Touko Laakosen kuvasto loi samaistumiskohteita ja nousi siitä emansipaatiota, joka nousi Stonewall:n jälkeisistä liikehdinnästä. Feminismi ja homoseksuaalisuuden "normalisoiminen" queer-henkisestä liikennihdästä alkoi pian mellakoiden jälkeen. Ylikorostettu homomaskuliinisuus halveksi edellisten sukupolvien sterotyyppisesti naisellisia piirteitä omaksuneita homomiehiä - tästä myös Laaksonen puhui haastattelussaan miten vieraaksi hän tunsi olonsa homopiireissä (toisaalta kuvissa esiintyy melko camp-henkinen pianisti..). 1970-luvun uusi homo korvasi muotikuteet tavalliseen vaatetukseen (Holliander:Dancer In The Dark), karhu"kulttuurin" juuret löytynevät täältä, osa meni vielä pidemmälle nahka fetissikulttuuriin. Tämä kahtiajako ja vastakkainasettelu näkyy vieläkin homokulttuurissa.
Trendeistä ja tyyleisestä piittaamattoma "jantterin" onglema usein on, että hän kokee vahvasti että julkisuuden homokuva ei milläin tavalla vastaa/kosketa häntä itseään, ja samalla ei halua millään lailla tuoda itseään esille. Hän on eräänlainen adidakseen pukeutunut Aina Inkeri Ankeisen normicore straight-acting homoversio, jolle mikään uusi ei kelpaa ja vanha on paina parempaa.
Kiitos SMO termin "jantteri" lanseeramisesta, varsin kuvaava ja hupaisa. "Jäbä" onkin jantteriseksuaali.
Teini-ikäisen minun ajatuksia 1980-luvun loppupuolelta: homot olivat joko koppalakkipäisiä nahkavaatteisiin pukeutuvia tai vaihtoehtoisesti lespaten ja "määkien" puhuvia meikkiä käyttäviä. Molemmat etsivät seksiseikkailua seksiseikkailun perään puistoissa ja homobaareissa. Aids-kohu oli lisäksi jättänyt jälkensä mielikuviin.
En voinut samastua mihinkään edelliseen.
Vasta 1990-luvun mittaan, parikymppiseksi tulon jälkeen, aloin hiljalleen ymmärtää oikean kuvan olevan monipuolisempi. Homobaarien osalta tosin vasta paljon myöhemmin.
Kun minut sitten lopulta "raahattiin" homobaariin (Annankadun DTM), niin tajusin nopeasti olevani ensimmäistä kertaa paikassa, jossa minun maailmani oli lähtökohta, normaalia. Siitä oikeastaan alkoi vapaus ja saatoin alkaa olla sinut itseni kanssa. Vapautumiseen liittyen, kuriositeettina voisi ehkä mainita lyhyen yritykseni olla "homompi" kuin olenkaan: hiusten värjäystä, omaa makua "tyylikkäämpiä" vaatteita, "homomaneereilla" leikittelyä ja vastaavaa. Mutta sellainen ei enää estänyt elämästä. Palapelin hukassa olevat palat olivat löytyneet ja ne hiljalleen löysivät paikalleenkin.
Sittemmin olen "ankeutunut" ja palannut monessa suhteessa "omaksi itsekseni": siedän jonkinlaista näkyvillä oloa ja priden värikkyyttä lähinnä siksi, koska ymmärrän, että se kuuluu keinoihin muuttaa maailmaa hlbti-ihmisille ja samalla muillekin paremmaksi paikaksi.
Telkussa alkoi juuri Brokeback Mountain. Tää on ainakin kolmas kerta kun katson sen. Pääosan esittäjistä kumpikaan ei tunnu miettivän, olenko seksikäs. Ja juuri siksi ne on seksikkäitä. Miehiä. Ihmisiä. Aitous ja itsensä unohtaminen on seksikkyyden avain. Paskantärkeys, pinnallisuus ja monelle homolle tyypillinen ylikorostunut itsetunto on aistikkuuden myrkky. ToF-kopiot on paperinukkeja näihin kundeihin verrattuna.
"Moninaisuuden esilläolosta huolehtimisen tuloksena helposti unohtuu, että seksuaaliselta suuntautuneisuudeltaan homoseksuaalisten yksilöiden joukkoon mahtuu myös alakulttuureita ja pride-värikkyyttä vierastava, tyyleistä ja trendeistä piittaamaton jantteri. Tämä kenties näkymättömiin jäävä kaveri tarvitsee yhtäläisesti paikkansa ja samalla samastumiskohteensa tarjolla olevassa kuvassa moninaisuudesta - vaikka tällainen hahmo kaiken räväkkyyden tai värikkyyden keskellä ehkä tylsältä näyttäisikin. "
Tunnistan itseni tuosta melko hyvin. Tosin olen käynyt jo vuosien ajan katsomassa Pride -marssia ja viime vuonna jopa marssin mukana. Olen nauttinut hyvästä fiiliksestä niin katsojana kuin osallistujana. Mutta muuten olen aika pitkälti tuo kuvaamasi jantteri.
Kirjoitin tämän tuonne Tom of Finland elokuva-uutisen kommenttiosuuteen, mutta ehkäpä tämä kuuluu paremminkin tänne. Joten copy&paste:
Kävin katsomassa elokuvan tänään jo toisen kerran: ensimmäisen kerran 14.2. ja tänään 24.2. isolla kankaalla Tennarin Scape -salissa. Ihan hyvä elokuva, mutta mielestäni se sisälsi tosi paljon kompromisseja ja niinkuin joku lukemani arvostelu sanoi: "heteroiden tekemä elokuva homoista heteroille". Ei siinä sinänsä mitään pahaa, mutta ehkä tämän takia itse annan tähtiä ***+/*****.
Saattaa sisältää spoilereita:
Itse koin elokuvan henkilökuvana ja epookkina, mutta myös nykyaikaan kantaaottavana. Suomi 100v ei ole niin suvaitsevainen kuin moni ehkä meistäkin sen haluaisi luulla olevan, tai kuplassaan luulee oikeasti olevan. Elokuva otti kantaa tiettyihin homouden laillisuuden virstanpylväisiin kuten dekriminalisointiin (kriminalisoinnin kautta), sairausluokituksen poistoon (sairausluokituksen kautta), sekä tasa-arvoiseen avioliittolakiin (verhojen kautta). Tämän, ja parin muun kohtauksen takia koin elokuvan myös osittain nykyaikaan kantaaottavana. Toinen kohta (verhojen ostokohtauksen lisäksi), missä näin samaa henkeä oli se, että 40-luvun Kaijan puhetapa oli kuin nykyteinin. Kun näin elokuvan 14.2. irvistelin hiljaa mielessäni, että "miksi tuo näyttelijätär puhuu kuin nykypissis", mutta tänään jotenkin olin näkevinäni siinä merkityksen: 40-luvun asenteita elää ja voi hyvin tänään, 24.2.2017.
Ja nuo keltaiset verhot. On ihan kielen päällä, mutta en vain saa päähäni. Näihin verhoihin on oltava joku tunnettu kirjallinen viite! Tai jostain muusta taiteesta. Niin tutulta tuo verhojuttu tuntui.
Elokuvassa oli todella paljon takaumia sotaan. Mielestäni tarpeettoman paljon, jos ajattelee että elokuva on pääasiassa henkilökuva taiteilijasta Touko Laaksonen / Tom of Finland. Mutta luulen, että tämän asian korostaminen oli ihan tarkoituksellista: haluttiin kertoa, että homot taistelivat itsenäisen Suomen puolesta siinä missä heterotkin, erityisesti "Kiitos" -porukalle, mutta haluttiin kertoa myös että tänäkin päivänä myös niissä raksamiehissä on homoja. Myyntipäälliköissä on homoja. Jätekuskeissa on homoja. Kirjanpitäjissä on homoja. IT-arkkitehdeissä on homoja. Kukkakauppiassa on homoja. Ja jotkut heistä ovat heteroiden (ja joidenkin homojenkin) mielestä ihan perusjanttereita, hyvässä ja pahassa.
Sotakohtausten korostaminen mielestäni toimi myös niin, että elokuvasta tuli vähän niin kuin vaihtoehtioinen Tuntematon sotilas. Touko Laaksonen, Tom of Finland, oli Suomen sotien sotilas. Taiteilijana ja kokonaisena ihmisenä tuntematon suvulleen kuolemaansa saakka. Taiteilijana tuntematon Suomen kansalle aina siihen asti kunnes Posti teki Tom of Finland postimerkit, Paulig Tom of Finland kahvit, Finlayson Tom of Finland tekstiilituotteet ja Karukoski elokuvan. Tom of Finland on Karukosken Tuntematon sotilas, Suomi 100v. Elokuva varmastikin raottaa joillekin verhoa tuntemattomaan.
Elokuvan kokonaisuudelle *****/*****
Edit: postasin tämän toiseenkin kommenttiketjuun: ylläpito voi poistaa toisen identtisen postaukseni riippuen näkemyksestään, kumpaan ketjuun kommenttini paremmin sopii.
Ennakkonäytökseen viittaava elokuvasta kertova aiemmin kirjoitettu juttu oli nostettuna eilisen Suomen ensi-iltapäivän. Tässä näkökulmassa taas aiheena on homokuva, johon myös ToF-kuvaston vahva esilläolo voi vaikuttaa.
Minä näen pride-tapahtumat asiana, jonka nimenomaan pitäisi antaa hlbti-vähemmistöille kokemus siitä, että olemme erilaisuuksistamme riippumatta yhdenvertaisia - riippumatta siitä, millaisia olemme ja mitä elämältämme haluamme.
Pride-tapahtumiin ei pitäisi lyödä hlbti-yhdenvertaisuuteen liittymättömiä leimoja, kuten Helsingissä 2008 (ekologisuus, vihreys) ja Turussa 2016 (linjauksena kasvisruoka) tehtiin. Sellaisessa tulee valituksi puoli, jolla ei ole mitään tekemistä hlbti-vähemmistön yhdenvertaisen aseman kanssa. Silloin kerrotaan vastenmielisellä tavalla paremmista hlbti-ihmisistä ja huonommista hlbti-ihmisistä.
Samalla maalaillaan taas sellaista hlbti-kuvaa, jolla ei ole mitään tekoa seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuulumisen kanssa. Ja sellainen sulkee ulos.
Hmmm... Omassa mielessäni vähän liian täyteen pumpatun näköiset ToF miehet asettuvat lähinnä sarjakuvien kategoriaan tyyliin Sandman tai vaikkapa Marvelin kuvasto. Nykyisen kaupallisen hypen kanssa hyvä verrokki ovat muumit. En oikein näe, että fantasiasarjakuvat pääsevät leimaamaan mitään ihmisryhmää tosissaan.
"Homoseksuaalisuuden ja heteroseksuaalisuuden erona nimittäin on yksi ainoa asia: siinä missä hetero kiinnostuu romanttisesti ja eroottisesti eri sukupuolta olevasta henkilöstä, kiinnostuu homo samaa sukupuolta olevasta henkilöstä."
Tätähän teesiä on kovasti viime ajat haluttu toitottaa. Enpä tiedä, onko näin oikeasti. Voisihan päin vastoin ajatella, että kun kerran homomiehen aivoissa on jotain kytketty samalla tavalla kuin heteronaisen aivoissa, niin homomiehillä olisi keskimäärin muitakin asioita samaan tapaan kuin heteroilla naisella ja siten keskimäärin eri tavalla kuin heteroilla miehillä.
Tarkoitan konkreettisia asioita: ulkonäköä, aivojen konfiguraatiota (lohkon sisäiset kytkökset vs. lohkojen väliset kytkökset), motorista vs. kielellistä suorituskykyä jne.
