Väsynyt tulemaan kaapista ulos

Moi, tällä keskustelualueella kysellään silloin tällöin, miten tulla ulos kaapista, miten kertoa muille ihmisille omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan (tai vaikka sukupuoli-identiteetistä, mutta mun kohdalla nyt on kyse tuosta suuntautumisesta). Ehkäpä joukkoon mahtuu myös tällainen toiseen suuntaan pyrkivä kysymys: miten vähentää tarvetta tulla ulos kaapista?

En kirjoita lyhyesti, enkä kirjoita kevyesti. Kirjoitan kaarrellen ja annan ajatusteni harhailla, sekä tunteideni näkyä, vaikka kyyneleeni eivät ehkä näykään.

Olen biseksuaali mies, mutta käytännössä enemmän huomioni keskittyy miehiin. Olen vähän yli 30-vuotias, ja tullut ulos kaapista kymmeniä kertoja puolen ikäni ajan, joten sinänsä kyseessä ei ole uusi asia. Mutta lähes joka kerta kaapista tuleminen jännittää hyvin paljon. Perheeni tietää suuntautumiseni, ja ylipäätään minulla on niin sanotusti vahva turvaverkko olemassa lähipiirini suhteen.

Tarvitseeko minun korjata jokaikinen hetero-oletus, mitä muilla on itseäni kohtaan? Tykkään tutustua uusiin ihmisiin, mutta en tykkää ahdistavasta tunteesta, joka nostaa päätään silloin kun tajuan, että tuo uusi tuttavuus olettaa minun olevan hetero, eli jotain sellaista, mitä minä en ole, ja minkä korjaamiseen liittyy hyvin vahvoja ennakko-oletuksia ja stigmoja. Tällöin mieleeni tulee, että jossakin vaiheessa minun lienee syytä tarkentaa, että minun on mahdollista seurustella naisen tai miehen kanssa, ja ahdistus tulee siitä, kun mietin etukäteen, miten toinen mahtaa reagoida. Epävarmuus ottaa vallan.

Olen sinkku, ja kun seurustelukumppania ei ole, tilanteet uusien tuttavuuksien kanssa, joissa joutuisin tulemaan kaapista ulos, ovat aika harvassa. Tämä saa minut elämään vähän niin kuin "kuplassa", jossa kuvittelen uuden tuttavuuden pitävän minusta sellaisena kuin olen, kunnes tajuan että ai niin, tuo toinen ei tunnekaan tätä puolta minussa, ja itselleni tämä puoli on aika tärkeä, vaikkei muille olisikaan. Sen verran moni tietää jo suuntautumiseni, että toisinaan sana kiirii ja en ole itsekään kartalla siitä, kuka tietää suuntautumiseni ja kuka ei. Pidän hyvänä sitä, että joskus muut hoitavat "tiedottamisen" puolestani, se poistaa minulta paljon henkistä taakkaa.

Minun ei ole mahdollista tulla ulos kaapista kertomalla mitä tein poikaystävän kanssa viime viikonloppuna. Tuollainen olisi ihanan arkinen tapa tulla kaapista ja helppo käyttää silloin tällöin, mutta kun puuttuu se poikaystävä. Tai ehkä sana "helppo" on vähän väärä tähän, mutta tarkoitan sillä sitä, että silloin minulla olisi usein tilanteeseen sopiva syy tulla ulos kaapista, vaikka jännistystä se edelleen aiheuttaisi. Jos joku sanoo olleensa viikonloppuna mökillä, voisin vastata "Aa, minäkin olin mökillä poikaystäväni kanssa", ilman että minun tarvitsisi johdatella keskustelua erikseen sateenkaariaiheeseen ja yrittää sanoa jotenkin kömpelösti tykkääväni myös miehistä. Lisäksi arkisen kommentin "sivussa" tapahtuva kaapista tuleminen voi olla vastapuolelle helpompi käsitellä: voi jatkaa keskustelua mökkeilystä takertumatta seurustelukumppanin sukupuoleen, ja kumpikin välttyy kiusalliselta hiljaiselta hetkeltä, jossa mietitään että mitäs nyt sanoisi. Vastapuoli voi pohtia asiaa rauhassa itsekseen.

