"Hen" on keksitty sana, jolla erityisesti vasemmistofeministit ovat haluneet "murtaa patriarkaalisia rakenteita". Sen takia tätä pidetään poliittisena tempauksena Ruotsissa.
Kieliopillisesti "hen" ei myöskään oikein toimi ja puhuttaessa se aihetttaa sekaannusta kun ei aina pysty erottamaan han/hon hen:stä.
Englanninkielinen merkitys saa sanan tosiassa viittaamaan naisiin vaikka se on tarkoitus käyttä sekä miehistä että naisista.
Kaiken kaikkiaan tämä on aika turha viritelmä ja voidaan pistää ruotsalaisen tasa-arvohössötyksen piikkiin.
Noh, eipä tuo sukupuolineutraali "hän" ole murtanut mitään "patriarkaalisia rakenteita", tuo arkkitehtuuri lasikattoineen taitaa olla rakenteltaan muu kuin kielellinen?
Sapir-Whorfin hypoteesi väittää, että ajatukset ja ideat eivät pelkästään muokkaa kieltä, vaan vaikutus olisi myös päinvastainen; käytetty kieli työkaluna muokkaa ajattelua ja vie sen tiettyihin uomiin. Hypoteesia pidetään nykyisen lingvistisen ja psykologisen tutkimuksen valossa vähintäänkin epäilyttävänä, vaikka se joskus olikin suosittu.
Poliittinen korrektius perustuu samalle idealle; korvaa sanat omilla versioilla, niin loppuvat turhat ajattelut. Sensuuria, mutta pehmeämmässä muodossa, jottei Eläinten vallankumouksen opetukset näyttäisi liian ilmeisiltä.
Suurin osa nykyfeminismistä on tällaisten kielellisten valtapositioiden jahtaamista, mikä heijastaa ehkä yleisemmin humanistiseen ajatteluun luikerrellutta postmodernismia, jolle todellisuus on pelkkä kielellinen konstruktio, joka heijastaa milloin mitäkin. Postmodernismissa on päädytty nyt sille kannalle, että sukupuolikin on vain kielellinen konstruktio, joka heijastaa shauvinismia. Tämän vuoksi Ruotsin yliopistoihin on luotu aivan oma akateeminen sukupuolitutkimuksensa, genuspedagogiikka, josta on nopeasti kehittymässä kieltenhuoltotoimiston kaltainen auktoriteetti, joka jakaa suosituksia niin akatemialle kuin peruskouluille ja päiväkodeille.
Genuspedagogiikan vastapainona ovat evoluutiopsykologian kaltaiset tieteet, joiden esiinmarssi kiihotti Suomessakin julkisia itku-potku-raivari-pahennuksia. Ylipäätään luonnontieteiden absoluuttinen tieto on puhdasta myrkkyä ranskalaisesta kirjallisuusteen dekonstruktiosta tutkimusmetodina ammentavalle humanistieliitille. Luonnontieteiden asemaa onkin rapautettu viimeisen päälle opetuksessa, mikä näkyy Suomessakin siinä, miten matemaattis-luonnontieteellis-teknistä sivistystä syrjitään suhteessa kulttuurillis-kielelliseen opetukseen. Uudessa peruskoulun opintosuunnitelmassa tämä näkyy hyvin; huolimatta matematiikkaosaamisen laskevasta trendistä matematiikan osuudesta piti nipistää vielä lisää. Näin Pisa-Suomi on pian "Ruotsin tiellä".
Mielenkiintoisena detaljina mainittakoon, että jo 80-luvulla eteläeurooppalaiset feministit ottivat pesäeron pohjoismaisiin sisariinsa ja totesivat huvittuneina, ettei heillä ole halua hankkiutua eroon sukupuolista. Heidän mukaansa (jo tuolloin) oli nähtävissä kehitys, missä tasa-arvon saavuttamiseksi pyritään eroon sukupuolista; hen-pronomini on siis sitkeän, vuosikymmenien pituisen poliittisen propagandan lopputulos.
Jotain ruotsalaisen feminismin tilasta kielii sekin, että mitä pitemmälle feminismin johdolla tasa-arvoa on kehitelty, sitä enemmän raiskataan. Tällä hetkellä ainoastaan Etelä-Afrikan Sowetossa tapahtuu enemmän raiskauksia kuin Ruotsissa, per capita. Ruotsista on tullut Euroopan raiskaustilastojen ylivoimainen johtaja, jonka perusteella mm. Kanada on suositellut maansa naisille, etteivät liikkuisi Ruotsissa öiseen aikaan laisinkaan. Tosin, sekin lienee vanhaa tietoa; kun itse vierailin Ruotsissa hiljattain, siellä oli raiskattu nainen keskustan hautuumaalla keskellä kirkasta päivää.