Keskimäärin ihmiset luovat mielleyhtymiä aika helposti. Mainonta- ja mediatutkimukset ovat ihan kiinnostavaa luettavaa.
***
Onko niin, että homomiehillä jotkut piuhat ovat kytkeytyneet "kuten naisilla", vai onko teknisesti ottaen kyse jostakin muusta ilmiöstä? Siitä ei kai ole alustavaakaan tieteellistä yksimielisyyttä.
Toisaalla jo tuli esiin tähän liittyvää pohdintaa siitä, eroaako "keskiverto" homo ja "keskiverto" hetero toisistaan muulla tavoin kuin siitä, miten romanttinen ja eroottinen mielenkiinto kohdistuvat. Siinä mennään aika vahvasti mutulla - ihan ymmärrettävistä syistä.
Ehkä "heteronoloisemmat" homot eivät tule tunnistetuiksi homoina? Entäs kun mietitään niitä tyyppejä, jotka ovat myöhään aikuisiällä löytäneet homoseksuaalisuutensa, kenties vasta aviomiehinä ja isinä? Jotta saataisiin kokonaiskuva siitä, millaisia "me" olemme, pitäisi jotenkin päästä käsiksi myös syvällä kaapissa ja/tai kulissisuhteessa eläviin. Ilman heitä kuva olisi vääristynyt.
Onko avoimesti suuntautuneisuutensa kanssa elävien ja kaapissa elävien välillä merkittävää eroa sen suhteen, paljonko habituksessa on "heteroisia" ja "homoisia" (huom. lainausmerkit) piirteitä?
EDIT: poistettu yksi "copypastauksessa" mukana seurannut tähän asiaan liittymätön virke.
"Onko niin, että homomiehillä jotkut piuhat ovat kytkeytyneet "kuten naisilla", vai onko teknisesti ottaen kyse jostakin muusta ilmiöstä? "
Miksi olisi kyse jostain muusta? Tarkoitatko, että homon miehen seksuaalinen virittyminen tapahtuisi aivan eri reiteillä kuin heteron naisen? Tämä on hyvin epätodennäköistä, koska biologiset systeemit ovat a) polveutuvia ja b) pyrkivät pienimpään mahdolliseen energiatasoon. Tuskin Homo sapiensiksen sisältä löytyy muita merkittäviä morfologisia variantteja kuin ikiaikainen dimorfia naaras/uros, jonka puitteissa seksuaalinen variaatio myös ihmislajissa tapahtuu. Pet ja MRI kuvantaminen puhuvat sen puolesta, että aivojen verenkierto noudattelee seksuaalisessa virittymisessä tiettyjä, samoja, kaavoja.
"Onko avoimesti suuntautuneisuutensa kanssa elävien ja kaapissa elävien välillä merkittävää eroa sen suhteen, paljonko habituksessa on "heteroisia" ja "homoisia" (huom. lainausmerkit) piirteitä?"
kts. vastaukseni Skam ketjussa. Otaksun, että habituksessa on keskimääräistä eroa. Tämä johtuu siitä, että homoimmat eivät koskaan ole kaapissa olleetkaan, kun taas heteroimmille kyse on valinnasta.
Oikeastaan toin ajatukseni "piuhoista" esiin hieman mutkia oikoen. Tarkoitin, onko seksuaalisen mielenkiinnon kohdistumisen sukupuolisuuteen liittyvien piuhojen ja sukupuolisten ulkoisten tunnusmerkkien välillä sellaista riippuvuussuhdetta, että kokonaisuutta voisi ajatella yhtenä jatkumona. Voi olla että voikin? En väitä, vaan mietin.
Synnynnäisen seksuaalisen suuntautuneisuuden vaihteluunhan näyttää liittyvän geenit, epigeneettiset ilmiöt ja äidin raskaudenaikainen hormonitoiminta. Nuo kaiketi muodostavat lopputulokseen vaikuttavan kokonaisuuden - ja paletin sekoitussuhde aiheuttaa variaatiossa erilaisia nyansseja.
Ja sitten, kulttuurin asenne seksuaaliseen ja sukupuoliseen moninaisuuteen antaa enemmän tai vähemmän mahdollisuuksia olla avoimesti se, mitä on.
Josta taas tullaan heteromiehiin, "homomaisempiin" sellaisiin. Kuinka paljon kulttuuriset syyt pakottavat "feminiinisempiä" heteromiehiä rakentamaan itselleen "maskuliinista" julkisivua, vetämään "korkkariensa" päälle elämän loskassa pragmaattiset "kalossit"?
Jep, on keinotekoista irroittaa ulkomuotoa ja ulkomuodosta virittymistä toisistaan. Keskimääräinen mies virittyy isoista rinnoista ja keskimääräinen nainen kapeasta lantiosta. Tämä ei ole sattumaa, vaan se on seurausta siitä, että elämä ajaa itseään lisääntymään: kun nainen parittelee kapealantioisen miehen ja mies isorintaisen naisen kanssa, saavat heidän poikansa, eivät pelkästään kapeita lantioita, vaan innostuksen isoihin rintoihin ja tyttäret eivät pelkästään isoja rintoja, vaan myös innostuksen kapeisiin lantioihin. Karkeasti yksinkertaistaen. Tämä on lisääntymään ajamisessa winwin tilanne: toisaalta sukupuolten tunnusmerkit pidetään erillään (ei tapahdu "harhalaukauksia") ja toisaalta virittymisen suunta pidetään erillään (ei tapahdu "harhalaukauksia"). Ja voilà, meillä on sukupuolet (eli kaksi lajinsisäistä morfologista yksikköä).
"Synnynnäisen seksuaalisen suuntautuneisuuden vaihteluunhan näyttää liittyvän geenit, epigeneettiset ilmiöt ja äidin raskaudenaikainen hormonitoiminta. Nuo kaiketi muodostavat lopputulokseen vaikuttavan kokonaisuuden - ja paletin sekoitussuhde aiheuttaa variaatiossa erilaisia nyansseja."
Kyllä. Mutta kyseisen variaation raamit sijaitsevat yllä karkeasti kuvaamassani dimorfiassa. Eivät esim. trimorfiassa tai kvadriformiassa. Suvullisesti lisääntyminen on luonut dimorfian niin varhaisessa vaiheessa, että esim. kaikki nisäkkäät ovat tuon "laulunvariaation" jälkeisiä. Tämä tarkoittaa: ei ole olemassa esim. kolmea morfologista yksikköä per laji, vaan kaksi: naaras ja uros. Miten tämän vielä ilmaisisi...Sukupuoli ja sukupuolisuus sijaitsevat naarauden ja urouden elementtien variaatioissa, näiden ulkopuolista sukupuolisuutta ei ole. (Voi toki spekuloida sillä, että onko Homo sapiensin kohdalla evoluutio muodostamassa uusia morfologisia yksiköitä, hyvin epätodennäköistä.) Tästä syystä olisi hyvin epätodennäköistä, että homomiesten virittymisen polut eivät noudattelisi dimorfiaa.
" Kuinka paljon kulttuuriset syyt pakottavat "feminiinisempiä" heteromiehiä rakentamaan itselleen "maskuliinista" julkisivua, vetämään "korkkariensa" päälle elämän loskassa pragmaattiset "kalossit"? "
Itse otaksun kaikenlaisessa tällaisessa aina pohjimmaisen vireen löytyvän biologiasta. Esim. koska suurin osa heterokavereista on "maskuliinisia", on hyvä kopioida heitä, jotta saa sosiaalista pääomaa ja siten siivun mammutinreidestä. On toki totta, että "maskuliinisuus" lietsoo "maskuliinisuutta", mutta lähtökohta tälle on näkemykseni mukaan todellinen biologinen "maskuliinisuus". Vaikkapa: miehet ovat keskimäärin lihaksikkaampia kuin naiset, joten aikojen kuluessa on syntynyt tehtävänjakoa. Asia ei ole mennyt niin päin, että miesten työtehtävät olisivat tehneet miehistä keskimäärin lihaksikkaampia. Naisten mieltymykset ovat tehneet miehistä lihaksikkaita.
Josta päästään taas karusellin pyörähdyksen alkuun: onko maskuliinisuuden ulkoiset mitat täyttävän miehen vaikeampi tulla kaapista (edes itselleen) saati sitten julkisemmin - kuin feminiinisemmän?
Kumma kyllä homot tuntuvat useammin korostavan ja kiinnittävän huomion Toukon miesten katsekontaktiin, heterot elimien kokoon. Näin siis heteroijen sukupuolesta riippunatta. Naiset tykkäävät Toukon pornokuvista niiden väkivaltaisuuden takia, onhan niissä kuvattu useimmiten raiskaus (sori, "väkisin viettely"), joidenkin tutkimusten mukaan raiskaus on aika yleinen seksi"fanttasia". Homot ilmeisesti tykkäävät katsoa silmiin.
Mielestäni Heteroinen vs. homoinen on siinä mielessä harhaanjohtava asettelu,kysymys on enemmän sukupuoleen ja suuntautumiseen riippumaton maskuliini/feminiini. Homouteen on stereotyyppisesti liitetty/ja liitetän feminiinisiä piirteitä.
"onko maskuliinisuuden ulkoiset mitat täyttävän miehen vaikeampi tulla kaapista (edes itselleen) saati sitten julkisemmin - kuin feminiinisemmän?"
Vaikea sanoa. Vastaus tähän kuvastanee laajemminkin suhtautumista maskuliinisuuteen ja feminiinisyyteen ja "mismatchiin" (ei pelkästään homoissa, vaan kaikissa). On harmi, että asiaan liittyy arvotusta.
Paletin kaikkein feminiinisemmän kohdalla kaapista ulostulo tapahtuu henkilön tullessa näkökenttään tai hänen avatessa suunsa, helppoa kuin mikä. Toisaalta, ympäristön homo-oletus voinee aikaansaada henkilössä vastareaktion?
Maskuliinisemman homomiehen lienee siinä mielessä helppo tulla ulos, että hän täyttää yhteisön ja yhteiskunnan vaatimukset. Hän on "edustava" homo, edelleen se sama vanha nuuskahuuli. Ulostulo pitää kuitenkin sisällään riskin pesäeroon vanhasta: toisinaan resursseja pesäeron riskin ottamiseen on, toisinaan ei. Vedenjakaja voi olla parisuhde, silloin on jokin syy kertoa ympäristölle ja toisaalta tuki.
Olosuhteet vaihtelevat. Esimerkiksi itse en tunne tai tiedä alaltani yhtään avoimesti homoa miestä. Mitähän tuostakin sitten pitäisi ajatella?
Tom of Finland määrittää homokuvaa vain hyvään suuntaan. itseäni on aivan nuoresta asti häirinnyt se naismainen "neitihomo" -stereotypia, joka vieläkin on voimissaan. Tom of Finlandin kuvat ovat minulle antaneet-vielä paremmin sen jälkeen kun tajusin että piirtäjä onkin Suomesta- samaistumiskohteen drag-maneereita toistavien neitihomojen sijaan. Tunnistan kyllä sen tietynlaisen "pehmeyden" itsessänikin, mutta en halua sitä mitenkään korostaa, sillä tiedän että suurin osa homoistakin kaipaa miehekkään oloista miestä eikä miestä joka kuulostaa naiselta ja on naismainen. Homoudessahan on kyse miehen rakkaudesta mieheen. Tom of Finlandin miehet ovat lisäksi lihaksikkaita, joten siitä saa inspiraatiota käydä kuntosalillakin.