Tästä pääsee aika perimmäisen kysymyksen ääreen: miksi pitäisi tulla ulos kaapista? Itselleni tärkein syy lienee hyväksynnän hakeminen, minulla on pohjaton kaipuu tulla muiden hyväksymäksi. Jos joku viihtyy seurassani, pelkään, lakkaako hän viihtymästä, jos saa tietää suuntautumiseni. Siksi toivoisin, että hän saisi tietää mahdollisiman pian, näistä syistä:
- Jotta pystyn itse luottamaan häneen täysin.
- Jotta mahdollisen ongelman prosessointi pääsee alkamaan, jos sellaista edes tulisi.
- Jotta oma itsetuntoni saisi vahvistusta kun huomaisin toisen reagoivan hyvin ja pitävän minusta edelleen, niin kuin suurimmassa osassa tapauksista käykin.

Haen jonkinlaista elintilaa tulemalla ulos kaapista. Lähinnä tuo elintilan raivaaminen tapahtuu omassa mielessäni, vaikka käytännön toteutustapa onkin muille ihmisille kertominen, ja heidän suhtautumisensa tarkkaileminen. Kaappi tai vankila on vahvimmillaan oman pääni sisällä, ja seinät vahvat ja vaikeat murtaa. Vaikka olen sen ulkopuolellani räjäyttänyt tuusan paskaksi monen monta kertaa, huomaan sen rakentuvan joka kerta uudelleen kun joku olettaa minun olevan kiinnostunut yksinomaan naisista.

Kuinka voisin vain hyväksyä sen seikan, että en voi täysin kontrolloida sitä, mitä muut minusta tietävät ja mitä eivät? Voisinko vain antaa toisen ihmisen ajatella minun olevan hetero? Olen väsynyt tulemaan kaapista ulos vuosi vuoden jälkeen yhä uudestaan ja uudestaan. Tykkään tutustua uusiin ihmisiin, mutta tämä kaapista tuleminen on aina suuri kynnys.

Menneisyydessäni on ihmissuhteita, joissa yhteydenpito on hiljalleen hiipunut ja loppunut kokonaan niin kauan aikaa sitten, että en siihen aikaan ollut aivan yhtä avoimesti ulkona kaapista kuin nykyään, ja sen vuoksi en edes uskalla ajatella joidenkin vanhojen tuttavuuksien uudelleenherättelyä, kun ahdistaa ajatus, että jossain vaiheessa joutuisin kuitenkin tulemaan kaapista kaikkien näiden vuosien jälkeen.

Täysin tuppisuuksikaan en voi ryhtyä, sillä ihminenhän kertoo aina jotain itsestään kun tutustuu muihin ihmisiin. Enkä voi myöskään puhua pelkästä kiinnostuksesta naisia kohtaan, etenkin kun olen jotenkin tottunut ajatukseen, että tulevaisuuden seurustelukumppanini olisi mies, vaikka naisetkin kiinnostavat ainakin eroottisessa mielessä. En voi vain myötäillä ja vieläpä omilla sanoillani vahvistaa toisen käsitystä siitä, että olisin jotain mitä en ole. Haluaisin olla näkyvä, mutta olen väsynyt vetämään sateenkaarilipun salkoon aina vain uudestaan ja uudestaan. Kai sen värit elävät minussa, vaikkei se aina liehuisikaan?

Jotenkin pitäisi löytää kultainen keskitie sen suhteen, kertooko muille vai eikö kerro, mutta mieluummin jäisin hetkeksi tiensivuun lepäämään ja keräämään voimia ennen seuraavaa matkaa ulos kaapista.

---

Kaipaisin mielelläni vastauksia vanhemman ikäpolven ihmisiltä, joille näistä asioista olisi kertynyt vielä enemmän elämänkokemusta kuin minulle. Toki muutkin saavat kertoa ajatuksistaan.

