"Kansainvälisen homo-, trans- ja bifobian vastaisen päivän päämääränä on saada ihmiset käsittämään, että homo-, trans- ja bifobia on häpeällistä"
Sitten se soppa on valmis, kun joku todistaa että homofobia, ie. homoseksuaalisuuden kokeminen vastenmielisenä, on synnynnäinen ominaisuus ja koskettaa jopa 25 % väestöstä, olleen miehillä selvästi naisia yleisempää.
Tilannehan on jotensakin kääntynyt päälaelleen viimeisen 3-4 vuoden aikana. Voin hyvin kuvitella, että vastaavia päiviä olisi voitu viettää homoseksuaaleja vastaan vielä 5-7 -vuotta sitten jopa Suomessa, kuvaillen sitä "häpeällisenä" ja kertoen, että päivän tavoitteena on saada ihmiset käsittämään tämä.
Kiusaaminen ja syrjintä on tietysti väärin, ja arvoilmasto homoseksuaaleja kohtaan on muuttunut jo aikoja sitten sellaiseksi, että homojen syrjintä suomalaisessa yhteiskunnassa on täysin marginaalinen ilmiö. Esimerkiksi avioliittolain muutoksen perustelu syrjinnästä on täysin abstrakti, eikä konkreettisia esimerkkejä syrjinnästä ole esittää oikeastaan kellään.
Tästä huolimatta nyt ollaan sitten sujuvasti siirrytty samaan retoriikkaan, mutta sen kohteena ovat homoseksuaalisuudesta "väärin"ajattelevat. Heitä nimitellään, mustamaalataan, heidän näkemystään kutsutaan häpeälliseksi ja he kohtaavat vuoren varmasti jo nyt tämän päivän Suomessa vastaavaa syrjintää, kuin mitä homoseksuaalit ovat kohdanneet, mielipiteidensä, ja kuten alussa hypoteettisesti todettiin, mahdollisesti jopa synnynnäisten ominaisuuksiensa takia.
Näin se maailma kehittyy, ja eiköhän tuo kehitys jatka kulkuaan johonkin suuntaan. Taitava veto ottaa Sipilän kakkosmies palkinnonsaajaksi, itse olisin kyllä etsinyt tuon henkilön Persuista sillä persujen vastustus kaataa koko hallituksen ja Sipilän siinä mukana.
Itse arvelen, että kaikki inhimilliset ominaisuudet voidaan jossain mitassa johtaa biologiaan ja löytää taustalta synnynnäisyyden vaikutusta. Tällaisiin asioihin kuuluu myös oppiminen ja asenteet. Mitä taas tulee vastenmielisyyteen seksuaalista suhdetta samaa sukupuolta olevaa kohtaan, niin on ihan ymmärrettävää että tällainen (synnynnäinen) ominaisuus on olemassa ihmisessä; käsi kädessä sen ominaisuuden kanssa, että on halu seksuaaliseen suhteeseen ns. vastakkaista sukupuolta olevan kanssa. Osalla väestöstä vastaava mielenkiinto kohdistuu enemmän tai yksinomaan samaa sukupuolta olevaa kohtaan - ja vastaavasti seksuaalinen suhde ns. vastakkaista sukupuolta olevaa kohtaan tuntuu vastenmieliseltä ajatukselta.
Erikoisemmaksi tilanne muuttuu, jos tällaisen vastenmielisyyden kohdistaa siihen, missä itse ei ole osallisena. Sellaisen panee miettimään henkilön suhdetta omaan seksuaalisuuteensa.
tjas hyvä, nyt alkaa jo kuulostaa vähän epätoivoiselta. Ehkä kannattaisi sittenkin pohjautua homofobiassaan ihan vaan uskontoon, kuten valtaosa homofobeista tekeekin. Se on nimittäin siitä kätevää, että järkiperusteluja ei tarvitse esittää. Riittää, kun sanoo että minun uskontoni sanoo näin, ja sillä hyvä.
Olisi tosiaan erikoista, jos joku voisi jollain tutkimuksella osoittaa, että ennakkoluulo tiettyä ihmisryhmää kohtaan on synnynnäinen ominaisuus, eikä johdu esimerkiksi tietämättömyydestä, omista, mahdollisesti tiedostamattomista peloista tms. Suhtautuminen muiden ihmisten käyttäytymiseen, joka ei millään tavalla kosketa itseä, on ilmiselvästi kulttuurin tulosta, opeteltua tai ympäristön esimerkin mukaan opittua. Seksuaalinen suuntautuminen taas on ihmiseen sisäänrakennettu ominaisuus ja määrittelee omaa käyttäytymistä.
Kun mielestäsi seksuaalivähemmistöjen syrjintä (tarkoittaen halua rajoittaa heidän kansalaisoikeuksiaan) Suomessa on nyt marginaalinen ilmiö, mahdatko tarkoittaa, että syrjintää on nykytilanteessa ihan sopivasti? Minusta jo marginaalinen määrä on liikaa, sillä syrjintää ei tarvitse sietää vähääkään. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja heille kuuluvat samat oikeudet ja samat velvollisuudet yhteisönsä jäseninä. Vaikka jokin asia olisikin mahdollista luokitella osana kokonaisuutta "marginaaliseksi", se ei yksilön omakohtaisesti kokemana ole missään nimessä marginaalista, vaan saattaa vaikuttaa omaan elämään hyvin perustavanlaatuisella tavalla. Esimerkiksi ottamasi vanhan avioliittolain kohdistuminen eri tavalla seksuaalivähemmistöihin on mitä selvin osoitus syrjinnästä, laithan pitää säätää niin, että ne eivät kohtele eri ihmisryhmiä perusteettomasti eri tavalla.
Mikä mahtaa olla visiosi siitä, että heteroavioliittoon haluavat ihmiset tulevat kohtaamaan tulevaisuudessa vastaavaa syrjintää kuin homoseksuaalit ovat kokeneet aiemmin? Arveletko, että eduskunta tulee seuraavassa vaiheessa säätämään lain, joka kieltää avioitumisen vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvan henkilön kanssa, sen jälkeen luokittelemaan heteroseksuaalisuuden sairaudeksi ja kohta vielä rikokseksi? Siinä tapauksessahan visiosi toteutuisi, muuten ei.
Kerro meille lisää huuhaata, sana on toki vapaa. Samalla jokainen meistä saa varautua siihen, että myös vastakkaisia puheenvuoroja tulee esiin, ja hyvä niin.
No jo on. Kyllä se vainot sellaisia kohtaan on päämäärä mikä on Homoseksuaaleilla ja muilla joilla on saman suunataista häiriötä.
Samoin kuin Hitler vainosi Juutalaisia niin tässä on käymässä sama juttu. Tämän "Fobian" lanseeraus luo ihmisille sen kuvan että on jotenkin epänormaalia kummeksua tälläistä käytöstä. Identiteetin murentaminen ja normaalin suuntautumisen demonisointi on käynnissä. TV ohjelmissa on jo menty siihen suuntaan, että ei enää ole Äitejä ja Isiä, vain "Ihmisiä" jotka ovat joatakin epämääräistä.
Huono valinta. Olen pettynyt ja masentunut saatanan saadessa ihmiset valtaansa. Mutta siitä tiedämme, että Jeesuksen toinen tulemus on oven edessä. Silloin ihmiset valittavat ja itkevät, mutta liian myöhään. Se, että homous nousee ja saa valtaa, on Raamatun ennustusten toteutumista. Minun siis ei pitäisi masentua, vaan nostaa pääni.