On oikeastaan järjenvastaista, että mies joka etsii miehistä seuraa puhuu ja elehtii kuin naiset. Sitä en ymmärrä, ja tuo on eräs homofobiaa jollain lailla synnyttävä seikka. pakko sanoa että tunnen myötähäpeää kuullessani miehen puhuvan kuin naisen, ja niin nähtävästi heteromieskin tuntee. Homoseksuaali voisi saada ja saakin miehekkäämmällä olemuksella enemmän kunnioitusta kuin naismaisella, sama pätee naisille työuralla-matalammalla äänellä puhuva on uskottavampi. En tarkoita että heteromiesten kaikkia huonojakin piirteitä pitäisi matkia-ei ole tarvetta alkaa juomaan olutta jos pitää siideristä, mutta sellaista miehekkyyttä mikä itseäkin kiihottaa voi oppia, pitää-jos haluaa saada miehestä seuraa-olla myös miehelle kiihottava mies eli miehekäs.
Hmm... minusta minkään roolin ottaminen ei lopulta johda hyvään. Parasta on omana kokonaisena itsenään oleminen. Ymmärrän kyllä, että sellainen vaatii joskus rohkeutta enemmän kuin yhdellä ihmisellä on, sillä aina tulee vastaan ihmisiä, joiden mielestä "tuollaisena" oleminen on vähempiarvoista tai jopa väärin.
Valitettavasti yhä vielä pätee dinosauriiden aikainen asfalttiviidakon sananlasku: habitukseltaan "feminiininen" mies on homo kunnes toisin todistetaan ja habitukseltaan "maskuliininen" mies on hetero kunnes toisin todistetaan.
Kaken rehellisessä kommentissa on paljon kiinnostavaa. Itse ainakin tunnistan Kaken aatokset useasta eri lähteestä. Kommentti myös näyttää liippaavan läheltä smo:n ja minun keskusteluja homojen keskiverrosta homoisuudesta sekä fiktiivisen maailman luomista "identiteettiansoista". Itse en ole koskaan syttynyt ToF miehistä enkä ole osannut ottaa niitä mitenkään varteenotettavina; piirustukset ovat monotonisia, miehillä liikaa pyöreyttä ja liian isot nännipihat, jotka sijaitsevat liian ylhäällä ja liian pienet nenät, mutta ehkä tuokin voi toimia identiteettiansana.
Kake kertoo tunnistavansa itsessään "pehmeyden". Otaksun tämän termin merkitsevän piirteitä, jotka yhdistetään homoihin ja naisiin.
Hän tuo esiin sen paradoksin, että homo mies haluaa miestä, ei pehmeyttä. Mikähän osa homoista ei lähtökohtaisesti haluaisi itsensä laista miestä?
Hän tarjoaa ratkaisuksi, että "miehekkyyttä mikä itseäkin kiihottaa", opittaisiin. Sitä pitäisikin oppia jos haluaa saada miehistä seuraa. Mikä osa homojen miehisyydestä lienee oppimalla opittua? Onko näköpiirissä muutosta, voisiko "vähän liian kauniskasvoinen ja siro" mieskin olla joskus haluttu?
Mutta mikä on realiteetti? Onko tosiaan niin, että homoista vain gaussin käyrän "heteroimmassa reunassa" sijaitsevat pääsevät pukille ja parisuhteisiin? Ja muut emuloivat tätä sakkia?
Minusta näitä teemoja olisi hyvä käsitellä, koska niissä ehkäpä osutaan täysillä homouden arkoihin paikkoihin. Epämukavuusalueen aiheisiin, joita jotkut eivät edes osaa tai halua käsitellä tai torjuvat ne "niin stereotyyppisinä, että hyi, kuinka edes voit puhua noin".
Tämä alkaa käydä todella kiinnostavaksi. Oman maailmani kallistuskulma nyrjähti juuri puolitoista astetta. En nimittäin ole tiennyt, ettei "vähän liian kauniskasvoinen ja siro" mies olisi haluttu. Olen luullut, että ottajia on jonossa niin (hetero)naisissa kuin (homo)miehissäkin. Olen itsekin joskus menneisyydessä (etäältä) ihastunut "vähän liian kauniskasvoiseen ja siroon" tyyppiin - mutta jättänyt asian sikseen ollessani varma kylmästä suihkusta. Plus että olen myös saanut kylmän suihkun em. kategorian liepeille määriteltävältä.
Itseänihän ei voi kauniiksi kuvata oikein millään mittapuulla. Joskus "vapautumiseni" jälkeen muistan olleeni vähän kateellinenkin kauneudella ja siroudella siunatuille. Sittemmin nollilla olleen itsetuntoni parannuttua toki opin, että niillä mennään, mitä on saatu. Ja onhan sitä sitten mentykin.
Tämä naismainen "neitihomo" -stereotypia, on vieläkin voimissaan eikä niinkään kovinkaan kaukana todellisuudesta. Näin myös nahkahomojen keskuudessa. Käytös ja eleet voivat olla täysin eri kuin pukeutuminen (tosin nahkahomo on ehkä enemmän sterotyyppisesti homo kuin naismaisesti käyttäytyvä tyyppi). Ei ne vaatteet vielä miestä tee, tai naista. Aika jännää miten nämä kaksi ääripäätä korostuu yhä keskustelussa homoista ja miten paljon tähän sisältyy misogyniaa.
Kake 2 kuvailemat eleet ovat sinänsä hupaisia. Muutamia kertoja olen huomannut homobaarissa henkilöiden eleihdinnän, asennon jopa puhetava muuttuu, kun paikalle astuu astetta miehekkäämpi tai kiinnostavampi tyypp."Miehinen" pönötys lakkaa kun kun kohde ei olekaan kiinnostunut. Miehinen elehdintä lienee omaksuttu soidinmeno.
Mun mielestä kauniskasvoinen ja siro mies voi olla ihan ok, jos ei ole korostuneen naisellinen. Ainakaan minulle söpöys ei ole negatiivinen asia. Ja mikä on söpöä, jollekin se voi olla sopusuhtainen kaljamaha tai orastava kaljuus. Onhan heteromiehiäkin vaikka minkälaisia. Esimerkiksi itseäni on jo kauan miellyttänyt tv:stäkin tuttu historioitsija Teemu Keskisarja. Hänessä on jotain ihan vastustamattoman sympaattista. Sivistynyt ja älykäs mies, jonka kanssa voisi keskustella ihan mistä tahansa. Ja niin tavallisen oloinen kuin olla voi. Olisitpa mun kaveri.
Noh, kaikki on toki suhteellista. Pääsääntöisesti kai miehen kauneus ei ole toivottavaa. Komeus on. Sanoohan sanontakin: "liian nätti heteroksi".
Josta päästään vaikkapa kasvojen estetiikan maskuliinisuus/feminiinisyys aspektiin. Kasvot voivat toki olla monella tavalla esteettisesti miellyttävät, mutta tavoiteltavaa miehellä lienee miehinen estetiikka ("terävät piirteet", jykevämmät leukaperät ja kaula, vähemmän ihonalaista rasvaa, suurempi nenä, suoremmat kulmakarvat jne.) Netistä voi löytää softalla maskulinisoituja ja feminisoituja kasvoja samasta henkilöstä. Jokainen voi päättää, missä kohti itsellä värähtää.
Minusta on ollut kiinnostava huomata, että kun nuorempana kategorisesti kavahdin feminiinistä ulkomuotoa ja maneereita miehessä, niin varttuneempana saatan jopa viehättyä parista feminiinisestä piirteestä tai maneerista, maskuliinisten piirteiden rinnalla.
Yesman "Noh, kaikki on toki suhteellista. Pääsääntöisesti kai miehen kauneus ei ole toivottavaa. Komeus on. Sanoohan sanontakin: "liian nätti heteroksi"."
En ole aikaisemmin kuullutkaan moista sanontaa. Mainitsemasi ihannepiirteet sopinevat parhaiten natsien tai neukkujen propaganda-julisteisiin.
No ehkä muodossa "liian hyvännäköinen heteroksi"? Kuinka moni on törmännyt tähän?
Edit: ja niin, en tietty tarkoittanut "maskuliinisia" piirteitä totalitaristisesti äärimmilleen vietyinä, vaan suhteellisina. Feminiinisiin piirteisiin verrattuna (pehmeämmät piirteet, pienempi nenä, suhteessa suuremmat silmät, pienempi leuka. jne..)
Kun ensikerran kuulin miehen -taisi olla joku tarjoilija- puhuvan kuin naiset, se kyllä hämmensi. Ja kun kuulin että tyyppi on "varmaan homo", niin tuntui vielä oudommalta. Ensin lapsena kuulin että homot pukeutuu nahkaan. Sitten kuulin että homot puhuu kuin naiset. Mutta sitä naismaista elehtimistä miehellä en ymmärtänyt enkä vieläkään ymmärrä. Se on ainakin osittain rooli jonka jotkut ovat omaksuneet. Osittain tiettyjä naismaisia "maneereita" on myös joillakin homomiehillä. Mutta kun tajuaa että eihän ne miellytä toista homomiestä, niin niistä voi oppia pois. Ihan omasta kokemuksesta olen huomannut että naismainen homo saattaakin yhtäkkiä puhua kuin miehet, kävellä miehekkäämmin jne. Tom of Finland(Laaksonen) sanoi, että halusi luoda roolimallin miehekkäille homoille. Mielestäni onnistui ihan hyvin.
Yesman: "No ehkä muodossa "liian hyvännäköinen heteroksi"? Kuinka moni on törmännyt tähän?"
En ole ikinä kuullut tuotakaan. Tarkoittaako se sitä, että homoa harmittaa kun komeaa heteromiestä ei kuitenkaan saa? Komeimmat miehet on yleensä heteroita, lähes poikkeuksetta - koska niitä on paljon enemmän :)
Kake 2: "Kun ensikerran kuulin miehen -taisi olla joku tarjoilija- puhuvan kuin naiset, se kyllä hämmensi."
Kun en ole lähemmin tutustunut naisellisiin homomiehiin, en tiedä mistä heidän naiselliset puhe- ja käytösmaneerit johtuvat. Ehkä heillä ei ole ollut lapsuudessa samaistumisen kohdetta, eli isä on puuttunut perheestä, tai miehen malli on ollut kusipää johon ei haluakaan samaistua. Monesta naisellisesta homosta saa vaikutelman että identiteetti on hakusessa, ei tiedä ollako ”lintu vai kala”. Tilalle tulee erilaisuuden suojassa itsevarmasti pälpättävä hölösuu joka meikkaa ja keikuttaa persettä kävellessään tyyliin - ”vittu mä teen mitä mua huvittaa”. Mutta ei asia ihan näin yksinkertainen taida olla.
Hmm... mutta Kake, sanoit tunnistavasi itsessäsikin "pehmeyttä". Ja Kake ja 1965, onko mahdoton kuvitella, että tuon "pehmeyden" määrässä olisi eri henkilöillä sisäsyntyisesti eroja? Ei siis opittuna. Tilastollisesti "pehmeys" yhdistynee useammin naissukupuoleen ja harvemmin miessukupuoleen. Sitäkin olen miettinyt, että kaikkein "pehmeimmät" homot liippaisivat itse asiassa liukumossa jo transsukupuolisuutta, mutta tätä ei ilmeisesti saa sanoa ääneen.
"Mutta kun tajuaa että eihän ne miellytä toista homomiestä, niin niistä voi oppia pois."
Kuinka pitkälle tätä voi lopulta oikeasti tehdä. Voiko? Minusta on aina ollut hauska seurata ihmisten reaktioita vaikkapa hämähäkkiin tai vereen. Tuollainen paljastaa aika paljon ihmisen todellisesta luonteesta.
En koe miehen naisellisuutta useinkaan pehmeytenä, varsinkin ”räikeä naisellisuus” tuntuu pikemmin kovuudelta, koska se on keinotekoinen suojakuori, ja siltä se minusta myös näyttää ja tuntuu. Siinä ollaan koko ajan puolustuskannalla, irtoripsien alta röyhkeästi ”vastustajaa” tuijotellen.