Kiitos!
Mainio ja paljon ajatuksia herättävä kirjoitus sinulta. Kiitos siitä.

Olen homomiehenä käynyt läpi juuri samoja ajatuksia ja myös kokemuksia, joista mainitset. Monesti olen ajatellut, että onko tuo henkilö sen arvoinen, että kertoisin itsestäni jotain näin henkilökohtaista.

Reaktioita on tullut laidasta laitaan. Ystävyys on merkittävästi syventynyt. Joku on kysynyt, miksi et kertonut aikaisemmin. Miksi et luottanut minuun. Toiset ovat katkaisseet välit siitä paikasta. Kirveleehän sen, mutta ajattelin ettei henkilö ollutkaan aito ystävä.

Näitä asioita lähes kaikki meikäläisistä joutuu pohtimaan. Kaapista ulostulokokemukset voi ottaa kasvun paikkoina. Oppii tuntemaan ihmisten todellisia piirteitä.

***

Tulin eräälle miespuoliselle kaverilleni kaapista. Hän ei alkuun ollut uskoa asiaa, "koska sinä et käytä pitsejä ja puuteria". Tuon hän lausui tosissaan. Kun vakuutin olevani homo, hän otti sen sellaisena luottamuksen osoituksena, että halusi purkaa minulle laajasti omaa elämäänsä.

Kaapista ulostulo ei lopu koskaan. Siihen on vain parasta tottua taikka olla välittämättä siitä lainkaan.
Suurimman osan ihmisistä kohdalla ei ole mitään väliä, vaikka he ajattelisivat virheellisesti minun olevan hetero. Toki tällaiset väärät oletukset saavat asian aina hetkeksi pyörimään mielessä, mutta en lähde korjaamaan, ellei toisen henkilön kanssa ole suunnitteilla muodostaa kunnon ystävyyssuhdetta.

Syitähän on monia, ja pakko myötää että yhä valitettavasti yksi niistä on eräänlainen pelko ja varsinkin häpeä. Vaikka esimerkiksi puolison mainitsemalla olisikin kätevää, luonnollista ja helppoa tulla ulos, käytän silti edelleen aina sukupuolineutraaleja sanoja puolisosta.

Ja tosiaan "homo" yhä tänäkin päivänä tarkoittaa monille ihan totaalisen muuta kuin mitä minä olen. Tarinani on hyvin vastaava kuin yllä Juhanilla. Yhdellä ystävälläni meni puoli vuotta siihen, että hän tajusi, että olen tosissani tämän "homojutun" kanssa. Vaikka puolen vuoden aikana olin ollut hänen seurassaan asiasta täysin avoin, kehunut miehiä ja sanonut asian suoraan. Hän kertoi kuvitelleensa kaiken olleen vain huumoria ja homoläppää, kun en ole yhtään "homon kaltainen".

Tietysti voitaisiin perustella, että tällaiset ulostulot ovat opettavaisia heille, joilla on yhä virheellisen kapea käsitys homoista. Ja että yksi tällainen ulostulo kerrallaan muutetaan maailmaa. Mutta en jaksa.
Jos viitsii olla hetero-oletettu, niin jatkuva kaapistatulo ei tietenkään ole tarpeen. Oletettavasti useimmat homomiehet törmäämme kuitenkin ainakin satunnaisesti siihen, että joku ottaa perhesuhteisiin liittyvissä keskusteluissa esimerkiksi esille mahdollisen vaimon olemassaolon tai -olemattomuuden. Esimerkiksi silloin voi kokea joutuvansa valitsemaan, oikaiseeko vai ei. Tuleeko kaapista vai ei.