Tämä valinta todennäköisesti vei Annikalta mahdollisuuden ministerin tehtävään. Juha antoi kaksi vuotta aikaa omaksua, että nyt ei todellakaan ole aika hallituksessa alkaa mouhota tällaisia asioita.
Onhan meillä suomessa menneinäkin aikoina miehet kasvattanee yhdessä lapsia. Ja hyvällä tuloksella onnistuivat. Pappani kasvatti enon kanssa katraan kun mummi kuoli synnytykseen. Ei homoparit sen huonompia ole. Aivan tavallisia rakastuneita ja helliä pareja. Usein vieläpä kohtuu hyvin toimeen tulevia. Kyllä tämä on todella tasa arvo asia joka kuuluu meille kaikille. Vähän hävettää kun näin selvää asiaa joudutaan vääntämään. Ei kaikki heteroparitkaan lasten kanssa oikein toimi, vai mitä?
Uuden lain puolustajat: oletteko varmoja etteivät ne lapset, jotka syystä tai toisesta esim. kuoleman takia ovat joutuneet miesten tai naisten kasvattamiksi, ollenkaan olisi kaivanneet isää/äitiä rinnalleen? Onnelliset sateenkaariperheet eivät ole koko tarina, vaikka Seta ja valtamedia näin yrittävätkin meille uskotella. Olen lukenut tarinoita sateenkaarilapsista jotka kasvaessaan kaipasivat rinnalle puuttuvan isän tai äidin roolimallia. Ei, heterosuhde ei aina tarjoa lapselle suotuisaa kasvualustaa, mutta homo-/lesbosuhde riistää lapselta aina jotain perustavanlaatuista. Jotkut lapset reagoivat tähän, toiset eivät, kolmannet eivät uskalla puhua asiasta. Niin kauan kuin on lapsia jotka reagoivat asiaan negatiivisesti, vastustan "tasa-arvoista", paremmin ilmaistuna spn-avioliittolakia. Toisiaan ja lastaan rakastavat isä ja äiti takaavat lapselle turvallisimman kasvualustan ja tähän malliin yhteiskunnan tulisi pyrkiä aina täysin voimin. Eri asia on jos kaksi aikuista ihmistä keskenään päättää jakaa elämän toisen rakkaan ihmisen kanssa. Lapsia siihen ei kuitenkaan pitäisi sotkea vaikka ymmärrän toki että asia voi sukupuolivähemmistön edustajalle olla vaikea paikka. Olemmehan kaikki ihmisiä.
Olisi vähintään mielenkiintoista tietää aikooko ja miten tämä hallitus viedä avioliiton uudistukset loppuun. Näiden ministerivalintojen jälkeen? Kukaan ei vain kysy.
Homofobia termi on paitsi erittäin kiero, se on myös loukkaava, valheellinen, epärehellinen keino mustamaalata toisinajattelijaa. Mitään homofobiaa ei ole olemassakaan, vaan vastenmielisyys homoutta kohtaan täysin luonnollinen inhimillinen tunne jonka Jumala/luonto (saa valita) on laittanut ihmisiin. Jos ihmisillä ei yleisesti olisi tätä vastenmielisyyden tunnetta, me olisimme kaikki homoja tai vähintäin bi-seksuaaleja, mutta näin ei todellisuudessa ole. On kummallista miten vaikeaa joillekin on sanoa poikkeavuutta poikkevuudeksi. Kun Ruotsin Euroviisuvoittaja uskalsi näin tehdä, hän sai heti krittikkiä osakseen ja perui puheitaan. Todella nolo juttu ja osoittaa sateenkaariväen valtavan painostuksen jossa faktat ei paljoa paina.
Minäkin olen sitä mieltä, ettei "homofobia" ole kovin hyvä termi. Ei sitä loukkaavana tai valheellisena voi pitää, vaan paremminkin epätäsmällisenä kielenkäyttönä. Parempi olisikin puhua homo-ongelmaisisuudesta ja homo-ongelmaisista ( http://ranneliike.net/teema/homo-ongelmaiset?aid=6320 ). Se määrittää hyvin asian luonteen, ottamatta kantaa siihen, onko kyse vihasta, pelosta, vastenmielisyydestä, perusteettomista ennakkoluuloista, noiden erilaisista yhdistelmistä tai muusta vastaavasta.
Termi "homo-ongelmaisuus" kuvaa erinomaisesti tilaa, jossa jollakin yksittäisellä ihmisellä tai jonkin instanssin piirissä on ongelma suhtautumisessa homoseksuaalisiin ihmisiin tai homoseksuaalisuuteen ilmiönä.
Fobia lääketieteellisessä mielessä liittyy pelkotilaan, joka on niin voimakas, että pelko-oireinen ei pysty sitä hallitsemaan. Kyse on yleensä kuitenkin lähinnä ennakkoasenteisiin liittyvästä vastenmielisyydestä, inhosta, vihasta tai pelosta. Homon kohtaaminen ei aiheuta homofobikolle yleensä paniikinomaista tilaa, jonka esimerkiksi araknofobikko voi saada hämähäkin kipitellessä kädellä.
Ymmärrän oikein hyvin heteron tunteman (omakohtaisen) vastenmielisyyden homoseksiä kohtaan, samoin kuin homon tunteman (omakohtaisen) vastenmielisyyden heteroseksiä kohtaan. Kaikki eivät varmaankaan tällaista edes tunne? Sen sijaan oudoksi asia muuttuu, jos muiden väliset suhteet aiheuttvat hallitsemattoman voimakasta vastenmielisyyttä.
***
Mitä taas tulee nimimerkin "opettaja" kysymykseen, niin olen aika vakuuttunut, että ne lapset, jotka syystä tai toisesta esim. [ilmeisesti nimimerkki tarkoittaa vanhempiensa] kuoleman takia ovat joutuneet miesten tai naisten [ilmeisesti nimimerkki tarkoittaa miespareja tai naispareja] kasvattamiksi ovat kaivanneet [omaa] isäänsä/äitiään rinnalleen. Eikö se ole aika selvä asia?
Lapselle perustavanlaatuista on turvallisuus, pysyvät ihmissuhteet ja rakkaus.
Se, mistä usein puhutaan "adoptio-oikeutena", on kuitenkin itse asiassa oikeus hakea adoptiota pariskuntana, yhdessä. Adoptio-asiaan ei siis liity mitään subjektiivista oikeutta lapsen hankkimiseen adoption kautta. Sellaista ei ole heteropareilla eikä sitä ole tulossa homopareillekaan: adoption hakemisen oikeus ei luo adoption ohituskaistaa, eikä adoption lähtökohtana oleva lapsen paras ole katoamassa minnekään.
Adoption tarkoituksena on jatkossakin löytää vanhemmat sellaiselle lapselle, jolla ei syystä tai toisesta ole vanhempia. Adoptioprosessiin liittyvillä tarkoilla selvityksillä pyritään varmistamaan se, että lapsen vanhemmiksi tulevat kykenevät huolehtimaan lapsen aikuiseksi. Jokainen adoptioprosessi on yksilöllinen ja lapsen paras selvitetään aina huolellisesti. Kun selvityksen lopputulos ratkaisee, on erikoista, että homoparien pitäisi olla heteroparien kanssa eri sarjassa.
