei valmiiden vastausten saamista. Vastauksiakin on, mutta eivät ne ole niin yksinkertaisia. Totuus on suhteellinen ja monimutkainen käsite, ei sitä voi saavuttaa koskaan täysin. Vastauksiinkin pätee se, ettei tieto ole sama kuin ymmärrys. Eikä ymmärrettyäänkään koskaan pidä erehtyä luulemaan että on ehdottoman oikeassa.

Kuoleman vapauttavuudesta olen ehdottomasti edellisten keskustelijoiden kanssa samaa mieltä. En ole koskaan ollut masentunut, mutta kuolemaa odottanut ja toivonut kyllä ja kärsinyt siitä, että siitä puhuminen on niin suuri tabu. Jos halu kuolla ohitetaan, jää koko ihminen kohtaamatta. Olen sairastanut vakavasti ja kun oman tulevan elämän pituus on todennäköisemmin lyhyt kuin pitkä, elämää katsoo vähän toisesta näkökulmasta kuin ne, jotka suunnittelevat jatkoa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päähän. Jos voisi varmasti tietää kuolevansa parin vuoden sisällä, tietäisin tarkalleen mitä haluaisin tehdä elämässäni sen ajan. Mutta kun perkele menin ja parannuin, eikä tulevaa voikaan ennustaa, niin kaikesta tulee vähän hankalaa. Pitää elää rajalla, muistaen mahdollisuus että ehkä tämä kohta loppuu ja kuitenkin ottaa huomioon, että on olemassa suuri riski, etten kuolekaan vielä, että voinkin tehdä vääriä valintoja jotka sössivät koko lopun elämäni. Onneksi voi luottaa edes siihen, että kyllä se kuolema lopulta tulee ja korjaa pois, sössimisineen kaikkineen, joten lopulta millään ei ole niin väliä. Ja kun millään ei ole väliä, on vapaa tekemään mitä vain.

Omituista, mutta niin totta. Minulla on vapaus olla onnellinen, koska se tulee kuitenkin päättymään.

"kesäpoika
22.10.2007, 17:15 Ihmiset hurahtavat uskoon kahdesta eri syystä. Jotkut Jumalan takia, jotkut yhteisön takia. Kumpi oli motiivina selviää sitten, jos yhteisö pettää odotukset. Ensimmäiset uskovat silti yhä Jumalaan, vaikka siirtyisivätkin eri yhteisöön tai eroaisivat kaikista yhteisöistä, toisille yhteisön sana toimi oikean Jumalan korvikkeena ja he hylkäävät koko uskon hylätessään yhteisönsä."

Näin se kuta kuinkin menee. Mutta uskolla oli minulle välinearvo. Jos Raamattua lukee, niin käy aika selväksi, ettei Jeesus suostu olemaan väline minkään oman edun saavuttamiseksi. Jeesus ei mene mukaan ihmisten peleihin. Uskovaiset kyllä harhaanjohtavasti markkinoivat asian toisin: usko, niin hyviä asioita tapahtuu sinulle. Jopa "Keskipäivän demoni" suosittelee uskoa välineenä masennuksesta selviämisessä. Samalla kirjassa sanotaan, että masentuneet ovat muita ihmisiä taipuvaisempia realismiin ja jos Raamattua katsoo realistisesti, niin sen sisältö on hyvin ahdistavaa ja pelottavaa. ("Keskipäivän demoni" ei kuitenkaan nimenomaisesti maininnut kristinuskoa)

Raamattu on rakennettu juuri siten, että ensin ihminen laitetaan tajuamaan oma pienuutensa ja syntisyytensä. Se tekee varsin monille erittäin hyvää. Sen jälkeen tulee vapautus siitä kaikesta, joka tuottaa mielihyvän kokemuksen ja tuo tunteen rakastetuksi tulemisesta. Mitä suurempi syyllisyys, sen suurempi vapautus. Ainakin teoriassa. Kirjoitin jo aiemmin siitä, että kun masennukselle on ominaista kyvyttömyys kokea mielihyvää, voi uskoontulo jäädäkin vain siihen syyllisyyden kokemiseen. Se kuulostaa ihan loogiselta.

