Palopäällystöpäivillä esillä yhdenvertaisuus

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Huhtikuun alussa Hämeenlinnassa järjestettävien palopäällystöpäivien yksi kantavista teemoista on yhdenvertaisuus pelastustoimessa.

Asiasta kerrotaan Pelastustieto-verkkopalvelussa, jonka mukaan Suomen Palopäällystöliiton toiminnanjohtaja Ari Keijonen kuvailee yhdenvertaisuutta äärimmäisen tärkeäksi ja perustavanlaatuiseksi teemaksi. 

Tapahtumassa yhdenvertaisuuskeskustelua alustaa vanhempi rikoskonstaapeli Linnea West, joka on ollut aktiivisesti edistämässä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien, poliisiorganisaatiossa työskentelevien vertaistukea ja keskinäistä yhteydenpitoa. Parhaillaan hän on perustamassa Sateenkaaripoliisit-yhdistystä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

West korostaa esimiestyön tärkeää roolia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantamisessa. Esimies ohjaa asenteita esimerkillään ja käytöksellään.

- Kaikki asenteet lähtevät esimiehistä. Jos havaitaan väärinkäytöksiä, niihin pitää puuttua. Jos kaikki tietävät, että ne ovat esimiehen tiedossa, mutta hän ei puutu, siitä tulee hyväksyttyä, sanoo West Pelastustieto-verkkopalvelun mukaan.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!