"Termi "homo-ongelmaisuus" kuvaa erinomaisesti tilaa, jossa jollakin yksittäisellä ihmisellä tai jonkin instanssin piirissä on ongelma suhtautumisessa homoseksuaalisiin ihmisiin tai homoseksuaalisuuteen ilmiönä."
Esimerkiksi minulla ei ole homo-ongelmaa näin kuvailtuna. Minulla on yhteiskunta-ongelma, koska koen homo-ongelman irrationaalisen ja mielikuville perustuvan ratkaisun vahingoittavan yhteiskuntaa ja pelkään, ettemme ymmärrä millaisen vahingon olemme tekemässä.
Minun varmasti pitäisi hankkia siedätystä tähän, sillä mielestäni liberalisoituva elinympäristömme menee kaiken aikaa ja useilla rintamilla vain huonompaan suuntaan. Ja sitä ei saa ilmaista leimautumatta milloin miksikin.
Nimimerkki "tjas", ensimmäinen askel kohti parempaa on, että lakkaat ammentamasta käsityksiäsi http://www.massresistance.org/ -hurusivustolta. Oliko niin, että tuo sivusto ja sen taustavoimat edustavat sinulle omaa viiteryhmääsi?
Tjas: "Taitava veto ottaa Sipilän kakkosmies palkinnonsaajaksi, itse olisin kyllä etsinyt tuon henkilön Persuista ..."
Nyt on liberalismi saanut Tjasista jo pahan otteen: "kakkosmies". Ministerikanditaatti Toimi Kankaanniemi olisi siinä tapauksessa Aito Aviohelvetti yhdistykselle erittäin edustava lähettiläs ja mannekiini.
"adoption hakemisen oikeus ei luo adoption ohituskaistaa, eikä adoption lähtökohtana oleva lapsen paras ole katoamassa minnekään."
Miten niin ei katoa, jos lapsi joka ulkoisessa adoptiossa olisi saanut kotiinsa sekä äidin että isän roolimallin menettääkin tämän mahdollisuuden seurauksena siitä että homoille myös myönnetään oikeus ulkoiseen adoptioon? Kyllä varmasti lasta kovasti toivovia heteropareja on maailmassa ihan tarpeeksi.
Nimimerkki "opettaja": Jokainen adoptioprosessi on tapauskohtainen ja harkinnanvarainen. Tuon harkinnan keskipiste on lapsen paras. Jos olet oikeasti opettaja (kuten nimimerkkisi antaa ymmärtää), niin ihmettelen vähäistä ymmärrystäsi siitä, mikä adoption tarkoitus on. Adoption tarkoitus on saada vanhemmat lapselle, ei vanhemmille lasta. Joissain tapauksissa lapsen paras saattaa hyvinkin olla päästä tutun samaa sukupuolta olevan parin huomaan, esimerkiksi vanhempansa menetettyään.
Teillä on kyllä ihmeellinen käsitys siitä, mitä tarkoittaa sana "homofobia". Fobia tarkoittaa pelkoa ja se, että vastustaa esim. ns. tasa-arvoista avioliittolakia, ei tarkoita, että pelkäisi homoja. Se on aivan rinnakkainen sana sanoille klaustrofobia, akrofobia, araknofobia jne. Tuskin kukaan enää nykymaailmassa pelkää homoja. Sananne johtaa harhaan ja loukkaa. Vai onko se tarkoituskin?
Niin, kyllä se ongelma yleensä on muussa kuin hallitsemattomassa pelossa. Yleensä lähinnä perusteettomissa ennakkoluuloissa, tietämättömyydessä ja toisinaan puhtaasti asenteessa.
Hmm.. homo-ongelma ja -fobia, voi apua mitä sanoja... Tulikohan minulle nyt sitten jompikumpi näistä, kun tulin uskoon? Aikaisemmin oli homoja kaveripiirissä ja on edelleen. Aikaisemmin jankutin homojen oikeuksista, nyt jankutan niistä aivan toisesta näkökulmasta. Ansaitsemattomasta rakkaudesta, pelastuksesta. Nykyään kaveripiiri laajentunut niin, että olen tutustunut myös ex-homoihin. Eli siis käsittääkseni ongelmani tai fobiani ei ole todellakaan synnynnäistä. Maailmankuvani vain on laajentunut sen verran, että olen kuunnellut näiden ex-homojen argumentteja spn-avioliittolakiin ja elämäntarinoitaan siitä, mitä Jeesus on heidän elämässään tehnyt. Ompa tuo omakin identiteetti muuttunut matkanvarrella huorasta vaimoksi... :)
On ihan totta, ettei "homofobia" ole synnynnäistä. Homo-ongelmaisuus on hyvinkin ympäristön aikaansaamaa: taustalla on virheellistä tietoa, perusteettomia ennakkoluuloja, outoja uskomuksia, ymmärämättömyyttä sekä toisinaan myös pahaa tahtoa ja usein huonoa seuraa.
"Jos olet oikeasti opettaja (kuten nimimerkkisi antaa ymmärtää), niin ihmettelen vähäistä ymmärrystäsi siitä, mikä adoption tarkoitus on. Adoption tarkoitus on saada vanhemmat lapselle, ei vanhemmille lasta."
Adoption tarkoitus on ainakin ennen ollut saada lapselle äiti ja isä, tai jos tämä ei onnistu niin ainakin toinen heistä yksin adoptoivalle. Näin sen tulisi jatkossakin olla eikä niin että lapsi kotoaan saa vääristyneen kahden äidin tai kahden isän mallin. Opettajana ajan tässä asiassa juurikin lapsen parasta.
”Maailmankuvani vain on laajentunut sen verran, että olen kuunnellut näiden ex-homojen argumentteja spn-avioliittolakiin ja elämäntarinoitaan siitä, mitä Jeesus on heidän elämässään tehnyt.”
Olet siis liittynyt valehtelijoiden klubiin. Aslan-Elävät vedet -puoskarointiklubin puheenjohtaja Pirkko Alarantahan valehteli, kuinka Aslan muka muuttaa homon heteroksi polvirukouksilla ja virrenveisuulla. Vieläkö se Ari Puonti on aktiivisesti puoskarointibisneksessä vai onko jo eläkkeellä?
Nimimerkki "opettaja": adoption tarkoitus on saada parhaat mahdolliset vanhemmat tai paras mahdollinen vanhempi lapselle - ei välttämättä "äitiä ja isää". Ihan todennäköisyyksiin katsomalla todennäköisimmin paras vaihtoehto on adoptio naiselle ja miehelle, mutta paras ratkaisu voi olla muukin. Mikään ei siis oikeasti muutu avioliittolain uudistuksen tullessa voimaan.
Smo: olemme asiasta täysin eri mieltä. Ajattelen itse että aina löytyy jokin parempi ratkaisu kun homo-/lesbovanhemmat kasvavalle lapselle joka tarvitsee tietoa siitä, miten olla naisena äiti tai miehenä isä mahdollisille omille lapsilleen.
...tai vaihtoehtoisesti on huonona tai mahdollisesti varoittavana esimerkkinä. Elämä on.
Teennäisten ja tiukkojen sukupuoliroolien asemesta lapsi enemmänkin tarvitsee tietoa siitä, miten olla ihmisenä vanhempi mahdollisille omille lapsilleen.
Josta palataan siihen, että jokainen adoptioprosessi on tapauskohtainen ja harkinnanvarainen. Tuon harkinnan keskipiste on lapsen paras. Jos samaa (tai eri) sukupuolta oleva pari ei yksittäistapauksessa täytä tuota parhauden vaatimusta, niin adoptio ei toteudu. Selkeää, eikö?
