Otsikon kysymys on hyvä. Oma kantani on, että pitää pyytää julkisesti anteeksi. Se on vähintä mitä noiden vääryyksien kärsineille voi tehdä.
Palataan taaksepäin vuoteen 2004 joulukuu. Silloinen arkkipiispa Paarma esiintyi televisiossa lausumassa ajatuksiaan parisuhdelaista ja homoista muutenkin. Kirkon johtajana hän oli sidottu kannanotoissaan kirkon yleiseen ja viralliseen linjaan. Yksityisesti kanta oli paljon liberaalimpi.
Kirjoitin silloin hänen tv-esiintymisestään ärtyneenä hänelle henkilökohtaisen sähköpostiviestin, jossa ilmaisin kantani, että kirkon tulisi pyytää anteeksi homoihin kohdistuneista käytöksistä. Suureksi yllätyksekseni Paarma vastasi pitkällä ja pohdiskelevalla sähköpostiviestillä. Vaatimukseeni anteeksipyynnöstä hän ei puuttunut sitävastoin sanallakaan.
Minäkin olen paljon miettinyt tuota anteeksipyyntö-asiaa. Enkä ole aivan vielä siinä pisteessä, että minulla olisi kovinkaan yksiselitteinen ja kirkas mielipide.
Yleensä olen sitä mieltä, että vahinkoa aiheuttaneen tai siitä vastuussa olevien pitää pytää uhrilta anteeksi ja hyvittää tekonsa, mutta vain elossa oleville rikkomuksen henkilökohtaisesti kokeneille luonnollisille henkilöille. Ei esimerkiksi näiden perikunnille, etujärjestöille tai muulle sidosryhmälle. Menetetty puoliso, isä, äiti tai muu läheinen voidaan toki ymmärtää hyvittämistä vaativaksi vahingoksi.
Minusta kansanryhmille (vaikkapa nyt kollektiivisesti homovähemmistölle) oikeushenkilön ilmaisemat tai sellaisen nimissä ilmaistut erityiset anteeksipyynnöt tuntuvat kuitenkin jotenkin pateettisilta, höystettynä vahvasti sillä merkityksellä, jossa se on myös lainautunut englannista suomeen - siis säälittävyydellä.
Kuinka sitten valtion, instituution tai yrityksen tulisi hoitaa tällaiset katumus- ja hyvitysprosessit?
Minusta asiallista olisi asettautua tuomittavaksi. Erityisen anteeksipyynnön asemesta olisi paras yksinkertaisesti ja konkreettisesti todeta vääryyden tapahtuneen, ilmaista asian korjatun tai sitä parhaillaan korjattavan ja luvata, ettei vastaavaa enää tapahdu. Minusta se riittää, jos vääryys on ollut luonteeltaan nurjaa asennetta.
Konkreettisia haittoja taas voi hyvittää. Jos korvaukset katsotaan aiheellisiksi, ne luvataan samalla - tai vaihtoehtoisesti oikeus myöhemmin määrittää korvaukset vahinkoa kärsineille luonnollisille henkilöille asiallisilla perusteilla. Yksityisten ihmisten kunnian palauttaminen mitätöimällä tuomiot on myös oikeanlaista vääryyksien korjaamista.
Minusta sana "anteeksi" tai vastaavat ilmaisut kuuluvat vain ja ainoastaan luonnollisten henkilöiden välisiin välienselvittelyihin. Muissa yhteyksissä sellainen vaikuttaa teatterilta, ja on minusta lähinnä naurettavaa, jopa vastenmielistä nähtävää tai kuultavaa.
konkretiaa tarvittaisiin eikä vain "sori tehtiin väärin" esim korvauksia voidaan maksaa kohdehenkilöille tai näiden lähiperheelle tai esim sellaisille yhdistyksille jotka tuovat esille ja antavat tietoa asioista, oli sitten homofobia tai uskontojen mielivalta vastaan.
Korvaukset ovat monimutaisempi juttu, jos vahingonkärsijä ei enää ole ole elossa. Anteeksipyyntö sen sijaan on tärkeä asia, vaikka se olisi vain puhetta ja paperia. Siinä tekijä tai tekijät tajuavat, että he, heidän edeltäjänsä tai kollegansa ovat menetelleet väärin.