Molemmat, ToF ja räikeä naisellisuus ovat pehmeän miehen suojakuoria. Näissä on tietenkin paljon variaatioita. Eräs tuttu ”pehmo” heterokaveri meni aikoinaan moottoripyöräkerhoon, jossa käytettiin liivejä. Hänen olemus ja kävelytyyli muuttuivat karskiksi sillä sekunnilla kun liivit vedettiin päälle. Se oli surullista, koska mä huomasin miten feikkiä se kaikki oli.
Tietysti näillä asioilla voi myös leikkiä ja pelleillä, ne ovat silloin kuin roolileikkejä.
Sinällään ToF-miehet ovat kyllä paljon lähempänä homomiehiä, kuin ne täysin epähomomaiset dragit ja transut, joita on tuputettu muka homoiksi täysin vääristellen.
ToF-homomieskuvat vie homomies-kuvaa todellisempaan suuntaan ja se on kaikin puolin hyvä asia.
ToF-ilmiön myötä drageilla ja transuilla on helpompaa identifioitua sinne, mitä he ovatkin, eli naismiesmäiseen biseksuaalisuuteen.
Luonnollisestihan homo on mies, joka pitää miehestä, joten feminiinisyydet eivät toki tietenkään ole homoa. Senhä me homomiehet olemme aina tienneet ja tunteneet.
Muiden on hyvä olla sitä omaansa, eli juurikin moninaisesti eri emotionaalisseksuaalisia identiteettejä, eikä vain homoja tai heteroita, vaan myös noita ihan muitakin, naismiesmäisiäkin.
Vaikka auka useakin bisse haluaa olla siellä bimennossaan, niin heidän on hyvä olla sitä omaa identiteettiään, eikä yrittää tuputtautua muka heteroksi, koska he eivät sistä ole. Ja keneenkään homomieheen eivät feminiinisyydet vetoa, joten ns "neitihomothan" ovat oikeasti bissejä-transuja.
Monestihan sitä sekoitetaan identieettejä ihan vinksalleen. Esim. Birdcage-elokuvahan ( http://www.imdb.com/title/tt0115685/ ) ei ole homoelokuva lainkaan, vaan se on biseksuaali&trans-elokuva oikeasti.
Useimmissa kommenteissa näkyy empatian puute.
Te ette tiedä ToF elämästä yhtään mitään. Valitettavasti hän ei kirjoittanut omia muistelmiaan.
Hän oli hyväsydäminen ja auttoi ihmisiä, mutta häntä huijattiin ja käytettiin hyväksi.
Tom of Finland piirrokset, joista tässä ketjussa puhutaan, on eri asia kuin Touko Laaksonen. Empatia piirroshahmoja kohtaan tuntuu älyttömältä. Yksi sarjakuvahahmo jota kohtaan tunnen sääliä ja empatiaa, on Aku Ankka, koska häntä potkitaan päähän vuosikymmenestä toiseen Disneyn tuotannossa, mutta ketä se kiinnostaa?
Niin surulliselta kuulostaa tuo humanin kuvaama miehisyyden ja miehisen identiteetin vankila. Jotenkin tuntuu, että sen tueksi pitäisi perustaa "Aito mies -yhdistys", ettei miehisyyden kuva hajoa pirstaleiksi ja miehisyys sorru. Vaan mistä tuo pelko miehisyyden moninaisuutta kohtaan kumpuaa?
"Sinällään ToF-miehet ovat kyllä paljon lähempänä homomiehiä, kuin ne täysin epähomomaiset dragit ja transut, joita on tuputettu muka homoiksi täysin vääristellen. "
Touko Laaksonen omien sanojensa mukaan koki silloisen homomaailman maneereineen vieraaksi ja fantasioi jostain miehekkäämmästä tyypistä. Hän löysi nahkakulttuurin ja alkoi kuvittamaan tätä ja onnistui myös viemään sitä pidemmälle. Nahkamies on keinotekoisesti luotu hahmo, stereotyyppi homosta kuten myös sen usein mielletty vastakohta. Kumpikin kuva on yhtä todellisia.
"ToF-homomieskuvat vie homomies-kuvaa todellisempaan suuntaan ja se on kaikin puolin hyvä asia."
1970-luvuille tultaessa pornon vapautuessa Touko Laaksonen joutui kilpailemaan valokuvien kanssa, hän tietoisesrti liioitteli anatomiaa. Kysymys lienee miksi ihmessä tarvitsemme näitä kuvia, ja miksi ne tunutvat olevan täysin fiktiivisiä ja vastakohtia toisilleen?
"ToF-ilmiön myötä drageilla ja transuilla on helpompaa identifioitua sinne, mitä he ovatkin, eli naismiesmäiseen biseksuaalisuuteen."
Drag on esitys, transfetismi fetismi kuten nahka, transsukupuolella on enemmän tekemistä identiteetin kanssa. Toki kukin voi kokea jonkinfetissin kuuluvan osaksi identiteettiään niin että se määrittelee häntä. Itseasiassa transfetismillä on enemmän tekemistä Touko Laaksosen nahkamiesten kanssa, sori vaan Human.
"Luonnollisestihan homo on mies, joka pitää miehestä, joten feminiinisyydet eivät toki tietenkään ole homoa. Senhä me homomiehet olemme aina tienneet ja tunteneet."
Esimerkiksi suurin osa muotisuunnittelioista, jotka luovat muotia naisille, koko joukko kampaajista ja meikkitaiteilioista ovat miehiä, useimmat heistä homoja. Senhän me homomiehet olemme aina tienneet ja tunteneet - ja tästä on myös kritisoitu.
"Muiden on hyvä olla sitä omaansa, eli juurikin moninaisesti eri emotionaalisseksuaalisia identiteettejä, eikä vain homoja tai heteroita, vaan myös noita ihan muitakin, naismiesmäisiäkin."
Mutta jotenkin vaan kuitenkin haluat korostaa näiden idetitteettien eroja ja kuulumattomuutta
"Vaikka auka useakin bisse haluaa olla siellä bimennossaan, niin heidän on hyvä olla sitä omaa identiteettiään, eikä yrittää tuputtautua muka heteroksi, koska he eivät sistä ole. "
Biseksuaalit ovat edelleen sitä mitä ovat, biseksuaaleja. Onko sinulle joku joskus toista väittänyt? Jos ei, niin älä sinäkään rakentele mitään muuta identiteettiä heille.
"Ja keneenkään homomieheen eivät feminiinisyydet vetoa, joten ns "neitihomothan" ovat oikeasti bissejä-transuja."
Uh-huu, sie floppaat!
!Monestihan sitä sekoitetaan identieettejä ihan vinksalleen. Esim. Birdcage-elokuvahan ( http://www.imdb.com/title/tt0115685/ ) ei ole homoelokuva lainkaan, vaan se on biseksuaali&trans-elokuva oikeasti."
Birdcage on komedia, jenkkiversio perustuu italialais-ranskalaiseen filmatisointiin (1978) Jean Poiret:n näytelmästä vuodelta 1973. Nämä vuosiluvut pitää pitää mielessä elokuvien rooleja tarkastellessa.
Tarkoitin noin yleensä, kirjoituksissanne näkyy empatian puute ihmisiä kohtaan ( enkä tarkoita ToF ). Joten voitte alkaa kehittää sitä puolta itsessänne. Se näkyy homomiehillä noin yleensä ottaen. Yleisestä seuran tarpeestaan huolimatta voi olla tunteeton ja kykenemätön myötäelämiseen. Tässä on yksi avainkysymys, kun mietitään mm. miksi HIV-epidemia sen kuin jatkuu....
Kolmoisritti; päätit sitten alkaa pyöritellä edellisen pyörittelysi jälkeen toista off-topicia? Ihan oikeasti, tuolla on keskustelufoorumillinen bittiavaruutta käyttämättä...
"Aito mies -yhdistykselle” voisi olla tilausta. Ja puheenjohtajana human, tiukasti kontrolloidussa ToF -lookissaan, tuuttaamassa möreäksi muokatulla äänellään tietoiskuja oikeamiehisyydestä meille väärässä oleville.
"Ikävää että homoyhteisöstä löytyy Humanin kaltaista suvaitsemattomuutta ja vihaa vähemmistöjä kohtaan."
Älkäähän nyt, itseasiassa Human on vähän kuin Päivi Räsänen. Räsäsen tavoin Human RAKASTAA homoja ja haluaa eheyttää meidät väärälaisen homouden harhakuvitelmasta aitohomouteen Herculeksen miehekkääseen huomaan falloslamppujen alle pois kaikenlaisesta valheellisesta bi-lettämisestä ja trans-dragedioista.
Minusta human on määritellyt homoseksuaalisuuden joksikin sellaiseksi, jota voisi pitää tietynlaisen miehisyyden ihanteen stereotypiaan liittyvänä fetisisminä.
yesman: ".. Hmmm... Omassa mielessäni vähän liian täyteen pumpatun näköiset ToF miehet asettuvat lähinnä sarjakuvien kategoriaan tyyliin Sandman tai vaikkapa Marvelin kuvasto. Nykyisen kaupallisen hypen kanssa .."
Nojaa. ToF:n kuvat ilmestyivät aikoinaan Pictorial Physique -lehdessä, jonka oikeasta elämästä revityt kehonrakentajamallit eivät eronneet suuresti ToF:n kuvastosta. Pikemminkin se oli niin, että ToF tuki lehden taiteellista linjaa, kuin että hän olisi luonut omaa. Lehtihän oli ilmestynyt kauan ennen ToF:n taitelijauraa ja vakiinnuttanut oman vakituisen lukijakuntansa, jolla oli tiettyjä oletuksia lehden tarjonnan ja mallien ulkonäön suhteen.
Mitään muumiutta tai sarjakuvaa lehden miesmallit eivät edustaneet, vaan kiinnostusta tietynlaiseen maskuliinisuuteen, joka oli - ja on edelleen - realistisesti saavutettavissa. Löytyykö saavuttamiseen tahtotilaa, onkin kokonaan eri asia.
Arvelisin, että Suomessa maskuliinisella homolla voi olla vaikeuksia, sillä stailaus ja laaja naisystäväpiiri vaikuttaisi olevan puolipakko, sillä muuten ei voi olla vakavastiotettavasta homosta kyse. Huhuja on myös kuultu siitä, miten heteronnäköisille tyypeille on lauottu kommentteja baarissa. Aika ajoin kuulee myös paheksuvia kommentteja lihaksikkuudesta, mikä on sinällään erikoista, kun muualla pähkäillään nimenomaan raamikkuuden aiheuttamia ulkonäköpaineita Grinderissä ja Tinderissä. Suomessa niitä ei ole; jatkuva laihis tuhoaa lihakset ensimmäisenä.
Siinä missä ulkomailla voi havaita useita erilaisia alatyyppejä yöelämässä, Suomessa ns. "fairyt" ovat valtavirtaa ja heidän myötään sellaiset ulkonäköattribuutit, kuten poikamaisuus, androgynismi ja langanlaihuus. Jossain vaiheessa testosteroni tekee kuitenkin kepposensa kaikille miehille, joten lusikka on pakko poimia kauniiseen käteen. Siinä on syy sille, miksi Suomessa kolmekymppinen homo on armotta out scenestä, ei sovi suomalaisittain ahtaaseen ulkonäkömuottiin, ja sitä muottia ei nyt ainakaan ToF:lta tuotannosta ole revitty. Jenkeissä hyvä kroppa kantaa pitkälle, mutta Suomessahan sitä optiota ei ole.