Suomen kielen sukupuolittumattomuuden turvin tähän liittyvät selitykset voi halutessaan melko pienellä vaivalla väistää, jos haluaa. Olemassaolevan parisuhteen varsinainen piilottelu tuntuu vähän tympeältä, jos kohta (omalla kohdallani) käyttämäni käsitteistö on melko sukupuolineutraalia. Sellainen tuli omaksuttua joskus kauan sitten. Enkä toisaalta ole sitä lähtenyt poisoppimaankaan, kun taidan olla salaa vähän ylpeä siitä, että puhumme rakenteeltaan sukupuolineutraalia kieltä - ja suomalaisessa ympäristössä nykyään paljon harjoitetun toivottujen (englannin kielen) pronominien viestimisen näen tuotuna.

Mietin sitä, miten tällainen toistuva kaapistatulotilanteiden mahdollisuus voi kuormittaa varsinkin parisuhteen syntymistä ajatellen. Käytännössä kyse on juuri siitä, miten ympäristö tukee (tai vastakkaisesti kyseenalaistaa) parisuhdetta. Niinkin henkilökohtainen ja intiimi asia kuitenkin kaipaa osakseen ympäristöltäkin yhdenvertaista tunnustamista. Juridisesti yhdenvertainen tunnustaminen on merkityksellistä, mutta niin olisi ihan arjen kokemusmaailmakin. Epäyhdenvertaisuudet tai tahattomatkin kyseenalaistamiset lopulta kuormittavat.

Toisinaan olen puhunut myös samastumismahdollisuuksista. Kaikenlaiset seksuaalivähemmistöihin liittyvät stereotypiat ovat olleet aika vahvoja, ja itsensä löytämiselle ovat eväät olleet kehnoja. Viime vuosina julkisuuden kuvasto homomiehistä on sentään monipuolistunut selvästi. Ehkä biseksuaaleilla tämä kaikenlainen kyseenalaistetuksi joutuminen on vielä suurempaa.
Väistöliikkeitä ja suoraa puhetta:

Hain joskus paikkaa hyvin vaativaan tehtävään. Tiesin johtajan olevan konservatiivi. Haastattelussa hän kysyi, olenko naimisissa. Vastasin olevani avoliitossa. Vastaukseni oli tosi. Siihen aikaan homot eivät vain päässeet vielä naimisiin. Tiesin kuitenkin haastattelijan muodostaneen päässään ajatuksen heteroparisuhteesta. En katsonut olevani siitä vastuussa. Sain paikan.

Siivouspalvelu, jota olimme käyttäneet monta vuotta, lopetti äskettäin omistajan vakavan sairastumisen vuoksi. Meidän oli etsittävä toinen palvelu. Päädyimme virolaistaustaiseen yritykseen. Nuori nainen tuli kertomaan heidän palveluistaan. Sanoin heti kättelyssä, että olemme aviossa oleva miespari. Jos tämä seikka olisi heille ongelma, voimme päättää neuvottelun siihen paikkaan. Ei ollut ongelma. Kaksi nuorehkoa naista on hoitanut hommaa nyt pari kertaa aivan toivomallamme tavalla.
  • 6 / 15
  • Juke-hm
  • 10.11.2021 18:48
Tämäpä mielenkiintoinen aihe. Joillekin tyypeille tämä käsite "kaapista ulostuleminen" on jokin yksi tapahtuma jolloin he ovat kertoneet sukulaisilleen kiinnostuksensa miehiin. Sitten he ilmoittavat tuleensa kaapista ulos ja että "kaapin ovet ovat levällään" -tällä he tarkoittanevat sitä että he pyrkivät käyttäytymään mahdollisimman karikatyyrimäisesti, ts. esittämään sellaista homoseksuaalia joiksi useimmat heteroseksuaalit mieltävät homoseksuaalin, siis suoraan sanottuna "neitihomoa". -Minä pidän sellaista joutavana ja lapsellisten roolien leikkimisenä.

Mutta kuinka monta kertaa heteroseksuaalit tulevat "kaapista ulos" - jos tuollaista amerikkalaista ilmaisua nyt yleensä sitten viitsii käyttää? Heidän ei sinänsä tarvitse koska heteroseksuaalisuus tässä tapauksessa kiinnostus naisiin on 97% ominaisuus. Olisi sitäpaitsi hyvin raskasta kokoajan julistaa seksuaalisuuttaan kuten eräskin tyyppi joka vähän väliä puheli että "minä ja mieheni", "mun mies sitä ja tätä pälä pälä". Eikä hän ollut mikään joukkueenjohtaja armeijassa eikä työnjohtaja.