Toistan: homo- tai lesbopari ei nähdäkseni koskaan ole adoptiossa se paras vaihtoehto, sillä lapsi voi myöhemmin elämässä alkaa oireilemaan syystä että hän ei ymmärrä miksi häneltä tietoisesti on elämästään riistetty isän tai äidin roolimalli. Näitä tarinoita olen viime aikoina lukenut. Kannattaa tutustua muun muassa mieheen nimeltä Joseph Oscar Lopez ja hänen esseeseen aiheesta. Jokaisella tietysti vapaus omaan mielipiteeseen mutta itse olen vankasti tätä mieltä.
Entä jos vanhempansa menettäneen lapsen läheisimmät aikuiset ovat samaa sukupuolta oleva pariskunta, ja nämä olisivat valmiita tarjoutumaan vanhemmiksi - ja lapsikin tätä haluaisi? Sanotko "opettaja" silloinkin "ei nähdäkseni koskaan"?
Smo: tottakai, koska eihän etukäteen voi tietää kuka lapsi kärsii asian vuoksi ja kuka ei ennen kuin nämä ovat kasvaneet aikuisiksi. Lapsuuttaan kun ei valitettavasti voi elää uudelleen. Tiedän kyllä että jotkut lapset ovat sopeutuvaisempia. Toisaalta ajattelen että jos vauva osaisi puhua ja häneltä syntyessään kysyttäisiin "haluatko kotiisi yhden rakastavan isän ja yhden rakastavan äidin vaiko rakastavan sateenkaariperheen", hän vastaisi että isän ja äidin.
Ja tarkennus vielä kysymykseesi: minun on vaikea kuvitella että kuvaamaasi tilannetta koskaan tulisi vastaan, että lapsi joka jo hetken on elänyt isän ja äidin kasvattamassa perheessä ehdottomasti sitten haluaisikin adoptiovanhemmikseen mies- tai naisparin. Ja vaikka haluaisikin, hän voi katua asiaa myöhemmin.
Nimimerkki "opettaja": syntymän hetkellä vauvalla ei ole suoranaista kokemusta juuri muusta kuin äidistään, sisältä päin. Vaikka vauva osaisi syntyessään puhua, ei tällä olisi mielipidettä tulevasta perheestään. Heijastat nyt vain omia tuntemuksiasi ja käsityksiäsi esimerkiksi otettuihin vauvaan ja lapseen. Ei ole näyttöä siitä, että samaa sukupuolta olevien vanhempien perheessä kasvaneella olisi asian vuoksi myöhemmällä iällä kärsimystä.
Itse asiassa asiasta on kyllä näyttöä jos tutustuu muihinkin kuin valtamedian meille tuputtamiin uutisiin. Mainitsin sinulle jo esimerkin. Kantani on tullut harvinaisen selväksi, olen sen myös perustellut ja päätän keskustelun tähän.
Pulu pääsi paskantamaan laudalle, oho! Parasta ulostusta kansankynttilän (joka osaa lukeakin) perseestä oli:"lapsi voi myöhemmin elämässä alkaa oireilemaan syystä että hän ei ymmärrä miksi häneltä tietoisesti on elämästään riistetty isän tai äidin roolimalli".
- että ihan roolimalli riistetty. Vielä nykyisän, puhumatta sotasukupolvien jälkeisistä isistä, roolimalli johtaa ennenaikaiseen kuolemaan. Näitä Kainuusta tulleita Heikkejä on stadin lähiöt ja sairaalat täynnä. Vierellä se uusi avovaimo, joka jää sitten alkoholismin ja tupakoinnin runtelemaa ennen aikaisesti elämästä hiipuvaa ylipainoista 50+ miehen - oikean miehen ja isän roolimalli! - ruumista silittelemään.
Kun nimimerkki "opettaja" tuntuu rakastavan esimerkkitapauksia, oheisessa linkissä olisi yksi sellainen monien vastaavien joukosta.
Ei tietenkään yleistettävissä yhtään mihinkään, mutta osoittanee kuitenkin sen, ettei se "äidin ja isän" malli heteroperheestä ole mikään itsestään autuaaksi tekevä ja poikkeuksetta lapselle parhaat mahdolliset eväät elämään antava.
Vastaus vielä teille Rubix ja Public eye: Ette ole ollenkaan ymmärtäneet pointtiani asiassa. En ole niin tyhmä että kuvittelisin heterovanhemmuuden automaattisesti tarjoavan lapselle auvoisan elämän. En ole vaatimassa lapselle täydellisiä vanhempia. Sekä homojen että heterojen joukosta löytyy kasvatuksellisesta näkökulmasta parempia ja huonompia vanhempia. Se mikä vähemmän onnellisten sateenkaarilasten tarinoista kuitenkin paistoi läpi, oli perustavanlaatuinen isän tai äidin kaipuu; kyse ei ollut siitä etteivätkö sateenkaarivanhemmat olisi rakastaneet lapsiaan tai pitäneet heistä hyvää huolta muutenkin muun muassa perusasioiden kuten vaatteiden ja ruoan suhteen. Esseen kirjoittanut englannin kielen professori Robert Oscar Lopez, joka kirjoittamassaan esseessä "Growing Up With Two Moms: The Untold Children's View" mainitsee Regneruksen tutkimuksen kyseisestä aiheesta, kertoo, että hän yksinkertaisesti kaipasi elämäänsä tavallista isähahmoa, joka olisi voinut opettaa pojalle miehenä olemisesta, miehen seksuaalisuudesta ym. Äiti on äiti ja rakas sellainen mutta äiti ei voi korvata isää lapsen elämässä. Onhan valitettavaa että jotkut lapset sattuvat syntymään heterosuhteisiin, joissa hakataan, ryypätään sun muuta, mutta yhtä hyvin nämä samat ikävät asiat voivat tapahtua sateenkaariperheessä. Lapsen adoptoiminen sateenkaariperheeseen ei ratkaise yhteiskuntamme perheongelmia. Vertailun kohteena tässä asiassa tulee siis olla, mitä sellaista rakastavat ja lapsistaan hyvin huolehtivat isä ja äiti voivat tarjota lapselle, jota kaksi yhtä paljon lastaan rakastavat ja heistä huolehtivat sateenkaarivanhemmat eivät voi.
Nimimerkille "opettaja": samaa sukupuolta olevien parisuhteissa lapset eivät ole lähtökohtaisesti koskaan "vahinkoja", vaan aina toivottuja - ja usein kovalla yrittämisellä hankittuja.
Erityinen "miehenä olemisen opettaminen" kuulostaa lähinnä roolimallin opettamiselta. Tarvitaanko miehenä olemisessa erityisiä roolimalleja. Jos, niin mihin? Entä miten isä antaa opetusta "miehen seksuaalisuudesta"? Valistunut aikuinen ihminenpystyy asiaa varmasti käsittelemään sillä tavoin kuin tarve on, siinä kussakin elämänvaiheessa tarpeellisella tavalla. Monissa yhteyksissähän juuri korostetaan sukupuolia luonnollisena asiana - eikä sukupuolia (ja samalla sukupuolisuuteen liittyvää moninaisuutta) varmasti ole kukaan kieltänytkään. Tämän valossa kuulostaa erikoiselta, että tällaisia asioita pitäisi erityisesti opettaa. Tukena olemisesta puhuisin mieluummin.
Nimimerkki "opettaja" sekoittelelee puuroja ja vellejä terhakkaasti.
