Oikeus olla -kansalaisaloite translain uudistamiseksi

Tämän aloitteen lisäksi on tietysti kysymys kolmannesta (ja/tai oikeudesta olla olematta jompaa-kumpaa kahdesta nykyisestä) juridisesta sukupuolesta. Eduskunnallahan on mahdollisuus samassa yhteydessä huolehtia sekin asia. Yksi aloitehan ei sinänsä voi koskea useampaa erillistä lakihanketta.

Trans ry:n verkkosivuilla tietopaketti aloitteen aihepiiristä vastauksineen usein kysyttyihin kysymyksiin: https://transry.fi/oikeus-olla-kansalaisaloite/

Tällä hetkellä allekirjoituksia näyttää kertyneen kolmisen tuhatta.
” Tämän aloitteen lisäksi on tietysti kysymys kolmannesta (ja/tai oikeudesta olla olematta jompaa-kumpaa kahdesta nykyisestä) juridisesta sukupuolesta.”

Aika hölmöläisten hommaa tämä on, täysin aitona homomiehenä sanon. Sukupuoli on se ja tulee olemaan se mitä haarojen välistä löytyy. Jos on sukupuoleton sitten vaan kaikki elimet pois. Naurettavaa touhua, ja tuon ikäisille. Itse kipuilin ihan vaan homouteni kanssa 15-17 vuotiaana. Ei allekirjoitusta missään nimessä.
Väitätkö siis Mikko.T ihan vakavissasi, että sukupuolesi ei ole pysyvästi ja synnynnäisesti korvien välissä? Eli että olisit oppinut sukupuoleesi? Huomannut, että kas: tuolla on tuollainen juttu: olenpas sen mukaisesti sitten tätä sukupuolta?

Minä otaksun, että sukupuolen yksi ulottuvuus on synnynnäisesti korvien välissä. Aivot ovat sukupuolittuneet jo sikiöaikana (useimmiten samoin kuin keho, mutta ei ehdottomasti). Aivojen ja kehon sukupuolittumisen tiedetään tapahtuvan sikiöaikana eri vaiheessa ( https://ranneliike.net/hlbtiFAQ ) ja joskus erinäisten syiden vuoksi kehitys noiden välillä on erilainen.

Minä ajattelen, että neurologisella sukupuolella on vaikutusta kykyyn samastua tai olla samastumatta tietyllä tavoin sukupuolittuneesti.
Kävin heti puolisoni kanssa ilmoittamassa kannatukseni kansalaisaloitteelle.

Juuri kun on 12 tuntia kulunut aloitteen avaamisesta, allekirjoittajia on kohta 8 000. Asia koetaan merkittäväksi!

Olen sitä mieltä, että me homot olemme saaneet aikoinaan eri ihmisryhmiltä paljon kannattajia rekisteröidylle parisuhteelle ja sen jälkeen tasa-arvoiselle avioliittolaille. On meidän vuoromme osoittaa tukeamme tälle toiselle vähemmistölle kannattamalla nyt avattua kansalaisaloitetta.
Ja muutamassa minuutissa on 8000mennyt rikki. Aloite on enemmän kun kannatettava.
Oikeus olla - kansalaisaloite oikeudenmukaisemman translain puolesta on nyt saanut kasaan puolet tarvittavista kannatusilmoituksista.
31 528 tällä hetkellä. Tätä junaa ei nyt pysäytetä. Toivon että päästään samoihin lukemiin kuin Tahdon 2013 -lakialoiteessa, jotta päättäjät todella näkevät, että tällä on kansan tuki.
Mietin vain, että mahtaako tätäkin seurata vasta-aloite, vaikkapa nimellä "aito sukupuoli".
Voidaan olla melko varmoja siitä, että Aito avioliitto -seurakunnan "vasta-aloite" tulee. Sen yhteydessä on sitten luvassa kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin sukupuolen moninaisuutta kyseenalaistavat väitteet - tieteen kaapuun puettuja ennakkoluuloja. Luulenpa, että muutama kokemusasiantuntijakin lähtee mannekiiniksi.

Tällä kertaa ei kuitenkaan kukaan voi väittää, että translakiuudistusta vaativan kansalaisaloitteen menestyksen taustalla olisi "mediarummutus", koskapa ns. valtamedia on pysytellyt asiasta vaiti. Oletan, että totaalisen vaikenemisen taustalla on aiemmat väitteet siitä, että esimerkiksi avioliittolakiuudistusta vaatinut aloite meni läpi juuri mediakoneiston mainostuksen siivittämänä. Ilmeisesti asiasta uutisointi alkaa, kun 50 000 nimeä on koossa.
Näyttää siltä, että kansalaisaloite on tavalla taikka toisella saanut valtavasti huomiota. Ensin sinne pääsy hidastui merkittävästi ja juuri äsken sivuille ei ole enää päässyt.

