Minä, Simon - elokuva teinin kaapistatulon vaikeudesta (juttukommentit)

tää on oikein kiva mieltä lämmittävä elokuva sunnuntai-iltapäivän iloksi. jenkkirainaksi melkeinpä hyvä. mutta jos kalenteriin ei mahdu kuin yksi esitys, suosittelen mielummin sateenkaariteemasta chileläistä fantastista naista tai ranskalaista BPM (beats per minute), mutta on tää simon parempi kuin call me by your name. kaikki 4 leffaa siis vielä finnkinossa. kylläpä nyt on tarjontaa. ja hyvä niin :-)
Oli oikein mieluisa kokemus tuo leffa! Pidin itsekin tästä enemmän kuin Call Me By Your Name:sta, vaikkei huono sekään ollut. Luin äsken jokusen kymmentä IMDB:n käyttäjien arviota. Mielenkiintoisimpia niistä olivat kriittiset; siis lähinnä huomata kuinka eri tavalla itse suhtautui kritisoituihin asioihin. Ainakin eräs kriitikko oli ottanut mielestäni leffan turhan tosissaan (hänelle sanoisin: hei haloo, romanttinen komedia jossa 20+ v näyttelijät näyttelevät 3-5 v nuorempia rooleja ja unelmat/kuvitelmat sujutetaan saumattomasti kohtausten sekaan...).
En ole nähnyt leffaa - ainakaan toistaiseksi.

Suomalaismediassa kritiikki on ollut moninaista. On haukuttu yliampuvaksi teinilässytykseksi ja on jopa nostettu sukupolvikokemuksen tasoiseksi. On löydetty kritiikkiä asetelmista, etenkin siitä, että avoimesti homo hahmo on kuvattu eräänlaiseksi pelleksi. Toisaalta - leffaa näkemättä - joskus sellainenkin on realismia. Kyseessä näyttää kuitenkin olevan pätkä, jossa homous itsessään on ok, lopputulema on myönteinen, ympäristö ei ole "homoyhteisö". Monille siis samastuttava.
Trailerin perusteella raina toistaa viime vuosien tyyppitrendiä: homoseksuaali esitetään ihmisenä, joka menee ulkoisilta ominaisuuksiltaan keskiverron yli ja jonka ainoa käyttäytymisero muihin nähden on samansukupuolinen seksuaalinen virittyminen.

Tämä hahmo lienee perustelultaan ja yleisyydeltään vastaavalla tasolla kuin on "kanahomokin". (Biseksuaalina tämänlainen hahmo olisi tosielämään nähden uskottavampi.)
Minkä keskiverron yli? Jänniä oletuksia kyllä, noin muuten. Heittoja.
Kirjoitin "ulkoisilta ominaisuuksiltaan keskiverron yli".

Tarkemmin sitten: tarkoitin valkoisen n. 25 vuotiaan miehen keskipituutta, keskiarvoista kasvojen symmetriaa ja mittasuheita. Nick Robinson on 188 cm pitkä mies, jonka kasvot noudattavat 1/3 sääntöä, hänellä on suora nenä erottuva leukaluu, jos tuon haluaa pukea tarkemmaksi.

Mitkä olivat jänniä oletuksia ja heittoja?
Tosiaan, nykytrendi elokuvissa ja tv-sarjoissa on esittää homoroolit joko heteronoloisten näyttelijöiden toimesta (siten etten itse heitä tunnista homoiksi ulkoisen habituksensa puolesta) tai sitten karikatyyreinä - välimuotoja ei tunneta. Tämä on kieltämättä hieman ristiriidassa sen kanssa että eräs tekoälyjärjestelmä tunnistaa homomiehen 91 % tarkkuudella kahta miehestä kun kummastakin esitetään ohjelmalle viisi valokuvaa. Täytyy tosin tunnustaa ettei homotutkani ole mitenkään hyvä.
Minulla ei ole edelleenkään selkeää kuvaa, miten jonkun yksilön sinänsä "tunnistaisi homoksi" (sen paremmin dramatisoidussa toteutuksessa kuin tosielämässäkään) - erityisesti tapauksessa, jossa henkilö nimenomaisesti välttää ns. homoklisheitä, vaikkapa tiukasti kaapissa olevana. Voi toki olla, että seksuaalivähemmistöön kuuluvien kasvonpiirteiden keskiarvossa on eroavuuksia verrattuna seksuaalienemmistöön kuuluviin.

