Exodus International - R. I. P. (juttukommentit)

Hatunnosto todella Allan Chambersille. On hienoa, että hän näkee nyt armon, siunauksen ja avoimuuden olevan keskeisiä evankeliumissa. Ari Puonti voisi ottaa mallia - riittääkö siviilirohkeus?
Myös minä nostan hattua Allan Chambersille ja sitten siihen oksennan.

Hän ja organisaationsa on tehnyt homoille niin paljon vahinkoa ja aiheuttanut niin monen homon itsemurhan, että hänen pahoittelunsa ei ole lähellekään riittävä. Jos hän osoittaisi todella katuvansa aiheuttamaansa mittavaa vahinkoa, hän liittyisi johonkin homojen oikeuksien puolesta toimivaan järjestöön ja toimisi aktiivisesti tasa-arvoisuuden edistämiseksi tuossa yhteiskunnassa ja muuallakin. Nyt hän ilmoittaa, että perusteilla on uusi organisaatio, jolla on uusia "lempeämpi" linja.

Minua saa vapaasti kutsua vanhaksi, kyyniseksi pieruksi. En nimittäin usko puoliakaan mitä Chambers nyt puhuu, kuten en usko muihinkaan hänen kaltaisiinsa ihmisiin. Hän pelaa taitavaa peliä huomattuaan tuulen suunnan muuttuneen yhteiskunnassa ja on heti reivaamassa purjeita seuraavaan itselleen sopivaan asentoon.
Epäilemättä olet oikeassa, JuhaniV.

On kuitenkin selvää, että amerikkalaisessa yhteiskunnassa hänen lausuntonsa tulkitaan merkittäväksi arvovaltatappioksi. Tällaisen askeleen jälkeen ei kannata odottaa liikoja.
Allan Chambers, mikäli anteeksi pyyntösi tulee suoraan sydämestä, saat anteeksiantoni.

Sama koskee kaikkia, jotka seisovat Exodus Internationalin päätöksen takana suoraselkäisesti. Joskus me kaikki teemme virheitä, joskus annamme sen jatkua vuosikymmeniäkin (tai satoja, tuhansia) - kaikista tärkeintä on kuitenkin tiedostaa toimintansa vääryys ja osata pyytää anteeksi. Se ei vie pois kaikkea sitä pahaa mitä on tullut jo tehtyä, mutta se on suunta parempaan. Kiitos.
Ehkä pienenpieni toivonkipinä voisi syttyä siitä, että yleisen mielipiteen muuttuessa tällaisia eheytysliikkeitä ei enää ainakaan uusia syntyisi. Paine voisi olla liian kova.
Tosin ainahan meillä ihan koti-Suomessakin kasvaa lapsia vapaiden suuntien perheissä ja vaikutuspiirissä. 15-vuotiaalla homonuorella on aivan liian rankkaa vaikkapa helluntaiherätyksessä.
  • 7 / 29
  • valtsu_Kalliossa
  • 21.6.2013 12:13
Aika moni ev.lut. kansankirkon seurakunta on edelleen yhteistyössä Puontin putiikin kanssa.
Ja vastahan oli videoeheytymiskampanja, jonka alkuunpanijoina olivat kirkon sisäiset herätysliikkeet, evankeeliset etunenässä.
  • 8 / 29
  • Olli Stålström
  • 21.6.2013 14:48
Iloitsen suuresti tästä päätöksestä, olenhan itse ihminen, jonka nuorena repi rikki evankelisluterilaisen kirkon sielunhoito, joka esiintyi tieteellisyyden valekaavussa eli (Radon-Bieberin) psykoanalyysin nimissä. Oma isänpuoleinen isoäitini oli mukana tuomassa Suomeen Moraalisen varustautumisen liikettä (MRA), joka oli ennen sotaa jonkinlainen eheytysliikkeiden esiaste.