Olisi kiinnostavaa tietää, mitä kautta tieto on levinnyt. Olen levittänyt tietoa "suoramarkkinointina" kaikille mahdollisille kavereilleni.
Varmaankin kanavista tärkein on ollut sosiaalinen media, mutta muutkin ihmisten väliset verkostot tietysti ovat aktiivisia. Sitten on ranneliike.net ja muut hlbti-vähemmistöjen mediat. Perinteisen median asema tiedon kulkemisen sääntelijänä on lopullisesti ohi, tai ollut jo hyvän aikaa.

Jokin isompi ongelma on kansalaisaloite.fi -palvelussa tosiaan meneillään. Kyllä sen pitäisi tällainen kuorma kestää kevyesti. Joko meneillään on jokin tekninen vika tai sitten käynnissä on jokin verkkohyökkäys. Jos kyse on hyökkäyksestä, niin ajankohta toki saattaa olla silkka sattuma - tai sitten salaliittoteoria todella toteutuu ja hlbti-yhdenvertaisuutta vastustava Agenda Europe (jonka osanen Aito avioliitto -toiminta Suomessa on) pisti myllyt pyörimään. Sellainen tietysti korkeintaan hidastaa, ei estä.
Monellakohan allekirjoittaneella on lehtiotsikkoja syvällisempää ymmärrystä aloitteesta tai sen taustalla olevista näkemyksistä? Kuinka moni tuntee hankkeen ei-uskonnollista, ei-arvokonservatiivista ja myös homojen, lesbojen ja feministien taholta tulevaa kritiikkiä?
Loistavaa, kuinka ennätyksellisen nopeasti tämä tärkeä aloite ylitti tuon rajapyykin!
Tässähän se juju olikin, mrmeringue, että aloitteesta ei ollut lehtiotsikkoja ennen kuin riittävä määrä (50 000) kannatusilmoituksia oli kasassa.
Homopallerokin pomppasi kannattamassa. :D

Rehellisesti täytyy kuitenkin myöntää, että koin tarvetta perehtyä aihepiiriin etukäteen. Itse asiassa pohdin teemaa jo ennen kuin tiesin koko aloitteesta, mutta kannattamisesta muodostui natsaavasti pienen kasvutarinani kulminaatio - siitäkin huolimatta, että aloite koskee vain juridisen sukupuolen vahvistamista. Syy pohdintaan ei ollut siinä, että minulla olisi ollut syytä epäillä ihmisten kokemuksien aitoutta - onhan minulla itsellänikin varsin epätavallinen tyyli miessukupuolen edustajalle. Huomasin, etten kerta kaikkiaan ollut täysin kartalla siitä, mistä oli kyse.

Valehtelisin, jos sanoisin etten koskaan olisi vieroksunut joidenkin transihmisten tai muiden sukupuolivähemmistöjen edustajien käsityksiä, joissa korostuu miehenä ja naisena olemiseen perinteisesti liitettyjen ulkonäköön tai sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvien normien ja odotusten merkitys. Itse olen aina kokenut perinteiset sukupuoliroolit ahdistaviksi, keinotekoisiksi, mielivaltaisiksi ja turhiksi, joten olen niistä jo kauan sitten irtaantunut. Toisin sanoen olen siis varsin allerginen esim. sellaiselle näkemykselle, että miehet ja pojat eivät saisi pitää meikkiä tai mekkoja. Edellä mainitsemieni joidenkin transihmisten ja sukupuolivähemmistöjen julkituomat käsitykset sukupuolesta kalskahtivat siis minusta heteronormatiivisilta, joskaan mieleni ei koskaan äitynyt siihen pisteeseen, että olisin uskonut sukupuolivähemmistöjen jotenkin uhkaavan mahdollisuuksiani elää homoprinsessan pinkkiä unelmaani rauhassa - edes implisiittisesti. Ajattelin ja olen joskus tainnut tälläkin foorumilla sanoa, että sukupuolivähemmistöt ottivat mielestäni sukupuolen niin sanotusti liian vakavasti. Toivoin, että jos sukupuolesta ei tehtäisi niin helvetinmoista numeroa kaiken maailman rooliodotuksilla ja käytöskoodeilla, olisi sukupuolivähemmistöilläkin kivempaa. Vaikken tarkoittanut pahaa, enkä sillä ainakaan pyrkinyt kiistämään kenenkään kokemusta omasta sukupuolestaan, tuntuu moinen sanavalinta nyttemmin turhan tiukalta, jopa holhoavalta ja ironiselta. Olen siitä pahoillani.