Em. tekoälyjärjestelmän homotutka ilmeisesti on virittynyt tunnistamaan etenkin (homo)kulttuurin mukanaan tuomia merkkejä; etenkin tietynlaista laittautumista. Tämän päättelen siitä, mistä vertailudataksi syötetyt kuvat on valtaosaltaan poimittu.
Olisin hyvin yllättynyt, mikäli niin perustavanlaatuinen biologinen asia kuin seksuaalinen suuntima ei näkyisi yksilön ominaisuuksissa muutoin. Tästä yksinkertaisimpana todisteena on keskimääräisen naisen ja keskimääräisen miehen ulkonäölliset ja käyttäytymisen keskimääräiset - tunnistettavat - erot. Varmasti erot homoseksuaalin ja heteroseksuaalin miehen välillä ovat pienemmät ja enemmän limittyneet.


Tämä artikkelikaksikko vaikutti erityisen kiinnostavalta:
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25550146
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/28155008

Ensimmäinen perustui ihmisotantaan. Toisen ihmisryhmän piti arvioida seksuaalista orientaatiota kasvojen kuvien perusteella. Etsittiin kasvojen piirteitä, jotka korreloivat itseilmaistuun orientaatioon ja muiden arvioon orientaatiosta. Löytyi 3 (miehillä) ja 4 (naisilla) tällaista kasvojen piirrettä.

Jälkimmäisessä luotiin keinotekoisia kasvoja, joihin leivottiin näitä aiemmin löytyneitä kasvonpiirteitä. Osoittautui, että koejoukko tunnisti myös keinotekoisten kasvojen homo- ja heteropiirteet sitä vahvemmin, mitä vahvemmiksi ne keinotekoisiin kasvoihin sisällytettiin.
Se pitää todeta, että tässäkin tutkimuksessa otanta vaikuttaa tuloksiin merkittävästi. Kuinka hyvin ne 52 lesboa ja 77 homoa, jotka ottivat osaa ensimmäiseen tutkimukseen, edustavat koko joukkoa? Ehkä heistä suurin osa olikin sellaisia, jotka omaavat "äärihomoseksuaalisen" fenotyypin? Laajemmassa, vähemmän valikoituneessa joukossa voisikin käydä niin, ettei kasvoista löydy lainkaan piirteitä, jotka korreloivat itseilmoitettuun seksuaaliseen orientaatioon. Tai nuo pirteet ovatkin joitain muita.

Voi hyvin olla, että tämä tutkimus demonstroi kasvot-orientaatio-korrelaatiota vain suppealla alaryhmällä. (Oma arvaukseni on kuitenkin, että lopputulos ulkoisten ominaisuuksien ja seksuaalisen orientaation korrelaatiosta on yleistettävissä). Dataa tarvittaisiin joka tapauksessa hurjasti enemmän!
...edellisistä päästäänkin siihen, että millaisena roolihahmo olisi kuvattava (kaappi)homoroolissa, jotta tämä olisi tunnistettavissa homoksi (ulkoisen habituksensa puolesta)?