Omaan logiikkaani ei mahdu sellainen ajattelutapa, että "miksi pyytää anteeksi, kun ei se enää mitään muuta". Jos mietitään vaikkapa "tietokoneen isää" eli Alan Turingia, niin Britannian silloisen pääministerin julkinen anteeksipyyntö (vuosikymmeniä Turingin itsemurhan/murhan jälkeen) jollain tasolla osoittaa, että instituutio myöntää virheensä ja erehtyvyytensä.
Instituutioiden uskottavuudelle tekee hyvää myöntää ainakin menneitä erehdyksiä. Mikään ihmisten -tai koneiden- rakennelma ei pysty 100% onnistumisprosenttiin. Jos kuitenkin halutaan uhmakkaasti viestiä, että ollaan erehtymättöämiä, erehdyksiä ei myönetä tai erehdyksistä ei piitata, niin sellainen instituutio tai organisaatio lähinnä tuhoaa omaa uskottavuuttaan.
Niin, pitäisikö menneitä, parin vuosituhannen takaisia puheita "syntien tunnustamsiesta, armosta ja anteeksiannosta ja sovittamisesta" ajatella vielä nykyään?
- erityisesti niiden, jotka noista puhuvat?
Toisaalta itse en ole koskaan yhtynyt esim. kristinuskon ajatukseen siitä, että pahojen tekojen jälkiselvittelyissä (ja etenkään etukäteen kaikkien puolesta jesse-sovituksessa) olisi mitään järkeä pitää keskeisenä sitä pahojen tekojen tekijän anteeksipyytämistä ja anteeksisaamista - vaan olennaista olisi nimenomaan kohdistaa huomio ja jälkiteot pahojen tekojen uhreja kohtaan, tehdä heille aktiivisesti hyvää, ihan pyyteettä, täydestä sydämestä, konkreettisesti ja jättää ne pahat teot ja niiden anteeksisaaminen ihan kokonaan taka-alalle.
Omasta mielestäni pahoja tekoja ei voi, eikä pidä saada anteeksi, eikä ajatella niin, vaan pitäisi ajatella että entisten pahojen tekojen vastapainoksi pitäisi tulla hyvät teot niitä pahojen tekojen kohteiksi joutuneita kohtaan, eli kääntää paha maailma hyväksi maailmaksi, keskittymällä entisen pahan tekemisen sijaan hyvän tekemiseen.
En kannata ajatusta, että pahojen tekojen tekemiseen kaupataan takaporttia, porsaanreikää, pahan tekijän saada ne armollisesti itselleen anteeksi - uhreista välittämättä.
Eli vaikka ihan konkreettisesti, en haluaisi että kukaan kristitty tulisi rukoilemaan tai pyytämään anteeksi, mutta kristitty voisi tulla vaikka tanssimaan kanssani letkajenkkaa tai valssin Senaatintorilla. Sekä pitää esillä jatkossa sen oppinsa ohjeen "tee toisille sitä, mitä haluat itsellesikin tehtävän - äläkä tuomitse muita, jottei sinua tuomittaisi".
Anteeksipyyntö on hyvä ele, mutta vaikea toteuttaa. Minusta Suomessa olisi tarve totuuskomissiolle, joka selvittäisi, ketkä tekivät ja miksi. Yleensä nämä tekijät eivät ole enää elossa. On vähän omituista jos jonkun uuden puolueen edustaja, niin kuin Vihreiden, esittäisi anteeksipyynnön asioista, jotka tapahtuivat ennen kuin puolue oli perustettu.
Mitä tulee korvauksiin, niin Ruotsissahan puuhataan rahallista korvausta pakkokastraation uhreille, muistaakseni se oli parikymmentä tuhatta euroa. Sen pitäisi olla sellainen korvaus, ettei sitä vähennetä toimeentulotuesta. Mikään rahasumma ei kuitenkaan korvaa aiheutettua vahinkoa. Sen sijaan pitäisi ehkä tarjota korkeatasoista terapiaa. Näin ei tule tietenkään koskaan käymään.
Ihmettelen kyllä, miksi jotkut fanittavat tätä taparikollista valtiota, HLBTI-ihmisiä, jotka ovat isänmaallisia. Ehkä jotkut haluavat suudella alistajan ruoskaa.
On hyvä muistaa vanhat vääryydet sillä mielellä ettei niitä toisteta. Anteeksipyyntö samoin kuin anteeksianto ovat rakentavia asioita, mutta katkeroituminen ja raamatullinen koston haudonta (silmä silmästä, hammas hampaasta) johtaa vain vihanpidon kierteeseen.