Suomessa ToF herättää huomiota vain sinivalkoisen markkinoinnin välineenä (filmi valmistui parahiksi Suomi 100 vuotta -juhlaan) ja vertautuu siten Marimekon unikkokuosiin ja sitä onkin nähty useissa tekstiilipainatuksissa. ToF:n miesmallisto ei ole relevantti suomalaisessa homogenressä, pikemminkin antiteesi, ja lisäksi pohjoismaiseen feminismiin kallellaan olevalle poliittiselle luokalle punainen vaate, joten siitä on tuunattu harmiton, koominen ilmestys. Moni jenkki saattaisi hämmentyä, kun isokullisten, harteikkaiden koskenlaskijoiden seksuaalinen paratiisi osoittautuu anarko-vegetaristi-hen-feministien temmellyskentäksi. Ainakaan Suomesta ToF ei ideoitaan omaksunut, joten jäljelle jää Pictorial Physique, jonka mieskuva sensuroitaisiin alta aikayksikön poliittisesti korrektissa Suomessa, koska se pitää yllä kuvaa stereotyyppisistä sukupuolirooleista.
Se lienee kuitenkin edellsestä selvää, että ToF:n kuvasto tuskin kenenkään seksuaalista ilmaisukykyä rajoittaa, ainakaan täällä Suomessa :D
Cadencen vuodatuksen jälkeen voi vain todeta että "Tom of Finland" tosiaan määrittää ehkä liikaakin homokuvaa, joidenkin homojen omakuvaa ja käsitystä muista.
Cadencelle sanoisin, että urheilullinen ja lihaksikas kroppa ei ole koskaan ollut homopiireissä torjunnan kohteena, päin vastoin. Sehän olisi homo-suuntauksen vastainen ilmiö. Kyllä normaalia homomiestä puhuttelee maskuliinien miesvartalo enemmän kuin laiha neitimäinen anorektikko.
Eri juttu on sitten hormoneilla pumpattu lihaskimppu, se menee monasti yli siitä esteettisetä ihanteesta, miltä terve urheilullinen mies parhaimmillaan näyttää. ToF mieskuvastossa Touko Laaksosen fantasiamaailma avautuu ylenmääräisin ulokkein ja muskelein varustettujen fantasiahahmojen muodossa. Osa niistä on ihan komeita, osa hauskojakin, mutta harvalle homolle ne edustavat yhden lajin fetissiä enempää.
Itse en kuitenkaan mieti ToF-kuvaston hallitsevan näkymisen vaikutusta "seksuaaliseen ilmaisukykyyn", vaan julkisuudessa olevaan homokuvaan. Ja miten se ehkä vaikuttaa esimerkiksi nuorempien, itseään vielä etsivien käsityksiin homoudesta.
Nuo "ulkomaiden alatyypit" (ja kotimaisetkin) ovat aina olleet asia, jota en täysin ymmärrä, vaikka tietysti ymmärrän. Minusta sellainen ainakin laumautumisen muodossa on enemmän tai vähemmän itsensä sullomista ahtaaseen stereotyyppiseen muottiin. Mainitussa "scenessä" eläessä "alatyyppiin" sitoutuminen lienee kuitenkin sosiaalisen elämän avain; samanhenkisten kaverien (ystävyyden ja/tai muunkin näkökulmasta) löytyminen käy niin helpommin, tai ylipäänsä mahdollistaa sen?
Toki Helsingissä (ja koko Suomessa) on pienet kuviot, eikä yksittäiselle alatyypille riitä kovin montaa tyyppiä. Luulen, että se jo yksistään on pitänyt huolta siitä, ettei varsinaista "sceneä" edes ole (ollut).
Jotenkin koin Cadencen analyysissä jonkinlaisen 90-luvun perspektiivin läsnäolon. Kyllähän vaikka Berliinissä ikäryhmä 40+ jaksaa vielä notkua yökerhoissa/baareissa laajemminkin, mutta sitä nuoremmat eivät samalla tavoin. Nuoret juovat entistä vähemmän, eivätkä homotkaan enää tarvitse yökerhoja/baareja entiseen malliin keitaaksi, niin taitaa muutenkin tuo (homoisa) yöelämä olla auringonlaskunsa edessä.
Eihän sitä pelkkien homojen kanssa viitsi hengailla, jos voi avoimena olla muidenkin kanssa. Ja sehän tässä hissukseen tapahtuvassa yhdenvertaisuuden ja hyväksynnän lisääntymisessä tulee mahdollisemmaksi kaiken aikaa.
"Mitään muumiutta tai sarjakuvaa lehden miesmallit eivät edustaneet, vaan kiinnostusta tietynlaiseen maskuliinisuuteen, joka oli - ja on edelleen - realistisesti saavutettavissa. Löytyykö saavuttamiseen tahtotilaa, onkin kokonaan eri asia. "
Niin tuota, nykyisin kai pyritään lihasten tarkempaan rajautuvuuteen? ToF miehet ovat kuin heillä olisi joka puolella kerros pehmentävää rasvakerrosta. (Ehkäpä tämä onkin Tompan piilovihje Kakenkin esiin ottaman "sisäisen pehmeyden" suhteen, jos oikein lähdetään taidekriitikkoilemaan ;).
"Huhuja on myös kuultu siitä, miten heteronnäköisille tyypeille on lauottu kommentteja baarissa."
Heh. Minä ainakin otan kaikki bisse- ja heteroepäilykset imartelevina. Vähän hämmentävinä, mutta kieltämättä imartelevina.
"Jenkeissä hyvä kroppa kantaa pitkälle, mutta Suomessahan sitä optiota ei ole. "
Kyse lienee kokonaisuudesta. Kropalla ei kovin pitkälle pötkitä, jos naama tai käyttäytyminen eivät yllä vastaavalle tasolle.
Mutta huhhuijaa, kylläpä näistä asioista on vaikea puhua ajautumatta jotenkin nihkeisiin tunnelmiin ja väärinkäsityksiin. Se ainakin on tullut selväksi, että porukalla on kovasti eriäviä kokemuksia siitä, mitä "homoisuus" keskimäärin on ja, että mitkä elementit sitä edustavimmin kuvaisivat sekä homojen itsensä että suuren yleisön silmissä.
"Homoisuus" lienee ongelma, mutta kaikki lienevät yhtä imarteluja siitä mitä ns. "heteronnäköisyys" keskimäärin on, kun se omalle osalle osuu... heh
itseäni on aina ärsyttänyt kyselyt suuntautumisesta varsinkin homobaarissa. Joskus joutui jopa pokelle todistelemaan "homoisuutta" poikaystävän kera. Ilmeisesti on olemassa jokin keskeverto "homoisuus" näistä sterotyyppisistä ja usein keinotekoisesti ylläpidetyistä maskuliini/feminiini rooleista huolimatta.
Homoisat piirteet (pehmentävä rasvakerros, töppönenä) ovat selkeästi esillä nimeä myöden LeFou:n hahmossa (Tyhmä!?), samoin heteromaisten piirteiten ihailu...
Homouttani on muistaakseni tiedusteltu vain kerran jenkeissä, jossain Texasin kulmilla kauan sitten, paikassa jossa ekana pienestä oviluukusta katsotaan sisään pyrkivää. Mutta suomessa mitään kyselyjä ole koskaan tapahtunut, vaikken perus-homppelilta näytäkään.
Yesman: "Mikä 1965:n kokemusten perusteella kuuluu perus-homppelilta näyttämiseen?"
Sitä on vaikea kuvailla. Yksi esimerkki voisi olla Jari Sillanpää melko uudessa nahka-lookissaan. Homo-parransänki ja tukka, homo-nahkarotsi ja farkut. Olemuksessa kaikki homo-klisheet, jopa kasvojen juonteet ja otsan rypyt. Olin ihan ällistynyt, kun näin kuvat ensikertaa, (en löytänyt netistä sopivia) ne lemusivat jollekin tunkkaiselle ja nahalle. Vaikutelma on sellainen etten ikinä laittaisi itseäni sellaiseen kuosiin. Että jokainen huomaa sekunnissa, että ”tossa on homo”. Ehkä se oli sitä ToF lookia.
Jotain tämän suuntaista tarkoitan. En ymmärrä, miksi miehen pitäisi olemuksellaan viestittää seksuaalista suuntaustaan. Se latistaa ja kaventaa, mutta monet varmaan tykkää hänessä juuri sellaisena. En ole lähettämässä Sillanpäätä roviolle, hän on tyyppinä ihan okei, vaikken hänen musiikista välitäkään.
"En ymmärrä, miksi miehen pitäisi olemuksellaan viestittää seksuaalista suuntaustaan."
Viestittävätkö useatkin vaatteillaan olevansa hetero tai homo? Eiköhän porukka vedä niskaan vaatteita, joista itse (tai stailaaja) pitävät ja joissa katsovat näyttävänsä edustavilta (mitä tämä ikinä kenellekään tarkoittaa).
Kjartanin pissis-lookkia en muistanut olevan olemassakaan. Se kuuluu maailmaan, johon minulla ei ole mitään kosketusta, olenhan jo vanhempaa kaartia.
”Viestittävätkö useatkin vaatteillaan olevansa hetero tai homo?”
Heterot eivät viestitä suuntaustaan, mutta joillekin homoille suuntauksen julistaminen on pakkomielle. Ja ne seksuaalivähemmistöt, joiden suuntaus ei heti näy lookista, kertovat siitä auliisti aina tilaisuuden tulle mm. medioille. Jos esim. henkilön sadomasokismi ei näy päällepäin, on siitä muistettava mainita aina kun tulee tilaisuus, ja levittää sanomaa kaikille kansoille, olemmehan Maslow'n tarvehierarkian ylimmässä kärjessä keikkumassa. Säälittävää. Minulle se on merkki matalasta älykkyydestä. Mutta eipä se minua haittaa. Maailmaan mahtuu yhtä sun toista.
En saa kiinni siitä ajatuksesta, että joku mainostaisi nimenomaa homouttaan. Minun kokemukseni mukaan asia menee niin, ettei ihminen loppupelistä oikein mahda mitään olemukselleen tai mieltymyksilleen ehosteiden suhteen. Siinä, missä vaikkapa parransänki tekee jostain naamavärkistä entistä karskimman, korostaa se jonkun naamalla vain muiden piirteiden "pehmeyttä". Kokemukseni on myös, että jos homo yrittää tietoisesti korostaa asioita johonkin suuntaan, on yritys pikemminkin heterompaan suuntaan kuin homompaan. Tämä tuntuisi johtuvan siitä, ettei keskiverto homo oikein tunnu arvostavan homoja piirteitä. Ei tuo strategia taida monestikaan toimia, vaan lopputuloksena saattaa olla vaikkapa homo look a la Sillanpää?
"Viestittävätkö useatkin vaatteillaan olevansa hetero tai homo?"
"Karhu" on ottanut tyylisnsä punaniska jenkiltä, joten ainakin homot pukeutuvat heteroiksi mainostaessaa homouttaan..."Perus-homppelin" vastakohta lienee "persu-homppeli"?
Myös heterot viestivät kovin hauraalta tuntuvaa "heterouttaan" pukeutumalla ei-homomaisesti (tähän edelleen riittää pinkki väri tai kukkakuosi). Yksi hupaisa esimerkki on siitä miten skinheadit ovat hyljänneet Fred Perryt ja Shermanit homofettrareiden omiessa tyylin kirjaimellisesti. Skinit eivät halua tulla erehdetyiksi homoina, kun taas homot pukeutuvat heteroiksi tullakseen huomaiksi homoina.
"En saa kiinni siitä ajatuksesta, että joku mainostaisi nimenomaa homouttaan."