En edelleenkään kiistä, etteikö seksuaalisella suuntautuneisuudella ja esimerkiksi kasvonpiirteiden feminiinisyys/maskuliinisuus -janalla voi olla löydettävissä tilastollista yhteyttä. Ja varmaan voi olla jotain elehtimiseen ja muuhun olemukseen liittyviäkin korrelaatioita. Nuo yhteydet eivät oman arkikokemukseni mukaan ole kuitenkaan niin voimakkaita ja suoraviivaisia, että ne suoranaisesti tyypittäisivät ihmisiä. Ja kysehän on joka tapauksessa liukumasta. Tilastolliset legendat kertovat myös homomiesten sukuelinten suuremmasta koosta. Että mikä nyt sitten on millaisellakin akselilla mitäkin? Isoja ja ehkä jännittäviäkin kysymyksiä.

Jonkun homoksi tunnistamisessa kuitenkin päällimmäisenä on minun elämänkokemukseni näkökulmasta ennemminkin omaksuttuja tapoja olla ja elää. Eräs tuttu on olemuksellaan huudattanut minun (ja muidenkin) homotutkaa huolella iän kaiken, mutta niin vain otti, nai rouvan ja järjesti jälkikasvua. Eikä ihan avarakatseinen tyyppi taatusti ole missään kulissiliitossa.

Etten nyt oikein tiedä, onko mielekästä pohtia, että minkälainen hahmo homona on homonoloisuudessaan, heteronoloisuudessaan tai niidenvälisyydessään riittävän (epä)uskottava.
"millaisena roolihahmo olisi kuvattava (kaappi)homoroolissa, jotta tämä olisi tunnistettavissa homoksi "

Riippuu siitä, mitä hakee. Jos hakee homoille nykyisen naisrakennelman mallin mukaisesti superolento-hypetystä, niin sitten kannattaa valkokankaalle heijastaa salskea hetero valtavirtakiinnostuksineen ja -käyttäytymisineen.

Jos taas haluaa lähestyä todellisuutta, niin hahmosta ehkä tulisi hämmentyneempi, vaisumpi tai kompensatorisesti ylisuorittaja, ehkä vaatetuksen ja hiusten suhteen kokeilevampi, joko parin kaverin mukana tai sitten tyttöporukoissa viihtyvä hahmo, jonka kiinnostuksen kohteet sijaitsisivat joukkuelajien sijaan yksilölajeissa tai muualla kuin urheilussa. (?)

Ehkä jutun ydin kuitenkin on siinä, että koska homoja päähahmoja on käsikirjoitettuna edelleen melko vähän, niin jokainen heistä jättää tavallaan ylisuuden painonsa teemaan. Jos homo esitetään toistuvasti salskeana heterona, kuten viime aikoina, niin tämä lienee vastaava vino peilipinta "keskivertohomolle" kuin on neitihomonkin kuva.

Yksi kiinnostava havainto asian ympäriltä on, että samaan aikaan kuin ylikeskiarvoinen hetero-olemus näyttäisi valtaavan homokuvaa käsikirjoitetulla saralla, niin realityn saralla edelleen näyttäisivät sisustavan, vloggaavan, meikkaavan, jne. ns. neitihomot.

"Nuo yhteydet eivät oman arkikokemukseni mukaan ole kuitenkaan niin voimakkaita ja suoraviivaisia, että ne suoranaisesti tyypittäisivät ihmisiä."

Arkikokemus ei ole kovin kelpo mittari juuri millekään kovin isolle asialle. Jos sen mukaan mentäisiin, niin tellus olisi edelleen litteä.

"Etten nyt oikein tiedä, onko mielekästä pohtia, että minkälainen hahmo homona on homonoloisuudessaan, heteronoloisuudessaan tai niidenvälisyydessään riittävän (epä)uskottava."

