Erimielisyys jatkuu Berliinissä: homot olivat sodan aikana natsien uhreja, olivatko myös lesbot (juttukommentit)

Kyllä mielestäni yhteen hiileen puhaltaminen on kaikkien etu. Samalla myös olisi tärkeää pyrkiä siihen, ettei asioita rajata vain homomiesten tai homonaisten jutuiksi. Kaikki mukaan.

Aihe ei ole kaikilta osin yksiselitteinen tai yksinkertainen. Lesbotkin tietysti kokivat natsihallinnon kauheuden.

Tosiasia kuitenkin on, että juuri homomiesten vainoaminen oli järjestelmällisempää ja konkreettisempaa. Rikoslain pykälä 175 koski nimenomaan miesten välisiä suhteita, ja tuo pykälähän eli jossain muodossaan pitkään natsivallan kaatumisen jälkeenkin. Nimenomaan homomiehet olivat natsi-saksassa vallinneen opin mukaisesti vainottu kansanryhmä osittain samassa mielessä kuin juutalaisetkin, joskin juutalainen syntyperä oli tietysti yleensä selvitettävissä ilman jostain "kiinni jäämistä".

Siitä asiasta lienee turha kiistellä.

Toinen asia on sitten se, että lesbojakin lähetettiin keskitysleirille lähinnä epäsosiaalisuudeksi katsotun elämäntapansa vuoksi; he eivät täyttäneet niitä ihanteita, mitä naisen velvollisuus oli täyttää. Sama koskee naisia, jotka eivät osanneet tai halunneet muuten mukautua siihen rooliin, mikä naisille oli määrätty. Sama koskee myös transsukupuolisia, transnaisia ehkä kovemmin.

Kyse on siitä, millainen painoarvo hyväksytään millekin historialliselle tosiasialle. Mutta tämä puhukoon puolestaan: https://fi.wikipedia.org/wiki/Vankitunnukset_natsien_keskitysleireill%C3%A4#/media/File:Kennzeichen_f%C3%BCr_Schutzh%C3%A4ftlinge_in_den_Konzentrationslagern.jpg

Lesbot ja homot ovat Saksassa olleet eriseuraisia jo pitkään. Nelisenkymmentä vuotta sitten opiskelin Münchenissä. Pääsin varsin hyvin sisälle homoskeneen. Homokulttuuri oli varsin vilkasta tuossa kaupungissa siihen aikaan, ennen AIDSia. Homomiehet ja lesbonaiset eivät mahtuneet niihin aikoihin samoihin yhdistyksiin.

Vaikka tuo kärhämä natsiajasta on nyt ilmassa, oletan tajutun sen, että vähemmistön pitää toimia yhteistyössä, saadakseen aikaan parannuksia. Yksi kärhämä ei suuntaa miksikään muuta. Esimerkkinä tästä voisi olla vaikkapa Berliinin Schwules Museumin näyttely lesboteemoista.

https://www.schwulesmuseum.de/ausstellungen/?lang=en#

Kaikkien välinen yhteen hiileen puhaltaminen yhdenvertaisuutta tavoiteltaessa on ensiarvoisen tärkeää. Kun jonkin asian edistäminen ei ole toiselta pois, niin miksi olisi auttamatta asian viemistä kohti parempaa? Se on yksi asia. Kuppikuntainen niskan päälle pyrkiminen ei johda mihinkään. Pitäisi olla nostamatta jotain ja vähättelemättä toista.

Toinen asia on sitten historia, sen ymmärtäminen ja muistaminen. Esimerkiksi jollekin asialle tehtyjen muistomerkkien kohdalla ei pitäisi taivutella historiaa. Sellainen heikentää käsitystä siitä, mitä kerran tapahtui. Se voi vesittää uhreille omistetun muistomerkin tärkeintä syytä olla olemassa: näin tapahtui, eikä sen soisi toistuvan.

Tämä seuraa surullisen tuttua kaavaa. Feministiliikkeet ovat kautta aikain pyrkineet vääristelemään historiaa omien etujensa ajamiseksi.

Voiko olla mitään niin surkuhupaista kuin se, että jokin ihmisryhmä tunkee väkisin historian pahimpien keskitysleirikauhujen uhriksi? Tässä tiivistyy jotain niin oleellista nykyvasemmiston identiteettipolitiikasta: kaikkien on saatava olla sorrettuja, ja vieläpä yhtä paljon.

