Minusta (myös tämänkaltaiset) tutkimukset ovat kiinnostavia. Ne lisäävät ymmärrystä, tässä tapauksessa siitä, miten luonnon vaihtelu voi toimia.
Seksuaalisen suuntautuneisuuden kohdalla ollaan erityisen jännän äärellä; ilmiön on havaittu olevan hyvin vahvasti synnynnäinen, biologinen ja ainakin osittain myös perinnöllinen ominaisuus. Toisaalta tiedämme, että ei-heteroiden kohdalla jälkeläisten määrä on vähäisempi; miten se silti perinnöllisenä(kin) ominaisuutena seuraa matkassa?
Länsimaissa ei-heterous on lakannut olemasta tabu. Asian tutkiminen on paremmin mahdollista, koska tutkimusten tueksi saadaan myös subjektiivinen totuus omasta seksuaalisesta suuntautuneisuudesta.
Minusta kiinnostavaa on se, että asian kohdalla näyttää näyttää olevan monia polkuja. Vaikuttavatko eri polut ehkä yhdessä määrällisen voiman kautta seksuaalisen suuntautuneisuuden astelukuun vai vaikuttavatko eri osatekijät itsenään esimerkiksi seksuaalisen suuntautuneisuuden luonteeseen - siis siihen, mihin kohtaan yksilö asettuu hetero-bi-homo - asteikolla. Vaikuttavako samat mekanismit seksuaalisen suuntautuneisuuden lisäksi asian kannalta toissijaisiin ominaisuuksiin, kuten sormien pituuksiin tai kasvojen piirteisiin? Vaikuttavatko jotkut samat asiat (ja miten) naisten ja miesten seksuaaliseen suuntautuneisuuteen? Osa vaikuttavista asioista näyttää kytkeytyvän Y-kromosomiin. Entä onko oman sukupuolen kokemukseen ja seksuaaliseen suuntautuneisuuteen vaikuttavilla tekijöillä muuta yhteyttä kuin tyypillisyyttä säätelevänä "pääkytkimenä" toimivat kromosomiparit XX tai XY.
Hieman kyllä kyseenalaista tuollaisen ”tutkimuksen” reliabiliteetti, kun otoskoko on noin pieni. Miten lienee otanta tehty sen lisäksi.
Tulee mieleen tositapahtuma 90-luvulta:
Väitöskirjaa tehnyt lääkäri toimitti tutkimusaineistonsa laitoksensa tilastonörtille. Kun nörtti sitten kysyi, mitä näistä pitäisi selvittää, lääkäri vastasi, että katso nyt vain löytyisikö sieltä jotain mielenkiintoista.
Mistä tahansa tilastollisesta aineistosta löytyy aina jollakin menetelmällä jotakin, mille saadaan tilastollinen todennäköisyys 0,001 haulikkoammuntaa harrastamalla. Sellaisen tutkimuksen validiteetti onkin sitten myös täysin olematon.
Otoskoko tosiaan tässä on pieni, mutta ei kuitenkaan mitätön. Tutkimuksen tekijät toteavat, että varmempiin johtopäätöksiin tutkittavien määrä ei riitä. Toisaalta tulokset vahvistavat aiempia havaintoja. Vastaukset lisäksi ovat nimenomaan siihen kysymykseen, mihin on etsitty vastauksia.
Isoa kuvaa lainalaisuuksista voi maalata ja todennäköisyyksiä löytää tällaisilla pienempien otoksien tutkimuksilla - mutta yksilötasolle päästään vasta tutkimalla jokainen maapallolla elävä yksilö erikseen.
Otos 142 on todellakin niin pieni, ettei sellaisella voida tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä ”lainalaisuuksista”! Kysymys kuuluu myös, miten tuo 142 otos on tehty, onko siinä vinoutumaa. Meillä on lääketieteen puolelta historiassa paljon ikäviä esimerkkejä siitä, että aineistoa on karsittu / manipuloitu toivotun tuloksen aikaan saamiseksi.
Uutisen yhteydessä olleet linkit kahteen muuhun tutkimukseen vaikuttavat ikävä kyllä sellaisilta, että niitä voi kutsua sanoilla kvasitieteellistä sontaa:
“Non-right-handed men seem to be protected from homosexuality. Four hypotheses are proposed: (1) androgenic factors of non-right-handedness neutralize anti-male factors; (2) non-right-handedness and homosexuality are lethal or produce mental impairment; (3) non-right-handed male embryos are insensitive to anti-male factors; (4) mothers of non-right-handed fetuses do not produce anti-male factors.”
“In articles on handedness, homosexuality and SR (Blanchard and Lippa, 2006; Blanchard, 2006, 2007, 2008), FBO authors have attempted to show that handedness and sexual orientation of gays predict a high sex ratio (SR) in older siblings (this is rather a post-diction).”
Niin ja keskisormen pituudesta suhteessa muihin sormiinhan pystyy päättelemään yhtä jos toistakin.
Nuo tutkimukset ja ne joihin niissä viitataan, on saatu näyttämään uskottavilta ja näennäisen vakuuttavilta tilastotieteellisesti numeroin. Enemmän kuitenkin vaikuttaisi olevan niin, että on väen väkisin yritetty vääntää ympyrää suoraksi. Lähinnä tulee mieleeni nykyisen presidenttiehdokas Vanhasen isän rotuopilliset tutkimukset älykkyydestä.
”On arvioitu, että seksuaalisen suuntautuneisuuden vaihtelusta noin 15 prosenttia selittyy veljesten syntymäjärjestykseen liittyvällä mekanismilla.”
“The phenomenon is also only estimated to impact 15 per cent of gay men.”
Oma käännökseni tuosta olisi, että tämä ilmiö vaikuttaa vain noin 15 %:iin gay miehistä.
Minulla on kaksi vanhempaa heteroveljeä ja kolme vanhempaa heterosiskoa ja minä olin jo lapsesta saakka erilainen kuin muut pojat, joten kyllä tuossa tutkimuksessa täytyy perää olla. Niin minä ainakin uskon.