Masentuneessa ihmisessä on jo olemassa tieto oman olemisen turhuudesta, eikä sitä tarvi enää korostaa. Masentuneelle riittää uskonnosta se vapauttava puoli. Kyllä sinä olet pieni, turha ja teet kaiken väärin, mutta olet silti tärkeä. Ja kaikki toisetkin, jotka pitävät itseään tärkeinä, ovat aivan yhtä pieniä ja turhia kuin sinä. Ja kaikki joita pidät pieninä ja turhina, ovat tärkeitä. Pähkinänkuoressa.

Ei uskoontulo elämästä mitään ruusuilla tanssimista tee. Varmasti riippuu hyvin paljon ihmisen henkilökohtaisten ongelmien laadusta paljonko usko niihin auttaa. Ero elämässä on siinä, että tuntee läsnäolevaa rakkautta, tai miten sen nyt sitten sanoisi. Sen vaikutus on jokseenkin samankaltainen kuin sen, että yksityiselämässään tietää olevansa rakastettu. Silloin vastaantulevat ongelmat eivät vain stressaa niin paljon kuin aiemmin. Tosin on aina niitäkin ongelmia, joiden vakavuus läpäisee elämän rakkaudet ja rakkaudettomuudet.

Henkilökohtaisesti pidän kyllä vähän omituisena, että uskoa voi suositella.. Se on vähän sama kuin suositella rakkautta. Kyllähän ne auttaa, jos sen tunteen tavoittaa, mutta ei pelkkä kirjan lukeminen takaa että niin käy.

Lukekaa kuubalaisen kirjoittajan, Pedro Juan Gutièrresin kirja " Likainen Havanna trilogia" niin tiedätte, mitä on kurjuus ja päämäärättömyys. Aika härski kirja, mutta hyvin kirjoitettu.

Ne, jotka ovat oikeasti hetkellisesti kuolleet, ovat kertoneet, ettei " siellä " ole mitään. He olivat vain tajuttomia ja tiedottomia. Ei kuolemaa kannata ihannoida. Kuolema on olemattomuutta. Ei se tuo mitään "lisää", ei lepoa eikä lohdutusta.

En tarkoittanut kuoleman olevan vapauttava minkään sellaisen seikan takia, joka tapahtuu kuoleman jälkeen, vaan siksi, että kuoleman varma tulo on takuu siitä, että elämä päättyy joskus. Se on kipeä, mutta vapauttava ajatus.

Aika moni kuoleman kokenut kertoo aivan toisenlaisesta kuolemakokemuksesta kuin tyhjyys tai kaiken loppuminen.

Minullakin on myönteinen rajakokemus, mutta se menee OT:ksi.

Ennen kaikkea, mitä vanhemmaksi tulee, sitä vapautuneemmin voi elämäänsä suhtautua, koska kuolema kuitenkin korjaa kaikki virheet.

Itse asiassa jo me yli 35-vuotiaat olemme katseilta piilossa.
Minun vanhempani uskovat jo, ettei minulla tule ikinä olemaan lapsia. Minusta ei myöskään ikinä tule mitään suurta, hienoa, eikä raflaavaa. He voivat kutsua sitä kapinoinniksi heidän tahtoaan vastaan, minä sanon, etteivät minulla lahjat riitä. Nyt, kun kenelläkään ei ole odotuksia minun suhteeni, voinkin keskittyä olemaan oma itseni, siihen mitä minä haluan.

Ihan niin kuin synttärit joka päivä.

Yhteiskunnalliset tabut ovat valitettavia. Kaikkea tulisi voida ilmaista jotenkin - muuten patoutuu ongelmia. Sitten on myös itsestäänselvyyksiä, joita ei osata kyseenalaistaa.
Yhteiskuntamme on aivan yhtä julma lähtiessään teoista ansiona kuin yhteiskunta, jonka perustana oli syntyperä.

Napalmia!

Ei tässä kuolemaa ollakaan ihailemassa. Kuolleena-olo ei tarvitse tarkoittaa lepoa tai lohdutusta. Se voi nyt elävälle tarkoittaa sitä. Ei elämää tarvitse paeta.
Viimeisenä päivänä on ylösnousemuksen päivä. Nousemme Kaikkivaltiaan eteen.

martin kirjoitti:

> "Viimeisenä päivänä on ylösnousemuksen päivä. Nousemme Kaikkivaltiaan eteen."

Jos tuollaista saa täysin perusteettomasti väittää, niin sanonpa vastaan: Kun on kuollut, niin on yksinkertaisesti kuollut.