Mutta ei muuta kuin lisää korvaavia pronomineja kieliin ja maailma pelastuu.
Johtuuko lisääntyneet raiskaukset feminismikn ajamasta tasa-arvosta vai kenties naisvihasta?
Samankaltaista argumenttia muuten käytetään tasa-arvoisesta avioliitosta. Maiss, joissa on tasa-arvoinen avioliittolaki ovat homoihin kohdistuneet viharikokset lisääntyneet. En osaa sanoa onko tuo tilastollisesti oikein, en ole perehtynyt väitteeseen. Kenties viharikoksista ilmoitetaan herkemmin?
Cadence! Äärimmäisen mielenkiintoinen puheenvuoro!
"Suurin osa nykyfeminismistä on tällaisten kielellisten valtapositioiden jahtaamista, mikä heijastaa ehkä yleisemmin humanistiseen ajatteluun luikerrellutta postmodernismia, jolle todellisuus on pelkkä kielellinen konstruktio, joka heijastaa milloin mitäkin. Postmodernismissa on päädytty nyt sille kannalle, että sukupuolikin on vain kielellinen konstruktio, joka heijastaa shauvinismia."
"Ylipäätään luonnontieteiden absoluuttinen tieto on puhdasta myrkkyä ranskalaisesta kirjallisuusteen dekonstruktiosta tutkimusmetodina ammentavalle humanistieliitille."
Vaikka mulla ei ole ollut (humanistisia) nimityksiä noille asioille, niin olen herännyt huomaamaan juuri tuon kaltaista otetta useassa erityisesti sukupuolta ja seksuaalisuutta käsittelevässä lähteessä, joista sitten ammennetaan eteenpäin. Milloin sukupuoli ja seksuaalisuus mahtoivat lipua näin voimakkaasti humanistien käsiin (ja, pardon, naisväen?)? Osasyynä tuohon on ollut varmaan luonnontieteisiin usein liitettävä kylmyys ja ehkä aiempi yksitotisuus nimeomaa sukupuolisuuden (ja sukupuolellisuuden) suhteen ja toisaalta turhautuminen, tutkimustietoa näistä on vasta pikkuhiljaa kertymässä. (Vaan absoluuttista luonnontieteellinen tieto ei toki ole).
No jopas nostaa naisiin kohdistuva kritiikki päätään täällä homo(miesten)kin sivustolla -vaikka se miten hienoihin mukatieteellisiin humanismitermeihin verhotaankin. Olen jo aikaa sitten kiinnittänyt huomiota siihen, etteivät esim lesboihin liittyvät uutisoinnit herätä MITÄÄN keskustelua sivustolla, joka kuitenkin mainostaa itseään sateenkaarikansan äänenkannattajana. Todistaa jälleen kerran, etteivät vähemmistöt automaattisesti kykene symppaamaan toisia vähemmistöjä omien kokemustensa kautta.
Sinänsä mielenkiintoinen väite, että mitä pidemälle feministit saavat tasa-arvoa kehitettyä, sitä enemmän raiskaustapauksia. Olisiko kuitenkin syytä tarkentaa, että puhe on tilastoiduista raiskauksista?
Vai olisiko sittenkin niin, että mitä pontevammin naiset haluavat samalle viivalle miesten kanssa, sitä kyseenalaisemmilla keinoilla kukkulan kuninkaan asemansa menettämistä pelkäävät miehet pistävät hanttiin..?
Olen aikanaan pohtinut tuota Sapir-Whorfin hypoteesin paikkansapitävyyttä. Muinaisen Egyptin kohdalla sen tulisi näkyä 3500 vuoden kielihistoriassa siiirtymisen syntetisoivasta analyyttisen kieliopin pohjalle vaikutuksena kulttuuriin. Murros olisi tapahtunut näkyvästi XIX-dynastian aikana. Näin ei kuitenkaan ollenkaan tapahdu, vaan suorastaan päinvastoin.
Hen ei tule mitenkään tukemaan feminismiä, mutta on - jos halutaan - osoitus feminismin politiikasta.
Nyt sukupuolineutraaleista persoonapronomineista keskustellaan ranskankielisessä maailmassa. Maskuliinisen il- ja feminiinisen elle-pronominien yhdistymä iel on nostettu esiin niin Sveitsissä, Belgiassa kuin Ranskassakin, kertoo Helsingin Sanomat ( https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008503544.html ). Esimerkiksi presidentti Macronin puoliso ei uudehkosta sanasta pidä ja opetusministeri on suorastaan tuohtunut. Helsingin Sanomien jutussa käsitellään kielten sukuun liittyviä asioita laajemminkin.
