Palomiespariskunta salaa suhteensa (juttukommentit)

  • 1 / 5
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 28.3.2019 20:07
"Pelastusala on tässäkin suhteessa stereotypioiden vanki".

Nuo sterotypiat ovat vahingollisia koko työyhteisölle. Työssään he joutuvat kohtaamaan hyvinkin rankkoja asioita. Yhteisön stereotypiat estävät tervehtymisen tuollaisista rankoista kokemuksista. Jos henkilö osoittaa tunteita tapahtuman jälkeen hänet saatetaan leimata, vaikka oikea tapa olisi antaa tunteiden tulla näkyville.

Olen joskus kysellyt viranomaisilta heidän kanssaan jutellessani, onko heille järjestetty tarvittaessa psykologista tukea traumaattisten kokemusten jälkeen työnantajan puolesta. Sellaisesta en ole juurikaan kuullut. Parhaalle kaverille on saatettu tuulettaa omia tuntemuksia. Toki sekin auttaa, mutta ammattiauttajia tuohon hommaan tarvittaisiin.
Samaistun voimakkaasti näiden miesten kokemukseen, koska olen itse töissä teollisella alalla, ja vielä siellä työmiespuolella, missä kukaan ei voi olla avoimesti homo. Kerran eräs työmies paljastui viikonloppurientojen yhteydessä homoksi, koska oli ilmeisesti tullut baarista miesystävän seurassa ja joku toinen työmies oli nähnyt sen. Tätä tyyppiä ei sitten enää näkynytkään työpaikalla ja kuulin vasta kuukausien päästä tästä homouden esille tulosta ja siitä, miten määräaikaista työsuhdetta ei sitten yllättäen muutettukaan vakituiseksi. Erityisen kuvaavaa oli mielestäni se, miten homon työkaverin käyttäytymistä analysoitiin työmiesten kesken todella tarkoitushakuisesti, eli jokainen ele, jokainen katse tulkittiin jotenkin nurjamielisesti niin, että siinä olisi ollut jotain seksuaalista, jotain seksuaalista uhkaa heteromiehiä kohtaan. Avoimesti homo mies ei sopeudu mitenkään tällaiseen työyhteisöön, jossa jo pelkkä homon läsnäolo työpaikalla nähdään ongelmana.
  • 3 / 5
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 31.3.2019 19:27
Tätä kokemusta ei pidä yleistää kaikkialla vallitsevaksi tavaksi.

Muistan kauan sitten kuulemani tarinan miesvaltaisesta työpaikasta. Kenties rakennustyömaa. Työyhteisössä ollut nuori mies vaikutti masentuneelta ja tosi surulliselta. Muistelen hänen avautuneen jollekulle ja kertoneen syynä olleen sen, ettei hän löydä itselleen poikakaveria. Tarinan mukaan koko työmaaporukka alkoi miettiä ja etsiä keinoja, jolla tälle nuorelle miehelle löydettäisiin kumppani.
Mun sukulaisen työntekeminen paperitehtaassa tehtiin mahdottomaksi koka vanhemmilla oli yritys: se jatkui monta vuosikymmentä. Teollisuustyömies on paskasakkia. Tehtailla vartijat ovat porteilla työmiesten varastamisen vuoksi: kaikki lähtee. Olin itse töissä paperitehtaassa kaikki kesät ja lapsena mukana isäni kanssa kun yömyötä haettiin duunareita töihin taksilla. Maailman laiskinta paskaporukkaa.
Mulla ei ola mitään myötätuntoa niitä kohtaan. Ne ovat myös erittäin homofobista joukkoa. Täsä ei ole muuta kuin että HE saavat kaikki rahat: palkkahan heillä on iso.
Ne kuvittelee omistavansa nämä tehtaat. Työvuorosta käytetään sanaa "löysi", niin se jo kertoo kaiken heistä.
Yle käsittelee tätäkin sivuavaa teemaa jutussaan ( https://yle.fi/uutiset/3-12149230 ), jossa pääpaino on seksuaalinen ahdistelu. Esillä on alalle pesiytynyt kulttuuri laajemminkin, jossa miehelle sallittu malli on hyvin kapea: esimerkiksi homoudestaan kertominen on hyvinkin raskasta. Moni jättää kertomatta kiusaamisen pelossa, ja asiasta kertova saa muistutuksia asiasta.

- Se on jatkuvaa se homoläppä, on homokoppia ja homopenkkiä. En jaksa ihan joka kerta puuttua ja kipuilen sen kanssa. Nämä arvot pitäisi jalkauttaa ylhäältä alas, ettei yksittäisen jäsenen tarvitsisi puolustamassa omaa olemassaoloaan, kertoo eräs juttuun kommentoineista.

Keskustelua seksuaalivähemmistöjen asemasta yritettiin nostaa esiin Palopäällystöpäivillä ensimmäisen kerran vuonna 2019 ( https://ranneliike.net/uutiset/15244/palopaallystopaivilla-esilla-yhdenvertaisuus ), ja se oli aiheuttanut asiatonta kommentointia - esimerkiksi syntipuheita.