Miten tämä sukupuolivähemmistöihin liittyvä epätietoisuus sitten kohdallani ratkesi vähän aikaa sitten?

Ensinnäkin syypäätä voi hakea kasvavasta pyrkimyksestäni liberalismin hengessä ymmärtää ja suvaita eri mieltä olevia. Olen kokenut tarpeelliseksi muistuttaa itselleni, mitä kaikkea merkitsee lähteminen siitä, että jokainen saa elää ja tehdä niin kuin haluaa, kunhan kunnioittaa muiden oikeutta samaan. Jos haluaa esim. uskoa homoseksuaalisuuden olevan sairaus/synti/muuten vaan väärin ja tyytyä moisen kannan perustelemisen hyvin suureen vaikeuteen olemassa olevan tiedon ja vallitsevien moraalikäsitysten valossa, sen kuin uskoo - kunhan laki kohtelee kaikkia yhdenvertaisesti. Jos joku haluaa yksin tai aikuisen kumppaninsa tai kumppaniensa kanssa elää mahdollisimman heteronormatiivista elämää on sekin ok, kunhan minä saan olla homokuningatar. Siinä vaiheessa, kun joku lähtee siitä, että yhteiskunnan lakien on suosittava ja heijastettava hänen kyseenalaistamattomaan auktoriteettiuskoon pohjautuvaa käsitystään oikeasta ja väärästä, pärähtävät hälytyskelloni soimaan - ja ovat soineet ehkä jopa turhankin kovaa männävuosina. Tiedän tietysti, ettei elä-ja-anna-toisten-elää -periaate sinänsä ole mitenkään arvoneutraali, mutta pidän sitä parhaana ratkaisuna eläessämme todellisuudessa, jossa kaikilla on omat mielipiteet ja arvomaailmat eikä mistään tiedosta ole lopullista varmuutta.

Eli siis: jos joku esim. kokee olevansa jotain miehen ja naisen väliltä ja sanoo sen ilmenevän vaikkapa siitä, että pitää välillä hametta ja välillä housuja, on sekin täysin ok - vaikka muotoilu kaikessa banaaliudessaan (ei siis itse käytäntö) saakin kasvoni nykimään animehahmon lailla. Minusta voi suoraan sanottuna olla hassua ja perusteetonta yhdistää sukupuoli johonkin niin keinotekoiseen ja täysin ihmisten omasta tahdosta ja asenteista riippuvaan asiaan kuin pukeutumiseen, mutta entäs sitten? Eihän se, että joku muu haluaa ajatella erilailla estä minua ajattelemasta omalla tavallani ja toimimasta sen mukaisesti. Enkä minäkään niin sukupuolistereotypioista vapaa ole. Enhän minä kaikesta valveutuneisuuden julistamisestani huolimatta käytä esimerkiksi hameita tai huulipunaa, enkä voi sataprosenttisesti kieltää sen johtuvan edes osittain mainittujen asioiden sukupuolittuneisuudesta. Sitten on vielä sekin juttu, että viehätyn valtaosin perinteisen maskuliinisista miehistä, enkä voi senkään taustatekijöiden joukosta sulkea pois perinteisen miesihanteen testosteronin katkuista charmia.

