Oikeusministeri Lindström epäröi tasa-arvoisen avioliittolain esittelyä (juttukommentit)

Aivan erinomainen mediaveto, todennäköisesti Sipilän opastamana.

Kaikki varmasti muistavat, miten Sipilä purki hyvissä ajoin puolueohjelmaan jääneen pommin, vetää keskiolut ruokakaupoista. Ilman tätä haastajat olisivat vaalipaneeleissa repineet Sipilän kappaleiksi, koska tämä ei voi ohittaa puheenjohtajana koko puoluetta sitovaa linjausta.

Nyt Sipilä on opastanut Lindströmiä, miten tämä sukupuolineutraali avioliitto-pommi puretaan. Sen ensimmäinen vaihe on paskamyrskyn nostattaminen. Sen jälkeen Sipilä tekee oman ehdotuksensa ja vetoaa siihen, että meillä on nyt tärkeämpiä asioita päätettävänä. Hän käyttää paskamyrskyä esimerkkinä siitä, miten asioita ei hoideta. Hän asettaa koko maan edun homokysymyksen edelle ja vaatii yhteistyötä. Aktivistit eivät jousta, ja heidän suljetaan ulos yhtä päättäväisesti kuin oppositio ja työmarkkinajärjestöt hallitusohjelman laatimisesta.

Kansa kitisee ja some-myrsky velloo, vain antaen Sipilälle syyn olla jatkamatta keskusteluita ennenkuin toinen osapuoli rauhoittuu. Samaan aikaan eduskunnan käsittelyyn tulee sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseen tähtäävä lakialoite, jonka kylkeen on liimattu lupaukset yhteiskuntarauhan palaamisesta sekä ilmaisu-, kokoontumis-, mielipiteen- ja uskonnonvapauden perustuslaillisten oikeuksien vahvistamisesta, lasten ja nuorten sekä perheiden tukemisen rinnalle.
Edellinen eduskunta on edellyttänyt, että liitännäislakeihin tehtävistä muutoksista on esitys vuoden 2015 loppuun mennessä ja nuo lait on säädettävä ennen tasa-arvoisen avioliittolain voimaantuloa 1.3.2017, koska muuten lakiin jää ristiriitaisuuksia.

Kansanedustajista yli puolet kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia.
  • 3 / 18
  • Public eye
  • 25.6.2015 10:40
Ja höpö höpö. Ja vielä kerran höpö.

Tasa-arvoinen avioliittolaki on hyväksytty ja vahvistettu, ja sen voimaatuloa ei voida estää kuin uudella, vastakkaisen sisältöisellä lailla. Sellaisen esittämiseen eivät edes SSS-hallituksen rahkeet millään riitä. Kansalaisaloite, jolla ei olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia läpimenoon eduskunnassa, kaatuu viimeistään perustuslakivaliokunnassa, jos uuteen lakivaliokuntaan ei ole saatu enempää tervettä järkeä kuin edellisessä oli.

Ristiriitojen välttämiseksi tarpeelliset lakien muutokset esittelee epäpätevän oikeusministerin sijaan tarvittaessa joku, joka tuntee Suomen lain ja tietää, mitä kansalaisten oikeusvarmuus ja sujuva lainkäyttö edellyttävät turhan kaaoksen välttämiseksi hallinnossa ja tuomioistuimissa.
2015 lopussa tuskin edes vielä tiedetään, mihin kaikkiin lakeihin muutoksia tarvittaisiin, jos sukupuolineutraali avioliittolaki astuisi voimaan 2017.

Sen sijaan uusi kansalaisaloite ja kiteytyneet argumentit tulevat nostattamaan viihdyttävän keskustelun asiasta syksyn ja talven aikana. Toivottavasti mahdollisimman monta, täysin absurdia oletusta avioliittolain vaikutuksista ja mekanismeista nousevat esille, tehden vaihteeksi kannattajansa naurunalaiseksi.