Lähtökohtaisesti lapselle on varmasti paras heteroperhe, jos on sattunut sellaiseen syntymään. Olennaista on turvallisuus, pysyvyys ja rakkaus. Samat koskevat muitakin perheitä.
Adoptio uuteen perheeseen tulee kysymykseen erityistilanteissa, yleensä siksi, että jokin on mennyt toisin kuin toivotusti. Adoptiossa lasta ei riistetä perheestä X ja siirretä perheeseen Y. Adoptioprosessissa lapselle, lapsen tarpeista lähtien hankitaan perhe Y, koska muuten lapsella ei ole perhettä.
Ulkoinen adoptio-oikeus ei ole subjektiivinen oikeus adoption toteuttamiseen sen paremmin heteropareille kuin homopareillekaan. Adoptio-oikeudessa kyse on oikeudesta hakea adoptiota pariskuntana. Adoptio on nyt ja jatkossakin harkinnanvarainen prosessi, jossa lapsen etu on harkinnan keskipisteenä.
Pulu paskansi pelilaudalle (4.6.), mutta halusi tulla vielä kaatamaan pelinappulat. Nimimerkki "opettaja" toteaa: "Vertailun kohteena tässä asiassa tulee siis olla, mitä sellaista rakastavat ja lapsistaan hyvin huolehtivat isä ja äiti voivat tarjota lapselle, jota kaksi yhtä paljon lastaan rakastavat ja heistä huolehtivat sateenkaarivanhemmat eivät voi.
Hän itse teki tärkeän huomion asettamaansa vertailuun: "En ole niin tyhmä että kuvittelisin heterovanhemmuuden automaattisesti tarjoavan lapselle auvoisan elämän. En ole vaatimassa lapselle täydellisiä vanhempia."
Johtopäätös tästä voi siis ainoastaan olla: rakastavat ja lapsistaan huolehtivat vanhemmat perhemuodosta riippumatta tarjoavat hyvät kasvuedellytykset lapsen kokonaisvaltaiselle kasvulle ja kehittymiselle. Lapsen kasvusta ja kehittymisestä huolehtivat myös monet muut ydinperheen ulkopuoliset ihmiset ja yhteisöt.
No anteeksi että vastaukseni viipyi kuin elämässäni on muutakin kuin keskustelufoorumeilla hengailu. En voi todeta muuta kuin että vedämme asioista täysin eri johtopäätökset. Kyseisellä sateenkaarilapsella oli rakastavat ja huolehtivat vanhemmat, silti hän koki että jotain puuttuu. Ehkä mielipide-eromme johtuvat siitä että te ajattelette että ihmiset ovat ihmisiä ja minä taas ajattelen että miesten ja naisten välillä on eroja ja siksi vain mies voi opettaa lapselle miehenä olemisesta ja nainen naisena olemisesta. Tutkitustikin miesten ja naisten aivot ovat erilaisia. Smo väittää ettei lapselle löydy adoptiovanhempia ilman että homoparitkin lasketaan mukaan ja rehellisesti sanottuna en kyllä usko tuohon. Maailmassa on kuitenkin sen verran paljon heteroja.
"samaa sukupuolta olevien parisuhteissa lapset eivät ole lähtökohtaisesti koskaan "vahinkoja", vaan aina toivottuja - ja usein kovalla yrittämisellä hankittuja."
Niin, miten se liittyy tähän asiaan? Tottakai lapsen saanti on vaikeaa, kun sitä pitää yrittää keinotekoisesti.
"Nimimerkki "opettaja" sekoittelelee puuroja ja vellejä terhakkaasti. [...]Lähtökohtaisesti lapselle on varmasti paras heteroperhe, jos on sattunut sellaiseen syntymään. Olennaista on turvallisuus, pysyvyys ja rakkaus."
Millä tavoin nyt ovat puurot ja vellit menneet sekaisin? Lisään rakkaus-sanan perään vielä miehen ja naisen roolimalli.
Nimimerkki "opettaja": viittaan huomioosi ongelmaperheisiin. Heterosuhteissa lapsi voi saada vahingossa alkunsa myös ei-toivottuna, kun taas sateenkaariperheessä lapsen voi nähdä olevan käytännössä aina erityisesti toivotun, jolloin vanhemmat ovat motivoituneempia vanhemmuuteen.
Tuo "perustavanlaatuinen isän tai äidin kaipuu" taas on ympäristön aiheuttama asia. Kun elämänpiirissä on riittävästi ihmisiä, jotka eivät ymmärrä perheiden moninaisuutta ja asiaa riittävästi tavalla ja toisella kyseenalaistavat, niin lopputuloksena toki syntyy ajatus jonkin puuttumisesta. Se ei kuitenkaan ole sisäsyntyistä. Tässä on paremminkin paikka valistukselle ja asennekasvatukselle.
En muuten ole väittänyt, "ettei lapselle löydy adoptiovanhempia ilman että homoparitkin lasketaan mukaan". Aiemmista kommenteistani voi tarkistaa. Opetetaanko opettajakoulutuksessa valehtelemaan vai onko unohdettu opettaa luetun ymmärtämistä? Olen kyllä todennut, että joissain yksittäisessä tilanteessa lapsen adoptoiminen samaa sukupuolta olevalle parille on lapsen paras. Nykyinen lainsäädäntö tekee em. adoption perusteetta hankalammaksi ja monimutkaisemmaksi kuin adoption heteroperheeseen. Adoptiot ovat aina harkinnanvaraisia yksittäistapauksia.
Opettajana varmaan tiedostat, että mieheys ja naiseus ovat biologisia sukupuolia. Eivät sukupuolet ole rooleja. Siksi roolimallien peräänkuuluttelu kuulostaa peräti oudolta.
Mieheydestä ja naiseudesta olemme täysin eri mieltä. Aivojen erot ovat tutkitusti biologisia, eivät kulttuurisia. Puhun keskimääräisistä eroista, ainahan löytyy myös poikkeuksia.
Opettajana tiedostan, että saamaansa tietoa kannattaa analysoida kriittisesti.
Kun sanoit, että jossain yksittäistapauksessa adoptiolapsen on parempi asua homo- tai lesboparin luona, tulkitsin sen niin että ulkoisen adoption mahdollisuus tulee antaa vähemmistöryhmälle siksi että lapsi muuten jää ilman vanhempia ulkoisessa adoptioprosessissa.
Niin, sukupuolierot ovat biologisia ja aivoissa on todettu olevan jossain määrin sukupuoliin liittyviä eroja. Mutta sukupuolet eivät ole rooleja. Sukupuoliroolit ovat kulttuurisia. Miten mies opettaa lapselle miehenä olemisesta ja nainen naisena olemisesta? Millaisia opinkappaleita tähän liittyy? Miten luonnollista sukupuolisuutta erikseen pitäisi opettaa? Eikö sen pitäisi tulla ihan luonnostaan, kun kerran erot ovat biologisia?
Adoptioasiasta:
Adoption tarkoituksena on jatkossakin löytää vanhemmat sellaiselle lapselle, jolla ei syystä tai toisesta ole vanhempia. Adoptioprosessiin liittyvillä tarkoilla selvityksillä pyritään varmistamaan se, että lapsen vanhemmiksi tulevat kykenevät huolehtimaan lapsen aikuiseksi. Jokainen adoptioprosessi on yksilöllinen ja lapsen paras selvitetään aina huolellisesti. Kun selvityksen lopputulos ratkaisee, on erikoista, että homoparien pitäisi olla heteroparien kanssa eri sarjassa.