Ei sinun tarvitse osallistua tällaiseen pohdintaan, jos se ei sinusta ole mielekästä. Olen ollut siinä ymmärryksessä, että nimenomaa sinä olet ollut yksi niistä (samoin kuin minä), jotka ovat peräänkuuluttaneet laajempaa homokirjoa mediakentälle. Lienemme tässä pohtimassa, mikä olisi tasapainottavaa homokuvastossa. Itse tunnut olevan hyvilläsi Simon, Isak ja Brokeback -hahmoista. Eikä siinä mitään. Hekin ovat tervetulleita kuvastoon. Mutta kun tarkemmin havainnoi, hekin edustanevat homouden äärilaitaa ja näin he vähän kuulusivat samanlaiseen valoon, kuin "neitihomokin", joka edustaa puolestaan toista äärilaitaa. Yliedustettuna molemmat ääripäät vinouttavat kuvastoa vastaavasti.

Ehkä homokuvakin kaipaa tällä hetkellä pyrkimystä mahdollisimman todenmukaiseen. Ilman bullshittiä.
En ajatellut itseäni viitatessani pohdinnan mielekkyyteen, vaan yleisemmin ja siitä näkökulmasta, että vellotaanko asiassa vain (katteettomien) stereotypioiden suon toisessa kohdassa. Retoriset kysymykset ovat kielemme vivahteisiin kuuluva tyylikeino.

Tämän elokuvan tarinassahan kyse on hahmosta, joka on kaapissa - ilmeisen paljon samoista syistä kuin itsekin vielä pari vuosikymmentä sitten, kuten myös taannoisen (alkuperäisen) Skam-sarjan Isak: kyvyttömyys myöntää ensin itselleen ja sitten muille sitä, mitä on. Normista poikkeaminen kokeilemisineen on siinä moodissa mitä mahdottomin vaihtoehto.

Olisiko perustellumpaa kyseenalaistaa ennemminkin tarinan tyypillistä asetelmaa kuin päähenkilön habitusta?

Minä näkisin enemmänkin, että homoteemaisten elokuvien trendissä on tällä hetkellä tyypillistä kertoa tarina siitä, miten (pää)henkilö kasvaa ja löytää tien ulos kaapista maailmaan, jossa hyväksyntää on enemmän kuin (pää)henkilö olisi osannut kuvitella.
"--- hahmo lienee perustelultaan ja yleisyydeltään vastaavalla tasolla kuin on "kanahomokin". (Biseksuaalina tämänlainen hahmo olisi tosielämään nähden uskottavampi.)"

Tarkennatko vähän. Käsitinkö oikein, että nimimerkki Humanin tapaan ulkoistat tietynlaisen homokäyttäytymisen jonnekin bi-drag-tras osastolle?
Hauskaa, että pidätkin itse pohdintaa homohahmoista mielekkäänä.

Miksei kyseenalaistaisi tarinan asetelmaa. Omasta mielestäni asetelma (omiensa ja itsensä sekä rakkauden löytäminen) on hyvinkin merkittävä, enkä siis itse sitä kyseenalaista.

Tarinan puitteiden ja hahmojen todenmukaisuutta pitäisin kiiltokuvia kiinnostavampana ja myös tärkeänä tilanteessa, jossa roolimalleja on edelleen tarjolla niukasti. Mutta Simon-hahmokin asettunee ajan kanssa oikeanlaiseen valoon, eipä siinä.

(Edit: jotenkin tässä tulee myös vähän mieleen antiikin Kreikka, jossa miehet näyttelivät naisroolitkin)