Nyt kun maan ylin johto on selvästi miehitetty presidenttiä myöten asian vastustajilla, riittää kun he tekevät omatuntonsa mukaisen ratkaisun ja asettuvat perhearvojen puolustamisen esikuviksi. Tällaiseen maailmanaikaan, istuvaan konservatiivi hallitukseen luotetaan hiukan enemmän kuin jaanapelkosiin ja janitoivoloihin.
http://nyt.fi/a1305965203078

Tasa-arvoinen avioliittolaki etenee, ja tämä on edessä syksyllä

Outi Kemppaisella on tärkeä työ.

Kemppaisen asemapaikka on oikeusministeriössä ja virallinen titteli "lainsäädäntöneuvos".

Se tarkoittaa suomeksi sitä, että Kemppainen paiskii virkamieskollegojensa kanssa duunia, jotta laeista tulisi totta.

Juuri nyt Kemppaisen agendalla on tasa-arvoinen avioliittolaki.

"Meidän tehtävä on valmistella niitä lainsäädäntömuutoksia, joita avioliittolain eteneminen vaatii," Kemppainen selittää.

Kemppainen ja kumppanit siis yrittävät pitää huolta, että kaikki jo olemassaolevat ja uudet lait ovat keskenään sopusoinnussa.

Eduskunta hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain viime syksynä ja sen on määrä astua voimaan maaliskuussa 2017. Alkuvuodesta 2017 lähtien samaa sukupuolta olevat pariskunnat saavat siis mennä naimisiin ja adoptoida.

Mutta sitä ennen on vielä yhtä ja toista tehtävää.

Tähän asti tapahtunutta:

Syksy 2012: Tahdon2013-kampanjan siemen kylvetään kun oikeustieteellisen pääsykokeisiin lukeva Ida Bergmann tuskastuu siihen, että Suomessa on kahdenlaisia kansalaisia: niitä, jotka voivat mennä naimisiin ja niitä, jotka voivat vain rekisteröidä parisuhteensa. (Voit lukea koko Tahdon-aloitteen tarinan täältä.)

19. maaliskuuta 2013: Kampanja käynnistyy. Kansalaisaloite tasa-arvoisen avioliittolain puolesta saavuttaa huiman suosion: tarvittavat 50 000 nimeä saadaan kokoon vain 14:ssa tunnissa. Lopullinen määrä on yli 160000 allekirjoitusta.

25. kesäkuuta 2014: Kansalaisaloite etenee eduskuntaan, jossa se ottaa heti takkiinsa kun lakivaliokunta ottaa siihen kielteisen kannan. Lopullinen päätäntävalta on kuitenkin kansanedustajilla.

28. marraskuuta: Eduskunnan täysistunto äänestää tasa-arvoisen avioliittolain puolesta äänin 105–92. Eduskunnan nettisivut menevät juntturaan ja arviolta 5000 ihmistä juhlii Helsingin Kansalaistorilla.

4. joulukuuta: Laki etenee suureen valiokuntaan, joka puoltaa sitä äänin 17–8.

12. joulukuuta: Eduskunta hyväksyy tasa-arvoisen avioliittolain myös toisessa äänestyksessä.

20. helmikuuta 2015: Presidentti Sauli Niinistö vahvistaa sukupuolineutraalin avioliittolain. Täten kaikki tarvittavat muutokset, joita lain voimaantulo vaatii, on selvitettävä ja pistettävä tekoon vuoden loppuun mennessä.

Juuri näitä muutoksia Kemppainen nyt valmistelee.

"Vaatii oman aikansa ennen kuin kaikki vaadittavat lakimuutokset pystytään toteuttamaan", Kemppainen sanoo.

Siksi uuden avioliittolain on määrä tulla voimaan vasta vuonna 2017.

Mitä muutoksia täytyy tehdä? Kemppainen ei vielä tiedä. Valmista luetteloa muutoksista ei ole olemassa vaan sitä kerätään parhaillaan.

Se tiedetään, että osa muutoksista tulee olemaan teknisiä, sellaisia, joita tehdään esimerkiksi väestötietojärjestelmiin. Tällä hetkellä kaikkialla tietokannoissa ja lomakkeissa oletetaan, että aviopuolisot ovat eri sukupuolta.

Kelan maksamissa tuissa, kuten esimerkiksi perhe-eläkkeissä, puhutaan samaten sukupuolista, aviomiehistä ja -vaimoista.