Hanky koodeista lienee luovuttu, tietyt värit ovat kuitenkin pitäneet pintansa fetissiväen keskuudessa. Sateenkaarilippu on yksi tapa viestiä kuulumista tiettyyn vähemmistöö.
Kyllä nahkahomo tuo ulkoisella olemuksellaan julki nimenomaan homouttaan, ja erityisesti nahkahomolle leimallista pervessihköä identiteettiä. Kun keksiverto homo Sillanpää pukeutuu kliseisimpään nahkahomon kuosiin, lopputuloksesta näkee jokainen, että se on enemmän homo, eikä vähemmän. Yksiulotteisesta lopputuloksesta joko pitää tai sitten ei.
Välillä miettii, että kuinka kauas voi itsestä vieraantua, kun miettii millaisia juttuja näihin sitten liittyy. Mitä sitä luulottelee itsestään ja mitä peittää tai paikkailee, jos paikkailee ?Jos kuvittelee olevansa kaunis nahkakledjuissa ja vermeissä tai että kuuluu joukkoon tai on tarve tehdä niin?
Yksinäisyys on raskas taakka kantaa.
Kun joskus jengi ymmärtäisi miten luonnollisuus on kaunista ja hyvää. Luonto ei tee virheitä. Naturelli kehonmuokkaus pysyy inhimillisissä rajoissa ja on hyvää. Siinä ei manipuloida luonnon kaunista järjestelmää, joka on täydellistä.
Ihminen on sellaisenaan kaunis ja täydellinen, kun on terve. Ei tarvitse mitään enempää. Voi yrittää hyväksyä se.
Pitäisi taistella tällaisia tuhoavia voimia vastaan, kuten sairaudet, kulkutaudit jne. mistä ne sitten tulevatkaan. Se lisää hyvinvointia.
Marginaliosinti ja siihen työntäminen aiheuttaa paljon pahaa jälkeä. Se on väärin.
Rooleja ihmisillä on erilaisia. Esim. työrooli. Neitihomorooli on siinä mielessä paradoksi, että miehistä pitävä mies ottaa siinä naisellisen roolin, ja miehestä pitävä mies ei sitten pidä hänestä, koska on kiinnostunut miehestä miehekkyyden, ei naisellisuuden vuoksi.
Erilaiset sosiaaliset tilanteet edellyttävät erilaisia rooleja, ja se on toisaalta ihan järkevääkin. Joidenkin roolien kyllä toivoisi katoavan, esim. sellanen "ilkeän" neitihomon rooli. Vaikka ei ehkä niin miehekäs itse olisikaan, niin sen verran siihen pitäisi pyrkiä, että miellyttää miehistä pitävää miestä-jos siis sattuu haluamaan miehistä seuraa.
Tom of Finland esitti kuvissaan miehen olemuksen kiihottavimpia puolia; joista miehistä pitävä mies kiihottuu.
"Rooleja ihmisillä on erilaisia. Esim. työrooli. Neitihomorooli on siinä mielessä paradoksi, että miehistä pitävä mies ottaa siinä naisellisen roolin, ja miehestä pitävä mies ei sitten pidä hänestä, koska on kiinnostunut miehestä miehekkyyden, ei naisellisuuden vuoksi."
- Tämän paradoksin esitti jo Quentin Crisp (There is no Great Dark Man).
"Erilaiset sosiaaliset tilanteet edellyttävät erilaisia rooleja, ja se on toisaalta ihan järkevääkin. Joidenkin roolien kyllä toivoisi katoavan, esim. sellanen "ilkeän" neitihomon rooli. Vaikka ei ehkä niin miehekäs itse olisikaan, niin sen verran siihen pitäisi pyrkiä, että miellyttää miehistä pitävää miestä-jos siis sattuu haluamaan miehistä seuraa."
- Neitohomo on mielestäsi siis "ilkeä", ja siksi ei-toivottava? Ovatko kenties jotkut huomiot osuneet liian lähelle pyrkimystäsi tavoitella miehekkyyttä, johon vajavuudessasi kykenet..? Tai jotain semmoista.
"Tom of Finland esitti kuvissaan miehen olemuksen kiihottavimpia puolia; joista miehistä pitävä mies kiihottuu."
Jotkut miehet tykkäävät isoista tisseistä, toiset piukeista pepuista. Siis heteromiehetkin.
Minua oudoksuttaa lukea homojen tekstiä siitä, miten homot valitsisivat olemuksensa. Kuulostaa kovin samanlaiselta virrelta, kuin aiempi väärinkäsitys siitä, että homouskin olisi valinta.
Luulen, ettei "neitiyden" tai "äijyyden" perustuksia oikeastaan valita. Varmaan voi jossakin määrin oppia sensuroimaan itseään. Luulen myös, että sellaiset asiat kuin "ilkeys" ja "jalous" syntyvät vähän peiliksi sille, mitä on imenyt ympäristöstään ja miten ympäristö on ketäkin kohdellut.
Mutta on tosiaan melkoinen paradoksi kuulla vaikkapa hottisten huulihomon puhuvan, kuinka "miehen pitää olla mies!". Jollain tapaa siinä.. ollaan jonkin asian suhteen vähän harhoissa?
Yesman: "Minua oudoksuttaa lukea homojen tekstiä siitä, miten homot valitsisivat olemuksensa. Kuulostaa kovin samanlaiselta virreltä, kuin aiempi väärinkäsitys siitä, että homouskin olisi valinta."
Antaa oudoksuttaa vaan, mutta ajatteletko oikeasti, että nahkahomoaikuinen tai aikuinen pissishomo on geeniperimänsä perusteella sellaiseksi tullut. Että kasvatuksen, koulutuksen ja ympäristötekijöiden vaikutuksilla ei ole merkitystä? Että yksilön elämänpolku on kohtalonomainen, että yksilön omat valinnat eivät vaikuta siihen minkälainen persoona hänestä kehittyy?
Homous on mielestäsi niin ainutlaatuisen hieno ja uniikki ominaisuus, että sen vinoutumatkin tulee käsitellään myötäkarvaan, koska me ei voida mitään sille, minkälaisia me ollaan, ja miten me käyttäydytään. Ei ole ensimmäinen kerta, kun minusta tuntuu että homo-kuplan sisäinen maailma vääristää rehellisen keskustelun.
"Minua oudoksuttaa lukea homojen tekstiä siitä, miten homot valitsisivat olemuksensa."
Aika monet valitsevat vaatteensa yksin, ilman että Fab 5 tyylitiimiryntää kehiin...tosin ulkonäköodotukset ovat eri alakulttuureissa sellaisia, että siihen sisältyy luonnonvalinnan ohella myös sisältä kumpuavaa, mutta keinotekoisesti ylläpidettyä (...).
Homoutta tuskin kukaan valitsee mutta sen miten sitä ilmentää kyllä. Täysin tietoisesti ja mieltymystensä mukaan. Nämä mieltymykset useimmiten lajennetaan käsittämään sitä miten kom homopopulaation representoida itsensä.
"Mutta on tosiaan melkoinen paradoksi kuulla vaikkapa hottisten huulihomon puhuvan, kuinka "miehen pitää olla mies!". Jollain tapaa siinä.. ollaan jonkin asian suhteen vähän harhoissa?"
Kenties hän puhui halunsa kohteesta enemmän kuin itsestään. Ja kyllä, Quentin Crispin paradoksi on osaltaan väärä, toisinaan vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa.
En puhu "homoden vinoumista". Tarkoitin "neitiyden" ja "äijyyden" biologisia perustuksia. Niitä, jotka saavat nuoren lapsen kiinnittämään huomiota pikemmin moottoriajoneuvoihin kuin vauvoihin rattaissa (tai päin vastoin), leikkimään pikemminkin prinsessaleikkiä kuin sotaleikkiä, pukeutumaan mieluummin äidin korkkareihin kuin isän suojavarusteisiin jne.
En lue nahan käyttöä tai pissiskäyttäytymistä osaksi näitä "maskuliinisuuden" tai "feminiinisyyden" elementtejä. Parempi esimerkki olisi pikemminkin esim. osaksi tiedostamaton harteikkuuden korostaminen vs. sirouden korostaminen potentiaalisen seksikumppanin edessä.
Asiaa voi nimittäin tarkastella näinkin radikaalisti: ihmiskunnan sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät ominaisuudet voidaan koota yhteen variaatiokenttään. Tällöin kuvaajasta ei muodostuisikaan tasaraitainen sateenkaari, vaan eri kokoisilla väriläikillä pinnoitettu pallo. Suurimmat "väriläntit" pallossa olisivat hetero mies ja hetero nainen. Läikät eivät olisi terävärajaisia, vaan liukuisivat toisikseen. Homot miehittäisivät pallossa yhden pienemmistä länteistä ja tuonkin alueen reunamilla tapahtuisi jo liukumoa muualle. Yhdessä sunnassa liukumo veisi biseksuaaliseen mieheen ja toisaalla transsukupuoliseen naiseen.
Tämä homokuplamalli ;) lienee ainakin mahdollisesti varsin uudenlainen ja vielä vieras tapa hahmottaa ihmisen seksuaalis-sukupuolista variaatiota. Malli perustuu aivojen mosaikismiin ja siitä syntyvään loputtomaan variaatioon, jossa kuitenkin tiettyjen konstellaatioiden todennäköisyys on suurempi kuin toisten.
Biologiassa ei varmaankaan ole mitään, mikä saisi joidenkin kiinnostumaan autoista tai jotkut pukeutumaan äidin korkkareihin. Kyse lienee vaikutuksista ja kasvatuksesta, pojat johdatellaan poikien leikkeihin ja tytöt tyttöjen. Sitten on ne, jotka eivät vain tunnen näitä omikseen. Tämä samainen sukupuolten ja roolien jakautuminen näkyy tässä keskustelussa: on olemassa vain kaksi sukupuolta ja heidän omat leikkinsä?
Viestintä homojen keskuudessa on ollut hyvin kulttuurisidonnainen, koska homous tukahdettu yhteiskunnassa, viestien on täytynyt olla tietynlaisia. Vasta nyt ollaan päästy länsimaissa tilanteeseen, että homoutta ei tarvitse korostaa tai viestiä käytöksellä tai pukeutumisella. Ehkä siksi niin on kova tarve etsiä roolomalleja ja jollain tavalla normalisoida homous vastaamaan heteromallia?
Mitä jos asiaa tarkasteltaisiin mallilla miehen-ja naisen seksuaalisuus ilman mitään eri suuntautumisiin liitetttyjä mielleyhtymiä? Kaikki olisi yhtä läikkää jotka sulautuisivat toisiinsa?
1965: ".. urheilullinen ja lihaksikas kroppa ei ole koskaan ollut homopiireissä torjunnan kohteena, päin vastoin. Sehän olisi .."
Mikä on urheilullinen ja lihaksikas kroppa? Kuulostaa yhtä kuvaavalta kuin takavuosien "fiksu ja filmaattinen".
Aerobinen urheilu ei kehitä samalla tavalla lihaksia kuin anaeroninen; katsokaapa keskimääräistä maratoonaria - pelkkää luuta, nahkaa ja jännettä. Lisäksi, keskimäärin painonnostajan ja uimarin liikeradat kehittävät eri lihasryhmiä, ja kropat ovat täysin erimallisia.
Lihakset saa ilman hormoneita, salilta, ei kai niitä "urheilullisia kroppia" muuten olisikaan. Lisäksi, salilla on tarkoitus kehittää lihaksia tasaisesti, mitä urheilu ei tee valikoituneine liikeratoineen. Vähän kun viitsii tsempata, ollaankin siellä ToF:n tukkijätkien tasolla, mutta kun vaikutelma on juuri se, että lihakset pelottavat. Ulkomailla eivät pelota, mutta Suomessa esille nousee aina huoli minäkuvasta ja hormoneista, kun jossain näkyy lihaksia.
smo: ".. Itse en kuitenkaan mieti ToF-kuvaston hallitsevan näkymisen vaikutusta "seksuaaliseen ilmaisukykyyn", vaan julkisuudessa olevaan homokuvaan. Ja miten se ehkä vaikuttaa esimerkiksi nuorempien .."
