New Yorkin poliisipäällikkö pyysi anteeksi poliisin toimintaa Stonewall Inn -baarin mellakoiden yhteydessä 50 vuotta sitten (juttukommentit)

Poliisin on toki toimittava valitettavastikin maan kulloistenkin lakien mukaan.
New Yorkin osavaltiohan poisti tuomiolait samansukupuolen keskisestä rakastelusta vasta 1980 (Usa:ssa oli "ties minkä takapajuisen uskonnon syystä" sodomia-, oraaliseksi- ja anaaliseksi-tuomiolakeja osavaltioissa), Ensimmäiset osavaltiot Usa:ssa tekivät saman 1962 ja viimeiset osavaltiot, eli koko maan tasolla vasta 2003. Täältä on hyvä kerrata faktoja tuosta:
https://en.wikipedia.org/wiki/Sodomy_laws_in_the_United_States

Kaikkiseltaan Usa ei ollut millään tavoin edelläkävijäkään Pohjois-Amerikassa, sillä Meksiko poisti tuomiolait jo 1871, liki 100 vuotta ennen Stonewall Inn -mekkalointia, sekä Ranskan siirtomaina olleet alueet Karibealla 1790-luvulla Ranskan Suuren Vallankumouksen myötä - ja sitä, raamattu-uskontovallan voittamisen alkua, voisi oikeastaan Euroopassa(kin) juhliakin HLBTIQ-ihmisoikeuksien palauttamisen merkkiajankohtana.

Etelä-Amerikassahan Argentiina, Bolivia ja Brasilia poistivat tuomiolait jo 1800-luvun alkupuolella, liki 150 vuotta ennen NY:n Stonewall Inn -kapinointia.

HLBTIQ-vapaushistoria on siis HLBTIQ-järjestöissä ja -medioissakin hieman vinoutunut - kuten "länsimaissa" on pahana tapana, monessa muussakin asiassa.
Kyse ei useinkaan (mm. Ranskan vallankumouksessa) ollut siitä, suhtauduttiinko mainitussa maassa / kulttuurissa / yhteiskunnassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin myönteisesti vai kielteisesti (yleensä ei juuri myönteisesti), vaan siitä, oliko julkisella vallalla oikeus olla mukana sängyssä vai ei - siis missä kulki yksityisen ja yleisen raja.

Pride-liikkeessä erityistä on se, että yksilöt alkoivat ottaa oman tilansa.
Oman tilan ottamista oli esim. Usa:ssa (ainakin periaatteessa) jo Usa:n itsenäisyysjulistuksesta lähtien, kun siellä säädettin uskonnoistavapaudesta, eli uskomusten harrastaminen (ainakin periaatteessa) säädettiin privaattipuuhiksi, eikä ollut valtionuskontoa (ainakaan periaatteessa), vaan yksilöt saivat ottaa oman uskonnoista vapaan tilansa maailmankatsomus-suuntautumisessaan elämässä julkisesti ja yksityisesti, kokonaisvaltaisesti. Toki tuossa on yhteistä seksuaalisuuden moninaisuuden vapautumisen kanssa paljonkin.

Samahan Suomessa tehtiin vasta 1922, kun säädettiin perustuslaillinen (ainakin periaatteellinen) uskonnoistavapaus. Vaikkakin sen toimeenpanemisessa yhä on tehtävää.