Mutta kaikkein keskeisimmät lakimuutokset koskevat kahta lakia: lakia rekisteröidystä parisuhteesta sekä translakia.

"Translaissa on tällä hetkellä esimerkiksi säännös, jonka mukaan jos ihminen muuttaa sukupuolensa toiseksi, rekisteröity parisuhde muuttuu avioliitoksi ja toisinpäin", Kemppainen kertoo.

Jos siis esimerkiksi kaksi naista elää rekisteröidyssä parisuhteessa ja toinen korjaa sukupuolensa mieheksi, heistä tuleekin yhtäkkiä aviopari.

Translaki on ollut muutenkin esillä viime aikoina: sosiaali- ja terveysministeriö valmisteli siihen muutoksia viime hallituskaudella, mutta edellinen hallitus jätti hankkeen pöydälle.

Monet järjestöt, kuten Amnesty sekä monien puolueiden nuoristosiivet ovat vaatineet muutoksia nykyiseen translakiin, jota ne pitävät ihmisoikeuksia loukkaavana.

Jos transsukupuolinen haluaa saada nykylain piirissä juridisen vahvistuksen sukupuolelleen, hän ei saa olla naimisissa ja hänen on oltava hedelmätön, eli käytävä sterilisoimassa itsensä.

Laki rekisteröityneestä parisuhteesta luotiin alunperin vuonna 2002 avioliiton rinnalle, jotta homo- ja lesboparit pääsisivät nauttimaan lain suomista eduista, kuten perimisoikeudesta sekä oikeudesta perheen sisäiseen adoptioon.

Eikö koko rekisteröidyn parisuhteen käsite mitätöidy kun Suomeen tulee avioliittolaki, jonka piiriin kuuluvat lähtökohtaisesti kaikki?

"No näinhän se ajatus kansalaisaloitteessa oli, että ei olisi enää tarvetta rekisteröityneelle parisuhteelle", Kemppainen sanoo.

Virkamiesten täytyy ottaa huomioon kaikki mahdolliset vaihtoehdot ja koota ne hallituksen esitykseen, joka on määrä antaa eduskunnalle syyskuussa.

Jos siis kaikki hyvin menee.

Tosin hallituspuolue keskustan puoluesihteeri Timo Laaninenkin vakuutteli jo kesäkuun alussa HS:lle, että laki etenee kyllä sovitulla tavalla: "Jos se aiottaisiin kumota, asiasta pitäisi tietenkin olla maininta hallitusohjelmassa."

Tasa-arvoisen avioliittolain edistymistä ei voi estää edes oikeus- ja työministeri Jari Lindström, vaan sitä varten pitäisi säätää uusi laki.

Pääministeri Juha Sipilä on vahvistanut, että tasa-arvoinen avioliittolaki etenee kuten pitää.

Näin olettaa myös Outi Kemppainen.

"Lähtökohtaisesti on edellytetty, että tämä [Sipilän] hallitus antaa lainsäädäntöpaketin eduskunnalle käsiteltäväksi", hän sanoo.

"Eduskunta päättää sitten jatkosta."

Oikaisu 25.6.2015 kello 9.32: Jutussa luki aiemmin virheellisesti, että "tällä hetkellä kaikkialla tietokannoissa ja lomakkeissa oletetaan, että aviopuolisot ovat samaa sukupuolta". Tällä hetkellä kaikissa tietokannoissa ja lomakkeissa kuitenkin oletetaan, että aviopuolisot ovat eri sukupuolta.
  • 7 / 18
  • Public eye
  • 25.6.2015 16:09
On niitä, kuten nimimerkki "tjas", joille tasa-arvoiset oikeudet ovat pelkkää viihdettä ja älämölöä. Valtaosalle tämän sivuston lukijoista ja täällä kirjoittavista ne ovat päivittäistä arkielämää.

Ja tiedoksi: kyllä lainvalmistelijat ovat jo pitkään olleet tasan tarkkaan selvillä siitä, mitä muutoksia ja mihin lakeihin uusi avioliittolaki edellyttää. Ja jos järkeä ja tahtoa riittää, niiden läpivienti ennen maaliskuuta 2017 ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia. Muussa tapauksessa turhia vaikeuksia on tietenkin odotettavissa avioliittolain astuttua voimaan.

