Homoihin negatiivisesti suhtautuvilla on ollut taipumus leimata homoiksi rikolliset, ilkeät ja hankalat ihmiset. Sen sijaan homot itse haluaisivat nähdä jokaisessa menestyjässä homon. Samoin jokaisen homofobin sisällä nähdään pikku homo. Rintamalinjan molemmin puolin koko ajan etsitään lyömäaseita. Hyvä, jos Hooveria yritetään arvioida analyyttisemmin. Ilmeisesti hän edusti oman aikansa virallisia näkemyksiä tai oli luomassa niitä.
Jää ihmettelemään, mitä on saavutettu, onko mitään. Homoseksuaallisus on määritelty joko tunteena tai toimintana. Ainakin jotkut homoutta pelkäävät suhtautuvat filmiä katsoessaan samalla tavalla kuin homona itseään pitävät. Sukupuolinen kiihotus ilmenee mitattavasti sukupuolielimissä. Voidaan ajatella, että homofobia on omien homoseksuksuaalisten tunteiden pelkoa, ja voi johtaa homojen vainoamiseen, jos omien tunteiden ajatellaan johtuvan siitä, että homot ”viettelevät”.
Homoseksuaalisuus voidaan määritellä myös toimintana : mies pyrkii saamaan siemensyöksyn yhdessä toisen miehen kanssa.
Voiko historian tutkija todeta homoseksuaalisuuden kummasssakaan tapauksessa, jos homo itse pyrkii pitämään sen salassa ja kaveri ei paljasta ?
Noona, niin heterouden kuin homoudenkin asteikko on laaja, etäisestä ihailusta aina "siemensyöksyyn asti". Loppujen lopuksi vain ihminen itse voi määritellä itsensä tuolla asteikolla. Ihmisellä viimekädessä on myös tuo oikeus itsensä määrittelyyn.
Olen toistuvasti harmitellut sitä, että jotkut julkisuudessa paljonkin paistattelevat ihmiset, joilla sattuu olemaan homoidentiteetti, pitävät sitä piilossa. Hiemankaan asioihin perehtynyt huomaa helposti eron vaikkapa heterohenkilöstä tehtyyn vastaavaan haastatteluun. Jos toistuvasti haastatteluissa lähipiirin muodostavat vaikkapa äiti ja muut perheen jäsenet, mutta mahdollinen kumppani jätetään mainitsematta, on mielestäni kysymys jonkinasteisesta epärehellisyydestä. Pysyisi kokonaan poissa julkisuudesta, jos puolet asioista jätetään kertomatta.
Nämä ihmiset voisivat olla myönteisiä esimerkkejä ja malleja elämään niille nuorille ja aikuisillekin, jotka pähkäilevät omasta kaapissa olostaan tai sieltä tulostaan. Tarvitsemme myönteisiä kaapista ulostulotarinoita.
JuhaniV, ota huomioon, että kaikilla ei ole kumppania. Ja kaikille ei sellaista myöskään koskaan tule. Joko omasta tahdosta tai sitten sen vuoksi, että sopivaa ei vain satu löytymään. Siten ei voi olettaa, että kaikki jotka eivät mainitse kumppanista, olisivat kaappihomoja.
Minä olen kai läpityhmä. Selitykset saavat ihmettelemään aina vain enemmän. Jos homous voi tarkoittaa etäistä ihailua, niin onko nyt todettu, että Hoover ei ihaillut etäisesti.
Jos Hoover edusti oman aikansa virallisia näkemyksiä tai oli luomassa niitä, niin tarkoittaako tämä että hän ei voinut olla homo tai pelätä olla homo ?
"Jos toistuvasti haastatteluissa lähipiirin muodostavat vaikkapa äiti ja muut perheen jäsenet, mutta mahdollinen kumppani jätetään mainitsematta, on mielestäni kysymys jonkinasteisesta epärehellisyydestä."
Hieman hassu ajatus, jos myönteinen kaapista ulostulotarina sisältää parisuhteen? Tai ylipäätään oletetaan julkisuuden henkilöä olemaan esimerkkitapaus tai koetaan yksityisyyden suojelu epärehellisenä toimintana. Ja ketä oikeasti kiinnostaa jonkun sanokaamme vaikka manimanijuontajan yksityiselämä kun perusmessagekaan ei jaksa innostaa? Siitä päästään taas kysymykseen "oikeanlaisten homojen" julkisuudesta. Esimerkiksi eräänkin tämänkin palstan kirjottajan "ykkösinhokki" Teuvo Lohman on ollut parisuhtensa kanssa julkisuudessa pitkään - ei vaan kelpaa...?
Julkisuuteen on varmaankin jokaisella *siellä* paistattelevilla omat syyt ja julkisuus halutaan rajoittaa usein pelkästään ammatillisiin kuvioihin jättäen oman henkilökohtaisen elämä taka-alalle. Tai media ei vain ole kiinnostunut. Reijo Paananen otsikoitiin mielestäni Iltalehdessä aika tyylikkäästi "En ole kaapissa ollutkaan". Hassua, että tämä puoluesihteerin "ulostulo" on Ranneliikkeessäkin jäänyt huomiotta - väärä puolue kenties?
Paananen on ollut ranneliikkeessä laajemminkin, kun hän oli keskustelutilaisuudessa DTM:ssä yhdessä Kenneth Liukkosen kanssa. Ehkä puolitoista vuotta sitten. Mutta tuo Iltalehden juttu on jäänyt huomaamatta.
Historian tutkijat suhtautuvat organisaatioiden historioihin hieman epäillen: Esimerkiksi valtiollisen poliisin historia tuskin voi syntyä ilman, että laitos määrää, mitä aineistoa saa käyttää, ja ei saa syntyä sellaista kuvaa, että laitos ei toimisi ihanteellisdemokraattisesti. Herättäisi pelkoa, jos syntyisi epäilys, että homo voisi saada vallan salaisesti toimivassa poliisissa. Eikö päätetty, että Hoover ei vo olla homo jo ennenkuin teosta alettiin kirjoittaa ?