-Miksi seksuaalisesta suuntautumisesta tarvitsis edes kertoa? En kertonut yhdelle kaverille sitä yhdeksän tuttavuutemme vuoden aikana kertaakaan, ja kai vasta kahdeksannen vuoden aikana hän oli viimein jostain päätellyt että en olekaan kiinnostunut naisista. Kun oltiin niin hyviä tuttuja niin hän tietenkin tunsi minut oikein hyvin ja tuo päätelmä ei sitten ollut mikään shokki ilmeisesti. Jos hän olisi kysynyt suoraan asiaan olisin vain moittinut häntä sellaisten kysymysten törkeydestä.
Parempi antaa ihmisten itse päätellä ja huomata asiat ja torjua vain suorat kysymykset. seksistä voi puhua aivan hyvin kunhan puhuu muiden seksistä vaikka mitenkin rivoja, mutta ei sanaakaan omasta seksielämästään, sehän on henkilökohtainen asia eikä kuulu muille.
  • 7 / 15
  • Juke-hm
  • 10.11.2021 18:59
Lisään vielä että kun tuntee pidemmän aikaa niin oppii tietämään mitä mieltä kukin on esim. homoseksuaalisuudesta, ja kun tai jos huomaa toisen suhtautuvan kielteisesti, katkaisee välit pikkuhiljalleen. "Julkihomon" roolin vetäminen voi olla varmasti raskasta koska silloin altistaa itsensä avoimeksi maalitauluksi toisten ennakkoluuloille ja ennakko-oletuksille. He näkevät silloin vain tämän seksuaalisuuden eivätkä sitä todellista ihmistä. Jopa silloin mielipiteetkin voidaan leimata kyseenalaisiksi sillä perusteella että tyyppi "on homo", eli muutenkin jotenkin outo. Tätä koko ongelmaahan ei muuten olisikaan jos homot asuisivat esim. yhdessä ja samassa paikassa ja muodostaisivat esim oman valtion. Tämä esimerkki vain siitä että vähemmistö-varsinkin seksuaalinen vähemmistö- joutuu useinkin marginaaliin.

Yllättävän usein monet naiset tunnistavan homoseksuaalin eritavoin kuin heterot, vaikka heterotkin tunnistavat joissain tapauksissa homoseksuaalin. Siihen voi mennä aikaa mutta tällöin ei mitään erillistä "seksuaalisuuden kanssa ulostulemista" tarvita vaan asia valkenee ikäänkuin aavistusten kautta asianosaisille itsestään. Näitä piirteitähän voisi luetella vaikka kuinka joista heterot tunnistavat homon.

Jos taas on hyvin "heteronoloinen" persoonallisuus, niin miksipä sitten yleensä pohtia mitään "kaapista ulostulemisia" sehän ei edes ole mikään ongelma.
Seksuaalinen suuntautuneisuus tietenkään ei ole sama kuin seksi, eikä seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan kertomominen (yleensä) tarkoita seksistä tai seksielämästä puhumista. En nyt varsinaisesti osaa nähdä törkeänä tiedustelua seksuaalisesta suuntautuneisuudesta, silloin kun se ei sisällä mitään pahantahtoista. Seksiä koskevat asiat taas ovat minun mielestäni turhan intiimejä keskusteltavaksi tuosta noin vaan kenen kanssa hyvänsä.

On toki vähän hankalaa kun käsite "seksuaalinen suuntautuneisuus" sisältää termin seksuaalisuus - ja sitten mielleyhtymien siivin ollaankin käytännössä jo lihallisen hydrauliikan ihmeellisessä maailmassa. Pitäisi olla jokin vähemmän tietynlaisella konkretialla värittynyt käsite sukupuolittuneelle ilmiölle, joka kuvaa sitä, että ihmiset löytävät toisensa elämäänsä.