Mutta "tjas", elä toki fantasiamaailmoissasi ja haaveile historian pyörän kääntämisestä taaksepäin. Syksyn mittaan reaalimaailma ehkä valkenee sinullekin - jos on valjetakseen.
  • 8 / 18
  • Havainnoija
  • 25.6.2015 19:50
Tasa-arvoinen avioliittolaki on hyväksytty ja se tulee voimaan 1.3.2017. Muut lakimuutokset tulevat käsittelyyn syksyllä, ja ne voi esitellä joku muu kuin Lindström, joskin Lindströmin tehtävänä on niitä oikeusministerinä puolustaa. Antamansa ministerinvala velvoittaa häntä toimimaan oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi.

Blogissaan Lindström kirjoittaa muun muassa: ”Laki on edellisen eduskunnan hyväksymä ja sitoo myös tätä hallitusta. Esitys on eduskuntaan tuotava. Tiedän tämän ja sitä kunnioitan.”
http://jarilindstrom.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197412-milta-se-nyt-sitten-tuntuu

Asiat vaikuttavat etenevän päätösten mukaisesti.
Miksi yhdelle ministerille on annettu tällainen hajoava kaksoissalkku?
Näillä sektoreilla ei ole mitään synergiaa sinänsä keskenään.
Näillä valtionhallinnon alueilla jo pelkästään yksi niistä on raskas.
Onko pääministerin tarkoitus heikentää kumpaakin sektoria?
Tosiasiassa virkamieshallinon päätöksen valmistelu vahvistuu ja ministerin mahdollisuus keskittyä katoaa.
Sipilä siis haluaa tätä.
Työministeriö on heikko - tietenkin globaalissa tilanteessa, mutta miksi Maalaisliitto haluaa heikentää oikeusministeriön asemaa?
Toisin kuin Public eye tuolla hassuttelee, myös Kemppainen kertoo että kenelläkään ei vielä ole käsitystä kaikista niistä laeista ja muutoksista, joita tämä avioliittolain muutos edellyttäisi.

Tässä kohden tätä valehtelua olisi myös sopivaa lainata tähän lakialoitteenne tekstiä, jossa näitä muutoksia kuvattiin vähäisiksi. Toisin sanoen, aloitteen tekijät ovat jo aloitetta tehdessään tienneet, mitkä lait muuttuvat. Kyse mahtaa olla enemmänkin vähäisestä tiedosta.

---

Kun Kemppainen saa työnsä valmiiksi, tulee olemaan mielenkiintoista seurata kaiken sen muutosta vaativan lainsäädännön käsittelyä samaan aikaan, kun lakialoite muutosten kumoamisesta on jätetty eduskuntaan. Joka ikisen muutettavan lain kohdalla noussee esille käsitteellisiä ihmeellisyyksiä, joita toivottavasti yhdessä jo todettujen loogisten virheiden kera esitellään oinosmaiseen tyyliin eduskunnalle ja medialle.

Jokainen liitännäislain muutos tulee olemaan vaikea, erillinen sukupuolineutraaliutta ja sen järkevyyttä ulosmittaava kokonaisuus avioliitto-sateenvarjokösitteen alla. Jaanapelkoset ja Janitoivolat tullevat tirauttamaan useammankin kyyneleen käsittelyn aikana.

Lisäksi kannattaa muistaa, että hallitus tekee esityksensä valmistelun jälkeen eduskunnalle silloin kuin haluaa. Kemppaisen aikataulu on tiedossa, Sipilän, Soinin, Lindströmin aikataulu voi olla toinen. Erityisesti kun on jo tiedossa, että kumoava esitys tulee käsittelyyn, on pelkästään järkevää lykätä liitännäislakien käsittelyä. Jopa hamaan tulevaisuuteen, kunnes uusi kansalaisaloite on käsitelty loppuun saakka.