Varmasti on olemassa myös natsi-Saksan lesbohistoria ja se odottaa ilmeisesti vielä kirjoittamistaan. Oikea tapa etsiä sitä ei ole kuitenkaan se, että kehitellään kuvitteellisia sortohistorioita ja loukataan samalla törkeästi niitten kokemusta, jotka sorron uhreiksi joutuivat.

Ymmärrän lesboaktivistien asiaa sikäli, että lesbot ovat edelleen jollain tapaa näkymättömäksi tehty ihmisryhmä. Vielä nykyäänkin sanasta "lesbo" tulee monille mieleen lähinnä jokin heteromiehille suunnatun pornografian genre. Tästä näkökulmasta ymmärrän sen, että voi olla erityisen katkeraa, kun julkinen keskustelu ei tunnusta edes lesbonaisten historiallista sortoa.

Samalla olen kuitenkin sitä mieltä, että historiaa on kirjoitettava tosiasioiden perusteella, ei sen perusteella, mitä sosiaalisia ja poliittisia tarpeita jollain ihmisryhmällä on kirjoitushetkellä. Homojen ja lesbojen historiat yhtenevät monilla merkityksellisillä tavoilla, mutta on virhe yrittää teeskennellä, etteivätkö ne myös monella tapaa eroaisi toisistaan.

"Ilmapiiri on myrkyllinen."

Tässä myrkyllisessä ilmapiirissä voi kenties muistuttaa siitäkin seikasta, että homoja oli niin sorrettujen kuin sortajien puolella natsihallinnossa kuin myös sotilaina - jos nyt sotaveteraani Touko Laaksoseen on uskomista ja hänen perintöönsä: "Kukaan ei tehnyt univormuja kuin Hugo Boss".

Homoseksuaalisia ihmisiä on toki missä tahansa vähänkään suuremmassa liikkeessä tai organisaatiossa, myös sellaisissa, jotka ovat aggressiivisen homovastaisia (esimerkiksi maailman suurimmat uskonnot). Jotkut homot junailevat itsensä tärkeisiin asemiin, joissa institutionalisoitunut homofobia ei pääse heitä vahingoittamaan. Vaikeissa yhteiskuntaoloissa vähemmistöihmiset hakevat myös suojaa toisistaan, joilloin muodostuu luonnollisesti erilaisia alakulttuureja ja liittoumia.

Olisi suoranainen ihme, jos homoja ei olisi ollut myös natsien joukossa. Asepalvelus koski myös homomiehiä, tai ainakaan kukaan ei uskaltanut hakea vapautusta homouden perusteella, joten luonnollisesti osa saksalaissotilaista oli homoja. Tässä ei pitäisi olla mitään ihmeteltävää. Ihmetellä täytyy sen sijaan sitä, miten "homonatsit" aina vain nostetaan esiin erityisenä ongelmana, jonka pitäisi muka hirveästi askarruttaa homoja, joilla ei ole mitään tekemistä natsismin tai muiden ääriliikkeiden kanssa.

Vai onko kyse muissakin muodoissa esiintyvästä vaatimuksesta kollektiivisen syyllisyyden tuntemisesta?

Niin, joskus oli ihan normaalia olla natsi!

"Ihmetellä täytyy sen sijaan sitä, miten "homonatsit" aina vain nostetaan esiin erityisenä ongelmana, jonka pitäisi muka hirveästi askarruttaa homoja, joilla ei ole mitään tekemistä natsismin tai muiden ääriliikkeiden kanssa."

Enää ei ole normaalia olla natsi, mutta silti niistä vetimistä tyylitellyt asut kiinnostavat/kiihottavat - tosin ei nyt mitään kansanryhmää vastaan, vaikka tämäkään ei ole kovin tavatonta. Eikä nyt puhuta machohomojen emansipaationa 1970-luvulla, joka klooniarmejana hyökkasi niin naisia, kuin naismaisia homoja vastaan (ja vapautuessaan popsi antibiootteja ennen kuin lähti cruisailemaan riskit tiedostaen). Tai määritelmästä "inter-racial porn", vaikka eri ihmisrodut käsitteenä on vanhanaikaisia, tai jonkun homokuppilan työntekijän/omistajan somemöläytyksistä, tai vaikka etnisistä seksuaalisista mieltymyksistä, jota nätisti voisi kai sanoa positiiviseksi syrjinnäksi?