Mitään ylösnousemuksen päivää ei ole. Se on vain Game over.

kesäpoika kirjoitti: "Aika moni kuoleman kokenut kertoo aivan toisenlaisesta kuolemakokemuksesta kuin tyhjyys tai kaiken loppuminen."

Ei minulle kyllä kukaan kuoleman kokenut ole tullut enää kertomaan mitään :-/

En tiedä kuubalaisesta todellisuudesta ja arki-elämästä mitään, mutta tuon e.m. kirjailijan kirjoissa on näitä "santeroja", jotka saavat yhteyden kuolleisiin, vainajahenkiin, jotka antavat ohjeita ja kertovat tulevaisuudesta. Se on tietenkin romaani, mutta sillä tavalla varmaan tehdään sielläpäin. Jonkinlainen synkretistinen uskonto otaksun. Hyvin symbolista toimintaa kaiken kaikkiaan, kun siellä niitä vainajahenkijä on joka puolella ja niitä " puhdistuksia " tehdään mm. basilikalla. Uskonto ja uskomukset ovat niin erilaisia. Meillä taas uskonto ei juurikaan näy missään ja jos näkyy niin se on vetistynyt ja laimea, "mediakelpoinen".

Kuolemakokemuksella tarkoitin niitä tilanteita, joissa joku on saatu elvytettyä uudelleen henkiin sen jälkeen, kun elintoiminnot ovat pysähtyneet. Olen itsekin kokenut sen. :)

Jos joku on elämässään välttynyt kuulemasta joidenkin kuoleman kokeneiden kertomuksista, joissa oma elämä lipuu filminä silmien ohi, sitä seuraa ruumiista irtautuminen ja leijuminen ylöspäin ja matka tunnelissa kohti valoa, niin sitten minä ihmettelen. Aiheesta on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Samoja kertomuksia on niin paljon, eri ajoilta ja eri paikoissa, että siitä on kyllä raportoitu suhteellisen laajasti, jos aihe kiinnostaa. Tosin ne kirjat löytyvät kirjastossakin jostain rajatiedon osastolta, koska tieteellisesti ei ole lainkaan sopivaa puhua kuoleman jälkeisistä ääneen, oli sen sitten itse todistanut tai ei..

Onhan noita kuolemankokemustarinoita toki kuultu. Itse suhtaudun niihin kyllä hyvin skeptisesti, varsinkin kun tunneli- ja irtaantumiskokemuksille on esitetty melko vakuuttavia retinan ja aivojen solukemiaan liittyviä selityksiä. Aiheesta tosin voi valitettavan harvoin käydä rationaalista väittelyä, koska se on monelle (kumpaakin näkökulmaa edustavalle) niin tunne- ja uskomusperustainen juttu. Jos jonkinlainen kuolemanjälkeinen tila olisikin olemassa, minusta olisi aivan käsittämätön yhteensattuma, että se olisi havaittavissa kovin rajoittunein ihmisaistein.

Kaiken kaikkiaan minusta on outoa, että juuri kuolemasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä puhutaan niin paljon. Miksei puhuta yhtä paljoa syntymäkokemuksista ja syntymää edeltäneestä elämästä? En voi välttyä ajatukselta, että ihmiset haikeilevat kuolemanjälkeistä elämää niin kovin vain siksi, että se ajatuksena olisi houkutteleva ja lohdullinen. Ei tarvitsisi myöntää itselleen, että kaikesta on joskus luovuttava.

Mä en tunne tarvetta kiistää solukemiallisia selitysmalleja, itseasiassa musta on täysin yhdentekevää kuolemanjälkeisyyden kannalta, miltä ilmiö aivokemiallisessa mielessä näyttää. Mulle riittää se, että kokijalleen se on totta. Valittavaksi jää, nimitetäänkö sitä kokemusta taivaaksi tai toiseksi ulottuvuudeksi vai hallusinaatioksi. Merkittävää on vain se, että se on koettavissa. Riittää, että voin kokea sen, muuta en tarvi. Jäljelle jääneet analysoikoot tilani miten haluavat, kun olen tunnelista mennyt.

En tiedä antoiko mun edellinen tekstini väärän kuvan.. mulla on kuolemakokemus, mutta en muista tunneleita tai valoja. En muista mitään, joitain sekavia unia (?), mutta on mahdotonta tietää, tapahtuiko se juuri sillä hetkellä vai sitä ennen tajuttomuudessa tai sen jälkeen unessa. Vaikka en muista tunneleita tai valoja, niin en muista mitään erityistä loppumista tai tyhjyyttäkään. Täytyy sanoa ihan yksinkertaisesti, että en muista miltä se tuntui vai tuntuiko lainkaan.