Kemppaisen työ on toki siinä vaiheessa jo tehty, kuten artikkeli kertoi.
Ole huoleti, tjas, epätasa-arvoisen avioliittolain uudelleen säätämistä koskevan kansalaisaloitteenne taival lainsäädäntöelimissä jää hyvin lyhyeksi. "Hamaan tulevaisuuteen" sen kanssa ei tarvitse kärvistellä.

Suunnitelman mukaan ennen uuden avioliittolain voimaantuloa 1.3.2017 valmiiksi saatavat lainsäädännön yhtenäistämistoimet ovat läpihuutojuttuja, ei niissä mitään uutta ja ihmeellistä ole, pidetään vain huoli siitä, että lakeihin ei jää ristiriitaisia sanamuotoja.

Ne muutosta kaipaavat lait ovat jo täysin tiedossa, parhaillaan noita tietoja vain kerätään yhteen paikkaan.
Hyvin lyhyeksi, tarkoittaisi sekin useita kuukausia. Joka riittää hyvin esimerkiksi antamaan syy odotella sukupuolineutraalin avioliittolain liitännäislakien käsittelyä.

Sillä välin meillä on erinomaisesti aikaa vakuuttaa maan poliittinen johto muutosten järjettömyydestä. Huomio kannattaa kiinnittää myös siihen, että yksikään johtotason vastustajista ei ole ilmaissut muuttaneensa kantaansa. Todennut ainoastaan, että asiat etenevät edellisen eduskunnan päätöksen mukaisesti.

Lyhyemmin, tämän avioliittoaloitteen kannatus ei enää nouse, koska sitä vastustavat ihmiset eivät muuta kantaansa siihen. Päinvastoin, normaalien hypen lainalaisuuksien mukaisesti, sen kannatus on todennäköisesti jo alkanut laskea ja aika käy nyt Aito Avioliiton pussiin.
Tuskin mitään radikaalia tasa-arvoisen avioliittolain kannatuslukujen muutosta on tapahtumassa suuntaan tai toiseenkaan. Pitkällä tähtäimellä kannatus toki kasvaa, kun nuoremmista ikäluokista tulee vanhempia ikäluokkia jne..

Homo-ongelmaisuus on huomattavasti vähäisempää nuoremmissa ikäryhmissä.
Jos nyt nimimerkki "tjas" vihdoinkin laskeutuisi alas maanpinnalle ja tunnustaisi tosiasiat. Te teette hallaa Aito Avioliitto - yhdistyksen tavoitteille tällä järjen puutteisella kohkaamisella. Odotetaanko ensin, jospa hihhuleilla on tarpeeksi toimivia mustekyniä kesäisissä kaatumisjuhlissaan eli ei nyt ihan vielä tuota allekirjoittajien määrää kuitenkaan ole saatu kasaan valehtelusta huolimatta. Ehkä aloitetta tulisi vielä tarkistaa perustuslain näkökulmasta, mutta kerätkää nimiä vaan ahkerasti.
Pikemminkin, "smo", iän karttuessa nuorista liberaaleista tulee useimmiten konservatiiveja. Itse asiassa, liberalismin huippu on kautta Euroopan jo saavutettu ja tämä nähtiin konservatiivien voittokulkuna vaaleissa. Katsontakantasi on vain kovin lyhytnäköinen havaitaksesi tällaisia muutoksia.

Tällaisten radikaalien muutosten kannatus on aina ollut suurinta nuorissa ikäluokissa, kuten opiskelijajärjestöissä. Sen sijaan on huvittavaa tietämättömyyttä kuvitella, että kun nämä nuoret kasvavat, perustavat perheitä ja muutenkin oppivat elämän perusasioista lisää, heidän käsityksensä jäisivät sinne parikymppisten tasolle.


Kun he lopulta joutuvat ottamaan elämässään vastuuta asioista, sillä on tyypillisesti ollut se vaikutus, että he tulevat varovaisemmiksi näille kokeiluille ja pitäytyvät mieluummin asioissa, joiden vaikutukset tunnetaan. Näin konservatiivi syntyy ja hän kasvaa näkemään omien, ennen kovin hyvinä pitämiensä periaatteiden taakse ja muuttamaan niitä.

