Moni vanhempi muistaa "Sirkan tanssit" (juttukommentit)

  • 1 / 13
  • Public eye
  • 23.4.2013 10:26
Yksi merkittävimmistä ruohonjuuritason toimijoistamme on poissa.

Lepää rauhassa, Sirkka!
  • 2 / 13
  • valtsu_Kalliossa
  • 23.4.2013 11:23
Ylimpänä näkyvää Sirkantanssimainosta oli jaossa mm. Tukholman Gamla Stanissa toimineessa pikkuriikkisessä homokirjakaupassa Cigarrlådanissa, joka noihin aikoihin oli suomalaisten (homo)turistien pyhiinvaelluskohde. Sieltä minäkin mainoksen sain kun olin ostamassa Revoltia tai muutavastaavaa.

------------------------

Vuonna 1987 kun Sirkan tanssit olivat jo tulossa tiensä päähän (Mercury vaihtoi omistajaa, yläkerran tilat remontoitiin uuteen käyttöön, eikä uudelle ravintoloitsijalle sopinut enää entinen konsepti) törmäsin nuoroon engelsmanniin, joka osoittautui Jimmy Sommervilleksi The Communards yhtyeen keulahahmo. Sovimme haastattelusta seuraavaksi päiväksi Puskaradioon. Jimmy oli kuitenkin vielä niin tohkeissaan edellisen illan Sirkantansseista, ettei jaksanut kauaa jutella omasta Tavastiankeikastaan, vaan jatkoi Sirkan tanssien kehumista. Jimmy oli ollut myös Gay Gambrinissa, mutta totesi sellaisia kapakoita mahtuvan 13 tusinaan.

Jimmy oli täysin myyty kun oli aikansa katsellut mammojen ja pappojen jenkan tahdissa hyppelemistä ja varsinkin romanien kansallisasusteita, joita Brittein saarilla ei ole aikoihin näkynyt vuosisatoihin.

Kuuntele kommentteja: http://ranneliike.net/media-arkisto/media/145
alkaen kohdasta 14´30".
  • 3 / 13
  • Public eye
  • 23.4.2013 16:11
Mikähän tuo Fleminginkadun paikka lienee ollut?
Nykyisistä mahdollisista tulisi mieleen lähinnä Bullman, mikäli sen paikalla oli ravintola jo tuolloin.
Fleminginkadun paikka lienee ollut Cella, Flemari 15.

Mutta ensimmäisiä tansseja ei käynnistetty 1973, vaan 1969. Silloin järjestettiin ensimmäiset julkisissa tiloissa pidetyt homo- ja lesbotanssit, ravintola Luccissa Malminrinteellä. Mutta niiden järjestäminen tyssäsi kahteen kertaan, sillä Hymy-lehden toimittaja tuli salaa tansseihin ja julkaisi niistä "reportaasin" jossa kuvaili tunnistettavasti henkilöitä ("kiharatukkainen Ruotsinlaivalla työskentelevä kokki"). Hymy-lehden valokuvaaja väijyi ulkopuolella ja näpsi kuvia ravintolaan menijöistä. Ravintola meni myöhemmin konkurssiin, jonka osasyynä saattoi olla se että ravintola menetti heteroasiakkaansa kun se oli (kaksi kertaa!) vuokrannut tilansa "seksuaalisesti poikkeaville". Eli homovihan kohteeksi joutuivat myös meihin myötämielisesti suhtautuvat yrittäjätkin.

Vuosi 1973 tuolla edellä saattaa johtua siitä että Sirkka otti tuolloin tanssit hoitaakseen. Niiden järjestämisessä oli ilmennyt kaikenlaista sähläystä, ja topakkana tätinä Sirkka pisti niin asiat kuin asiakkaatkin järjestykseen. Kaikki kunnia Sirkalle ja Sirkan tansseille!
Valtsu_Kallion kommentti ja linkki Somervillen haastatteluun Suomessa käynniltään olikin mielenkiintoinen myös - en itse tiennyt että hän on käynyt Suomessa.
Hänhän keikkailee edelleen nykyäänkin http://www.jimmysomerville.com/Jimmy_Somerville/Home.html
ja olisi mukavaa saada hänet toisenkin kerran esiintymään täällä.

Mikäänhän ei kait estäisi myökskään alkaa järjestämään nykyisessä DTM:ssäkin tansseja myös aikuisemmalle väelle, vaikkapa jonain arki-alkuiltana ja sunnuntai-iltapäivällä Sirkan hengessä.

Kommenttia muokattu: 24.04.2013 klo 02:35
Taisi olla ensimmäisiä kertoja 1976 kun Ruusulankadulla pyörähdin. Kovin oli erilaista menoa pikkukaupungin nuorukaiselle silloin. Noihin aikoihin liikuin satunnaisesti pääkaupunkiseudulla, vasta 80-luvun alussa muutin asumaan.

Olin enemmän tuolloin "diskohile", joten viihdyin paremmin Gambrinin ja Bottan (maanantai-iltaisin) kaltaisissa paikoissa.