Otin esiin tilanteen, jossa biologiset vanhempansa menettäneen lapsen läheisimmät aikuiset ovat samaa sukupuolta oleva pariskunta (lähisukulaisia tai läheiset perhetutut), ja nämä olisivat valmiita tarjoutumaan vanhemmiksi - ja lapsikin tätä haluaisi. Nykyinen lainsäädäntö estää asian suoraviivaisen hoitamisen. Mutkan kautta se on mahdollista hoitaa, mutta miksi muutenkin hankalassa tilanteessa asia pitäisi tehdä vielä vaikeamman kautta. Mitä sillä voitetaan?
"Miten mies opettaa lapselle miehenä olemisesta ja nainen naisena olemisesta? Millaisia opinkappaleita tähän liittyy? Miten luonnollista sukupuolisuutta erikseen pitäisi opettaa?"
Jos luet linkittämäni esseen, niin ymmärrät paremmin mistä lapset sateenkaariperhrissä ovat kokeneet jääneensä paitsi, kun roolimallia ei ole ollut kotona.
Kun elämänpiirissä on riittävästi ihmisiä, jotka eivät ymmärrä perheiden moninaisuutta ja asiaa riittävästi tavalla ja toisella kyseenalaistavat, niin lopputuloksena toki syntyy ajatus jonkin puuttumisesta. Se ei kuitenkaan ole sisäsyntyistä. Tässä on paremminkin paikka valistukselle ja asennekasvatukselle.
Avioliittolaki ei myöskään vaikuta siihen, millaisissa perheissä lapsia kasvaa. Siihen nyt tehty (ja 1.3.2017 voimaantuleva) uudistus vaikuttaa, voivatko myös sateenkaariperheet lapsineen kokea olevansa yhteiskunnan silmissä yhtä arvokkaita kuin ns. perinteiset heteroydinperheet.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa tehtiin 459 adoptointia vuonna 2013 (vuoden 2014 tiedot julkistettaneen ensi viikolla), joista kotimaisia oli suurin osa eli 292.
Yli 18-vuotiaita adoptoitiin 94 ja rekisteröidyssä parisuhteessa olevien perheen sisäisiä adoptointeja oli 101.
Ulkomaisissa adoptioissa adoptoijina oli neljässä viidesosassa tapauksista kaksi vanhempaa. Suomessa syntyneen lapsen adoptoinnissa kahden vanhemman adoptioita oli runsas kolmasosa, kun ei oteta huomioon rekisteröityjen parisuhteiden sisäisiä adoptioita.
Kotimaisista adoptoinneista yhden adoptiovanhemman tekemiä alle 18-vuotiaan adoptointeja oli kaikkiaan 157. Tähän liittyen haluaisin kuulla nimimerkiltä "opettaja", onko häen mielestään myös yhden vanhemman tekemä adoptio lähtökohtaisesti aina parempi kuin samaa sukupuolta olevan parin tekemä adoptio. Jos näin on, millä perusteella?
(edit - korjattu painovirhe luvussa)
Yhdelle henkilölle adoption salliminen oli karkea virhe, joka tulisi korjata. Riippumatta sosioekonomisesta statuksesta (itse asiassa juuri siitä, hyvätuloinen saa lapsen helpommin), se ei voi olla lapsen etu niin kauan kuin jonossa on kriteerit täyttäviä heteropariskuntia. Ja jollen aivan väärin muista, lapsen edun tuli olla ensisijainen kaikissa näistä tapauksista.
Sikäli vertailu homoadoptioon on turhaa muussa mielessä kuin siinä, että meillä olisi tässäkin tapauksessa mahdollisuus tehdä korjaavia päätöksiä, jos vanhojen päätösten huomataan olleen huonoja. Jos tuolloin kun asiasta säädettiin, joku olisi kuvaillut millaisia vaatimuksia ja argumentteja siitä myöhemmin seuraa, olisi vain syytetty kaltevan tason argumentoinnista, ahdasmielisyydestä ja pelottelusta, saati sitten naisten alistamisena suhteeseen miehen kanssa voidakseen hankkia lapsen.
Kun lapsi on saanut jo kokea eron omista vanhemmistaan, meidän tulisi ensisijaisesti varmistua että tämä syytön lapsi ei enää meidän aikuisten mielihalujen takia altistu uusille vastoinkäymisille, jotka ovat seurausta vain meidän aikuisten tekemistä päätöksistä. Ennenkuin meillä on vedenpitävä näyttö siitä, että homosuhteet stabiloituvat, ja että heidän perheensä ei saa osakseen mitään sellaista ylimääräistä negatiivista erityiskohtelua osakseen yhteiskunnassa, me voimme keskustella adoptio lasten sijoittamisesta homoperheisiin. Ja tuo keskustelu roolimalleista tulee sekin käydä huolellisesti kaikki yhteiskunnalliset vaikutukset huomioiden.
En luonnollisestikaan tiedä taustoja em. yksittäisistä adoptioista yhdelle henkilölle, mutta voisin kuvitella, että useimmissa noista tapauksista adoptoiva henkilö on adoptoitavan sukulainen tai muu adoptoitavalle ennestään läheinen ihminen.
Tällaisissa tapauksissa lapsen paras on johtanut mainittuun ratkaisuun.
Tulevaisuudessa adoption samaa sukupuolta oleville pareille voi olettaa tapahtuvan yksinomaan sellaisissa tapauksissa, joissa samaa sukupuolta olevan parin toinen osapuoli on adoptoitavan lähisukulainen tai pariskunta on muuten entuudestaan läheinen adoptoitavalle.
Vielä nykyisin voimassaoleva lainsäädäntö ei mahdollista tällaista lapsen parhaan ottamista huomioon.
Outoa lukea tätäkin keskustelua, jossa homot kuvataan fiksuina ja hyvätuloisina ja otetaan vertailuun epäonnistuneet heteroliitot. Unohdetaan darkroomit, cruisailut, Laakson kalliot, Yrjönkadun sauna, korkeammat hiv-tartunnat kuin suonensisäisten huumeidenkäyttäjillä. Luodaan illuusiota homouden tuovan onnea ja rikkautta. Toki sopii tähän ryhmään, mutta yrittäkää edes vähän enemmän olla rehellisiä.
TJAS
Puhut täyttä asiaa. Normaalia avioliittoa kannattavia vastaan on alettu hyökätä jo nyt. Sateenkaariväen kielikouluun on väärennetty sanat ihmisarvo ja suvaitsevaisuus, jotka on vääristelty ja niillä ruoskitaan normaalia miehen ja naisen suhdetta tukevia tavallisia ihmisiä.
Sanon tarkoituksella normaali, koska samaa sukupuolta olevien avioliitto on epänormaali. Tasa-arvon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, tasa-arvo meillä Suomessa on kaikilla, mutta biologisia faktoja ei voi kääntää nurin päin.
Mitä tulee SLEY hyn ja muihin kirkon sateenkaaritahoihin, niin ne pitäisi erottaa kirkosta. Kirkon oppi ei tunne samaa sukupuolta olevien avioliittoa, sateenkaaripiispan henkilökohtainen mielipide ei sitä muuta.
nimimerkki "tjas" kaipaa "vedenpitävää näyttöä" homosuhteiden stabiloitumisesta ja niihin kohdistuvan negatiivisen kohtelun poistumisesta yhteiskunnassa, ennenkuin samaa sukupuolta olevien parien tekemiä adoptiohakemuksia voitaisiin edes käsitellä.