"Jos jonkinlainen kuolemanjälkeinen tila olisikin olemassa, minusta olisi aivan käsittämätön yhteensattuma, että se olisi havaittavissa kovin rajoittunein ihmisaistein."

Ihminen kokee tietenkin kaiken omista lähtökohdistaan käsin. Ei maailmakaan "oikeasti" ole sellainen, miten ihminen sen kokee. Ei esimerkiksi ole olemassa värejä tai ääniä, ikäänkuin absoluuttisena totuutena, on vain tapa tulkita valon heijastuminen tai aallot ilmassa. Sama pätee mun mielestäni kaikessa ihmisen kokemassa. Se on pelkkää kokemista. Aistit selittävät miksi koetaan juuri niin kuin koetaan, mutta ne eivät kerro mitään siitä, mitä kaikkea todella on ja millaista se on. Ja mikä näkökulma edes on se, jota voi kutsua todeksi.

Ihmiselle on totta se, mitä hän kokee, olkoon sen ulkopuolella mitä tahansa.

Kaikki kokemukset, tunteet, ajatukset ovat totta, paikkansapitäviä, siinä mielessä, että subjekti ne ihan oikeasti kokee. Niiden voi sanoa olevan ihan oikeasti olemassa. Millä tavoin ne vastaavat, korreloivat, jonkin ulkopuolisen maailman kanssa onkin ihan toinen juttu.

Jos minulla on jokin "tunneli kokemus", voin ajatella sen liittyvän "kuolemaan" (miten se sitten määritelläänkin, minusta se on jotain peruuttamatonta) ja voin arvella sen todistavan jostain kuoleman jälkeisestä "elämästä", tilasta, olemassaolosta. Onko näin, on toinen juttu ja silloinhan jo väitetään, että kokemuksista (havainnoista, aistimuksista,..) saa jollain tavoin paikkansa pitävää tietoa subjektin ulkopuolisesta maailmasta.

Toki minustakin aisteilla voi saada tietoa ihan oikeasti olemassa olevasta subjektista riippumattomasta maailmasta, mutta en näitä tunnelijuttuja luokittelsi tiedoksi. Monet tuntemuksemme eivät korreloi "ulkopuolisenmaailman" kanssa, vaan ovat ihan "pään sisäisiä" juttuja.

Krister

Krister, mä uskon että monet totuudet voivat olla totta yhtä aikaa. Fyysinen, aivokemiallinen selitys ei tarkoita, etteikö tunneli olisi aito, se voi vain todistaa, ettei se ole fyysinen. Rakkaus ja vihakin ovat mitattavissa aivokemiallisesti, sekään ei tarkoita, etteikö niitä oikeasti ole. Ne vain eivät ole fyysisiä. Siinä kun aivokemian prosessi todistaa jonkun todella tuntevan jotain tunnetta, todistaa se myös jonkun kokevan tunnelin. En ymmärrä, miksi ihmisten kokema ja tieteellinen selite koetulle nähdään toisensa poissulkevina teorioina, vaikka ne päinvastoin todistavat toisensa todeksi. Ihminen todella kokee sen, mitä kokee, sille on jopa fyysisiä todisteita. Jo kauan sitten on sanottu, ettei taivas ole fyysinen paikka, vaan se on mielentila.

Kuolema on fyysisestä vapautumista, mutta sen ei tarvi tarkoittaa, että irtaantuminen itsestä pitäisi tapahtua konkreettisesti. Kuolema on myös irtaantumista ajasta. Jos kuoleman jälkeen menet valoon ja koet taivaallista mielentilaa ikuisesti (sikäli kun ajattomuudesta voidaan käyttää sanaa ikuinen), olet saanut juuri sen, mitä on luvattu. Musta on ajattelun rajoittuneisuutta ajatella, että se ei ole riittävän totta, koska se fyysisesti näyttää toiselta, koska musta kyse on silloin nimenomaan täysin toiseen ulottuvuuteen siirtymisestä, jossa fyysisillä asioilla ei ole enää merkitystä. Siinä ulottuvuudessa pätevät aivan toisenlaiset säännöt kuin täällä.