Mietin, että onkohan juuri seksin harrastamisen mielikuva ja mielleyhtymä seksuaalisen suuntautuneisuuden aihepiiriin yksi syy sille, miksi toisten seksuaalinen (parisuhteellinen, kiinnostuksellinen jne.) suuntautuneisuus on joillekin reaktioiden lähde - ja siksi yhä uudelleen toistuva kaapistatulo niin väsyttävää.
Tähän kaapistatuloteemaan sopii Raisa Omaheimon Ylellä julkaistu kolumni otsikolla Jouduin kerran vahingossa kaappiin ja siellä oli tunkkaista ja ahdasta ( https://yle.fi/uutiset/3-12178760 ). Hän kirjoittaa, että omasta suuntautumisesta tai identiteetistä kertominen ei ole kaikille kevyt asia.

Heterot eivät tapaa tulla asian suhteen kaapista - kun tilastollisiin todennäköisyyksiin perustuva oletus heteroudesta on.
Joskus heterokin joutuu tulemaan ulos kaapista.

Olin saanut kutsun Prometheus-leirille Saarenmaalle puhumaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Leirillä oli vain suomalaisia nuoria.

Se oli samalla retki, jonne pyysin mukaan mieheni ja yhden hyvän seikkailuhenkisen kaverimme. Leirille tultaessa esittäydyimme. Ryhmä oletti meidän kaikkien kolmen olevan homoja. Se piti korjata. Kaverimme totesi olevansa itseasiassa hetero. Ryhmälle se oli hyvä opin paikka siitä, että paras olla olettamatta mitään.

Kaverimme ja mieheni lähtivät tutustumaan Saarenmaan maisemiin ja minä pidin luennon.
Ja onhan toisaalta jossain aiempina aikoina homobaarissa olevien suhteen homo-oletus ollut niin vahva, että sielläkin aikaa viettäneellä heterolla on saattanut tulla ajankohtaiseksi tulla kaapista ulos heterona. Erona on tässä ja vaikka edellä mainitussa leirikuvauksessa se, että nämä ovat hetkeen, tilanteeseen ja ympäristöön sidoksissa olevia ulostuloja, eivät yleisemmin koko elämää määrittävässä asiassa toistuvia kynnyksen ylittämisiä.

Helsingin Sanomissa ( https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008384083.html ) käsitellään kaapistatuloteemaa häpeän leiman kautta. Siinä kerrotaan miehestä, joka häpesi seksiä kolmekymppiseksi. Jutun mukaan homoseksiin liittyy häpeäleima, joka altistaa varsinkin nuoria hyväksikäytölle.

- Homoseksiin liitetään niin paljon vitsailua ja likaisia mielikuvia, että sitä on vaikeaa nähdä kauniina ja romanttisena, Joonas Pesonen sanoo.

Jutussa mainittiin myös Tom of Finland. Olen aiemmin kirjoittanut "homokuvaston" vääristymisestä ( https://ranneliike.net/nakokulmat/12803/maarittaako-tom-of-finland-jo-liikaa-homokuvaa ) ja tunnistan omasta nuoruudestani jutussa esiin tuotuja Pesosen ajatuksia.

Kaikenlaista tällaista liittyy ylipäätään kaapistatulossa läsnä olevaan kynnykseen. Lopulta kyse on jonkinlaisesta omasta häpeästä sekä olemassaolevien ennakkoluulojen tiedostamisesta - joista ensimmäinen on seurausta jälkimmäisestä.
Kiitos kaikille vastauksistanne! :)

"Mietin, että onkohan juuri seksin harrastamisen mielikuva ja mielleyhtymä seksuaalisen suuntautuneisuuden aihepiiriin yksi syy sille, miksi toisten seksuaalinen (parisuhteellinen, kiinnostuksellinen jne.) suuntautuneisuus on joillekin reaktioiden lähde - ja siksi yhä uudelleen toistuva kaapistatulo niin väsyttävää."