Minusta vaatimus on käsittämätön ja johtaisi aparthaed-tyyppiseen järjestelmään. Onko meillä jo olemassa vedenpitävä näyttö heterosuhteiden stabiiliudesta? Entä edistääkö homosuhteiden negatiivisen kohtelun poistumista se, että homopareihin kohdistetaan yhteiskunnan taholta negatiivista syrjintää vain sillä perusteella, että kyseessä on homopari?
Edelleenkin adoption ainoana kriteerinä pitää olla lapsen paras, parhaiden mahdollisten perheolojen takaaminen juuri kyseiselle adoptoitavalle lapselle. Samalla adoption hakijoita on kohdeltava lain edessä tasavertaisina, ilman henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistuvaa erottelua asioissa, joilla ei ole lapsen hyvinvointiin mitään vaikutusta.
"Fenni", mitäs outoa tämän keskustelun lukemisessa on?
Meitä ihmisiä on moneen junaan, ja osa jää vielä asemalle. Tälläkin sivustolla on kyllä käsitelty dark roomeja, kruisailua, hiviä (tuotu esiin myös siltä suojautumista) ja monia muitakin ilmiöitä.
Niin, kaikkia ei kiinnosta ryhtyä vakiintuneeseen parisuhteeseen. Mutta mitä sitten? Miten se liittyy oikeastaan yhtään mihinkään? Miksi joidenkin yksilöiden henkilökohtaiset valinnat olisivat asia, jonka pitäisi määritellä yksilöä laajempaa ryhmää?
Ei homous tuo onnea eikä rikkautta, sen kummemmin kuin heterouskaan. Mutta lisääntyvä yhdenvertaisuus on matkantekoa kohti kaikille oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.
"Kotimaisista adoptoinneista yhden adoptiovanhemman tekemiä alle 18-vuotiaan adoptointeja oli kaikkiaan 157. Tähän liittyen haluaisin kuulla nimimerkiltä "opettaja", onko hänen mielestään myös yhden vanhemman tekemä adoptio lähtökohtaisesti aina parempi kuin samaa sukupuolta olevan parin tekemä adoptio. Jos näin on, millä perusteella?"
En hirveän innokkaasti liputa yhden ihmisen adoptioprosessien puolesta. Niin kauan kuin heteropareja on jonossa, heidän pitäisi yllä mainittujen perustelujeni vuoksi olla etusijalla. Mielestäni kuitenkin parempi että lapsi saa hyvän elämän yhden heteroihmisen huomassa, joka mahdollisesti voi vaikka löytääkin itselleen kumppanin ja lapsi näin ollen saa isä- tai äitihahmon kotiinsa, kuin että hän kuolee tai elää surkean elämän alkuperäisessä kotimaassaan tai päätyy sateenkaariperheeseen ja jää ilman toisen sukupuolen roolimaalia loppuelämäkseen.
Alla vielä muutama esimerkki siitä, mitä yhteiskunnalle tapahtui Massachusettsissa sen jälkeen kun siellä vuonna 2004 hyväksyttiin sukupuolineutraali avioliittolaki. Sananvapautta on alettu rajoittamaan radikaalisti. Adoptioprosesseissa ei oteta huomioon biologisten vanhempien toiveita etteivät he haluaisi lapsensa päätyvän sateenkaariperheeseen. Homoseksuaalien adoptiot eivät ole mitään poikkeustapauksia, vaan on olemassa monia adoptioyrityksiä joissa yli 40% adoptioista menee sateenkaaripariskunnille. Eräs isä, joka oli pyytänyt päiväkodin henkilökuntaa ilmoittamaan hänelle kun päiväkodissa järjestetään opetustuokioita, joiden aikana esim. lastenkirjoissa näytetään kuvia kaksista isistä ja äideistä samoissa talouksissa, vangittiin yöksi. Isä olisi vain halunnut saada lapsensa pois päivähoidosta siksi aikaa! Toisessa osavaltiossa Oregonissa on yrittäjille määrätty 135 000 dollarin sakot kun he eivät vakaumuksensa vuoksi ole suostuneet myymään hääkakkua samaa sukupuolta oleville hääpareille. Vakuutuksen ottajien on allekirjoitettava suostumuksensa kyseiseen lakiin ja ihmiset ovat saanet potkuja töistään koska ovat ilmaisseet eriävän mielipiteensä asiasta! Tämäkö on oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa!?
Määrällisesti heteroparit varmasti ovat käytännössä etusijalla, sekä yksittäisiin ihmisiin että homopareihin nähden.
On ihan hyvä, että siihen puututaan, jos vanhemmat yrittävät pitää lasta tynnyrissä. Myös Suomessa seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvien syrjintä on lailla kiellettyä. Suomen laki kieltää palvelun epäämisen sen perusteella, että asiakas kuuluu johonkin vähemmistöön.
Mitä, smo, mahdat tarkoittaa tynnyrissä pitämisellä? Ethän vain ole kieltämässä esimerkiksi uskonnollisen vakaumuksen mukaisten arvojen siirtämistä omille lapsille, toisin sanoen pyrit väittämään että Suomessa ei tulisi enää olla perustuslain suomaa uskonnonvapautta?
"Mikään muu ei muutu kuin se, että homoseksuaalit voivat mennä naimisiin." Alkaa vähän näyttää kornilta tuo hokemanne, kun tämä keskustelu etenee.
Ihan mielenkiintoinen tapahtuma Ruotsissa. Esikouluikäiset lapset viedään prideen tunnustamaan aikuisten vapaata seksuaalisuutta ajavaa poliittista kannanottoa. Mitä smo olet tällaisesta mieltä, ei ainakaan tynnyrissä kasvatusta?
Minulla on muuten yksi pieni pahe, tupakoin. Lasteni ystävät, pääsääntöisesti alle 10-vuotiaita poikia, ovat tässä vuosien varrella muutamiin otteisiin tuoneet hyvin ponnekaasti esille, että tupakointi on iso hyi. Mietin asiaa, sillä toki he ovat oikeassa. Se mikä hieman närästää on se, että heidän kotikasvatuksensa mukaan tämä asia on sallittua tuoda esille minun taloni pihalla heidän ollessaan vieraana. Luonnollisesti ilman normaaleja kohteliaisuussuodattimia.
Saan näistä lapsista vahvasti saman mielikuvan, kuin sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajista. Vailla käytöstapoja ja ihmisten todellista kunnioitusta olevia fanaatikkoja, joille ainoa asia mikä merkitsee on saada oma tahtonsa lävitse, keinoja kaihtamatta ja seurauksista välittämättä. Sillä erotuksella, että nämä lapset yleeensä ymmärtävät kun heitä opastaa asiassa. Kasvatuksen puutettahan tämäkin vain on, ja ihmisten käsitys hämärtynyt sen suhteen jo melko pahasti. Mistä lie johtuu, tällainen liberaali kasvatusilmapiiri nykyään.
Siellä kotona voi opettaa niitä arvoja jotka katsoo oikeiksi.
Ihan samalla tavalla on puututtava, jos aikuiset pyrkivät pitämään lasta tynnyrissä estämällä näitä osallistumasta koulussa vaikkapa luonnontieteiden tunnille, koska vanhempien mielestä lapsen ei sovi saada tietoonsa luomisoppia kyseenalaistavia näkökulmia.