Silti olen sitä mieltä, ettei meillä ole syytä lähteä hyökkäämään sellaisia ihmisiä vastaan, jotka tarvitsevat uskontoa henkiseksi tuekseen. Usein on tuntunut slitä, että ranneliikkeen sivuilla on vainottu kristillisiä
Annin tarina on homoihin kielteisesti suhtautuvien tahojen propagandafilmi, ei mitään muuta. Se toki herätti julkistuksensa aikoihin melkoisesti tunteita puolesta ja vastaan.
Toivon sydämestäni, että tälläkin palstalla homoutensa kanssa kipuilevat nuoret kuuntelisivat "Amadeuksen" (mahtaako olla oikea nimi) tarinan, ja vetäisivät omat johtopäätöksensä. Ex homosta perheenisäksi. Kaikki on mahdollista! http://areena.yle.fi/radio/1743962

Kuunneltu yli 6000 krt, ja jaetaan facebookissa ahkerasti; asia kiinnostaa ihmisiä.
Roxin mainitseman Amadeuksen sekoiluista on ollut juttua jo aiemmin:

http://ranneliike.net/teema/homosekoiluista-heteroksi?aid=9189

Mainittakoon vielä se, että Amedeuksen tarinaa ei ole pystytty osoittamaan todeksi.
---
Nuotta-lehden Anni-kampanjan takana puolestaan olivat mm. Kansanlähetys ja Sley, joiden edustajien kommentit eri kristillisissä julkaisuissa todistavat niiden vaikealaatuisesta kristofasismista, joten ei siitä sen enempää.
  • 13 / 29
  • Tekee eetvarttia
  • 21.6.2013 22:01
Annin tarina on samanlainen kuin minun. Minäkin olen eheytynyt, selvästikin heterosta homoksi. Olen panseksuaali, joten pystyn biseksuaalin tavoin halutessani valita (aika laajasta skaalasta) ja lopulta meninkin naimisiin toisen miehen kanssa. ;)
se tosin esim. Aslanin toiminnassa tökkii, että varovat julkisuudessa pitämästä homoutta sairautena, kieltävät, että heidän mielestään se olisi sairaus, mutta suljettujen ovien takana leireillä käytetään homous-sanaa. Tämähän paljastui esim. taannoisessa Hesarin jutussa.
Ja ainoa asia, mikä Roxin illuusiota pitää yllä, on kyvyttömyys/haluttomuus erottaa omaa abstraktia maailmaansa ympäröivästä konkreettisesta maailmasta, jossa Roxin heteroseksismi ei yksinkertaisesti päde.

Ainoa, joka voi kutsua yksilön homoseksuaalisuuteen johtavaa biologista kehitystä, tai jossain tapauksessa kenties biseksuaalin sosiaalista monoseksuaalistumista, "häiriöksi" on ihminen. Ihmisen abstraktin maailman ulkopuolella kyse on vaan yhdestä tapahtumasta, jonka seuraukset ovat kokonaisuuden ja yksilön kannalta aivan yhtä neutraalit oli kyseessä sitten hetero tai homo tai muu.

Kommenttia muokattu: 22.06.2013 klo 11:22
Rox, tarkentaisitko? Jos homous on häiriö, mikä ja millainen se on mielestäsi?
Lehtitietojen mukaan suurin osa Exoduksen eri länsimaissa toimineista jäsenjärjestöistä on joutunut lopettamaan puoskarointibisneksen, koska asiakkaita ei ole ilmaantunut. Amerikassa toimiva pääpaikka on puolestaan konkurssin partaalla.

Nyt on siis jäljellä ne kiihkouskovaisten porukat kuten Aslan, jotka markkinoivat Elävät vedet -terapointia. Se on yhden ainoan amerikkalaisfundamentalistin keksimä ja valheisiin perustuva.

Suomessa eheytyspuoskarointi saadaan loppumaan niin kutsutun puoskarilain päivityksellä, jota yritetään vauhdittaa syksyllä.