Hyvä esimerkki tästä ovat vaikkapa suhtautuminen kansainvälisyyteen, Eurooppa-hype ja konkreettisesti esimerkiksi maahanmuutto. 1990-luvun henki oli erityisesti nuorten keskuudessa sellainen, että Suomi on junttimaa ja kaikkien tulee olla maailmankansalaisia. Euroopan unionin kannatus oli yksi osa tätä hypetystä, kun nuoret maailmankansalaiset kuvittelivat näin kasvavansa osaksi jotakin suurempaa ja hienompaa, juntti-Suomen sijaan.

Kuinka on sitten käynyt? Maahanmuuttajien kanssa on koittanut arki. Euroopan unioni on kokeiltu ja nähty, ettei se palvele ketään vaan kaikki on perustunut virheellisille käsityksille ja uskomuksille siitä, miten kaikki kehittyy paremmaksi. Enää on jäljellä tämä poloinen Suomi, joka on taloudeltaan romuna ja lasten ja nuorten osalta tulevaisuuden uskonsa menettäneiden, tulevien valtionvelkojen maksajien maa.

Kun nyt sitten, 20 vuotta kokeilun aloittamisen jälkeen konkurssikypsät maat alkavat hajottaa tätä yhteisöä, suurempien maiden kuten Britannia ja Saksa, linja alkaa palata aikaan ennen tätä suurta uudistusta. Suurimmat uudistusten puolestapuhujat ovat kadonneet kuvasta, jotteivat joutuisi vastaamaan niihin nykytiedon valossa esitettyihin kysymyksiin vastuun kantajista.

Jollei avioliittolain muutosta pysäytetä nyt, agendan kehityskaari tulee todennäköisesti olemaan samankaltainen. Jo menetetty sukupolvi suuntasi hetkeksi huomionsa tähän asiaan, kuvitteli uudistavansa jotain joka lopulta johti vain kaikkien kokeeseen osallistujien kurjistumiseen. 1990-luvulla se oli lamasukupolvi, ja se on sitä myös tänään.
Nuorilla on yhä enemmän avoimesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ystäviä. Tuloksena on ennakkoluulottomampi suhtautuminen hlbti-vähemmistöihin kuuluviin ihmisiin; on ymmärrys siitä, että hlbti-ilmiössä ei ole kyse mistään erikoisesta tai poikkeavasta.

Kun nykyisin myös näillä "konservatiiveilla" (johon ryhmään itsekin usein huomaan ihan homona kuuluvani) on lähempiä kontakteja hlbti-vähemmistöihin kuuluviin henkilöihin, niin tuo "konservatiivisuuskaan" ei enää ole sidoksissa suhtautumiseen hlbti-vähemmistöjen yhdenvertaiseen asemaan.

Hlbti-ongelmaisten yksi pelko onkin ollut, että em. vähemmistö arkipäiväistyy niin laajasti, ettei kaikenlaisilla suorastaan törkeän valheellisilla argumenteilla voi enää hallita ihmisten mielikuvia.

On ollut ihan kiinnostavaa huomata se kehitys, miten vaikkapa homoparien vanhemmutta vastustavien argumentit ovat muuttuneet sitä mukaa, kun ovat todenneet, ettei ns. suuri yleisö enää nielekään yskimättä suollettua sontaa (ja sen sontaisuuden moni sitä suoltava tietää kyllä itsekin) - kun ihmisillä alkaa olla kohtuullisen paljon ymmärrystä em. vähemmistöistä.

Esimerkkinä olkoon vaikka se, miten lapset on otettu sukupuolineutraalien avioliittolakien vastustuksessa keppihevosiksi. Ja miten samaa sukupuolta olevien vanhempien yliseksuaalisuudella pelottelu on hiipunut, kun on tajuttu ns. suuren yleisön ymmärtävän sen, että ihan yhtä kuivakkaa ja niukan hedonistista se homoparienkin elämä lopulta on. Nyt mennään sitten pseudotieteellisten teorioiden voimalla; kuinka homoavioliittojen hyväksyntä romauttaa perheet, yhteiskunnan ja ja ja... kaiken muunkin.