***
Siitä olen samaa mieltä, ettei päiväkotilapsia tai koululaisia ole sopivaa päiväkodin tai koulun voimin viedä tunnustamaan mitään "väriä". Sen sijaan esimerkiksi vieminen kulkuetta katsomaan olisi ihan ok.
Lapset pride-kulkueessa vanhempiensa kanssa on tietysti hyvä juttu.
"Vailla käytöstapoja ja ihmisten todellista kunnioitusta olevia fanaatikkoja, joille ainoa asia mikä merkitsee on saada oma tahtonsa lävitse, keinoja kaihtamatta ja seurauksista välittämättä."
Palataanpa vielä tuohon perhepoliittiseen ohjaukseen.
Kun etsii tietoa homoliittojen sallimisesta lainsäädännössä ja sen vaikutuksista avioerojen määrään, valtaosa "hittejä" näyttää vievän Alankomaiden tapaukseen. Siellä samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliiton sallimisella ei näytä juuri olleen vaikutuksia avioerojen määrään.
Avioerojen määristähän puhuttiin muistutukseksi sen vuoksi, että ne tuottavat perheen lapsille todennetun vaikutuksen monille negatiivisille ilmiöille.
Sattui sitten silmään hiukan laajempaa otantaa eri maista, joissa samaa sukupuolta olevien avioliitto on sallittu. Jatketaan perehtymistä, mutta pari esimerkkiä ensimmäisten maiden joukosta:
1) Espanja (salli homoliitot 2005): samana vuonna kaikkien aikojen avioeroennätys, erotodennäköisyys nousi 1.2 -> 1.7 ja trendi jatkuu. 1990-2010 avioerojen määrä on kaksinkertaistunut. http://statinfo.biz/HTML/M261F952A7978L2.aspx
3) Kanada (salli homoliitot 2005): vuoden 2005 pistettä ei selvästi haluta esittää, mutta 2006 pitkään hyvin stabiilina esiintynyt avioerotahti ylitti 1990-luvun keskiarvon. 1990-luvun puolivälissä vallinnut noin 34 % erotahti nousi yli 42 %:iin. (Jostain syystä kuvaaja on laadittu erittäin laajalle asteikolle, jotta ero ei näkyisi niin selkeästi) http://well-being.esdc.gc.ca/misme-iowb/.3ndic.1t.4r@-eng.jsp?iid=76
Minusta tämä näyttää aika säännönmukaiselta. Homoliitot liberalisoivat avioliittokäsitystä, josta seuraa lisääntyneiden avioerojen määrä muualla kuin Benelux-maissa, joissa arvoilmasto on jo muutenkin niin liberaali ettei pössypilvessä enää juuri tällaiset pikkujutut tunnu.
---
Muissa maissa homolainsäädäntö on ollut käytännössä voimassa niin lyhyen aikaa, että tilastollinen tarkastelu on käytännössä liian riskialtista vetää mitään johtopäätöksiä.
Olisiko meillä sen sijaan jo nyt jotain tutkimuksia em. maista, että homolainsäädännöllä on ollut POSITIIVISIA vaikutuksia johonkin? Siis muuhun kuin homojen oikeuksiin saada sallia avioliitto?
Espanjassa muutettiin myös avioerolainsäädäntöä vuonna 2005, joka selittää eropiikin. Esimerkiksi asumuseroa ei enää vaadittu tuon uudistuksen jälkeen. Espanja voidaan siis tyystin hyljätä esimerkkinä, kun taustatekijät muuttuivat radikaalisti samaan aikaan.
Ruotsissa muutos kyllä näyttää sopivan täysin pidemmän ajan trendiin. En tiedä, miten samaa sukupuolta olevien parien avioerot näkyvät muutoksen jälkeen tilastoissa. Onko ne niputettu parisuhdelain aikoina jo avioeroihin? Entä miten Kanadassa mahtaa tilastoinnin suhteen olla? Jos samaa sukupuolta olevien erot vaihtavat tilastosta toiseen, niin molemmissa on muutosta.
Ilmiö on toki kiinnostava ja ajattelinkin tutkailla asiaa lisää. Silti... suoranaista yhteyttä heteroparien erohalukkuudella ja yhdenvertaisella avioliitto-oikeudella ei kuitenkaan näy. Siis kesäkelien tilastojen yhtäläisyys hukkumiskuolemista ja jäätelönsyönnin määrissä on vertailukohteena edelleen.
Eli käytännössä, sinulla ei ole mitään faktaa sen tueksi, että juuri avioerojen helpottuminen Espanjassa olisi näiden erolukujen takana. Kuulostaa siis tyypilliseltä, agendanmukaiselta "debunkkaamiselta". Selvästi asiaa on kuitenkin kysytty aiemminkin. Onhan kyseessä sentään yksi niistä ainoista kolmesta maasta, joissa avioerojen määrä on lisääntynyt lainsäädännön myötä, joten vakiovastaus on tietysti jo ehditty muodostaa.
Silti ikävästi tämä Ruotsin ja Kanadan seuraaminen samalla tiellä on, kuten sanoit, homolainsäädännön vaikutuksia kuvailevaa, trendinmukaista kehitystä. Sen paremmin Ruotsissa kuin Kanadassakaan avioeroa ei ole helpotettu, eikä samaa säännönmukaisuutta poisteta vain toteamalla sen olevan trendi. Sen vuoksi, että tätä samaa trendiä ei ole yhtä selkeänä muissa maissa. Kaikissa maissa tämä trendi on myös yhtä haitallinen, joten ehkä jopa kannattaisi hylätä tämän trendin käyttäminen perusteluna.
Toki sinulla on hyvin tässä aikaa esittää omia näkemyksiäsi Ruotsin ja Kanadan tapauksista. Aloitathan kuitenkin tuosta Espanjasta ja mielellään jonkin lähteen kera. Epäilen kyllä, että koska tätä tällaista oman kannan perustelua on huomattavasti vaikeampi toteuttaa kuin ihmisten syyttelyä fundamentalisteiksi, tuskinpa sitä selvitystä asiasta tälläkään kertaa nähdään.
Ei minulla ole mitään faktaa senkään tueksi, että vuonna 2002 Suomessa voimaan astunut parisuhdelaki lisäsi rekisteröityjen parisuhteiden määrää radikaalisti. En voi siis aivan varmasti todeta, että parisuhdelailla ja rekisteröityjen parisuhteiden solmimisen määrällä on yhteys.
Espanjan avioerotilasto tuli eteeni nyt ensimmäistä kertaa. Yksinkertainen googlaus Espanjan avioeroista toi tarjottimelle tiedon lakimuutoksesta. Voisin toki lähteä Espanjaan reissulle, etsiä käsiini vuonna 2005 eronneista riittävän suuren otoksen ja kysyä, vaikuttiko avioeroa helpottava lainsäädäntö ratkaisuun eroamisesta. En kuitenkaan koe sitä tai Espanjan avioerotilaston penkomista muutenkaan enää tarpeelliseksi.
Kanadan ja Ruotsin kohdalla rupesi kiinnostamaan mahdolliset muutokset tilastoinnissa. Varmaan palaan tähän vielä. Joskus.
Tapaan noin yleisesti suhtautua tilastoihin, väitettyihin asiayhteyksiin ja moniin muihinkin esitettyihin asioihin kriittisesti. Esimerkiksi oletettavasta poikkeavaan pyrin aina löytämään loogisen selityksen. Hyvin harvoin tarvitsee kaivaa erikoisen syvältä.