Tuo on todella mielenkiintoinen kysymys! Eli jos voitaisiin keksiä jokin toinen termi ilmaisulle "seksuaalinen suuntautuminen", niin voitaisiin tehdä selkeämpi pesäero seksiin? "Romanttinen suuntautuminen"?

Mitä tulee heteroiden kaapista tuloon, niin en itse allekirjoita sitä ajatusta, että heterot eivät tulisi ulos kaapista. Heille se vain on helpompaa, koska niin tapahtuessa he eivät joudu murtamaan jotakin ennakko-oletusta omasta suuntautumisestaan.

Hetero tulee kaapista kertoessaan, mitä teki eri sukupuolta olevan kumppaninsa kanssa - jos siis käyttää sukupuolitettuja termejä. Jos käyttää vain sukupuolineutraaleja termejä, niin silloin hän ei tule kaapista ulos. Jos hetero kertoo viikonlopusta eri sukupuolta olevan kumppanin kanssa, silloin saan tietää ainakin sen, että hän tykkää eri sukupuolta olevista - se että tykkääkö omasta sukupuolestaan, jää vielä kysymysmerkiksi, mutta ainakin osittain suuntautuminen on tiedossa. Ennen kertomista = voin vain olettaa, että en voi olettaa tuon toisen suuntautumisesta mitään. Harmittaa se, että muut eivät ajattele minusta samalla tavalla. Oletetaan heteroksi, koska muut vaihtoehdot eivät käy mielessä. Ajattelisivat mieluummin, että tykkää mistä tykkää, se tieto tarkentuu jossakin vaiheessa jos on tarkentuakseen.
Tuntuu siltä, että on hieman liikahdettu aikaisempaa parempaan suuntaan. Silloin tällöin huomaa, että puhuja jollakin tavoin ilmaisee sen, ettei oleta oikopäätä jotakuta heteroksi.
Nämä "olen tullut ulos kaapista"-tyypit ovat hieman sokeita sille, että he ovat ehkäpä itselleen tehneet asian selväksi ja kertoneet ehkäpä tuttavilleen, mutta aina vaan tavatessa uusia ihmisiä tulee- jos tyyppi ei kuulu sitten näihin neitihomon roolia vetäviin tyyppeihin- on seksuaalinen kiinnostus salassa muilta. Mutta miksi pitäisikään kertoa seksuaalisesta suuntauksestaan jollekulle joka ei sillä tiedolla mitään tee?
Tarvivatko työkaverit sellaista tietoa? Entäpä naapurit?
En oikeastaan näe mitään etuja siinä että kertoisi asiasta. Ainakin omat kokemukseni ovat sellaisia että saa pahimmillaan vain lisää ongelmia paljastelemalla arkaluontoisia tietojaan itsestään.
Sillä käy niin että päälleni lyödään eräänlainen "homoleima" ja oletetaan sitten että vastaan näitä stereotyyppisiä käsityksiä homoista. Eräs luuli että minulla kaikki kaverit ovat naisia, koska hän oli tavannut homon joka seurusteli pääasiassa naisten kanssa. (oli seksuaalisesti toki vain miehiin päin)
Tai että olisin erityisen tyylitietoinen, no se voi osittain pitääkin paikkaansa.
Mutta jokatapauksessa, ei ole kivaa joutua leimatuksi jonkun typerän olettamuksen mukaan.
Niin no, ennakkoluulot on yksi asia. Kaapistatulo on toinen asia. Ja näkyy olevan ennakkoluuloja senkin suhteen mitä kaapistatulo on. Sekään ei ole mikään joko/tai asia: vaikeneminen tai julistavuus. Joillakin se on ”älä kysy, älä kerro”. Itselläni vähän avoimempaa: ”asian ymmärtää jos minut tuntee”. Minun kontaktini elämänpiirini toisiin ihmisiin ovat silleen puolin ja toisin avoimia, että oma muu elämä ei ole leikattu pois.