Ranskankielisessa Sveitsissa julkiset virat, poliittiset tehtavat jne. esitetaan nykyaan systemaattisesti kaksi sukupuolta kattavassa muodossa: président*e, citoyenNe - mita erilaisimpia, hiukan kielenvastaisia muotoja nyt onkaan keksitty. Viela tuota uutta yksikon kolmannen persoonan pronominia ei ole lehdistossa ja julkisuudessa nakynyt, mutta se lienee varmasti tulollaan.
Saksassa käsittääkseni esiintyy myös nykyään tällaista tiedostavaa "gender-kieltä", missä laitetaan mm. *-merkkiä, _-merkkiä ja :-merkkiä sanaan. Minusta näin keinotekoiset viritykset ovat älyttömiä ja miten tällaisia voi edes luentevasti lukea ääneen?
Esimerkiksi Freund*in , Bürger*innen ja Lehrer*innen, Ärzt_in tai Mitarbeiter: innen. Ja ilmeisesti useat "ääntävät" ainakin tähden pitämällä lyhyen tauon siinä kohtaa. Eräs toinen tapa on käyttää isoa I-kirjainta keskellä sanaa, kuten LehrerInnen - ja ei aavistustakaan miten tämä on tarkoitus ääntää. Joitain muita vaihtoehtoja on myös sulkujen käyttäminen eli Lehrer(innen) tai kauttaviivan käyttäminen (Lehrer/innen).
Minusta mitkään näistä eivät ole kovin järkeviä tapoja. Tavallisessa käytössä olevien sanojen pitäisi minusta koostua aivan tavallisista aakkosista, eikä erikoismerkeistä. Eikä myöskään ison kirjaimen käyttäminen keskellä sanaa ole järkevä tapa, koska joko se ei äänny mitenkään eri tavalla kuin pieni i-kirjain tai sitten pitää kehitellä jotain ihmeellisiä poikkeussääntöjä ääntämiseen isoja kirjaimia keskellä sanaa. Eikä muutenkaan isot kirjaimet keskellä sanaa ole kovin järkevä uusi käytäntö kieleen.
Tätä asiaa sivuten: usein puhutaan, että kieliopilliset suvut ja (kolmannen persoonan) sukupuolittuneet pronominit olisivat jotenkin erikoisen tyypillistä - ja suvun puuttuminen poikkeus jostain yleisestä. Niinhän ei ole, mutta näillä main dominoivat indoeurooppalaiset kielet aiheuttavat perspektiiviharhan. Englannista kieliopilliset suvut ovat kadonneet ja esim. ruotsissakin feminiini sekä maskuliini sulautuneet neutrin jäätyä yhdistymäsuvun ohelle (toki tämä näkyy yhä eräissä taivutuksen epäsäännöllisyyksissä), mutta persoonapronomineissa sukupuoli yhä näkyy vahvasti. Kun vaikutteet tulevat tänne (ja moniin muihinkin paikkoihin) nykyisin erityisesti englanninkielisestä kulttuuriympäristöstä, niin tämä kolmannen persoonan kysymys on päätynyt numeroksi tiedostavissa piireissä tännekin.
Sukupuolta voidaan tuoda myös esille käyttämällä naisilla tar-päätettä. Siis esim. myyjätär, opettajatar, siivoojatar jne. Miehillä tietysti lisäämällä loppuun-mies-päätteen. Kaikkiin ammatteihin tämä ei tietenkään sovi, esim. opettaja on yksiselitteisesti mies, ja vasta opettajatar on nainen. Miksei myös voisi sanoa serkkutar, naapuritar jne? Joissain kielissä esiintyvät käsitteen, kuten saksassa nämä der, die ja das ovat suomelle hieman vieraita, miksi esimerkiksi joella olisi sukupuoli? Tai miksi laiva olisi ehdottomasti nainen, vaikka laivoille onkin annettu usein naisellisia nimiä kuten esim. Aallotar. jne.
Kuitenkin sukupuoli on hyvin merkittävä seikka, ilman sitähän ei edes olisi homoseksuaalisuuttakaan eikä seksuaalisia vähemmistöjä, joten sukupuolen salaamisyritykset ovat siten syrjiviä. Mutta miksipä sukupuolen roolia tarvitsee tulkita niin ahtaasti? Varsinkin homoseksuaalille kovin ahtaasti käsitetty miehen rooli on ikävä. Ja usein hän on sitten se joka tätä ahdasta roolia rikkoo, tosin syystäkin. Ehkäpä vaikein ymmärrettävä ilimiö on sellainen androgyyni joka ei ole tunnistettavissa kummaksikaan sukupuoleksi selvästi, tarkoitan näitä Jazka-tyyppejä (sellainen juontajatar TV:ssä 90-luvulla) Sillä onhan aivan olennaista tietää onko toinen mies vai nainen onko hän sukupuoltani vaiko ei?
