HS: Intersukupuolisia ei saa leikata vauvaiässä (juttukommentit)

Voisi olettaa, että edes ranneliikkeen kaltaisessa paikassa osattaisiin erottaa sukupuoli-identiteetti seksuaali-identiteetistä.
Luin kirjoittamani uutisen uudelleen. En huomaa korjattavaa. Tarkentaisitko mihin viittaat. Korjaan oitis mahdolliset virheet.
"Ei korjausleikkauksia ennen omaa ymmärrystä seksuaalisesta identiteetistä."

pitäisi olla sukupuoli-identiteetti.
Avataanpa tätä asiaa hieman.

Sukupuolella tarkoitetaan miestä tai naista (yksinkertaisimmillaan: pippeli vai pimppi), transsukupuolista (esimerkiksi henkilö kokee olevansa nainen vaikka fyysinen olemus on miehen) ja intersukupuolista (sukupuolta ei voida määritellä).

Minä ymmärrän intersukupuolisten asian suhteen niin, että vauva ei vielä osaa hahmottaa, eikä ilmaista tuntemuksiaan niin, että hän voisi kertoa tykkääkö hän eroottisesti miehistä vaiko naisista. Nyt kuitenkin lääkärit ovat menneet tekemään lapsen puolesta päätöksen ja leikkaavat pojaksi taikka tytöksi. Myöhemmin tuo ihminen saattaakin huomata, että vaikka hän on fyysisiltä piirteiltään nainen, hän kokee eroottista vetovoimaa naisiin ja on mielestään hetero.

Kirurgi on mennyt toimenpiteellään päättämään tuon ihmisen kohtalosta, johon toimenpiteeseen ei olisi saanut ryhtyä ennen parempaa tietämystä. Tarkoittaa siis lapsen kehittymistä riittävän vanhaksi pystyäkseen ymmärtämään todellisen eroottisen kiinnostuksensa suunnan.

Tämä on minun käsitykseni tästä aiheesta, joka on sinällään monimutkainen ja hankala lääketieteen asiantuntijoillekin, saatikka intersukupuoliselle ihmiselle itselleen.
Se, tykkääkö lapsi tytöistä vai pojista, ei kerro lapsen omaa sukupuolta.
Inter_sukupuolisuudessa_ on kysymys sukupuolesta eikä seksuaali-identiteetistä. Soita Setaan/transtukipisteeseen ja pyydä selittämään perusteet.

Näin karmeaa shaibaa en ole tältä sivustolta hetkeen lukenutkaan.
Nähdäkseni tässä on haasteena mutkien suoristaminen eli homo/hetero/seksuaalisuuden pohdiskelu olettaen, että se on syy eikä seuraus ihmisen omasta sukupuolen kokemuksesta (olenko mies vai nainen).

"Myöhemmin tuo ihminen saattaakin huomata, että vaikka hän on fyysisiltä piirteiltään nainen, hän kokee eroottista vetovoimaa naisiin ja on mielestään hetero."

Heterous on seuraus miehen sukupuoli-identiteetistä ja seksuaalisen kiinnostuksen kohdistumisesta naisiin. Lapsi ei pohdi olenko hetero vai homo vaan olenko tyttö vai poika. Inter_sukupuoliselle_ se ei aina ole selvää eikä välttämättä meille muillekaan.
Nimimerkki mm, tunnut olevan hyvin perillä aiheesta intersukupuolisuus.

Ehdotus: kuvittele kertovasi yläasteen luokalle luennossasi mitä on intersukupuolisuus. Kuinka sen heille kertoisit tai kuvailisit?
Minä olen maallikko ja yleistietoni perusteella kommentoin.

Lyhyesti voisi sanoa, että intersukupuolinen on ihminen, jonka sukupuolta ei voi yksiselitteisesti määritellä fyysisten sukupuolielinten perusteella mieheksi tai naiseksi.
  • 10 / 19
  • vaeltaja2006
  • 17.7.2012 14:47
Trans- ja intersukupuolisia koskeviin uutisiimme saapuu tämän tästä "ärtyneitä" kommentteja, kun on käytetty jotain termiä kommentoijan mielestä väärällä tavalla. Tällainen kommentti, tosin ystävällinen ja opastava, tuli mm. uutiseen, jossa kerrottiin ihmisoikeuskomissaari Hammarbergin vierailusta Helsingissä keväällä 2012. Hän käytti sanaa "könsbyte" ja käänsin sen sanoilla "sukupuolen muuttaminen". Sain tällaisen selvityksen kommentoijalta:

----Terminologiasta vain sen verran, että Suomen lakia tehtäessä työryhmässä sovittiin, että ilmaisu "sukupuolen muuttaminen" koskee vain juridista muutosta eli henkilötunnuksen loppuosan muutosta.