Jos et ole vielä allekirjoittanut vetoomusta eri maiden terveysministeriöille Elävät vedet (Living waters) -puoskaroinnin lopettamiseksi, niin se onnistuu tästä:

https://www.allout.org/en/actions/endgaycures

Kommenttia muokattu: 22.06.2013 klo 13:10
Olen kahteen suuntaan toimivan uskonrauhan kannattaja: jokainen uskoo (tai on uskomatta) mihin haluaa. Kunnioitan muiden uskonnollista vakaumusta tai uskonnottomuutta. Joskus pieni, mutta äänekäs ryhmä on sitä mieltä, että heidän tulkintansa uskonnosta antaa oikeutuksen monottaa "väärin" uskovia. Uskonnon käyttäminen henkisen tai fyysisen väkivallan oikeutuksena on varsinkin sekulaarisissa yhteiskunnissa outoa. Samoin tuo uskonnon varjolla muiden kimppuun käyminen aiheuttaa sen uskontovastaisuuden, mitä tämänkin sivuston kommenteissa säännöllisesti näkee.
Mutta Rox2010, miksi näitä jonkinsortin häiriötä on maailmassa miljoonia?

Muuan Adolf Hitler piti tummia ihmisiä jonkinsortin häiriöinä, puhumattakaan juutalaisista. Muuan Kamputsealainen diktaattori nimeltä Pol Pot piti omaa kansaansa jonkinlaisena häiriönä ja päätti järjestelmällisesti murhata heitä. Viimeiseksi, mutta ei vähäiseksi, muuan Stalin päätti että jokainen väärän sanan sanonut oli jonkilainen häiriö ja raivasi pois tieltä. Listaa voisi jatkaa pitkälle, mutta päätän sen jne.......

Kommenttia muokattu: 22.06.2013 klo 23:42
Itsekin toivoisin, että muuttuminen olisi mahdollista. Vaan ei ole, se on valitettava totuus, jonka varmasti myös Rox2010 todellisuudessa tietää.

Ne harvat tarinatkin muuttumisesta ovat joko täysin keksittyä paskaa tai joidenkin biseksuaalien tahallisia tai tahattomia harhakuvia siitä, että he olisivat joskus olleet homoja tai heteroita.

Se, että haluaa pitää normaaliksi muuttumisensa mahdollisuutta väkisin päässään edes pienenä toivona, on toki sinänsä ymmärrettävää. Toivottomassa tilanteessa pakko se toivo on jostakin löytää, vaikka tässä tapauksessa se ei voi kestää loputtomiin, koska se toivo on valhetta ja sen toteutuminen mahdotonta, kuten sanottua. Mitään tästä toisten huonosta tilanteesta taloudellisesti hyötyvää hyödytöntä niin sanottua eheytystoimintaa ei tule ikinä missään tapauksessa tukea tai edistää millään tavalla, saati sitten ottaa siihen itse osaa.

Kommenttia muokattu: 23.06.2013 klo 05:06
"Itsekin toivoisin, että muuttuminen olisi mahdollista" jne.

Halveksit siis edelleen itseäsi ja muita homoja. Toivoin sinun oppineen jotain ajan myötä, mutta kommenttisi ovat yhtä typeriä kuin vuosi sitten.

"Se, että haluaa pitää normaaliksi muuttumisensa mahdollisuutta väkisin päässään edes pienenä toivona, on toki sinänsä ymmärrettävää" jne.