Kuulostaa hiustenhalkomiselta, mutta miten se homoSEKSUAALISUUS nyt eroaa seksuaalisuudesta, joka muokkaa nuoren minäkuvaa? Ja miten muumit ja unikkokuosi vaikuttavat kehenkään? Nuoren lemppariartistin ja kavereiden ulkonäkö vaikuttavat, mutta tuskin kahvipaketin kanteen tai tyynyliinaan stailattu puolialaston mies. Lihaksista kommentoin jo aikaisemmin; paniikki yksittäisen lihaksikkaan mieskehon näkemisen vahingollisuudesta kertoo tahattomuudessaan enemmän kuin tuhat kuvaa Suomessa.
smo: ".. Toki Helsingissä (ja koko Suomessa) on pienet kuviot, eikä yksittäiselle alatyypille .."
Tarkoitat varmaankin, että Suomi on yhden totuuden maa, ja tässä tapauksessa kysymys kuuluukin, millä (ala)tyypillä ovat avaimet esteettiseen totuuteen. Myönnät siis, että Suomeen ovat vakiintuneet "jotkut kuviot" ja "kuviot" eroavat (ehkä) ulkomaailmasta, mutta et halua viedä analyysiä pitemmälle. Ehkäpä kannattaisi vilkaista antropologian oppikirjoja, sillä siellä on paljonkin esimerkkejä hyvinkin erilaisista kauneus- ja komeusihanteista. Monet myös sisältävät spekulaatioita siitä, mistä ne ovat lähtöisin...
smo: ".. Jotenkin koin Cadencen analyysissä jonkinlaisen 90-luvun perspektiivin läsnäolon. Kyllähän vaikka Berliinissä ikäryhmä 40+ jaksaa vielä notkua yökerhoissa/baareissa laajemminkin, mutta sitä nuoremmat eivät samalla tavoin. Nuoret juovat entistä vähemmän, eivätkä .."
Minulla ei ole aavistustakaan, mistä yli-ihmisten sukupolvesta puhutaan, mutta tähän nuoreen sukupolveen palataan kerta toisensa jälkeen. Sen tiedän, että tilastojen mukaan se on selvästi vanhempiaan köyhempi, joten rahat ja juhlinta ovat tiukassa, jos ei puhuta Itä-Helsingin raivoisista kotibileistä ja Virosta tuodusta viinasta (jotka eivät näy tilastoissa). Mitä tulee muuten päihteisiin, Hesari julkaisi vuosi taaksepäin kartan Suomen kaupunkien jätevesianalyyseistä; Helsingissä kuluu sen mukaan rutkasti piriä ja ekstaasia. Jätevesianalyysiä ei feikata nettikaavakkeilla.
Jos jotain erikoista Milleniaali/Z-sukupolvesta voi nostaa esille, sitä voi pitää ääri-individualistisena. Thatcherin kommentti siitä, ettei ole mitään yhteiskuntaa, vain yksilöitä, tulee tässä sukupolvessa lihaksi. Jenkeissä puhutaan lumihiutaleiden sukupolvesta; jokainen on ainutlaatuinen, ketään ei saa luokitella, ja kukaan ei halua olla mitään.. ei homo, ei hetero, ei bi, ainoastaan "uniikki-seksuaali".
Tämä joukko on erittäin vaikeasti tutkittava; eräs tutkimus pitää sitä konservatiivisempana kuin sotien jälkeistä sukupolvea, joten ehkä homobaarit ovatkin hämyisiä ja epämääräisiä paikkoja, jonne ei haluta? Avioliitto tarjoaa mukavan "konformistisen" välitien siinä välillä, jolla voi alleviivata homouden tavanomaisuutta ja esittää sen sosiaalisesti hyväksyttynä elintapana, kun sen seksuaalinen aspekti on kesytetty yksiavioisuudella. Brändityöryhmä on puhunut ja pulinat pois.
Jotkut viranomaiset puolestaan toteavat, että tietyt uskonnolliset vähemmistöt muodostavat Euroopan suurkaupungeissa jo niin suuren lohkon populaatiosta, että ne vaikuttavat osaltaan ikäluokkia koskeviin tutkimuksiin. Kun uskonto kieltää seksin, päihteet, yöelämän, paljastavan pukeutumisen ja paljon muuta, niin aika puhtoisiksihan ne tilastot lopulta muuttuvat. Varmaan se tällainen elämä joillekin sopii, ihan homojenkin parissa.
smo: ".. Eihän sitä pelkkien homojen kanssa viitsi hengailla, jos voi avoimena olla muidenkin kanssa. Ja sehän .."
Syystä tai toisesta sukupuoli määrittelee heteroiden hengailut tarkkaan, ja heteroillahan ei avoimuudesta ole pulaa, kun kaikki tietävät kaikkien sukupuolen. Kaikesta huolimatta heteropuolella ikuisuuskeskustelu koskee sitä, voivatko mies ja nainen olla "vain" ystäviä. Tuntemani homot eivät hengaile toisten homojen kanssa avoimuuden puutteen vuoksi, vaan koska heille maailma näyttäytyy eri tavalla. Se näyttäytyy siitä lähtien, kun koulun pihalla keskustelu kääntyy naisiin ja se sama jatkuu, kun kahvikeskustelut muutamaa vuotta myöhemmin lurpsahtavat päivähoitoon ja vaipanvaihtoon, vain muutaman esimerkin antaakseni. Siinä ei ole merkitystä sillä, tietääkö kaveripiiri homoudesta tai ei. Itse asiassa se on yhdentekevää.
"Kuvailemasi variaatiokenttä on nykykäsityksen mukainen, ihan selkeä ja jokaisen ymmärrettävissä."
Ajattelin sen olevan vieras nykyisen mainstream sukupuolikäsitysten kannalta seuraavista syistä:
1. Opitun sijaan siinä korostuu synnynnäisyys. Opitun merkitystä korostavat esim. nimimerkki xxx, Venäjän propagandalait, eheyttämisen harjoittajat, vanhempi psykologia ja sosiologia. Synnynnäisyyden merkitystä korostavat modernit neurotieteet ja niihin nojaava uudempi sukupuolitutkimus. Käsitys synnynnäisyydestä perustuu havaintoihin: jo vauvat hoksaavat ympäristöstään asioita sukupuolittuneesti (esim. ilmeet vs. mekaanisesti liikkuvat osat). Jopa simpanssit tarttuvat joko nukkeen tai leluautoon sukupuolittuneesti. Sukupuolittuneisuus ei toki ole absoluuttista, vaan tietty käyttäytymismalli on tietyllä sukupuolella todennäköisempää.
2. Se yhdistää tällä hetkellä usein erillään tarkasteltavat sukupuolen ja seksuaalisuuden yhdeksi biologiseksi entiteetiksi.
Minusta on selvää että kiinnostus samaan sukupuoleen on synnynnäinen ja yksilöllinen ominaisuus, jonka voimakkuus vaihtelee. Myös lbido on yksilöllinen. Minkälaiseksi suuntaus, sen ulkoinen olemus ja käyttäytyminen kehittyvät, riippunee perintötekijöistä, kasvatuksesta ja ympäristötekijöistä.
Kiinnostukseni samaan sukupuoleen alkoi murrosiässä pikkuhiljaa. Näin jälkeenpäin tuntuu siltä kuin olisin välillä unohtanut koko seksuaalivietin olemassaolon. Jos seksuaalivietin voimakkuutta voisi ilmaista asteikolla 1-10, arvoisin itseni kohtaan 3-4. Minulla on kai nuoresta lähtien ollut tavallista heikompi libido, ja nykyisin uskon olleeni aina jonkin sortin aseksuaali. Minulla ei ole koskaan ollut erityistä halua tunkea munaani mihinkään reikään, (paitsi ympäristön paineen tuoma halu). Kun aloin aikuisena pörräämään baareissa, en yleensä etsinyt aktiivisesti seksiseuraa, vaikka kokemuksia vuosien varrella syntyikin. En oikein osaa sanoa mitä sietä hain. Ehkä kaveria, ystävää, toisen miehen läheisyyttä ja muuta siihen sisältyvää. Viihdyn mainiosti myös heteromiesten seurassa.
"Opitun merkitystä korostavat esim. nimimerkki xxx, Venäjän propagandalait, eheyttämisen harjoittajat, vanhempi psykologia ja sosiologia"
Kiitos tästä melko villistä rinnastuksesta, aika vaikuttavaan seuraan sijoitat nimimerkkini. Jotakin hampaankolossa, herra Tiedeuskovainen? hehee
...vaikka jo vauvat hoksaavat ympäristöstään asioita sukupuolittuneesti, aivojen kehitys loppuu siinä 25-ikävuoden tienoilla. Kyky oppia ja omaksua uutta säilyy läpi koko elämän. "Persoonallisuus muuttuu iän myötä enemmän kuin moni uskoo – jopa yksittäinen tapahtuma voi muuttaa ihmistä paljon" - kertoi juuri HS artikkeli. Näyttäisi siltä, että nämä "synnynnäiset ominaisuudet" kehittyvät ja muovautuvat läpi koko elämän kulttuurista ja kasvuympäristöstä riippuen - ja toisinaan myös sukupuolista riippumatta.
Auto on suhteellisen uusi keksintö. Ellei evoluutio ole edennyt pyörän keksimestä siihen suuntaa että se olisi johtanut insinööriin, joka keksi auton, jotta pojat leikkisivät siitä tehdyillä pienoismalleilla ettei niistä tulisi homoja, niin...ehkä syntyinen hoivavietti saa tyttöapinat tarttumaan nukkeen ja pojat vieman kulmikkaisiin muotoihin, jotka saattavat toimia jollakin tavalla suojelevina, agressiivisina välineinä. Varmasti jossain oli Touko Of Luolanen, jota ei kiinnostanut leikkiä toisien poikien kanssa pyörällä, vaan tykkäsi piirrellä seiniin elegantteja metsästäjiä keihäineen.
Taitaa pikemminkin olla toisinpäin, homot itse määrittelevät enemmän Tom Of Finlandin kuvaa homoista, jossa ylikorostettu ja syntyinen maskuliinisuus olisi jollain tavalla oikeampi malli homomiehestä. Siinä missä "valtaväestölle" ToF esiintyy sarjakuvahahmona, homoille se on roolimalli ja emansipaation väline.
"Minusta on selvää että kiinnostus samaan sukupuoleen on synnynnäinen ja yksilöllinen ominaisuus, jonka voimakkuus vaihtelee. Myös lbido on yksilöllinen."
Niin, seksuaalisuuden intensiteetti lienee yksi ulottuvuus asiassa. Sukupuolessakin saattaa olla intensiteettiaspekti? Niin että toisilla esim. ristiriita aivojen ja ulkoisten sukuelimien välillä on intensiivisempi kuin toisilla.
Ajauduimme tälle keskustelun sivupolulle sitä kautta, että jotkut keskustelijat peräänkuuluttivat "miehekkäämmäksi kouliutumista". Se kuulosti korviini kovasti samalta kuin "heteroksi kouliutuminen" ja sen vuoksi yritän tässä kertoa vähän erilaista näkökulmaa asiaan.