Sitten päästäänkin toiseen ja syvimpään epätietoisuuteni aiheuttajaan. Kuten edellä mainittiin, ajattelin ennen joidenkin sukupuolivähemmistöjen edustajien ottavan sukupuolen liian vakavasti ja hirttäytyvän samassa yhteydessä - ehkä havainnollistamatta - liiaksi heteronormatiivisiin sukupuolikäsityksiin. Ongelmani oli, etten paremman ilmaisun puutteessa ymmärtänyt joidenkin ihmisten "tarvetta" identifioitua ja tulla tunnustetuiksi muun kuin heidän syntymän yhteydessä määritellyn sukupuolensa edustajiksi, etenkin jos he eivät kärsi kirurgisia toimenpiteitä edellyttävästä kehodysforiasta. Ajattelin omalle tyylilleni uskollisesti, että miehiä ja naisia (ja intersukupuolisia) on monenlaisia, mutten sinänsä halunnut "kieltää" mahdollisuutta muiden identiteettien olemassaolosta. Lopulta koin ns. palasten loksahtavan kohdalleen pohdiskellessani sukupuolen eri ulottuvuuksia, joiden yhteydet ovat omalla kohdallani tulleet elämässä totaaliseen saturaatiopisteeseen saakka tutuiksi. Sovelsin sukupuolen moninaisuuden sanastoa itseeni: olen biologisesti mies ja identifioin itseni mieheksi, mutta minulla on epätavallinen sukupuolenilmaisu, sillä en mukaudu miehenä olemiseen liitettyihin sosiaalisiin rooli- ja ulkonäköodotuksiin. En pysty edes laskemaan montako kertaa tietooni on tavalla tai toisella tullut, että joku järjenjättiläinen on sitä mieltä, etten käyttäydy ja näytä siltä, miltä minun miehenä "tulisi". Ironista kyllä, ainoa homokaverini luuli minua transsukupuoliseksi. Sukupuolella on siis kiistatta myös sosiaalinen ulottuvuus ja oma elämäni on siitä esimerkki. Jos minä muuttaisin jonnekin Kaakkois-Aasiaan, saatettaisiin minut hyvinkin lokeroida siellä ladyboyksi. Mistä vetoa, että huomattavan moni niistä poliitikoista, jotka aiemmin julistivat homoliittojen tunnustamisen tuhoavan yhteiskunnan sotkemalla sukupuoliroolit on nyt sukupuolivähemmistöjen oikeuksia vastustaessaan yhtäkkiä sitä mieltä, että miehen ja naisen malleja onkin moneksi! Vastaavastihan KD:n puheenjohtaja Essayah joskus vaalien 2015 jälkeen ennen avioliittolain uudistuksen voimaantuloa kehui puolueensa henkeen ja vereen vastustamaa ja haukkumaa parisuhdelakiakin hyväksi ja toimivaksi järjestelmäksi.

Summa summarum: riippumatta siitä, pidänkö minä siitä tai en, valtaosa ihmisistä kiistatta liittää sukupuoleen tiettyjä ulkonäkö- ja käytösodotuksia, jotka koplataan yhteen tiettyjen biologisten ominaisuuksien kanssa. Sen voi todeta ihan katselemalla ympärilleen. Se ei automaattisesti merkitse sitä, ettei odotuksista voisi halutessaan myös poiketa - pääasia on, että saa. Ihmiset ovat sosiaalisia eläimiä, joilla on tarve kuulua joukkoon. Joukkoja on monenlaisia ja ne perustuvat vaihtelevasti eri tekijöihin mielipiteistä ja elämänkatsomuksista kieleen, ulkonäköön ja muihin synnynnäisiin tekijöihin tai jaettuihin mielenkiinnon kohteisiin. Kiistatta voi todeta joukkoja muodostuvan myös sukupuolen kaltaisten tekijöiden perusteella. Minä kannatan sukupuolten tasa-arvoa ja sitä, että jokainen saa olla ja tehdä niin kuin haluaa, kunhan kunnioittaa muiden oikeutta samaan. Jos joku kokee kuuluvansa vaikka miesten porukkaan ja haluaa sen "virallistaa", vaikka on biologisesti nainen, ei halua kirurgisia toimenpiteitä keholleen ja perustaa miehuutensa vaikkapa siihen, että tykkää urheilusta ja ei halua puhua tunteistaan, niin miksi ihmeessä sitä ei hänelle voitaisi suoda?! Se ei todellakaan merkitse sitä, että kiistettäisiin biologisten erojen olemassaolo - ainoastaan sitä, etteivät ne enää määrää ihmisen juridista sukupuolta. Miksi biologian edes pitäisi määrätä ihmisen juridinen sukupuoli? Länsimaissa tunnustetaan kuitenkin lähes universaalisti lähtökohdaksi se, että sukupuolet ovat keskenään tasa-arvoisia ja että sukupuoli ei saa vaikuttaa ihmisen valintamahdollisuuksiin. Jos pyrkimys on, että sukupuoli rajaa elämää mahdollisimman vähän, onko sillä aikuisten oikeasti väliä, jos sen saa itse määritellä?

Ja loppuun vielä disclaimer: en todellakaan väitä hallitsevani täydellisesti sukupuolen moninaisuuden sanastoa ja olen hyvinkin saattanut sekoittaa joitain asioita keskenään tai ymmärtänyt jonkin kohdan väärin. Tarkoitus ei ole loukata, vaan avata omaa ajatuksenkulkua monimutkaisessa asiassa.