Tietämättömyyden ja typeryyden julkituominen on näköjään muotia, kuten Is yllä todistaa.
Ihan vaan tiedoksi, että homous on yksi normaalin ja terveen seksuaalisuuden muoto.
Vietin itse oman nuoruuteni erittäin hurmoshenkisessä ja tiukkarajaisessa Vapaakirkossa. Se oli toki oma valintani: koin 13-vuotiaana rajun hengellisen heräämisen, ja vaikka koko sukuni kuului kansankirkkoon ja olivat jokseenkin "maallistuneita", hakeuduin nimenomaan vapaisiin suuntiin. Se oli sitä aikaa, kun TRO-liike ilmestyi, oli Toronton herätystä ja kaikenlaista muuta vouhotusta. Paljon seurattiin "aikain merkkejä" ja Jeesuksen toista tulemista. Nuorten illat olivat hurmoksellisia ja tunteikkaita. Opetus varsinkin seksuaalisuuden alalla oli sitä, että ainoastaan heterosuhteet avioliitossa ovat oikein.
Murkkuikäisellä pitäisi kaiketi olla neli-viisikymppisen järki, näin jälkikäteen ajateltuna. Olisin halunnut viettää nuoruuteni siten, kun se on tarkoitettu: etsien ja kokeillen. En tarkoita tällä ryyppäämistä ja irtosuhteita, mutta en myöskään Raamatun lukemista ja armolahjojen tavoittelua. Olisi voinut olla muita vaihtoehtoja, enemmän vaihtoehtoja!
Ryhmämme luonnollisesti jakautui aikojen saatossa. Osa jäi hengellisiin ympyröihin. Osa teki elämässään täyskäänöksen, ja siitä porukasta "paljastuikin" aika monta, jotka kokivat olevansa kaikkea muuta, kuin heteroja. Tällainen saattoi tapahtua, kun oltiinkin jo heteronormatiivisesti naimisissa.
Tavallaan ymmärrän sen, jos joku on oikein uskonnonvastainen tai jopa suorastaan hengellisiä asioita kohtaan vihamielinen. Eihän se tietenkään kaunista käytöstä ole. Mutta varmaankin se kumpuaa omista kokemuksista, joita ei ole joko osannut tai voinut käsitellä.
@Havainnoija: Asenteesi on kaikkea muuta kuin itsensä hyväksymään kannustava. Jatkuvat uskonnonvastaiset kirjoituksesi ovat suorastaan myrkkyä meille, jotka joudumme tai olemme joutuneet kamppailaan suuntautumisemme ja maailmankatsomuksemme välillä. Halveksimisella ei ole mitään tekemistä tämän kamppailun kanssa. Itse olen jo kamppailuni kamppaillut ja siitä suunnilleen voittajana selvinnyt, mutta vielä kamppailevalle kirjoitustesi lukeminen on tuhoisaa. Olet ymmärtääkseni aikuinen ihminen, mutta et ole oppinut millään tavalla asettumaan toisen ihmisen asemaan. Halveksintasi on inhottavaa ja vastuutonta. Se osoittaa vain oman tietämättömyytesi ja typeryytesi.
en ymmärrä miksi jotkut haluaa olla sellaisen ryhmän kanssa olla tekemisissä jotka tahtoo itselleen pahaa oli sitten ryhmä poliittinen puolue tai uskonnollinen ryhmä yms.

tosin tutkimusten mukaan mitä uskovampi ihminen sitä alempi ryhmän äö keskiarvo, mikä selittää sen että jos jotkut harrastaa vihapuheita ja pitää arvottomana, toinen tajuaa ettei tämän ryhmän kanssa tekemisissä oleminen tuo hänelle hyvää oloa ja lakkaa olemasta ryhmän halveksittavana, ja toinen tahtoo hyväksyntää sellaisilta jotka tahtoo pahaa hänelle mutta silti tahtoo olla heidän kanssaan tekemisissä.

itsehän 13-14v pidin hitleriä hyvänä tyyppinä, olisin äänestänyt niinistöä pressanvaaleissa, olin siis kapitalisti-fasisti. sitten 14-15 tajusin että oikeistopuolueet ei ole homomyönteisiä ja siirryin vihreisiin mutta sitten tajusin heidän olevan liian oikeistolaisia ja heidän maahanmuuttopolitiikka oli huonoa, joten tajusin että kommunismi on parasta itselleni ja enemmistölle ja myöhemmin tuli piraattiaate mukaan. itse en tahdo olla sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä jotka tahtoo mulle pahaa, jos olen työkyvytön asperger homo niin ei mua esim kokoomuksessa pidettäisi kauhean arvokkaana, vaan tyyppinä jota pitäisi syrjiä ja tehdä sellaista politiikkaa että kuolee.

eli huippuälykkään aspergerin yksinkertainen neuvo: ole sellaisten ihmisten kanssa jotka haluaa sulle pahaa vain niin vähän kuin voit olla ja niiden jotka arvostavat sinua heidän kanssa ole mahdollisimman paljon. eihän kannata seurustella sellaisen kanssa joka tekee pahaa itselle, vaan etsiä sellainen joka haluaa sinun parastasi.
puppeliassi kirjoitti "etsiä sellainen joka haluaa sinun parastasi."

Amen! ja sitten tulemme siihen kysymykseen, mikä onkaan lähimmäisen paras...
martin no ainakin että saisi olla oma itsensä vapaasti on ihmiselle hyväksi.