Häivähdys historiaa...
Jimmy Sommervillen keikasta: Olimme Tavastian keikalla lesbokavereideni kanssa. Keikan lopuksi bändi kantoi backstagen kaljat keskelle tanssilattiaa ja bailasi yleisön kanssa. Bändin naisviulisti lähti meidän matkaamme Hakaniemeen yksityisbileisiin, lopuksi saatoimme hänet Torniin, jossa bändi majaili. Viulisti kertoi aiemmin olleensa norjalaisen ABC-bändin (?) kanssa kiertueella, ja siinä häntä oli kohdeltu naisena huonosti, en muista oliko sama ongelma Communardsissa vai ei.
Kiitos hienosta artikkelista, ja kommenteista. Tosiaan tulee mileeen hyviä muistsoja. On upeaa, että oli ja on Sirkan kaltaisia rohkeita ihmiisä.
Vien kukkia haudalle.Kiitos esille tuomisesta.On ollut hieno ihminen.
Ajatus hänelle.
Kävin itsekin tuossa viemässä kukan hänen haudalleen, kun on tuossa aika lähellä, vaikka Sirkan tansseissa en itse koskaan päässyt käymäänkäään - hänen esimerkillään oli varmasti kipinä-ansionsa 80-luvun maakunta hlbt-discojenkin synnyttämisessä.

- - -

Antu, varmasti todella hieno muisto 80-luvulta tuo! : )
Ilmeisesti niitä Communardsin yhtyeen naisia on tässä videossa tuolta ajalta

http://www.youtube.com/watch?v=R_xXJKqmIaw

Somervillehän keikkailee edelleenkin, nyt jo 5kymppisenä ja hän esitti 2012, jo 80-luvun aikaan ja em. videolla hänen kanssaan laulaneen Sarah Jane Morrisin kanssa saman kappaleen näin

http://www.youtube.com/watch?v=xpy9oSZDRfs

Somervillehän lämmitteli uuteen uskoon monia aiempia hittejä.
Tuo em. kappalehan on alunperin Harold Melvinin -75 hitaampitempoinen
http://www.youtube.com/watch?v=O2WKoN8K6nI
Isomman hitin siitä teki sitten Thelma Housto
http://www.youtube.com/watch?v=FLzbKm56dLI
... kunnes Communards täräytti oman versionsa kappaleest ja oli sillä 4 viikkoa Brittilistan kärjessä : )

Olisi kyllä todella hienoa - ja ehkä pian viime vuodetkin käsillä, saada Jimmy Somerville retro-keikalle vielä Suomeenkin. Sitä varten pitäiisi ; ) varmaan järjestää hänelle FinnHits-teemailta tänne : )
Noh, Jimmyhän voisi ehkä suostua esim. esittämään tämän Claudia Barryn -78 saksalais-alkuperäishitin Boogie woogie dancing shoes
http://www.youtube.com/watch?v=oYWpHkX6Xow
videona tässä: http://www.youtube.com/watch?v=JJNcb4Ak3wU

ja samalla sitten joku drag-artisteistamme esittäisi tuon suomi-coverin Sata kesää tuhat yötä
http://www.youtube.com/watch?v=g6T5ui2TupM

Jimmy Somervillen nykyartistisivusto http://www.jimmysomerville.com/Jimmy_Somerville/Home.html
Tässä (vähän huonovideoäänilaatuista) videota 2012 keikaltaan http://www.youtube.com/watch?v=TSfvVCm2Ea8

Saisipa vaikkapa Helsinki Pride jonkun yhteistyöravintolan tuomaan hänet Hki Pride -viikolla keikalle tänne. Niistä "ei niin korkeaäänisistä" kappaleista saisi ihan hyvät bileet pystyyn nykyäänkin.

Claudja Barryn Born to love -kappalekin sopii hyvin "meikäläisille"
http://www.youtube.com/watch?v=8ONjrgg4j0s

Kommenttia muokattu: 29.04.2013 klo 14:56
  • 11 / 13
  • Jorma Hentilä
  • 1.5.2013 0:17
Uutisessa Vanhan Polin tanssit ja Gambrinin avaaminen homodiskona heittävät ajallisesti kuperkeikkaa. Setan disko Vanhalla Polilla oli jo hiipumassa - kiitos "Mösjöö Mossen" ja Iltalehden sekä paikkaa hallinneen TKY:n ravintolayhtiön -, kun Gambrini avattiin 4.7.1984 klo 19.
"Viulisti kertoi aiemmin olleensa norjalaisen ABC-bändin (?) kanssa kiertueella, ja siinä häntä oli kohdeltu naisena huonosti, en muista oliko sama ongelma Communardsissa vai ei."

Norjasta tuli noihin aikoihin A-ha, ABC oli brittibändi.
The Communards oli ekan levyn jälkeen kasvanut duosta isommaksi orkesteriksi, Red albumilla soitti koko liuta muusikkoja, jousisoittajat kulkivat levyllä ja kiertueella nimellä Communards Honoraries. Osa näistä muusikoista oli soittanut mm Marc Almondin kanssa Marc And The Mambas projektissa the Venomettes nimikkeellä. Muusikoiden yhteyttä brittiläisen ABC (tai norjalaiseen A-ha) ei löydy.
Jousisoittajat olivat aikoinaan aika työllistettyjä muusikoita ja soittavat vieläkin artistien kuten Laurie Anderson ja Massive Attackin levyillä. Ottaen huomioon The Communardsin aktivismin ja poliittisuuden, vihjaukset kulissien takaiseen sovinismiin kuulostaa aika kaukaa haetulta. Jousisoittajien yhteistyö on myös jatkunut Somervillen sooloilla.

________

Somervillen ja Sylvesterin hengessä korkealta laulaa myös Hard Ton, joka tulee kesällä esiintymään 6.Linjalle. Bileet saa pystyyn, vaikka laulaisi korkealta.
Valtsu. Se oli Bull's Inn Hämeentiellä. Nyt Lähiradio samassa paikassa, narikassa. Alunperin Ravintola Kanjoni