Kommenttia muokattu: 08.05.2018 klo 17:53
Olihan tuo filmatisointi vähän Hollywood-suodatettu. Kirjassa mm. Simon on 165 cm pitkä, käyttää silmälaseja, kirjoittelee Bluen kanssa seksistä, hassunhauska vararehtori puuttuu kokonaan ja tarinan käänteet ovat kaikin puolin vähän vähemmän pakotettuja. Mutta enpä viitsi valittaa, oikein kiva ja koskettavakin elokuva joka tapauksessa.
Kummastuttaa homojen keskustelu siitä minkälaisia homohahmoja elokuvissa, tv-sarjoissa tai Tuuren musavideoissa PITÄISI olla. Tai miltä tosielämän homojen PITÄISI näyttää. Vähemmistönä haluamme oikeuden olla mitä olemme muun kansan keskellä, eikö samalla logiikalla erilaisemmat homot saa olla mitä ovat homokansan keskellä? Kukin haluaa tietysti nähdä kainalossaan/sängyssään/telkkarissaan/idolinaan oman makunsa mukaisia ihmisiä, mutta ei se tarkoita että muunlaiset antaisi "väärän" kuvan homoista, meitä nyt vaan on monenlaisia.
Hmm... harmi Wonderi väärin päin ettet lukenut ketjua... Tuostahan ei tässä ollut kyse
Tuosta oikeinpäin irednoW huomiosta keskustelusta taitaa hyvinkin olla kyse.
Nähdäkseni (pää)homoroolien näyttelijöiksi valitaan heteroita joko homoseksualismin "propagoimiseksi" eli pyritään karsimaan kaikki monien negatiiviseksi kokemat piirteet, joista homon voisi tunnistaa, ja siten lisäämään hyväksyntää homoja kohtaan tai katsojamäärän maksimoimiseksi, sillä edellä viittaamani piirteet herättäisivät osassa potentiaalia katsojakuntaa epämiellyttäviä tuntemuksia, jotka saisivat jättämään elokuvan väliin. Ihan ymmärrettävää toimintaa, mutta tämä tulee sivutuotteenaan ylläpitäneeksi homojen keskuudessa vallitsevaa tilannetta, jossa selkeästi homoksi tunnistettavia jossain määrin väheksytään ja halveksutaan, ja tästä pitäisi pyristellä irti. Tässä suhteessa Tuurelle ja Teemulle isot peukut, sillä heidän toimillaan voi olla iso merkitys homojen elämänlaadun parantajina!
Oma puheenvuoroni nimenomaa kaipaili variaatiota. Kerroin havainnokseni, että mediakentälle näyttäisi tällä hetkellä muodostuneen suurimmaksi osaksi 2 ääripäätä. Käsikirjoitetulla saralla ääripäässä mennään niinkin pitkälle, että homoa esittävät toistuvasti heterot (tai biseksuaalit) näyttelijät. Realityssä puolestaan monotonian muodostavat jo hitusen transsukupuolisesti käyttäytyvät homot. Ei kummankaan ääripään näkymisessä ole mitään pahaa, mutta suurimmalle osalle samaistuttavampaa ja todenmukaisempaa taitaisi olla se gaussin käyrän levein kohta (jos se on olemassa, niinkuin vaikkapa kasvotutkielmat antavat ymmärtää). Kannattaa pitää mielessä, että siinä missä heteroilla nuorilla mediakentän mahdollisia vinoumia neutraloi (ehkä) arkinen lähiympäristö. Arkista homoa lähiympäristöä ei vielä taida olla olemassakaan.
Harza tuo esiin pragmatiikan ja kaupallisuuden. Noinhan se menee.

Lisäksi tavallaan ymmärrän, että homojen emansipaatiossa mennään vaihetta, jossa joku ajattelee kaivattavan ns. ideaaleja voimauttajahahmoja. Analogia taitaa tulla naiskuvan rakennustyöstä. Se vain, että mikäli voimauttajahahmo on heteron miehen kuvajainen, niin mitä homoille itselleen jää oikeasti käteen?

Itse olen joka tapauksessa aina ollut kiinnostuneempi todellisuudesta, koska toistuvasti se lopulta osoittautuu tarua ihmeellisemmäksi!
Minä en hahmota "heteron miehen kuvajaisen" ja "ei-heteron miehen kuvajaisen" eroa siten, että tällaisessa olisi kyse käteenjäävyydestä tai käteenjäämättömyydestä.

