Hyvä leffa, joka nivoo kivasti meitä homoja muuhun yhteiskuntaan. dvd:nä ja leffakanavilla ollut jo saatavillakin, kun tuli elokuvalevitykseen jo tuolla alkusyksystä.
Samanlaistahan aktivismia monet homot osoittivat Yhdysvalloissakin, tukiessaan afroamerikkalaisten taistelua yhdenvertaisista kansalaisoikeuksista.
Britanniassa Tchatcherin hallinto oli toki pirullinen myös homoja kohtaan, säädättämällä sikäläisen kehotuskieltopykälän (section 28), jolla julkisia tahoja, BBC:tä, kirjastoja, kouluja kiellettiin antamasta homoista asiallista, myönteistä kuvaa.
Somerville ei ollut vasemmistolainen, vaan otti Communards nimen Karl Marxin puheesta käyttöön kuvaamaan sympatioitaan aikansa poliittista liikehtintää kohtaan. 1980-luvun homoaktivismissakyllä oli sosialistisia piirteitä, ehkäpä enemmän yhteisöllisyyden kautta.
Vaikka The Communardsin graafisessa ulkoasussa oli viittauksia vasemmalle, Somerville oli ensisijaisesti homoaktivisti - erityisesti poplaulajana kääntäessään 1970-luvun discohitit uudelle vuosikymmenelle keskelle aids-kriisiä. The Communards toimi laajemmin suurempana yhteisönä muusikkoja, ei vain duona.
"Somerville seems to have used the term to express his political sympathies while avoiding immediate connections to contemporary activism. However, the use of the term and Somerville's left-wing politics drew regular accusations that he was a communist." ~ Wiki
Vasemmistolaisuus, tai työväenluokan puolustaminen näkyi kyllä vahvasti 1980-luvun post punkissa, bändeissä kuten kuten Scritti Politti tai anarkistisemmat Chumbawamba, Gang Of Four ja Crass kollektiivi.
*Sorry: Somerville ei ollut _erityisen_ vasemmistolainen.
Brittien Left-wing politics, tai pikemminkin The Labour Party (?) oli vastakohta Thathcherin julmaksi kuvatulle oikeistopolitiikalle. Somerville toimi yhdessä Paul Wellerin ja Billy Bragin kanssa Red Wedge tukien Labour puoluetta järjestäen konsertteja 1987 vaaleihin. Somervillen tapauksessa taitaa kyse olla pikemminkin solidaarisuudessa, hänen merkitys homoaktivistina on kuitenkin merkittävämpi.
Yksi syy Somervillen lähtöön Bronski Beatista oli eroavuudet poliittisissa näkemyksissä. The Communardsin levyillä oli Thatcherin politiikkaa vastustavia biisejä kuten Breadline Britain ja Reprise, joka muuten ei kerro pettävästä poikaystävästä, vaan maansa pettäneestä pääministeristä. Viesti oli piilotettu rakastajan pettymykseen, sanoitus kuvaa hyvin Somervillen tapaa tuoda esille (poliittisia)näkemyksiään.
Satuin vierailemaan juuri vuonna 1984 Cardiffin yliopistossa juuri kun Thatcherin painostus Walesin kaivoslakkolaisia vastaan oli pahimmillaan. Kuulun kansainväliseen edistykselliseen sosiologi- ja kriminologijärjestöön ("European Group for the Study of Deviance and Social Control") yhdessä proffani Martti Grönforsin kanssa. Tämän järjestön toimintakulttuuriin kuuluu ottaa aktiivisesti myös kantaa isäntämaassa tapahtuvia ihmisoikeusrikkomuksia kohtaan.
Edellisen vuoden sosiologikonferenssi pidettiin Hyytiälässä, Suomessa vuonna 1983. Siellä esitin tiukkaa kritiikkiä juuri puhjennutta hiv/aids-sensaatiokirjoittelua kohtaan. Siitä alkoi kirjoitussarjani englanninkielisessä sosiologisessa kirjallisuudessa. Sosiologian proffa Martti Grönfors piti tiukan kritiikin sensaatiokirjoittelua kohtaan ja vaati julkisesti silloisen "kehotuskiellon" kumoamista. Martti yritti saada konferenssin osanottajat osoittamaan mieltä sensuurilakia vastaan, mutta silloin hän oli vielä nuori innokas sosiologi, jonka vanhat konservatiivit jyräsivät eikä mielenosoitusta saatu aikaan. Hyviä englanninkielisiä artikkeleita kyllä syntyi.
Cardiffin konferenssissa 1984 jatkoimme sensaatiolehdistön ja sensaatiotutkijoiden kritiikkiä Martin kanssa. Walesissa oli silloin tiukka vastakkainasettelu ja valtataistelu Thatcherin konservatiivien ja vasemmistolaisten kaivolakkolaisten välillä.
Silloin oli raivostuttavaa todeta se syntipukkiasema johon homot tungettiin sekä äärioikeiston että äärivasemmiston taholta. Kaivoslakkolaisten taholta oli aivan yleistä käyttää homoleimaa häikäilemättömänä lyömäaseena vastapuolta kohtaan. Oli todella kurjaa kuulla kun Cardiffin kaduilla lausuttiin kirosananomaisesti homoja koskeva haukkumasana "poofter".
Sekin taistelu lopulta voitettiin. Annoin sosiologiset artikkelini Karanteeni-teoksen toimittajille Antti Järvelle ja Hanna Nikkaselle, jotka käyttivät tekstejä yhtenä kirjansa pohjana vuonna 2013 ilmestyneessä hiv/aids-ilmiön historiateoksessaan.
Haastattelusta poimittua:
- Scottin tuorein rooli on Suomessa eilen perjantaina ensi-iltaan tulleessa Matthew Warchusin Pridessa (2014). Se on jälleen erilainen kuin edellisissä. Scott on hiljainen ja epävarma homokirjakaupan omistaja, joka kerää muiden lontoolaisten aktivistien kanssa rahaa lakkoileville walesilaisille kaivostyöläisille.
Tämän elokuvan ikärajaksi oli päätetty Suomessa seitsemän vuotta. Nyt Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (Kavi) on nostanut ikärajan 12 vuoteen. Syynä on elokuvan pilvenpolttokohtaus.
Yhdysvalloissa ja Englannissa ikärajat olivat tätäkin korkeammat muutaman avoimen seksiä kuvaavan kohtauksen vuoksi.