Kloonatulla maskuliinisuudella hegemoivaa alakulttuuria voisi kai nykyään kutsua toxic masculinity, ellei homokulttuuriin kuulu tietty kritiikittömyys sille suodun syrjityn vähemmistöstatuksen myötä - ihmettelee ainakin hän.

Jos nyt mennään "rättishown" puolelle - ja varsinkin tekemään johtopäätöksiä, niin... "niihin vetimiinkin" (viitattaneen natsiajan sotilaallishenkiseen vaatetukseen) on ammennettu aikaisemmasta menneisyydestä. Toki nykyajan historian surullisimpiin kuuluva ajanjakso "niitä vetimiä" nosti esiin. Silti on vähän matalaotsaista vedellä suoria yhteyksiä asioiden välille.

Välillä tuntuu, että käsitteiden "toksinen maskuliinisuus" -tyyppisiä retorisia miekkoja teroitellaan lähinnä olkiukkoarmeija silmissä. Vähän kuin itänaapurissa aikanaan puhuttiin "kapitalismin rappiosta" ja sittemmin "liberaalin lännen rappiosta".

Samalla kun voivotellaan onko "mitään niin surkuhupaista kuin se, että jokin ihmisryhmä tunkee väkisin historian pahimpien keskitysleirikauhujen uhriksi", unohdetaan se miten homot eivät olleet pelkästään samojen kauhujen uhreja.

"Silti on vähän matalaotsaista vedellä suoria yhteyksiä asioiden välille."

En oikein usko, nahka/uniformufetissi pohjautuu aika selkeästi toisen maailmansodan aikaiseen militariaan. Se ei rikkonut tabuja kuten punk teki ottaessaan hakaristit kuvastoonsa, vaan samaistuu ja voimaantuu kuvastosta samalla tapaa kuin (homo)skinhead neo-natseihin. Vaatteet on aatteet? Kiinnostavaa muuten se, miten feministien käyttämä termi tuo sinulle mieleen kommunistisen diktatuurin propagandan...

Aika monikin vähän orwellilaista uuskieltä henkivä termi yhdistyy mielessäni juuri Moskovan propagandaan, eikä välttämättä ihan yksistään kommunistiseen. Sen selittää kohdallani nyt hieman yli kolmen vuosikymmenen mittainen Viron tapahtumien aktiivinen seuranta - ja sitä kautta syntynyt jonkinlainen käsitys miehittäjän propagandasta ennen ja sittemminkin. Näin, jos kiinnostaa.

Mutkia voi toki oikoa suoriksi analysoidessaan. Kyllähän se sopii keinovalikoimiin, kun haluaa vaatia kollektiivisen syyllisyyden kokemusta - jostakin. Varmaan siitä (toksisesta) maskuliinisuudesta.

Näinkö? Aika valitettavaa, jos yhdistät femisistisiä termejä Moskovan propagandaan... Toisaalta tuota valloittaja/valta/propaganda retoriikkaa käytti eräs jyväskyläläinen persusuomalainen kirjailijatar tutkiessaan Viron historiaa ja narsistista kehonkuvaansa, jossa historian kohtalot manifestoituvat syömishäiriönä - tai-jotain-sensellaista kansallisesti samaistuttavaa, jos Suomi olisi valloitettu...

Miksi se on mielestäsi valitettavaa?

"Niin, joskus oli ihan normaalia olla natsi!"

Hienosti tiivistit viestini ytimen. Homot tosiaan elivät samassa yhteiskunnallisessa todellisuudessa kuin heterotkin, alttiina samoille yhteiskunnallisille vaikutteille ja sosiaalisille pakotteille kuin heterot.

"Enää ei ole normaalia olla natsi, mutta silti niistä vetimistä tyylitellyt asut kiinnostavat/kiihottavat - tosin ei nyt mitään kansanryhmää vastaan, vaikka tämäkään ei ole kovin tavatonta."

Univormut ja muut sotilaallisuuden elkeet yhdistetään jyrkkään maskuliinisuuteen, mikä selittää sitä, että niistä on tullut myös osa modernia fetissikuvastoa. Jos tämä on sinusta erityinen ongelma, älä vaadi siitä vastuuseen homoja, koska kuviossa on mukana koko ihmiskulttuuri.