Vuosi sitten SKAM-sarjan Isak sai osakseen huomioita uskottavuudestaan homon hahmona ( http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=10&thrdid=15092 ). Esillä olivat vähän samat stereotypiat kuin mitä Yesman tässä yhteydessä nosti esiin; tarkemmin tarkastellen Isakin hahmo oli alkuun hyvinkin hämmentynyt, ylisuorittaja, oli vain yksi varsinainen kaveri jne jne. Skam myös kuvasti paljon lähemmin meikäläistä kulttuuria kuin Minä, Simon -elokuva, joka vaikuttanee siihen, mitkä ovat elämän tyypillisyyksiä.
Jännä sattuma muuten joka liippaa tätä ja "lätkäjätkä" keskustelua. Enbuske, Veitola & Salminen haastattelema Jere Karalahden mukaan Antti Holma kelpaa hänen omaelämänkertansa nimirooliin, mutta Tom of Finland leffaan Holma oli liian "homomainen".

Go figure.
Kommentointi täällä tuli mieleeni, kun tavaroita järjestellessä avasin kuva-albumin runsaan neljännesvuosisadan takaa ja sitä selatessani törmäsin pariinkin lukioajan luokkakuvaan. Lähinnä mietin esitettyjä viittauksia keskiverroista ja ei-keskiverroista. Aika kirjavaa sakkia oli luokkakuvassa, mutta eipä nyt ulkoisesti (ja muistojenikaan mukaan) lopulta ole ihan todellisuuden tuolla puolen noiden elokuvienkaan näyttelijävalinnat.
Todella erikoisia piirteitä on ollut tämän elokuvan vastaanotossa. Time-lehden kriitikko luonnehtii Simonia elokuvaksi, joka on toisaalta ensimmäinen laatuaan ja toisaalta jo valmiiksi vanhanaikainen. Hän kysyy retorisesti, onko tällaiselle elokuvalle enää ylipäätään tarvetta. Nykynuoriso on kriitikon mukaan mullistanut sukupuolen ja seksuaalisuuden käsitteet niin perusteellisesti, ettei Simonin kaltainen hahmo, joka on muka "liian hetero" ja toisaalta liian selvästi homo, tunnu heistä enää "uskottavalta".

Simonin kaltaisille rohkaiseville esikuville ei siis enää ole paikkaa maailmassa? Queer-ideologian mukainen homojen pois pyyhkiminen etenee vääjäämättä?

Millainen Simonin olisi pitänyt olla? Hiuksiaan sinisiksi värjäävä queer, joka ymmärtää intersektionaalisen feminismin teoriaa ja on "homosuhteessa" tytön kanssa? Sen perusteella, mitä olen nuorten reaktioita seurannut, niin juuri sellaiselle hahmolle ei ole tilausta kuin korkeintaan joidenkin huomionkipeiden queer-heterojen joukossa. Homonuoret, ne varsinaiset homoseksuaalit nuoret, ovat samaistuneet Simoniin juuri hahmon tuttuuden ja "tavallisuuden" takia.

The Guardianissa oli toisenlainen arvio, jonka mukaan Simon on mullistava elokuva juuri siksi, että se on niin näennäisen sovinnainen. Se ei yritäkään tarjoilla mitään muodinmukaista queeria tai pervoa, vaan jotain tavallista, mitä homonuorilla ei ole koskaan ollut. Jos elokuva vaikuttaa jo uutena aikansa eläneeltä, se johtuu siitä, että siitä on unelmoitu niin kauan.
Itse olen joitain kertoja pyrkinyt huomioimaan sitä, että hlbti-aihepiirin esilläolon muodot tavallaan tarpeettomasti ajavat nuoria hyväksymään itseään "queer"-ihanteita hipovan irtioton kautta sen sijaan, että olisi helppo hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Minusta tässä olisi hlbti-järjestöillä paikka miettiä, miten tavoittaa nekin nuoret, joille isomman irtioton tekeminen on liian suuri hyppy pois mukavuusalueelta.