Valitettavasti miehekkyys, kaikesta homojen emansipaatiosta huolimatta, mielletään heteroseksuaaliseksi ominaisuudeksi ja tämä kertoo enemmän kulttuurin kuin biologian, vaikutuksesta seksuaalisuuden ja sukupuolen ilmentymiin. Ellei tyttövauvojen aivoissa tapahtunut 1930-40 luvulla jokin merkittävä mutaatio, jonka johdosta tyttövauvat alkoivat pukeutumaan omatoimisesti aikaisemmin pojille varatulle vaaleanpunaiseen väriin, niin muoti muuttui ja sen vaikutukset näkyvät vieläkin siinä mitkä värit sallitaan pojille ja mitkä tytöille - samoin pinkki symbolisoi homoseksuaalisuutta.
Tom Of Finlandin sarjakuvahomo sallitaan nyt, koska hän onhan hän yksi kansainvälisesti hyväksytyimmistä suomalaisista taiteilioista, ylikorostettu miehekkyys on vain plussaa yhteiskunnassa, joka asettaa tasa-arvosta huolimatta sukupuolet eri asemiin. Samoin homoliitot sallitaan, koska ne antavat tietynlaisen hyväksytymmän ja sosiaalisesti miellyttävämmän kuvan homoista.
(**Pinkin vaihtuminen tyttöjen väriksi on sinänsä aika kiinnostava ilmiö, olikohan taustalla se että poikia arvostettiin enemmän? Samalla kun väri vaihtoi sukupuolta, sen merkitys poikien värinä muuttui ja kyseenalaa kantajansa miehekkyyden.)
ToF:n asema homomiehen edustajana on myös saanut "jonkin verran" nostetta esim. eräiden ToF:sta innostuneiden tutkijoiden esittämien käsitysten kautta, joita lehdistö sitten melko vahvasti on tuonut julki.
ToF kyllä muokkaa ylläpidetyn kuvaston kautta, esittämällä homouden ilmiönä, johon kuuluu tietynlaisia ulkoisia ihanteita ja normeja.
Kyse on tasapainosta; että muutakin kuvastoa on esillä.
Erityisesti siinä vaiheessa elämää tulee tarkkailtua aika pieniäkin vihjeitä, kun ei vielä olla sinuja itsensä kanssa - kun mietityttää identiteetti: mikä on ja miten on. Jollekulle voi olla raskas itsensä hyväksymisen polku, jos vallitseva mahdollisten samastumiskohteiden kirjo painottuu jollain tavalla vastenmielisen sävyiseksi.
"Kyse on tasapainosta; että muutakin kuvastoa on esillä."
Ehkä jonkin "normihomon keskiarvon" voi laskea jostakin joukkonaintia harrastavasta, fistaavasta Kakesta ja söpöstä tummaan pukuun pukeutuneesta miesparista tasa-arvoisen avioliittouutisen tiimoilta pussailemassa hermostuneesti. Tai mukaileeko homoseksuaalien represantaatio äiti, Madonna ja huora vaihtoehtoja.
Miksi ratsastussaappaista, joka oli miesten kenkä tuli naisten muotia? Naiset ovat kateellisia miehille? Ovatko heterot kateellisia homoille? Siitäkö homofobia syntyi? Kateus haluaa surmata kohteen.
Korkoja kengissä käytettiin toki ratsastuksessa, mutta muoti-ilmiö siitä tuli vasta ranskan hovissa, jossa korkkareita käyttivät niin miehen kuin naiset. Tarkoitus oli saada lisää pituutta, kilpavarustelu oli unisexiä ja kehoa venytettiin ja muokattiin korsetein ja toppauksilla kursailematta sukupuolesta riippumatta. Miehekkyys näyttäytyi varsin toisenlaisena kuin tänäpäivänä, Yesmanin kammoksuma tämän päivän tosi-tv:n töröhuuli olisi voinut sopia täydellisesti ranskan hovin mieskuvaan (riippumatta mihin leluun hän tarttuu ensimmäiseksi vauvana).
Vallankumouden myötä korot yhdistettiin yläluokkaan ja ne menivät pois muodista. Takaisin muotiin korkokengät tulivat 1800-luvun lopulla (jolloin myös poikia puettiin pinkkiin) yksinomaan naisille. Tämä on sittemmin jatkunut näihin päiviin asti, ja korkokengästä on tullut yksi (länsimaisen) kulttuurin luomista eroista sukupuolille (kulttuurievoluutio?) aivan kuten tietyt värit symbolisoivat suuntautumisia ja sukupuolia.
Miehillä korot yhdistetään cowboyhin (tarvitaanhan niitä yhä ratsastamisessa..?) tai drag esityksiin ja esiintyjiin. Esimerkiksi Karhupuiston häppening Karhut korkkareissa pilkkaa tätä mielikuvaa.
Onko tietoa siitä, miten tämän päivän nuoret homomiehet suhtautuvat ToF mieskuvaan ja pukeutumistyyliin? MInulla on sellainen käsitys, että Tomppa on purrut, ja puree vielä tänäänkin eniten siihen ikäpolveen joka on joutunut salaamaan suuntaustaan, eli karkeasti arvioiden yli 50-vuotiaat. Siksi seksuaalisuuden patoutuminen ja sen liioiteltu purkautuminen on heillä jotenkin ymmärrettävää. Kertokaa näkemyksenne, ja se minkälainen tilanne on esim. USA:ssa.
"Nuorempi sukupolvi", jonka kanssa olen keskustellut Tom On Finlandista ovat olleet yllättyneitä siitä, että vasta nyt ToF on noussut Suomessa laajemmin esille. Laaksosen kuvat osataan sijoittaa anarkisisena osana homokulttuuria, mutta nyttemmin hieman camp-henkisenä reliikkinä tyyliin Village People ja Poliisiopistoleffojen loputon homovitsi Blue Oyster. ToF edustaa mennyttä, nostalgiana 1970-luvun emansipaatiota, homojen ja discon kulta-aikaa, jossa seksuaalinen vapautuminen johti Aids-kriisiin. Tämä nähdään jonkinlaisena draamankaarena, ja tarkimmat huomaavat yhtäöläisyydet tähän päivään. Jännää sinänsä, että nahkamiehestä jon tullut samanlainen camp-henkinen sterotyyppinen hahmo, jota vastaan se aikoinaan luotiin.
Tulipahan taas totuus esille, kun nimenomaan mm. Ruotsin FI puolueen johtaja painotti haastattelussa, kun ruodittiin heidän laatimaansa budjettia, että RAHA on väline, jolla saavutetaan mm. ihmisoikeudet ESIMERKIKSI SOSIAALITUET kuten TOIMEENTULOTUKI. RAHA on VÄLINE, jolla SAAVUTETAAN IHMISOIKEUDET. Hän tarkoitti tällä valtion budjettia ja sitä MITEN rahoja käytetään.
Olen samaa mieltä.
Homoilla on oikeus (!) oman huonon sosiaalisen asemansa takia SAADA TUKIA, jolla parantaa omaa asemaansa ja ihmisoikeuksia ts. hyvinvointia. TÄMÄ on sama asia kuin, että MITEN IHMISOIKUDET TOTEUTUVAT: saako rahaa vai ei, jolla nostaa omaa hyvinvointiaan ja parantaa elämänlaatuaan. Nämä liittyvät yhteen eikä niitä saisi erottaa toisistaan. Syrjityn ihmisen asemaa nostetaan ja parannetaan rahan avulla. Jos sitä ei haluta tehdä, niin sen voi rinnastaa suoraan syrjimiseen ja ihmisoikeuksien polkemiseen.
Toivon, että uppoaa monien umpiluuhun ja nimenomaan otsalohkon alueella.
Niin niitä touhutonneja jaetaan koko ajan heteronaisille ja työväenliikkeen miehille, jotka ovat koko ajan kiljumassa lisää rahaa itselleen. (Kuinka paljon työväenliike saa valtion tukea erilaisiin harrastustoimintoihin jne jne.)
Ja usein saavat.
Millä perusteella heteronainen on oikeutettu saamaan rahaa milloin mihinkin asiaan. Se tehdään nimenomaan tasa-arvon nimissä ja väittävät koko ajan, että syrjitään.
Kuka väittää, ettei homomiehen asema olisi paljon huonompi. Lesbothan peesaavat ja hyötyvät feminismistä.
Homomiestä ei puolusta kukaan eikä aja mitään etuuksia.
Homomiestä ei voi verrata tai rinnastaa heteromiehiin, kuten naiset usein tekevät, mikä on tarkoituksellista, jotta pelataan ulos.
Heteronaisen asema skandinaviassa on erittäin hyvä! Silti he keksivät koko ajan kohteita, jotta rahaa sadaan milloin asumiseen, milloin kulkttuuriin jne jne loputtomiin.
Mistä me saamme rahaa ja mihin? Me emme saa mihinkään! Joitakin pennosia valuu mm. yhdistystoimintaan, positiiviset ryhmälle, päihdetyöhön- ja siihen se taitaa jäädä.
Kysymys on elämänlaadusta ja terveydestä sekä eliniästä.
Mietin esimerkiksi moniko minun ystäväpiirissäni kuoli hiviin, teki itsemurhan, oli päihdeongelmainen. Kuka välitti? Ei kukaan! Minusta tilanne ei ole muuttunut paljoa paremmaksi.
Suurin osa elää edelleen kaapissa tai kulissisuhteessa työn takia, koska muuten ei ole työtä tai ura katkeaa.
Näköjään ToF hahmot koetaan niin vekkuleiksi ja viattomiksi, että niiden ulottuvuuksilla voidaan muokata jopa lapsille rakkaita Muumihahmoja. Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia.
Minua tympäisee se, että heterot selvästikin "kuohitsevat" Tom of Finlandin hahmot, esim. valitaan vain sellaiset piirrokset joissa ei suoraan esiinny yhdyntää, tai paljaita peniksiä. Finlaysonin lakanat ovat juuri sellaisia. Ja arvaan että nuo Tof-muumihahmotkaan" eivät harrasta seksiä keskenään.
"heterot selvästikin "kuohitsevat" Tom of Finlandin hahmot"
Finlaysonin toimitusjohtajan Jukka Kurttila lienee avoimesti homo?
Olisikohan tässä kuitenkin kyse K-18 sensuurista kahvipurkissa ja erittäin huonosta tuotteistamisesta. Toisaalta nämä "kuohitut" hahmot myy, ostajia löytyy suuntautumisesta huolimatta
"Päähän potkitut, hoikat, tyttömäiset pojat eivät kuulu Tom of Finlandin maailmaan, mutta juuri sellaisen pojan silmin Laaksonen miehiään katsoo. Se on kateellinen, voittamattomia ja voimakkaita miehiä ihailevan, mieheydestä osattoman katse."
"Kaipaan brittiläisen Queer as Folkin eli Älä kerro äidille -sarjan (1999) Stuartin kaltaisia jumalaisia homoja, jotka eivät ole ylimaskuliinisia supersankareita tai vailla ongelmia mutta jotka rakastavat itseään häikäilemättä ja kaikesta huolimatta."
"Ehkä homojen on yksissä tuumin hillittävä nussimistaan ja maltettava olla oikeamielisten heteroiden maskotteja niin pitkään, että homous liudentuu sosiaalisesta kastista seksuaalisuudeksi, joka se on."
"Siksi minun on helpompi kävellä yksin ja odottaa, että Tom of Finlandin kullit ovat pullottaneet niin kauan, että merkitykset ovat tyhjentyneet."
Mielenkiintoista siinäkin mielessä, että Antti Holma ei tullut valituksi Touko Laaksosesta kertovaan elokuvaan koska hän on "homomainen" näyttelemään homoa.
Image nosti 90-luvun artikelissa Tom Of Finlandin laajempaan tietoisuuteen, merkittävä kulttuuriteko lama-aikana, nyt sama media purkaa Laaksosen ympärille muodostunutta kulttia.
