Taidanpa olla emoji-autisti. Koen toistuvasti vaikeuksia hahmottaa kuvasymbolin tarkoittamaa tunnetilaa. Joku lähettää pitkän rimpsun emojeita vastauksena viestiini. Olen huuli pyöreänä, että mitähän tuo vastaus nyt oikein tarkoittaa.
Pelkään myös käyttäväni väärin vaikkapa käsimerkkejä. Nehän tarkoittavat eri kulttuureissa jopa päinvastaisia tai rivojakin asioita. Siispä toimin emojien kanssa perin niukalla valikoimalla.
Ei emojeita voi kutsua mielestäni ainakaan täsmäviestinnäksi.
Hymiöillä viestiminen tosiaan on käynyt hankalammaksi, kun pitäisi tietää, miten vastaanottaja hymiöiden viestejä lopulta tulkitsee. Kun me hymiöiden tulon aikanaan nähneet kirjoitamme tutun hyväntahtoisesti hymyilevän :) tai :-) -hymiön viestimme perään, niin 2000-luvulla syntynyt saattaa hyvinkin tulkita sen vaikkapa passiivis-aggressiiviseksi kuittailuksi.
Eivätpä emojit eroa oikeastaan yhtään muistakaan viestimistavoista, sillä ele-, ääni- ja kirjallisilla ilmaisuillakin on sekä kulttuurisia, erinäisten ryhmien välisiä että ihan yksilöllisiäkin eroja, niiden käyttämisissä ja niiden tulkitsemisissa. Mutta siihenhän olemme toki ihmisinä tottuneet.
Eli tämä voi olla ongelma, jos ei ole hoksannut ajatella että sama pätee toisen ja toisten sanallisiinkin tai kirjallisiin ja eleellisiinkin viestimisiin:
"Koen toistuvasti vaikeuksia hahmottaa kuvasymbolin tarkoittamaa tunnetilaa."
Asiathan ovat monimuotoisia, moni-ilmeisiä, eivätkä yksioikoisia. Viestinnässäkään ei ole olemassa mitään "yhtä jumalaa", vaan onneksemme juurikin monimuotoisuutta. Toisten kanssa kommunikoidessamme opimme tulkitsemaan erilaisia viestimisvariaatioita ja tapoja - jotka voivat kaiken lisäksi, "mukavasti" vaihdellakin samalla henkilölläkin.
Toki, jotain peräähän siinäkin on että "kuva kertoo enemmän, kuin vaikkapa raamatullinen sanahelinää".
Eikä toistemme ymmärtäminen, ainakaan kaikkiseltaan ole myöskään mitenkään pakollista, eikä usemmiten käytännössäkään. Ystävät, tuttavat, pariskunnat jne oppivat osittain ymmärtämään toisiaan ajan kanssa, eivätkä monet sittenkään.
Eli ymmärtämisestä tai edes vähän sinnepäinkään "oikeasta" tulkinnaste ei siitäkään pidä tehdä mitään pakkomiellettä. Yksi viestii omalla tavallaan ja toinen ymmärtää sen omalla tavallaan.
Emojit ovat ihan kelpo muoto viestintää, sillä ne pohjaavat ammoiseen visuaaliseen viestimiseen, joka on meillä paljon syvemmällä jopa geeneissä, kuin puhuminen tai saatika kirjoittelu. Me ihmiseläimetkin kommunikoimme ympäristömme kanssa koko ajan etenkin visuaalisesti, kukin omilla tavoillaan ja nyanssillaan.
Lisäksi, toisten kulttuurien ihmisten kanssa kommunikoinneissa eivät tapa- ja tulkintaerot rajoitu suinkaan vain käsi- ja elemerkkien rintamalle, vaan sama koskee sanallisiakin ilmaisutapoja ja teksti-ilmaisujakin, ihan yhtä lailla. Ja emojeitakin tietenkin myös.
Tuttua myös jokaiselle on se, että väärintulkintojakin tulee ja niistä selvitään useimmiten hetikohta tai ajan kanssa. Yleisesti parasta on kommunikoida, ainakin jossain määrin, kuin jättäytyä "pystyynkuolleesti" kommunikoimatta.
Eikä toisia tarvitse ymmärtää jopa lainkaan. Sillä muutenhan esim. vasemmistoliittolaiset ja kokoomuslaiset olisivat ihan yhteisymmärryksessä, käsimerkkejä ja emojeja myöten.
