Ei kai kukaan usko, että tällaisilla mielenilmauksilla olisi mitään merkitystä. :)
Urheiluseurat ovat kyllä brändejä, mutta urheilun todellinen sisin on kilpailussa ja tuloksissa. Vain niillä on lopulta merkitystä ja niille brändit rakentuvat. Lapset ja nuoret ajetaan kilpailun kautta moodiin, jossa keskitytään vain olennaiseen ja muu sälä opetetaan jättämään vähemmälle huomiolle. Tällaiset tempaukset jäävät yksittäisiksi kampanjoiksi.
Juuri tämän vuoksi koko touhu on niin naurettavaa, poliittista tunkutusta, jolla muka pyritään vaikuttamaan johonkin. Korkeintaan siitä saadaan hyvät hymistelyt aikaan, kun valmentaja lataa pukuhuoneessa ennen peliä että ei sitten pelata niinkuin neitejä vastaan pelataan. Sen jälkeen fokus on jo itse ottelussa eikä pelipaidan riemunkirjavassa ulkoasussa tai poliittisissa kannanotoissa.
Nimenomaan tällaisilla jutuilla on merkitystä. Nuoret, jotka harrastavat urheilua, saavat heti tuntumaa suvaitsevaisuuteen ja ehkä alkavat ajattelemaan omilla aivoillaan, vaikka kaveripiiri tai vanhemmat olisivatkin koulukiusaajatyyppejä.
On hienoa, että yhä useampi mies- ja naisurheilija on uskaltautunut astua ulos kaapista ja pakottanut omalta osaltaan oman lajinsa kohtaamaan erilaisuutta. Se myös antaa nuorille urheilijoille positiivisen signaalin, että vaikka urheilee, ei omaa itseään tarvitse kieltää.
Sen verran harhaanjohtavaa tekstiä yhdessä kommenttipuheenvuorossa, että trolli tai ei, pitää oikaista. Vänrikki Stoolin sanoin: "Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin." Puretaan siis osiin:
"Urheiluseurat ovat kyllä brändejä, mutta urheilun todellinen sisin on kilpailussa ja tuloksissa." Harrasteseurat tekevät myös kasvatustyötä. Ammattilaistaso, joka Suomessa on ohut kuin öylätti, on "urheiluviihdebisnestä". Sillä erolla, että urheilullisuus on jäänyt kaupallisuuden alle. Viihteellisyys on romahtanut, eikä esim. lipputuloilla ole merkitystä kuin muutamassa sarjassa. Tosin lupaan tarkistaa tämän näkemyksen sinä päivänä, kun näen luvut siitä, kuinka monta maksanutta katsojaa on ollut paikalla Suomen suosituimpana palloilusarjana itseään markkinoivan SM-liigan otteluissa. Tilastolukuja kun ei noin lasketa. Urheiluviihdebisneksen bisnespuoli on useimpien urheiluosakeyhtiöiden osalta yhtä kannattava bisnes, kuin miten kannattavaa on ollut kaivostoiminta Talvivaarassa.
Ei brändit pelkälle tulokselle rakennu. Jäähallit tai vaikka curling-hallit kyllä voi rakentua sen jälkeen, kun joku on saavuttanut jotain, ja kunta on pistänyt nimet paperiin, että nyt tulee velalla halli pystyyn. Joukkueiden ja urheilijoiden brändi rakentuu toisella tavalla. Muuten maailmassa olisi urheilijabrändeja vain arvokisamenestyjien verran (Suomessa tämä on näin, mutta sen muuttuminen ei ole näköpiirissä).
Olen seurannut ~15 vuotta uutisointia siitä, kuinka "nyt keskitytään vain olennaiseen". En nyt heti muista sellaista tapausta, milloin tuon jälkeen ei joukkueen kausi olisi päättynyt runkosarjaan, valmentaja saanut potkuja tai yksilö sanonut, että "en nyt tiedä miksi ei kulkenut". Tunnen joitain kymmeniä päätoimisia urheilijoita. Heillä kaikilla on kyky mm. kävellä ja syödä purkkaa samaan aikaan. Myös illuusio askeettisesta harjoittelusta ja pelkästä suorituksesta on harha. Lukemattomat ovat ne suomalaiset urheilusuoritukset, jotka menneinä vuosikymmeninä on saavutettu rankan juhlinnan jälkeisessä krapulassa.
Suomen urheilun ja Ruotsin urheilun keskeisimpiä eroja on se, että ruotsalainen urheilu on kiinteä osa yhteiskuntaa, ja se heijastaa aikansa arvoja sekä haluaa ansaita arvostuksensa. Se EI ole muusta yhteiskunnasta erillinen, Ahvenanmaata vahvempaa autonomiaa (ja julkista rahaa) vaativa saareke, jonka käsitys erivapauksista on aina joskus mm. käräjäoikeuden oikaistavana.
Yhdestä asiasta olen nimimerkin Tjas kanssa mitä sydämellisimmin samaa mieltä: yksittäiset tempaukset tosiaan tuppaavat jäämään ajaltaan rajallisiksi kampanjoiksi. Siksi onkin tärkeää, että kun puhumme urheiluun osallistumisesta ja sen tukemisesta, meillä tulisi olla tarkempia tietoja niistä pitkäkestoisista, sitovista arvoista, joita se edustaa. Tämä on tärkeä asia, jonka lupaan ottaa esille lähipäivinä, kun olen urheiluväen kanssa tekemisissä.
Urheilun kuluttajansuoja on ollut heikkoa, mutta kun urheilusta tuli kulutushyödyke, se ei pääse pois eettisen suurennuslasin alta. Ostatko t-paidan, jos sinulla on hyvä syy oletta, että se on tehty lapsityövoimalla hikipajoissa? Entä ostatko jotain kosmetiikkaa, jonka osalta on aika varmaa, että sitä on testattu eläinkokeilla? Entä ostatko kausikortin, jos on vahva syy olettaa, että maksamallasi rahalla pyöritetään toimintaa, joka ei halua pelata yhteiskunnan arvojen ja pelisääntöjen mukaan?