"Sukupuolen korjaus" tai mahdollisesti myös "sukupuolen korjaaminen" taas kertovat kokonaisprosessista. (Kirurgisia leikkauksia nämä eivät koske, koska leikkauksia ei suoritetta sukupuolessa, vaan ainoastaan rinta- ja genitaalialueella.)
"Sukupuolen korjaus" erikseen kirjoitettuna tuo esiin nimenomaan tapahtuman henkilökohtaisuuden sekä sen, että yksikään prosessi ei ole missään vaiheessa samanlainen, vaan yksilölliset lääketieteelliset ja muut ominaisuudet on huomioitava alusta asti.
Ko. ilmaisu taipuu muodossa "Hän sukupuolensa korjausprosessi kesti useita vuosia."----

Harva voi tietää, mitä lakia tehdessä työryhmässä on sovittu. Mutta hyvä, kun asia rauhallisesti ja asiallisesti selvitettiin. Nyt olen viisaampi.

Kommenttia muokattu: 17.07.2012 klo 14:48

Kommenttia muokattu: 17.07.2012 klo 14:50
  • 12 / 19
  • vaeltaja2006
  • 17.7.2012 20:58
Nimim. vm kokee olevansa yläpuolellamme eikä edes kerro, missä sitä tietoa on. Hakekoot tyhmeliinit itse! Omalaatuinen asenne.
Toimittajan homma on kaivaa tietoa ja tarkastaa asiat. Transtukipisteen sivulta voi aloittaa.
  • 14 / 19
  • Asiallisuutta, kiitos.
  • 18.7.2012 17:39
Seksuaali-identiteetti viittaa seksuaaliseen suuntautumiseen, josta tässä ei ole kyse, kun taas sukupuoli-identiteetti viittaa sukupuolikokemukseen, eli siihen, mitä sukupuolta yksilö kokee olevansa. Näin on asia eikä siitä vääntämällä mihinkään päästä. Sen sijaan että väitetään nokkavasti vastaan voisi yksinkertaisesti korjata virheen.

"Termit:
sukupuoli-identiteetti
sisäinen tunne jompaankumpaan sukupuoleen kuulumisesta"
http://www.tohtori.fi/?page=4069997&search=sukupuoli-identiteetti

Ikävä kyllä suomeksi ei löydy suoraa sanakirjavastausta seksuaali-identiteetistä, mutta sitä käytetään kuvaamaan seksuaalista suuntautumista, sillä suomen kielessä sana "seksuaali" viittaa nimenomaan seksuaalisuuteen, kun taas esim. englannin kielessä näitä voidaan käyttää ristiin sanan "sex" monimerkityksellisyyden vuoksi.
Jotenki kovasti toivois että Ranneliikkeen kaltasella sivustolla osattas ymmärtää seksuaalisuuden ja sukupuolen erot eikäs tulis tälläsiä termivirheitä ja ajatuspieruja. JuhaniV:n ei kannattaisi tehdä uutista aiheesta jota ei ymmärrä. Seksuaalisuus määrittää sukupuolen? Voi nyt helvetti.
Lisättäköön, että nähtävästi minunkin kommenttini on uutisen tekijälle turha, koska on saatava asiantuntijan kommentti asiasta. Siis enhän minäkään ole kuin sukupuolivähemmistössä ja tiedän omat asiani varsin hyvin...
Virallista asiantuntijalausuntoa odotellessa voidaan uskotella, että suuntautumisestahan tässä juuri on kyse. Aivan niin kuin homo haluaisi olla hetero ja sitä alettaisiin hoitaa.
Jotkut kommentoivat Juhanin kirjoittamaa juttua seuraavasti:
”Näin karmeaa shaibaa en ole tältä sivustolta hetkeen lukenutkaan.”
”Toimittajan homma on kaivaa tietoa ja tarkastaa asiat.”
”Jotenki kovasti toivois että Ranneliikkeen kaltasella sivustolla osattas ymmärtää” jne.
”Ei voi olla totta, etteivät Ranneliikkeen toimittajat ymmärrä”
ja niin edelleen.

Tässä alla, heti ennen kommentointitilaa lukee:
”Kommentoi juttua: Lähetä asia- ja kirjoitusvirheistä viesti henkilökohtaisesti kirjoittajalle, ei julkaistavaksi kommentiksi.”

Jutun kirjoittajalle voi ja saa siis lähettää juttuun tarkoitetun korjauksen, olipa kyseessä sitten kirjoitus- tai asiavirhe. Palautteen voi lähettää yhtä kätevästi kuin kommentin. Näin minä ja tuttavani teemme ja siksi toivommekin, että kyseiset nimimerkit ja myös muut, joilla on kyseessä olevaan aiheeseen lisättävää tai muutettavaa, ottavat yhteyttä jutun kirjoittajaan. Se on parempi, asiallisempi ja kaikin puolin fiksumpi tapa toimia.